lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kesän nurja puoli

Lemmikille sattuneet vahingot ja pienetkin haaverit sattuvat omistajaankin. Pienen olennon vaivoja haluaisi helpottaa, jos vain mahdollista. Liikuttavaa on myös, kun lemmikki tulee pyytämään apua ihmiseltään.

Lomareissullamme vietimme puolet ajasta maalla. Päätinkin aurinkoisena päivänä antaa koirien nauttia pihalla olosta mahdollisimman paljon. Ihan vapaana ne eivät voineet olla, mutta kohtuullisen pitkät hihnat antoivat Artulle tilaa jahdata kärpäsiä (tai mitä lie...). Basse nakersi tyytyväisenä keppejä varjossa.

Kuulin avoimesta ikkunasta Artun hätääntyneen äänen ja näin, että se juoksee vauhkona ja kyntää kuonolla hiekkaa. Mielessä kävivät tietenkin käärme ja ampiainen, kun juoksin hakemaan koiran sisälle. Se katseli minua turpoavin silmin, hankasi tuskaisesti kuonoa mattoihin ja kaapi käpälillä naamaansa. Huomasin, että sillä oli ympäri kehoa yhteensä kymmeniä paukamia. Eikä aavistustakaan, mikä ne aiheutti.

Ensimmäiseksi vein Artun suihkuun ja valelin sen päätä ja kuonoa kylmällä vedellä. Ihan jo senkin vuoksi, että sen naama oli hiekassa, ja se lisäsi kuonon ärsytystä entisestään.

Onneksi mukana oli kortisonivoidetta kuonon päälle nouseviin rakkulamaisiin patteihin. Voi, miten hartaasti Arttu ojensi kuonoa minua kohti, kun hieroin siihen varovasti voidetta! Kaapista löysin kyypakkauksen, josta annoin yhden tabletin makkaranpalan sisällä. Arttu oli niin tohkeissaan tukalasta olosta, että söi tabletinkin sylkemättä.

 Kuvissa Arttu ja hengenpelastuspussukka. Kuvat eivät liity tapahtumaan, koira on tässä ihan kunnossa :)

Mikä ikinä reaktion syynä sitten olikin, jo puolen tunnin sisällä koiran olo helpottui. Syylliseksi voi veikata jotain hyönteisiä (miksi Bassella ei ollut mitään paukamia?), Artun syömän kasvin aiheuttamaa allergista reaktiota (mikä voi olla niin ärhäkkä kasvi nurmikolla?) tai pieniä piikkisiä ruusunoksia, joita oli sen puun alla, jossa koirien hihnat olivat kiinni (en usko Artun pyörivän nimenomaan ruusunoksissa). Hyttysiä ei näkynyt ainuttakaan, kotona niitä on laumoittain, joten ne ovat poissa laskuista.

Seuraavana aamuna tapahtuneesta oli Artulla muistona enää hiukan tavallista punertavammat huulet, jotka saattoivat olla ärtyneet raapimisesta. Arttu nukkui kuitenkin yön mainiosti ja oli aamulla tosi siloposkinen siihen pattipäähän verrattuna, joka illalla sykertyi emännän viereen sohvalle peittonsa alle, urahteli ja haki asentoa, kunnes kutina ja polte helpotti. 

Mieleen nousi Artun pentukesältä tapaus yhdeltä lenkiltä. Arttu syöksyi päätä pahkaa tien reunasta ojan pusikkoon, jossa valitettavasti kasvoi iso nokkospuska... Pieni koira ryntäsi ääntä päästämättä luokseni ja työnsi kuononsa syvälle kainalooni. Pieni kuono rukka, kovia kokenut...

13 kommenttia:

  1. Anonyymi14.7.12

    Hyvä että mukana oli kortisonivoidetta ja kyypakkaus! Ne odottavat minulla tuossa pöydällä pakkaamista, lähtevät mukaan reissuun.

