torstai 30. huhtikuuta 2015

Kaikki on melkein hyvin


Katu-uskottavuutensa unohtanut mäyräkoira pisteli aamulenkillä menemään torkkupeiton höytyvät suupielessä. Toipilas-emäntää (vaihteeksi) piti vähän väliä rohkaista olan yli heitetyllä katseella  

Meillä ei tänä vappuna paisteta munkkeja, ja wichy korvaa siman.
Mutta koiran ruokahalu on ilahduttava. Se syö nykyään protestoimatta jopa omega-kapselinsa, valkosipulirakeista puhumattakaan.


Tiedän, tämä on matto, jonka ostit sohvalla istumista varten.
Mutta me koirat emme istu. Me juoksemme tai nukumme.


Hauskaa ja iloista vappua kamut!


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vaivainen


Joku kosteuden riivaama pöpö tarttui Artun tassuun. Ja kun en ollut varautunut tällaisiin(kin) ongelmiin, suihkutin anturaan ihan tavallista (kirvelemätöntä) desinfiointiainetta ja Bacibactia. Talvitossu laitettiin suojaamaan tassua, ja koira ei sen vuoksi "pystynyt" edes nousemaan sohvalta... sen mielestä tassua ei vaivannut mikään ennen hoitotoimenpiteitä, vaikka nilkuttikin lenkillä.

"Valmis?" Täh. Minä en ole valmis mihinkään!
"Vapaa!" Häh! Näytänkö sinusta vapaalta??!!

Olin pari tuntia poissa, ja kyllä, tossu oli yhä tassussa!
Mutta tossun poistamisen jälkeen käveleminen oli lähinnä kolmella jalalla konkkaamista.


Onko koira kipeä - vai huomionkipeä.
Katsoin anturaa. Kyllä se oli kipeä, punainen ja tulehtunut. Muistin onneksi käydä apteekissa, joten tassu vietiin Humilac-pesulle ja sen jälkeen Vetramil-voiteluun.
Vetramilin eteeriset tuoksut ovat kyllä niin suussa asti maistuvia, että voin ihan hiukan ymmärtää, miten tuo tarkan hajuaistin nenu oikeasti ehkä kärsii :)


Kuinka sä voit tehdä mulle taas tämän...


Mä kuolen. Tassu haisee ja siihen sattuu...

PS: päivä alkoi hymyssä suin, kun aamulenkillä tuli vastaan yhteensä 7 mäyräkoiraa! 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Varovaista toivoa


Ihan rohkeasti ulkoilin jo parvekkeella.
Oven heijastukset on mukavia, miksei niitä saisi jahdata??


Raportteja Artun ihosta ja implantista on saatu odotella. Jonkinlainen väsymys ja turhautuminen iski, kun talvella sahattiin iho-ongelmien kanssa edestakaisin. Ruokia kokeiltiin, jätettiin pois, aloitettiin uudelleen maltillisemmin. Säät sekoittivat usein juuri alkaneen uuden kokeilun. Hormonit ja stressi sekoittivat ihan kaiken. Kovilla olivat koira ja omistaja.

Ihon suhteen näyttää nyt melko toiveikkaalta. Implanttireissulla keskustelimme ell:n kanssa melkein koko puolituntisen juurikin ihoon ja allergiaan liittyvistä asioista. Sain paljon hyviä lisäohjeita ihon pehmentämisen (rasvauksen) ja puhdistamisen sekä ravintolisien suhteen. Olen turhaan varonut perusvoiteiden käyttöä, ne eivät sekoita eliminaatiodieettiäkään. Mutta ovat tärkeitä pehmentämään jo pahimpien raapimisten paksuunnuttamaa ihoa sekä suojamuuriksi ulkoisille allergeeneille.

Kotoa löytyi Aqualan-emulsiota, jota olen laittanut koiran kainaloihin vähän ennen lenkille lähtöä. Ja toden totta, viimeksi sadekelit eivät aiheuttaneet mainittavaa kutinaa. Iho hylki rasvaisena vettä. Hyvin imeytyvä voide ei kuitenkaan kerännyt likaa. Ostin lisäksi lääkärin suosittelemista muista vaihtoehdoista Ceridal-öljyn, jota on suihkeena helppo annostella iholle. Se on kyllä nimensä veroista, öljyä, jonka kanssa saimme jo koiran petivaatteisiin rasvaiset läikät. Hajuton tuote on kuitenkin ehdoton koiralle, joka muutenkin nuolee ja nassuttaa jo vanhasta tottumuksesta kainaloitaan herkästi.

