sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vihersimpukka-villitys

Maria, Mäyräkoirien ihminen muistutti blogissaan (tai kommenteissa, muistaakseni...) vihersimpukkavalmisteesta. Kun olin juuri puhunut tuttavani, hevosihmisen kanssa samasta asiasta, päätin hankkia pitkäselkäisille tappijaloille nivelien ja nikamien suojaksi ja vahvistukseksi vihersimpukkaa. Ensin kävin Makanan sivuilla, josta hevosenomistajat tilaavat vihersimpukkaa jauheena. Mutta jatkoin etsimistä, ja löysin varta vasten koirille tehdyn valmisteen Yumegan sivuilta.


Laatuvaatimukset ovat nettisivujen mukaan korkeammat kuin ihmisille tarkoitetuissa ravintolisissä. Vihersimpukat ovat kasvaneet Uuden-Seelannin kirkkaissa vesissä, jotka ovat maailman puhtaimmat.  Raaka-aineet kerätään uusiutuvista luonnonvaroista eikä tuotteessa ole käytetty epäeettisiä ainesosia (kuten haineviä). Vihersimpukat kylmäpuristetaan ja niiden Omega-3-pitoisuus on kolminkertainen verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin. Tuotteen pitäisi olla ensimmäinen kolmitehoinen nivelvalmiste koirille. Lisäksi sivuilla luvataan, että tabletti on maukas koiran mielestä :)

Yksi tabletti sisältää:
Glukosamiini HCl                250mg
Vihersimpukka                   150mg
Hyaluronihappo                  1.5mg
Mangaani                            3mg
C-vitamiini                         12.5mg
E-vitamiini                          0.5mg

Mikä koira hyötyy vihersimpukkavalmisteesta?
-aktiivinen koira, joka liikkuu ja harrastaa paljon: nivelten liikkuvuuden ja terveyden ylläpitoon
-työkoira: nivelten toipumiseen ja palautumiseen
-vanhempi koira: nivelten liikkuvuuden ylläpitoon
-tavallinen koira: nivelten liikkuvuus ja notkeus ovat aina hyvä asia samoin kuin niitä suojaavan ruston rakentuminen

Miltä vihersimpukka koirien mielestä maistui?
Tarjosin ensin kummallekin yhden tabletin, joka sylkäistiin epäluuloisena lattialle. Tabletti tuoksui voimakkaasti kalalta, mutta sitähän koirat syövät muutenkin. Viimeksi lohikeiton jämät :)
Taitoin tabletin puoliksi, jolloin tuoksu tuli erittäin voimakkaana esiin, ja työnsin kummankin suuhun puolikkaan. Maiskutus ja toinen puolikas. Jonka jälkeen kerjäämisestä ei ole tullut loppua!! Tämän ravintolisän syöttäminen ei siis ole ongelma. Herkkukaappinsa vaiheilla notkuvat koirat muistuttavat varmasti päivittäin itse tabletista, jos en huomaa sitä tarjota. Uusi, luonnonmukainen herkkupala on siis keksitty, Jos tuon maun saisi siirrettyä palkintonameihin, koirat oppisivat ilmeisesti kiipeämään vaikka kerrostalon katolle. Niin sinnikkäitä kiipeily-yrityksiä on nyt nähty hellan päälle, jossa purkki oli ollut vain hetken. 

PS: Suunnittelen jo jäynää. Huomenna laitankin kerjäläisen suuhun kalkkitabletin ;) Turha luulo, että näitä koiria voi hämätä, mutta hetken hämmennyskin tuottaa jo ilkikuriselle emännälle iloa tämän päivän kerjäämisen jälkeen.

