maanantai 31. joulukuuta 2018

Tikit lähti, kauluri jäi

Aamulla lähdettiin poistamaan tikkejä. En ihan suorinta tietä olisi kävellyt klinikan ovesta sisälle, mutta pakkohan se oli, kun ihminen oli tiukasti hihnan toisessa päässä. Mielenkiintoisia hajuja ja otuksia oli paikalla. Sanoin painavat sanat kahdelle lapinkoiralle. Taisivat saada ikuiset traumat ja joutua klinikan vakioasiakkaiksi ;)


Voi hyvä ihme, katso nyt mikä huone täällä on! Tuolla potilaat saa maistella kaikkia noita herkkuja! Minäkin olen potilas, olenhan!


Hei, mitäs tuolla on!


Tuota tekstiä ei kannattaisi ihmisille näyttää. Dieettikehoitus vaa´an vieressä on jo turhan osoittelevaa. Sitä paitsi, minulla ei ole tarvetta laihduttaa, viime kerralla kotiutuspapereissakin luki, että olen melkoisen hoikassa kunnossa.


Vihdoin kotona! Tikit lähti, kauluri jäi. Kolme naista nyppi langanpätkiä silmäkulmastani ennen kuin saivat ne irti. Olin kuulemma mallipotilas! Nyt on silmäkulma hellänä ja sitä pitää varoa vielä huomiseen. Ehkä pienet unet on paikallaan ennen seuraavaa välipalaa.... zzzzZZZZZZ

lauantai 29. joulukuuta 2018

Palvelu on kohdallaan


No nyt kelpaa! Koko pehmovarasto tuotiin sohvalle. Tuo ärsyttävin pehmo roikkuu kaulassa vielä pari päivää.
Palvelu pelaa täällä muutenkin, ainakin mitä sohvalle menemiseen tulee. Kerran hyppäsin vaivattomasti sinne itse, kun silmä vältti. Alas en saa mennä, kompastuisin kuulemma. Mikäs siinä, jos ihmisellä on aika pitkää monien pyhien jälkeen ;)


Näillä konsteilla ihminen yrittää pitää orastavan flunssan loitolla. Kysyisin vaan, tehoaako pöpöihin hienostelu paremmin kuin rehellinen mustaviinimarjamehu muovimukista? Raastettu inkivääri oli niin vahvaa, että sen annostelu taisi mennä pieleen jättimukiinkin. Eikös lääke ole silloin tehokasta, kun se on pahaa :D


keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Toinen, kolmas ja neljäs silmäreissu

Nämä postaukset on valitettavan usein olleet sairaskertomuksia, ja pahoittelenkin aiheiden yksipuolisuutta, jossa ei nytkään tehdä poikkeusta. Muutakin kerrottavaa elämässä toki olisi, mutta usein vasta silloin löytyy hektisen arjen keskellä hukassa ollutta aikaa kirjoittaa, kun terveysongelma pysäyttää.

Viimeksi kerrottu silmäongelma ei hoitunut sillä eläinlääkärikäynnillä, ei seuraavalla eikä sitäkään seuraavalla. Kolmas antibioottitippakuuri oli jo alussa, kun silmä meni yhtäkkiä vielä huonommaksi. Valvoin yhden sydäntäsärkevän yön, kun Arttu etsi asentoa ja paikkaa, mihin laskea päänsä yöunille. Kivut olivat varmaan kovat, lasittunut katse ja ajoittain välinpitämättömyys ympärillä tapahtuvasta kertoivat karua kieltä.

Ell-asemamme lääkäri oli sitä kolmatta lääkekuuria määrätessään sanonut, että jos ei silmätulehdus ala helpottaa parin päivän kuluessa, pitää mennä eläinklinikan silmäspesialistille mahdollisesti syvemmälle silmään kehittyneen tulehduksen pois sulkemiseksi.

Annoin lääkkeitä tunnollisesti (3 erilaista tippaa ja keittosuolaliuoksella huuhtomista, 2 kertaa päivässä kutakin) ja chattailin joulunalusviikon torstaina iltamyöhään hätääntyneenä Yliopiston apteekin neuvonnan kanssa, mitä kipulääkettä voisin koiralle antaa. En mitään ihmisille tarkoitettua, joten oli pakko odotella aamua. Petasin itselleni olohuoneen sohvalle, että voisin olla lähempänä potilasta ja tarvittaessa ottaa sen viereen rauhoittumaan. Se tuntui alkuyöstä hetkeksi auttavankin; ehkä noin vartiksi pieni keho rentoutui, mutta säpsähti taas hereille, vaihteli asentoa ja oli kovin levoton. Annoin luvan mennä nojatuoliin, johon rakensin pientä leukatukea ja mahdollisuuden mennä peittonsa alle, edes hetken yöunien toivossa. Itsellä oli etätyöpäivä aamulla tiedossa. Onni onnettomuudessa.