Yllätyin iloisesti, kun ell suositteli ihon kunnon ylläpitoon yhtä tuotetta, joka löytyykin kotoa, kaappiin unohdettuna. Virbacin Allerderm Spot-On -ampullit voidaan käyttää paitsi ohjeen mukaisesti eri puolille kehoa, myös suoraan vaurioituneelle iholle. Tämä ihon suojamuuri, "laasti", kokeillaan ehdottomasti nyt uudella ohjeella ja suojaudutaan tulevan kevään ja kesän allergeeneilta tälläkin tavoin.

Vaikka olen käyttänyt (ja ihan hyväksi todennut) Relaxant Animalin koirille ja hevosille tarkoitettua shampoota, uskon kokeilevani jotain täsmätuotetta Virbacilta vielä puhdistukseenkin. Oma shampoomme kun tuoksahtaa koiran mielestä joltakin, mitä pitää sitten vielä peiton alla yrittää puhdistaa omatoimisesti iholta ja se tietysti ärsyttää taas kainaloita...

Yhteenvetona ell kirjoitti hyviin ja kattaviin kotiohjeisiin, että Artulla on ruoka-aineallergia ja lievä atooppinen dermatiitti. Ja hän huomioi nyt hienosti Artun raakaruokinnan kirjoittamalla ohjeisiin vielä Omega-3:n ja 6:n tarpeen lisäravinteina :) Lisäsinkin oitis Omega-kapselit ravinteisiin. Tähän asti on raakasapuskaan lisätty rypsiöljyä, kalanmaksaöljyä, kalkkia, D-vitamiinia, sinkkiä... ym. Vitamiinien cocktail ei ole ihan vielä täydellisesti hanskassa, mutta oikeaan suuntaan menossa.

Artun ruokavalio sisältää tällä hetkellä heppaa, kanaa (kyllä, me saimme sen tipun mukaan kaikkine lisineen!), kalkkunaa ja poroa. Mietimme ell:n kanssa, että saattaa olla jopa niin, että löytyy vain yksi liha, joka on aina laukaissut allergian (nauta ja possu on kokeilematta). Lisäksi uskon, että ne lukuisat turhan kuivamuonakokeilut ovat olleet pahimpia ylläpitäjiä iho-ongelmissa. Ehkä atopian rinnalla.

- - -

Sitten sitä varovaisempaa toivoa... Implantti on ollut nyt koiran niskassa viikon. Siitä ajasta on onneksi satanut (= rauhoittanut) monta päivää, koska ell varoitti, että ensin koiran käytös voi mennä entistä hullummaksi. Ja menihän se, sillä kun tavattiin yhtä kastroitua koiraa, Arttu ei jättänyt tätä hetkeksikään rauhaan...

Mutta tänä aamuna aurinko on paistanut kämppään täydeltä terältä aamuvarhaisesta asti. Silti ei täällä ole alkanut tyypillinen hermoja raastava hinkuminen ja edestakaisin ravaaminen. Arttu on kantanut lelujaan ahkerasti minulle, mutta se on normaalia aktiivisuutta. Haluan toki edelleen iloisen ja energisen koiran, joka on sitä virkeämpi mitä keväisempi ilmakin on. Hormonihuuruissa ei koiraa kiinnosta lelut, ruoka, ei mikään muu kuin ovelle ja ulkona säntäily.

Aika näyttää, olisiko tämä nyt alkavaa rauhan aikaa. Vielä odotellaan, milloin koiran petivaatteet (ja sen myötä koko koira ja kaikki, missä se makoilee) lakkaavat tuoksahtamasta jo pesua seuraavana päivänä. Yksi erittäin suuri helpotus taloudessa, jossa pyykkiä pestään ahkerasti, mutta ei sentään joka päivä vaihdeta kenenkään lakanoita!

- - -

Taas yhden pääsiäisviikon peiton alla köhittyäni tuntuu tänään, että aurinko tosiaan paistaa jo hiukan muuallakin kuin ulkona. Voin katsoa virkeäsilmäistä koiraani ja sanoa, että me selvisimme taas - tästäkin.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Minä olen mäyräkoira ja paljon muuta

Olen...

melko sopeutuvainen mäyräkoira. Minut saa syliin, voi kääntää ja vääntää, hoitaa, putsata ja rasvata. Kaikki käy, vaikka en kaikesta tykkää. Ihmisistä tykkään, haen rapsutukset aina siltä, joka niitä jakelee. Koirienkin kanssa tulen koko ajan paremmin toimeen. Päästän jo uroksetkin uhoilematta ohi. Paitsi sen yhden mustan ja kaikki borderterrierit.

Mamma sanoo, että haasteellisen omistajan koirasta tulee myös hyvä ihmistuntija. Niin kai sitten. Ainakin tunnen mamman kaikkein parhaiten. Katsoa tillitän sitä kylässäkin, että mitä se nyt sanoo. Ja joko se lähtis kotiin mun kanssa. Erotan myös äänensävyt tosi tarkkaan. Sama "mmh" tarkoittaa monia eri asioita.