9 kommenttia:

  1. Hmm. Ehkä täytyy koettaa antaa tuolle meidänkin koirulille jossain vaiheessa vihersimpukkaa. Selkä tosin nyt ei ole piiiitkään aikaan vaivannut, kop, kop,mutta voisihan sitä tuollaistakin antaa. Tosin kaikkein eniten uskon siihen, että koiralla on hyvä lihaskunto. Omat polvetkin tarvitsisivat vihersimpukkaa ihan juuri nyt..:) Äläkä jäynätä niitä koiria. Voi olla, etteivät ne halua sen jälkeen vihersimpukkaakaan:) Terveisiä M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta teille molemmille nivelainetta, ei se ole ainakaan pahitteeksi (paitsi kukkarolle).
      Annamarin kommenttiin jo sepustin jäynän suunnittelemisenkin kilahtaneen omaan nilkkaan...

      Aivan, lihaskunto on tärkein. Ja mun mielipiteeni on, että koiran pitäis saada aika ajoin irrotella vapaana. Arttu rakastaa vapaana edes takaisin juoksemista, ja silloin se menee suoraan, kun lenkillä peistaa välillä aika pahasti. Mutta tilaisuuksia vapaana juoksemiseen ei juuri ole kuin koirapuistossa, ja sielläkin pitää kytätä koko ajan, ettei tule muita, koska tappelu ei nyt ole paras tapa hankkia kuntoa...

      Terkkuja etelään :) AB ja Mai

      Poista
  2. Vaikuttaa tosi hyvältä valmisteelta - kiitos vinkistä ja infosta! :) Meille taidetaan hommata tota kans asap.

    PS. Koirien jäynäyttäminen, hyi sua.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten teidän barfaus-suunnitelmat edistyy? Täällä rouskuteltiin tänään iltapalaksi broiskun siipiä :) Juu, ja vihersimpukan murensin aamulla kasvissoseen (porkkanaa + keräkaalia) joukkoon, jauhislihan viereen. Ajattelin, että se vähentää niiden tabujen kerjäämistä, kun ne tulee ruuan mukana. Olinpas kekseliäs :)

      No, en sitten jymäyttänyt. Nostin kerjäävän Artun syliin ja näytin, että keittiön työtasolla ei ole yhtään mitään... kunnes koira nappasi juurikin työtasolta jemmaan laitetun uuden köysilelun suuhunsa!!! Miten se taas menikään: "Joka toiselle kuoppaa kaivaa..."

      Poista
  3. Anonyymi11.2.13

    Olipa mielenkiintoinen tuote, täytyypä harkita. Tuntuu uskomattomalta, että tabletteihin on saatu sellainen maku että niitä suorastaan kerjätään. Yleensähän tabut sylkästään heti veks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta miksi ei noilla tappijaloilla ole koskaan kohtuutta? Joko vastustetaan täysillä tai kerjätään koko ajan...
      Kasvissoseen joukossa tabletit menee hyvin. Ne noukitaan sieltä ensin, sitten syödään sosekin pikku hiljaa, varmistellen, olisiko herkkutabletin muruja jäänyt soseen alle ;)

      Poista
  4. Mahtava homma! :) Pitääkin heti tutustua tuohon tarkemmin! Kiitos muistutuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, muistutan sua, että muistutit mua, että muistaisin muistuttaa...
      En etsinytkään muita vaihtoehtoja, katsoin vain ne Makanan sivut ja sitten Google löysi tämän Yumegan. Mutta eipä tuo purkki kestä kahdella urholla kuin kuukauden, sitten voi tilata lisää tai etsiä muita vastaavia.

      Kiitos vielä barf-postauksestasi, joka antoi meille taas uutta potkua vanhaan asiaan. Broiskun siivet rouskuu niin mukavan koiramaisesti iltaisin :) Basse-pienikin pistelee pienempiä palasia, joita on siipien joukossa. Kyllä siitäkin vielä koira kasvaa... ;)

      Poista
  5. Ei tekisi varmaan huonoa meilläkään. Kaikilla on hyvä lihaskunto, mutta eihän sitä voi pelata ikinä liian varmaksi senkään turvin. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)