    Niin paljon koira emäntäänsä luottaa, että heti tulee luokse apua saamaan. Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artun herkän ihon/kainaloiden vuoksi olen aina pientä toilettipussukkaa kantanut joka reissussa. Joskus tunnen itseni typeräksi, kun muut naureskelee, että ai jaa, koiralla on oma meikkupussi mukana...
      Mutta joo, ota ihmeessä mukaan, kesällä varsinkaan ei voi varautua liikaa.

      Olen vissiin niin paljon rasvannut ja rassannut Arttua, että tietää jo, mistä se apu tulee :) No, kyllä Bassekin tulee mun luo, jos jotain ikävää sattuu. Esim. yhdellä lenkillä kakka liian kovalla... heh, arvaat varmaan mitä kakkapussilla oli virkaa sillä kertaa ;/

      Poista
  2. Hui kauhistus kun pelottavaa. Onneks sä älysit antaa sille ensiapua, mä en olis varmaan edes älynnyt valella sitä vedellä. No hiekatkin olisin varmaan vaan pyhjennyt pois naamalta. Hyvä tietää, jos vastaavaa sattuu. Käärme se tuskin oli, koska oli niitä patteja. Ja jos Arttu osui ampparipesään, niin eikö niitä olisi siinä sitten enempi näkynyt. Muuten olisin kyllä juuri niitä veikannut syypäiksi. No onneksi Arttu on jo kunnossa ja voi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vesipesu oli äitini idea. Silloin kun Arttu haukkasi rupikonnaa, en tajunnut huuhtoa suuta vedellä, joten pitää nyt opetella oikein ulkoa, mikä on vanhin voitehista ;)

      Murkkuja siinä pihassa on paljon, joten ihan mahdollista, mutta yhtään otusta en nähnyt sen turkissa. Nehän tarraavat tiukasti kiinni. Nimim. Artun sukukalleuksista joskus murkkuja irroitellut emäntä ://

      Poista
  3. Koiran hätä on melkoisen liikuttava (ja pelottava) tila... Onneksi Arttu selvisi säikähdyksellä ja ensiapupakkaus oli kunnossa!:)

    Oiskos ollu muurahaisia, "kusiaisia" jopa? Jos Arttu on kuononsa kanssa osunut pesäkoloon tai kulkuväylälle, voi muurahaisten hyökkäys olla melkoisen aggressiivinen ja ne pistot kyllä sattuu ja turpoaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, laitoinkin murkkuvastauksen jo Ellielille, hiukan vissiin matkaväsymys sekoittaa vielä :)

      Toivotaan kaikille koirakamuille turvallista kesää ja emännille tarkkaavaisempia silmiä. Soimaan tietty itseäni, että annoin koiran olla niin kauan pihalla valvomatta. Näytti vaan viihtyvän niin hyvin.

      Poista
  4. Aika mystistä kyllä, että niin paljon patteja eikä mitään sinällään näkyvää syyllistä. Mäkäräisiä? Eri hyttyslaiji? Mulla ei nämä pohjoisen hyttyset tee mitään, mutta sitten ekat etelä-suomalaiset vastaavat kun pistävät, niin johan kutiaa ja pattikin nousee. Kait se on sitten vähän se, mihin tottuu vuosien aikana. Mutta ai niin, sanoithan ettei siellä ollut hyttysiä...hmph, tosi kumma juttu.

    Nykyään jos mennään pitkälle lenkille niin kannan mukanani punkkipihtejä ja kyypakkausta taskussa tai repussa...parempi katsoa kuin katua :)

    ps. Voi mikä ilme tuossa ekassa kuvassa Sir Arthurilla onkaan, niin mäykkymäinen ja niin liikkis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jäi kyllä arvoitukseksi. Yleensä hyttysten patit ei katoa ihan hetkessä, mutta nuo olivat tyystin poissa muutaman tunnin kuluttua.

      Sir ei kovin ilahdu kameran salamasta, ja yrittää kuvassa selvästi olla minuun päin, kun käskin, mutta kääntää silmiä pois häikäisystä ;)

      Niistä pohjoisen hyttysistä: onko maailmassa hirveämpiä ötököitä!! Valvoin yhden kesäisen viikon hiukan Oulun yläpuolella, kun hyttysverkon ulkopuolella vonkui pari jättiläismäistä Hyttystä. Yritin olla kuvittelematta niiden pistimiä, joiden täytyy olla samassa mittasuhteessa...