Tämmönen olen. Ihan hyvä koira.

Olen toisaalta myös omapäinen. Kuten kaikki ovat varmaan näiden vuosien aikana tulleet tietämään. Jos olen päättänyt, että kaapin päällä oleva tennispallo on Minun, saan tahtoni läpi. Väkisin tai väsyttämällä. 

Olen viekas. Huijaan ihmistäni päivittäin, samoin minua kokemattomampia koirakamuja (sori, Kalle ). Laskelmoin ja harhautan. Odotan hetkeä ja ajoitan. Ja olen toisaalta niin läpinäkyvä, sanoo mamma. Mitä muuta se voi tarkoittaa kuin laihtunutta olemustani ja aterioiden pienentynyttä kokoa!


Parhaat päikkärit nukun…

Sohvalla. Mamman polvimutkassa.

Mutta menettelee näinkin.


Paras kaverini on…

Mulla on erilaisia kavereita. Ronksu on ihan ensimmäinen kaverini, vanha ja viisas koiramummo ♥. Pelkäsin sitä pentuna, mutta kun tutustuin paremmin, huomasin ettei sen turvallisempaa koiramammaa voi olla. Olen onnenpoika, kun Ronksu opetti mulle isossa puutarhassaan kaikki luun kätkemiseen ja lintujen jahtaamiseen kuuluvat jutut.

Sitten oli Saimi ♥. Tähän kuuluisi oikeasti sata sydäntä ja tuhat pusua, mutta sitten alkais jo kyynel nousta silmäkulmaan… Saimi oli ensimmäinen tyttöystäväni, myös eka yökyläkaverini. Mutta sitten muutimme kauas.

Naapurissa asuu Kalle-kamu ! Kunnon painikaveri, ja ensimmäinen pentu jonka olen kouluttanut ihan itse (kröhöm). Mamma mulkoilee mun kommentille ja asettelee taas tähän noita sydämiä, ♥ Kallelle tottakai. (PS: Jos koirat käyttäis korviksia, Kalle tekisi kovaa bisnestä. Arvaatteko miten...)


Tää tässä on Kalle. Ja se on mun Kamu :)


Basse on varmaan aina ja ikuisesti paras kaverini. Velipoika ♥. Tähän mamma laittaa tuhat sydäntä ja kuivaa silmäkulmaa… Pah, me nähdään Bassen kanssa taas joskus, kun menen lomalle :) Me ollaan erottamaton AB-kaksikko.


Tässä yhteiskuva meistä viime reissultani



Jos saisin valita, ruokakupistani löytyisi aina…

Kanaa, broiskun sydämiä, nakkeja, kinkkua, juustoa, heppaa, sipsejä…
En ole aina ollut kaikkiruokainen, mutta kun aloin syödä monipuolista raakaruokaa, alkoi maittaa. 
Noita mainitsemiani eineksiä ei kaikkia kupistani löydy, mutta tässä kysyttiinkin, että jos itse saisin valita.


Kun minua pyytää tuomaan lelua, kannan omistajani eteen…

Mieluummin kannan pyytämättä risan hanskan, sukan tai pallon! Pyytämällä saa minut kyllä hakemaan pallon tai luun, mutta pidän sen mielelläni itselläni, kierrän ja kaarran, vatkaan häntää ja murisen. Ota jos saat! Mutta ”irti”-käskystä pudotan melkein minkä vaan lattialle. Plop. Palkaksi riittää lelun heittäminen uudelleen haettavaksi. Noutoleikit olivat hankalia pentuna. En tuonut mitään perille ja mamma hermostui. Nyt ollaan löydetty kompromisseja siihenkin.


Ota jos saat...



Kotihiiri, agilitykiitäjä vai näyttelyiden palkintorohmu…

Käänteisessä järjestyksessä: 
Näyttelyt on kuulemma mun kohdalla ohi. En ehtinyt saada palkintoja, mutta mamma hykerteli arvosanoistakin, pokaalista olisi jo ylpistynyt. Nyt on joku implantti niskassa ja porttikielto näytelmiin.

Agilitykiitäjä. Sanan varsinaisessa merkityksessä! (Mamma kommentoi: Mitä virkaa on viedä koira agilityyn, kun se kipaisee esteet yli, että pääsee tyttökoirien luo.)
Helppoja oli esteet, mutta homman sivuseikka. Läpihuutojuttu.

Kotihiiri. Mamman kanssa kyllä. Yksin en tykkää.


Mikä muisto tai tapahtuma on jäänyt parhaiten mieleen…



Kenet blogosfäärin karvaturreista haluaisit tavata…

Kaikki tytöt ja valikoiden ne pojat, jotka ei provosoi mua liikaa.