Heräsin yön aikana lukemattomia kertoja. Melkein aina Arttu istui tai makasi tuolissaan, hiljaa, mutta pää koholla, nuokahdellen, silmät hirveästä väsymyksestä ja kivusta puoliummessa. Laskin kellosta tunteja ja minuutteja siihen, että eläinklinikka aukeaa. Kun se kuvittelemani hetki vihdoin koitti, automaatti kertoikin, että puhelinaika alkaa puolen tunnin päästä.  Soitin siinä odotellessa vielä omalle ell-asemallemme, ja varmistin, olisiko lääkkeen tosiaan jo pitänyt alkaa auttaa... sieltä vakuutettiin, että ei kannata jäädä odottamaan, koska joulukin on tulossa. Sain varattua eläinklinikan viimeisen mahdollisen ajan silmäspesialistille ennen viikon joulutaukoa! Perjantai-iltapäivän liukkaassa kelissä, alkavan jouluruuhkan seassa pääsimme Malmille. Vieläkin ajattelin, että nyt saadaan varmaan tuhdit lääkkeet, joulu eletään hissukseen, ja sitten palataan normaaliin arkeen...

Silmäspesialisti tutki nopeasti erilaisilla laitteilla, ultralla ja lampuilla Artun silmät ja totesi sitten raudanlujan ammattilaisen suorin sanoin tilanteen, joka kotiutusohjeesta kopioituna meni näin:

"Vasemmassa silmässä voimakas suonikalvon tulehdus, eli uveiitti, sekundaarinen glaukooma eli silmänpainetauti. Linssi on kaihiintunut totaalisti. Iiris-linssikiinnikkeisyyttä, pupilli laaja, häikäisyrefleksi negatiivinen. UÄ-tutkimus: verkkokalvon irtauma. (Silmän) ennuste toivoton, lisäkärsimysten välttämiseksi suosittelen silmän poistoa."

Asiat etenivät saman ammattimaisen silmälääkärin/-kirurgin ansiosta niin ripeästi, että kun varsinainen vastaanottoaikamme oli ollut klo 13, Artun yllättävä silmäleikkaus oli käynnissä jo klo 15 jälkeen. Sain pitää mäyristä sylissä, kun rauhoite vaikutti, ja sitten hoitaja haki Artun leikkaussaliin. En lähtenyt heikossa mielentilassa ajamaan liukkaassa ja pimeässä kotiin, vaan etsin Malmilta kuppilan,  kävelin pitkin poikin katuja aikaa kulutellen. Lopun ajan iltakuuteen asti odottelin lääkäriaseman odotustilassa. Hoitajat kävivät kertomassa väliaikatietoja, kun leikkaus oli ohi ja Arttua lämmitettiin lämpöhuovan alla heräämössä. Siinä vaiheessa jo tuttu vahtihaukahtelu todisti, että herätty on, ja oma reviiri kartoittuu yksisilmäisenäkin. Sain glögiä ja ystävällistä juttelua hoitajien kanssa, paniikki alkoi hellittää. Kotiuduimme 8 tunnin reissun jälkeen perjantai-iltana, Artulla vielä pää sekaisin nukutusaineista ja itselläni suuri suru, että tässä nyt kävi näin.

Nyt Tapaninpäivänä kaikki on periaatteessa hyvin. Haava on parantunut mainiosti, turvotus on laskenut ja 8 tikkiä ovat säilyneet vauhdissa mukana. Hoidoksi on riittänyt lämminhaude pari kertaa päivässä, tulehduskipulääke ja haavan pyyhkiminen keittosuolaliuoksella. Pehmeä, puhallettava kauluri (jonka ehdin saada kaupasta mukaan 4 minuuttia ennen sulkemisaikaa) on istunut mäyriksen kaulaan hyvin, kun muovitötterön kanssa valvottiin vielä se ensimmäinen yö leikkauksen jälkeenkin... Alan tottua yksisilmäiseen merirosvo-nakkiin (kiitos ystävien, jotka osasivat keventää tunnelmaa, ja Arttu sai uuden, suloisen lempinimen). Arttu on taas velmu oma itsensä, kaikille "käskyille" entistä kovapäisempi ja pikku lenkeillämme haluaisi painella sata lasissa.

Olen toki helpottunut, onhan koira hengissä ja hyvissä voimissa. Kolhu kolhulta rakkaampana. Surettaa silti, miksi näin kävi. Terveessäkin silmässä on vähän kuivasilmäisyyttä (sairaassa silmässä kyyneltuotanto oli lähes olematon), jota nyt hoidetaan ihan jatkuvalla lääkityksellä, ettei mitään vaurioita koituisi sen vuoksi. Eli yhteensä 4 kertaa päivässä annetaan 2 erilaista kostutustippaa, ja tarkkailen arvatenkin mahdollisia muutoksia entistä tiukemmin. Olin menetetyn silmänkin selvästi havaittavasta samentumisesta kysynyt muilla eläinlääkärikäynneillä jo vuoden ajan. Mitään vikaa ei kuulemma ollut... ja nyt yhtäkkiä koko silmä romahti, tosi monesta eri syystä vieläpä. Aivan kuten silloin joskus maksa-arvojen pitkinä seuranta-aikoina, pyysin itse haima-arvojen testausta, ja sieltäpä löytyi myös huomioitavaa. Ne ongelmat ovat nyt hallinnassa, ruokavalio muuttui, mutta lääkkeitä ei tarvita, ja syy jäi hiukan epäselväksi, (tulehduksellinen muutos ohutsuolessa oli ainut selitys, joka ilman tutkimusleikkausta saatiin, ja leikkaus todettiin liian suureksi riskiksi itsessään, kun koiran vointi oli pääasiassa hyvä, nykyään vielä paljon parempi). Pääasia, että viimeksi kontrollikäynnillä labratkin olivat suht kunnossa.

