tiistai 31. joulukuuta 2013

Meidän vuosi Artun sanoin

Isken tassuni näppiksille, koska emäntä on keskittynyt syömään chilimaustettuja pähkinöitä ja juomaan kuplivaa Bonaquaa. Vuosi vaihtuu ennen kuin se tokenee kertomaan yhtään mitään.

Meidän vuosi ei ollut tylsä. Vaihdoimme kaupunkia, saimme uuden kodin ja lenkkipolut ja sitten Basse muutti vielä kerran.

Olimme Bassen kanssa tänä vuonna aika usein hoidossa. Meitä on hoidettu hyvin ja paljon emännän työkiireiden vuoksi, vaikka emme tietääksemme ole olleet kipeitä. Vain vailla emäntää aina välillä. Siksi varmaan ne kivat ihmiset veivät meidät omaan kotiinsa.

Bassen muuton jälkeen mulle keksittiin uusia harrastuksia: agility, Karva-Kaverit, Dobo-pallo, näyttelyt... Metsälenkillä hypellään nykyisin kaatuneiden puiden yli, kiipeillään hankalia mäkiä ja välillä joudun pönöttämään vasemmalla sivulla... Joudun kiikkumaan myös silityslaudalla! Ennakoidaan kuulemma jotain keväällä ilmestyvää näytelmää. Höh. Ei niitä tuomarin kommentteja mun mielestä kannata niin vakavasti ottaa. Mulla on vetävä askel, jos niin haluan. Siellä kehässä tykkäsin töpöttää lyhyemmin, se siitä.

Kaiken kaikkiaan olen vuoteen kovin tyytyväinen. Emäntäni on paras maailmassa. Meillä koirilla on vain yksi emäntä, muistakaa kamut se aina. No, Basselle niitä emäntiä on kertynyt jo kolme, vaikka se on vielä ihan kakara, mutta se onkin aina ollut sellainen lellivauva...

Raketeista en tykkää. Viime vuonna pistelin ulkona nokka maassa eteenpäin. En edes vilkuillut raketteja, vaikka emäntä houkutteli! Mutta elokuussa täällä uudessa kodissa sattui niin, että ihmiset oli kai katsoneet kalenteria väärin. Luulivat, että on uusi vuosi ja posauttivat kovat ilotulitukset päälle! Keskellä kesää!! Minä säikähdin, enkä vieläkään tykkää raketeista. Tänään iltalenkillä olisin halunnut emännän syliin, tein kakat ihan heti kun pääsimme ulos ja yritin päästä heti takaisin kotiin. Emäntä jatkoi vaan matkaa ja tunki aina välillä nameja mun suuhun... Vähemmästäkin rakettipelko unohtuu hetkeksi. Nyt olen jo puoliunessa sohvalla, emännän kylpytakin päällä...

Iloista uutta vuotta koirakamuille ja emännille, Basselle ja sen uusille ihmisille!



Yours,

Sir Arthur


perjantai 27. joulukuuta 2013

Terapiajoulu

Mäyräkoiralla oli niin mallikas joulu, etten tiedä, mistä alkaisin kertoa. Alusta vissiin.

Etukäteen joulussa jännitti korkeintaan matkat. Mutta jos koira osaa metrossa tarkkailla rauhassa ympäristöä, heittäytyy bussissa ja ratikassa ylettömän rentoutuneena selälleen sylissä, ei parin tunnin bussimatkakaan ollut ongelma. Se sujuikin penkillä pyyhkeen päällä, takkini alla. Välillä ilmestyi pitkä kuono ja leuka käteni päälle, silmät vilkaisivat omiini. Onko matkaa vielä jäljellä?