      Poista
    2. Heh, ne on isoja Lapissa :) Mulle on yhden ainoan kerran noussut patti pistosta ja silloinkin jättihyttysen piti pistää suoraan suoneen, että näin tapahtui, mutta muuten olen jotenkin immuuni niille. Mäkärät, sen sijaan, saavat aikaan tuhoa...iho on aivan paukamilla niiden hyökkäysten jälkeen.

      Meillä AA-kerholaiset rapsuttavat itseään aivan raivona lenkkien jälkeen, tänä kesänä hyttyset ovat palanneet lisäjoukkojen kanssa :/ Aslan-raasun veri tuntuu olevan erityistä herkkua...

      Poista
  5. Mai, jos kyseessä ovat jotkut "öttiäiset", mitä kuitenkin veikkaan, niin Bassellahan on kuitenkin erilainen turkki. Sillä on hiukan runsaammin tuota suojaavaa karvaa kuitenkin kuin Artturilla. Mäkäräisiä melkein veikkaisin. Olipas hyvä juttu, että sinulla oli kyytabletteja ja kortisonivoidetta. Artulle parantavia paijauksia ja Basselle ihan muutens vaan paijauksia. Terveisiä M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Artun selässä on yleensä enemmän verenimijöitä kuin Bassella. Ehkä siitäkin syystä, että Basse voi olla melkoinen elohiiri, jos sillä on pallo mukana pihalla :) Nyt ei kyllä ollut.

      Kyytabletti näyttää olevan mainio apu allergisiin reaktioihin hyönteisten pistoissa. Annokseksi arvioin yhden tabletin, koska sen verran paketissa käskettiin antaa 5-vuotiaalle lapselle.

      Kiitos parantavista terveisistä :)

      Poista
  6. Juurikin sanoin eilen, että vuorotellen molemmille koiruuksille sattuu ja tapahtuu. Meillä koirat saa juoksennella pihalla irti ja Dana on sellainen "tutkimusmatkailija" joka välillä käy haistelureissulla japalaa käskystä takaisin. Huhtikuussa puita tehdessä Koirat juoksenteli iloisena mukana, kunnes yhtäkkiä dana, joka oli hetkeä aiemmin kirmannut kuin tuulispää, oksensi puun juurella. Syliin nostettaessa oli ihan veltto, ei juonut, eikä ottanut edes nakkia. Apteekkireissulla oksensi jumalattoma läjän autoon, samoten canicur tabletin jäkeen oksensi vielä kaksi kertaa. Sen jälkeen ei mitään. Naapurin eläinlääkäri veikkaili, että olisi syönyt päästäisen. Mene ja tiedä. No, paria päivää ennen loman alkua heräsin yöllä kun Dana oksentaa, kerran sänkyyn ja kolemsti lattialle. Luottoystävämme Canicur tabletin jälkeen hellitti oksentelu mutta yskä jäi, liekö jäänyt joku kepin pala kurkkuun? minä valvoin neljästä kymmeneen koiran kanssa ja lähdin apteekkiin ostamaan lisää lääkettä. Jossain vaiheessa päivää yskäkin hellittin. Loman aikana ollaankin ihmetelty jos minkälaista pattia ja paukamaa joko danan mahassa, funin turvonneessa silmäkulmassa tai jomman kumman tassun pohjassa. Ja aina sama huoli.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuin maailma pysähtyis, kun noille pienille sattuu jotain. Itsensä tuntee avuttomaksi, kun ei koira pysty kertomaan, sattuuko.

      Teillä on ollut hurjia tilanteita, mutta onneksi selvisitte niistä. En tiennytkään, että päästäinen vaikuttaa noin voimakkaasti. Jos Dana pistää herkemmin suuhunsa kaikkea vastaan tulevaa, sille sattuukin useammin noita juttuja.

      Halit teidän pikkuisille ja turvallista kesäloman jatkumista :)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)