Kokemuksesta viisastuneena, suosittelen kääntymään spesialistin puoleen vähänkin pitkittyneessä tai epäselvässä tapauksessa. Artun kohdalla se on eri tilanteissa johtanut joko helpotukseen epäillyn asian suhteen, tai kuten nyt, pikaiseen apuun pitkittyneen, turhan ja tehottoman lääkityksen sijasta.

Tällaista meille tällä kerralla. Sattuneesta syystä ei tässä postauksessa ole kuvia. Parantelemme haavoja ja totuttelemme merirosvon uuteen ummistettuun silmään. Uusia kuvakulmia mietitään sitten, kun on sen aika. Nyt on tärkeintä varjella tapoihinsa tottuneena sohvan alle ja päälle kaulureineen pyrkivän nakin tikkejä vielä viikon verran. On hellyttävää katsella, kun se ulkoilun ja ruuan jälkeen venkuroi entiseen malliin hepulina, kantaa leluja ja muristelee. Se voi hyvin, vaikka päätä pitääkin käännellä hämmentävästi enemmän kuin ennen, ja vasemmalla puolella olevat esineet tuppaavat tulemaan joskus liian lähelle. Tästä selvitään, vaikka operaatio olikin radikaali, eikä sitä oikein koskaan voi unohtaa, mäyriksen katsekontakti kun on intensiivistä laatua. Yhdelläkin silmällä.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulutervehdys

Lämpimät kiitokset niistä kauniista joulukorteista, joita olemme blogi- ja muilta kavereilta saaneet. Emme läheskään kaikille suurenmoisille koirille omistajineen korttia lähettäneet, joten haluamme toivottaa tässä jokaiselle ystävälle, kaksi- sekä nelijalkaiselle, ihan parasta ja sydämellistä joulun aikaa.

lauantai 17. marraskuuta 2018

Silmäreissu


Tässäkään postauksessa ei varsinaisesti kuvilla pröystäillä, mutta  oli laitettava nähtäväksi parin viikon takainen kuva marraskuunkaktuksesta, joka ensin näytti tekevän vain kaksi kukkaa. Mutta jos tarkasti kuvaa katsoo, avoimesta kukasta yläviistoon vasemmalle on minikokoinen nupunalku yhden oksan päässä. Ja nyt niitä on jo rutkasti enemmän! Pian koko kaktus on täynnä kukkia, niin paljon se innostui uudesta kasvivalosta. Kukkia voi riittää lähes jouluun asti.

Yritin aamulla herättää ihmistä kahdesti. Tepastelin kuuluvasti olohuoneeseen ja komensin sieltä kurkkuäänellä. Pitihän se arvata, että väärä taktiikka aiheuttaa vain itselle harmia. Ihminen murahti takaisin ja jatkoi uniaan...

Ajoimme lauantain alkajaisiksi naapuripitäjässä päivystävään kunnaneläinlääkäriin näyttämään Artun silmää, joka oli ollut ärtynyt jo jokusen päivän, mutta tulehtunut yön aikana niin, että vilkkuluomi peitti melkein koko silmän. Vähemmästäkin sitä hermostuu, jos aamulla silmä ei kunnolla aukea ja näkökentän edessä on kelmu... voisi tässä itseltäkin päästä jokunen äänekäs kommentti, jos niin kävisi.

Silmätippoja ja kortisonitabletteja riittää seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Toivottavasti silmät rauhoittuvat nyt vähän pidemmäksi aikaa kuurin myötä. Samalla märästä kelistä ärtynyt ihokin rauhoittuu kortisonikuurista. Ensimmäinen kortisoniannos veti Artun kuvan mukaisesti vaisuksi, eikä silmien tulehduskaan tunnu varmaan mukavalta. Onneksi on viikonloppu, jonka aikana saadaan lääketipat annettua aikataulun mukaisesti pitkin päivää, 6–8 kertaa vuorokaudessa. Työpäivinä lääkeiden anto sitten vähän muuttuu, mutta sille ei nyt voi mitään.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kolminkertainen treeni


Esittelen tässä tehokkaan tavan järsiä luuta. Samalla treenaan reisilihaksia ja lankutan ja punnerran. Eikös tätä yhdistelmää voisi jo kutsua mäyräkoira-triathloniksi, kun uinti ei oikein sovi hipiälle, tassut ei yllä pyörän polkimille ja juoksu rajoittuu varisten jahtaamiseen.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Tuumailtavaa


Joka puolelta kuuluu nykyään vauvauutisia...
eikä tämä hassumpaa hommaa olekaan!
Ihmettelen vaan, miksi vain emokoirat
muka saisivat hautoa ;)