Perillä mäyräkoiran tehtäviin kuului paljon terapeuttista. Istuimme ensimmäisenä päivänä palvelutalon asukkaiden kanssa käytävällä. Heistä osa oli jo tuttuja, mutta onhan se silti aina kiva kertoa uudelleen koiran nimi, ikä jne... Arttu osoitti jo näiden ihmisten kanssa ihmeellistä tilannetajua. Se istui hievahtamatta sellaisen ihmisen jalkojen juuressa, joka oli päälle päin kova (juonikas?), mutta jonka saimme saatella kuin pikkulapsen hoitajien luo, kun oman huoneen ovi meni lukkoon ja avaimet jäivät sisälle. Kovuus karisi ja ihminen olikin pieni, pyysi estottomasti apua: "Tule mukkaan, mennään hakemaan avainta..." Ja mehän menimme, Arttu etunenässä.

Kävimme toisessakin laitoksessa, jossa dementiapotilaat eivät pääasiassa enää noteeranneet koiraa tai vieraitakaan. Mutta meidän ihmisemme oli virkeä. Hän huomasi Artun (ja minut), muisti nimen ja jälleennäkeminen oli mukava.

Joulupäivänä hän tuli luoksemme majapaikkaan viettämään joulua. Artun tilannetaju hämmästytti aivan uudella tavalla. Lenkitin koiran normaalia myöhemmin, kun olimme nukkuneet matkaväsymystä pitkään pois. Aamupalakin oli vielä nauttimatta, kun taksi jo toi jouluvieraan. Kotona aamulenkiltä tullessa mäyräkoira järjestää poikkeuksetta hullun rallin, kuten edellisenä aamuna reissussakin. Mutta mitä se teki, kun näki eilen tapaamamme sukulaisen istumassa sohvalla? Hyppäsi sohvalle pappan viereen, oikein liki ja lähelle. Eikä pyytänyt ruokaa tuntiin, ei ennen kuin tarjosin sitä! Loppupäivä kului samoissa merkeissä. Pappan syli oli paras, vaikka hänen voimansa päivinä "ei koiraa pidetty sylissä"...

Ihan koko joulua ei koirakaan joutunut olemaan töissä. Välillä kävimme palvelutalossa niin, että otimme pallon mukaan. Sitten vain pitkälle käytävälle pallottelemaan! Koiran anturat tekivät kiljahtavia jarrutuksia, palloa jahdattiin iloisen murinan ja haukahtelun kera, ja paikalla olevilla ihmisilläkin oli taas hauskaa. Ja hoitajien ym. henkilökunnan rapsutukset, taskussa kuljettamat kinkunpalaset ja juttutuokiot tekivät varmasti koiran joulusta luksusta. Huomionkipeä mäyräkoira ei ollut enää kipeä.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluisaa aikaa


Haluamme toivottaa kaikille blogikamuille
levollista ja rentouttavaa joulua.

Emännän puolesta kiitämme, kun luette hänen sepustuksiaan...
Ihminen on kova tilittämään meidän asioitamme,
ja turha luulla, että hän ensi vuonnakaan lopettaisi!

Nauttikaa yhdessäolosta, ulkoilusta ja
hyvästä ruuasta. Kohta on Joulu!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Messukeskus 15.12.2013

Etutassu sutii jo, eikö päästä liikkeelle...
 
(Malttia, Arttu!)

Mamma on tuolla päin!
Kato nyt, kun mun etutassut on suorassa, vaikka sä muuta väität.
 
(Eikä valkoinen rintatäplä edes kunnolla näy tuossa asennossa, hyvä Arttu!
Ja unohda nyt mamma, tämä on niitä tilanteita, joissa en taatusti kutsu sinua tulemaan luokse...)

Tässä ollaan kaikki.
Ihme kuikuilijoita noi mun takana olijat...
 
(Arttu on parhaiten elementissään jonon ensimmäisenä, onpa hyvää tuuria, että kasvattaja aloitti pennut A-kirjamella!)

Tuomari katsoo mua...
 
(Oli kuulemma erityisen tiukkana tuona päivänä, joten Hyvä tulos tuli tuomarin katseen alla.)

Apua, hui kamalaa, onko toi eläinlääkäri...
 
