perjantai 14. lokakuuta 2016

Tauko ja tuumaus



Olen tässä tuuminu, mistä oikein kirjottais.


Ulkona on jo niin kylmä, että nokka täytyy piilottaa varpaisiin.


Välillä kävi aika pitkäksi ja
hermostuin laatikolle.
Se oli tyhjä!


Pistäydyin päällysmiehen hommissa.
(Ex-systerin takki oli lämmin työasu.)


Kotimatkalla pääsin etupenkille!
Hyvistystä, kun emäntä oli
viikon lomalla ilman koiraansa.


Takaisin peiton alle tuumailemaan.


Että mistä sitä oikein kirjottais...


Syksy on tullut, mutta sen kaikki jo tietää.

Me halutaan kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat olleet paikalla ja käytettävissä, kun Arttu on tarvinnut hoitopaikkaa, lenkittäjää, seuraneitiä, kaupassa kävijää tai muuten vaan pään silitystä. Kiitos!

lauantai 13. elokuuta 2016

Huvivero



Öh, ihmisten huvit on outoja.


Plaaaah, anna olla jo.
Laita vaikka itelles niitä rusetteja ja ota selfie!



Verotarkastaja päivää!!!
Täällä on kuulemma maksamatta mäyräkoirasta johtuva huvivero yli seittemältä vuodelta, mäyräkoiran palkka samoin, ja päälle rapsahtaa sakkona yhen hirven luut, erääntyy ens viikolla ja toinen erä ennen joulua, kiitoos.

Ai mitä? Kyyyyllä meiltä tullaan näin vakavissa laimillyöntitapauksissa parvekkeen kautta sisälle, joten väistäppäs vähän että pääsen päikkäreille sohvalle...

maanantai 1. elokuuta 2016

Kaiken maailman nelijalkaisia


Tämä kesäelämys onkin jäänyt esittelemättä. Julkaisukelpoisia kuvia on niukanlaisesti tai sitten niissä on myös ihmisiä. Kävimme jo alkukesällä kotieläintilalla. Siellä pääsi tutustumaan ihan kunnolla eläimiin ja tilan arkeen. Saimme ruokkia (ja rapsutella) laamoja, lampaita, kanoja, minipossuja, vuohia, lehmiä... Kuvassa oleva suloisuus, laaman poikanen (oliko se nyt vasa vai mikä...), oli ihan vauva, mutta rohkea! Karitsat oli emolammas hylännyt, ja ne söivät kovalla tohinalla tuttipulloista, kunnes massut olivat ihan pulleita ja kiire loppui. Kanoja voi pitää sylissä, mutta minipossujen torahampaat herättivät kunnioitusta! Vuohet hyppelivät tapansa mukaan niille rakennetun mökin katolle.

Vaikuttavin otus oli iso laama, joka keinahteli pitkä kaula pystyssä karsinastaan ruuan toivossa. Sen kamelimainen kävelytyyli ja korkealla lähestyvä pää tuntuivat jotenkin epätodellisilta. Mitä se haluaa tai ajattelee, millä tuulella se mahtaa olla, pitäisikö väistää.. Kaikenlaisia ajatuksia risteili päässä ja taisin kyllä siirtyäkin takavasemmalle, kun molemmat laamaorit tulivat vankkojen kaulojensa kanssa huolestuttavan lähelle. 



Ymmärrän ratsastajia taas hiukan paremmin. Moni hevosharrastaja kertoo, että tallilla unohtuu kaikki. Pitää vain keskittyä hevoseen, tekemiseen sen kanssa ja kaikkeen siinä ympäristössä aistittaviin asioihin. Laamakarsinassa ei jäänyt aikaa ajatella tekemättömiä asioita tai mitään muutakaan. Oli vain laamat ja minä. Koiranlukutaidoilla siinä ei pärjännyt, mutta luotin onneeni, kun tartuin ruokaämpäriin ja survoin itseni läpi laamamuurin. Suosittelen tutustumaan noihin eläimiin, jotka ovat kuin vieraalta planeetalta mihinkään tutumpaan nelijalkaisiin verrattuna. Laaman taluttaminen voikukkien seassa oli hauska kokemus. Laama oli oikea herkkusuu, ja riimussa sen kaula olikin yllättävän hontelo. 300-kiloista laamaa oli huomattavasti helpompi ohjailla haluttuun suuntaan kuin 10-kiloista itsepäistä koiraa.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Loma meni


Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten Iivari blogissaan kirjoitteli. Meiltä on nyt loppumassa loma. Sitä en mene sanomaan, onko se ollut "hyvä" loma. Mutta eiköhän joiltakin osin. 
Vaan viimeistä viikonloppua viedään. Eikä se enää lomalta tunnu, kun viikonloppuna möllötetään muutoinkin kotona. Niin että peitto silmille ja sadetta pitämään.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Otsikko

Meinasin eilisen jatkoksi laittaa tälle postaukselle otsikoksi "dagen efter", koska rakastan sanakieppejä ja kaksoismerkityksiä. Mutta ettei otsikko harhauttaisi lukijoita, jotka eivät sitten löydä vastinetta, annoin olla.

Asiaan:


Eilisen ilme oli vielä illallakin melko poissaoleva. Eläinlääkäriltä autolle töpöttelevä, juuri herännyt koira oli surkeudessaan koominen. Pissaamisesta ei meinannut tulla sen takia mitään, kun piti kääntyä katsomaan jokaista ohikulkijaa, lasittunein katsein, lievästi sivusuunnassa huojuen. Epäilen että lisähämmennystä aiheutti entisen kodin maisematkin. Ainakin ympärilleen tuijottelu oli helppo tulkita aivojen sekamelskaksi, jossa jylläsivät kysymykset "mitä ihmettä mulle on taas tehty" ja "missä mä taas asuinkaan..." (Dagen efter EI olisi ollut kaukaa haettu, eihän...)


Vaikka tämä päivä ei järin energinen ole vielä ollutkaan, silmissä on jo tuttu pilke! Kipulääkettä ei saatu mukaan, mutta hieman vaivalloiset ja keskeneräisiksi jääneet haukotukset osoittavat, että jotain muistoja toimenpide jätti leukaperiin. Tämän päivän komiikka on syntynyt äänenmurroksesta, josta tiedotettiin kotiuttamisohjeissakin. En omassa kaaoksessani huomannut kysyä, mistä moinen johtuu, mutta Artun narinat ja märinät ovat tänään olleet kuin kurkkukipuisen rohisevia äännähdyksiä. Ja onhan niitä ääniä sitten pitänyt kokeilla ja kuunnella ihan huvikseenkin, siltä se jutustelu on ainakin tuntunut.

- - - - -

Monenlaista olen hukannut. Avaimia, kännyköitä, lompakoita, autoja... mutta yksi dramaattisimpia hetkiä oli, kun kadotin mehiläisen. Matalalla ja raskaasti lentelevän otuksen, joka katosi olohuoneen ja eteisen saumattomaan sokkeloon sillä sekunnilla, kun siirsin katseeni muualle ja otin pöydältä juomalasin ja postikortin, parhaat välineet pistiäisten pyydystämiseen. Loppupäivä kului (vaihteeksi) jonkinlaisessa paniikissa. Mutta pistiäinen pysyi piilossa. Kunhan pysyykin, kunnes ei enää pistä. Ensi talvena on silti hermostuttavaa löytää se jostakin laatikosta pipojen tai villasukkien joukosta. Eihän elämä ole mitään, jos ei voi aina vähän panikoida tulevaa ;)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

kvällen innan


Se on ollu kuulemma heinäkuun helteet tuolla pihalla...


... ja olenhan minä siellä kärpäsiä päivystänyt :)

Huomenna olen menossa taas ellille. Ikenestä leikataan patti, joka alkaa jo ikävästi näkyä, kun hymyilen. Ihminen hermoilee. Vien sen ennen operaatiotani kävelylle entisen kodin huudeille. Ehkä se siellä nuuhkii merta ja rauhoittuu. Pitäkäähän emännälle peukkuja huomenna ;)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesä


Vettä ja aurinkoa.
Kukat ovat vähään
tyytyväisiä.
Palkitsevat kastelijan
moninkertaisesti.