(Ei vaan tarkka ja hyvä tuomari.)

Mitä se tekee, mun takajalat leviää, kun pöytäkin on niin kiikkerä!
 
(Tuomari ihailee sun hyvää selkää, ja ihmettelee mitä sä kyykötät, Mies!)


-jalo kokonaisuus
-pää saisi olla jalompi
-hyvä kaula
-etuasentoinen lapa
-lyhyt olkavarsi
-riittävä eturinta
-erinomainen rintakehän pituus
-hyvä selkä
-matala säkä
-kaareva lanneosa
-lyhyt ja luisu lantio
-lyhyt sääri ja korkea kinner
-liikkuu lyhyesti edestä, takaraajat rungon alla
-kaunis karva ja väri

Arvosana oli H. Olen siitä tosi iloinen.

"Lyhyet ja luisut" ovat ihan puhki päivän touhuista, mutta kivaa oli!

torstai 12. joulukuuta 2013

Häämöttää

Monen monta valvottua työyötä takana, liki neljä viikkoa yhtä soittoa päivätyön jälkeen tietokoneella istumista, jopa pikkutunneille asti. Kuin tappotahtisen jakson huipentumana kävimme viime yönä Artun kanssa "iltapissalla" klo 01.30. Aamulla varhain asunnossamme oli ihminen, joka luuli pyörtyvänsä, kun piti nousta ylös, ja hämmästynyt mäyräkoira: "ai, taas lenkille..."

Tällä hetkellä yritän vieroittaa itseäni tästä (työ)tietokoneesta, joten ei ole pelkoa kovin pitkästä postauksesta tällä kertaa ;) Arttu on ihanien naapureiden kanssa iltalenkillä. Huomenna, kun olen ehkä toipunut enemmän tästä rytmin sekoamisesta ja unen puutteesta, kierrän ainakin kahdet joulumyyjäiset. Sillä välin naapuri on luvannut käydä Artun kanssa ulkona. Juhlaa siis meille molemmille :)

En tiedä, kuka näitäkin kuulumisia jaksaa lukea, mutta ehkä keksimme viikonloppuna jotain repäisevää, ja saamme kaikkien aikojen lukijaennätyksen... toivoa sopii ;))

Olen pahoillani, kun en ehdi ja jaksa kommentoida, mutta vakuutan, että yön viimeisinä minuutteina ennen nukahtamista käyn usein lueskelemassa teidän blogejanne. Siinä pääsee mukavasti "normaaliin" elämään kiinni, kun muuten neljä seinää on ympärillä, ja ruokakaupassa käynti ainoa sosiaalinen hetki.

Viikonloppu häämöttää. Sitä kohti =D


perjantai 6. joulukuuta 2013

Hyvää suomalaista Itsenäisyyspäivää

Itsenäisyys = mahdollisuus päättää omista asioistaan, tai antaa ne jonkun muun turvallisiin, suomalaisiin tassuihin hoidettavaksi.

Kunpa tämä toteutuisi jokaisen kohdalla.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Aina on aihetta vinkua

Otsikoksi piti tulla jotakin "pallolla on lyhyt elämä..." Mutta pallojen elinikä ei varsinaisesti minua kiinnosta, joten rakensin välkyn sillan pallon kuolemasta mäyräkoiran vinkumiseen. Ja koska tuo otus vinkuu tälläkin hetkellä takavasemmalla viestittäen, että siitä on jo kaksi tuntia aikaa, kun sen kanssa viimeksi lenkkeiltiin, yritän saada sanottavani äkkiä, tai muuten tuo hermoihin käyvä hinkuminen lisää (oikeita) rytmihäiriöitäni liikaa.

Klo 17.15 ostin pallon. Klo 17.45 se oli jo kotona mäyräkoiran hampaissa. Noin kolmen minuutin kuluttua sen viehättävä ääni oli sammunut. Pallo oli henkitoreissaan. Harmi, sillä tämä vinkuva tennispallo ei ottanut korviin. Mäyräkoira seisoi sen kolme minuuttia pallo suussa, kallisteli päätään ja muodosti selvästi tarkoituksellisesti erilaisia ääniä, puremalla suussaan olevaa palloa eri kohdista eri voimakkuuksilla. Välillä se pysähtyi miettimään aikaan saamiaan ääniä.

Kun pallo vaikeni, jatkui pureminen, mutta tyhjänä tuhiseva pallo ei malttamatonta koiraa kauaa kiinnosta. Heittelin palloa jonkin aikaa, että kaksi euroa ei jauhautuisi hukkaan repimään innostuvan koiran leuoissa.

Hetken yksin palloteltuaan koira alkoi kaivaa lattiaa, ujutti kuononsa kirjahyllyn taakse ja päästeli huvittavia, harmistuneita ja haastavia vongahduksia. Pallo oli kirjahyllyn takana. Kuuntelin tietokoneella töitä tehdessä huvittuneena koiran puuhasteluja. Se kävi muutaman kerran kurkkaamassa, tulisinko apuun, mutta riensi malttamattomana takaisin pallon tavoitteluun. Kunnes naurunpyrskähdys paljasti, että olen kartalla. Minut painostettiin mukaan pallon hakemiseen. Kun olin kontallani, epämiellyttävällä mutkalla, juuri saamassa käsivarren mitan päässä olevan pallon hyppysiini, malttamaton koira töytäisi kättäni... ja pallo vieri ulottumattomiin kirjahyllyn sokkelin alle! Meidän kirjahyllyssämme on kirjoja, opuksia, teoksia, tiiliskiviä... joten ilmoitin koiralle, että se on nyt loppu. Pallo on kuollut ja leikki voi jatkua lelulaatikon muilla esineillä. Minä en kirjahyllyä siirrä!

Vinkuminen ei ole loppunut. Palloa käydään vähän väliä kaipaamassa kirjahyllyn luona. Aiheita riittää. Jos ei pääse ulos, pitää vinkua. Jos on pääsemässä ulos, pitää vinkua kiihkeästi. Jos on jo hississä, vinkuminen pitää sävyttää hengenlähdönomaiseksi. Kun koira tulee vastaan ja Artun selkäkarvat paljastavat todelliset ajatukset, pitää vinkua säälittävästi, että emäntä päästäisi lähemmäs vastaantulijaa nuuskimaan.

Joskus aamuyölläkin pitää vinkua. Iltalenkillä on oltu myöhään, asiat on tehty. Mutta koira vinkuu. Kun lähden sen kanssa vihdoin aamulenkille huonolla omallatunnolla, että en ole yöllä jaksanut lähteä (turhaan) ulos odottamaan, tuleeko kakkaa vai ei, koiralla ei ole mikään hätänä. Tunti tepastellaan eikä pelkäämäni ripuli olekaan totta.

Basselle kuuluu hyvää! On tapahtunut suoranaisia ihmeitä, jotka vahvistavat päätökseni oikeaksi. Bassen kynnet on leikattu, sen uusi emäntä voi nostaa Bassea (eivät tosin muut) ja hän on jopa nyppinyt Bassen turkin! Olen niin onnellinen. Niin ovat pikkutytötkin, joiden sängyssä Basse käy joka ilta "nukuttamassa" tytöt. Sitten iltapisulle pihalle - ja lujaa vauhtia omaan petiin nukkumaan.

Sunnuntaina olin jumissa iltamyöhään metroasemalla, kun kaatunut puu oli - no se oli metron tiellä. Eilen olin jumissa tietokoneella yhteen asti yöllä, odotin asiakkaan kommenttia vedokseen... Tänä iltana käyn mainitsemani rytmihäiriön sietämän lenkin ulkona ja käsken otuksen sulkea kuononsa täksi yöksi.

Mukavaa talvisenoloista viikon jatkoa.