keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Loppusiivous

Keväisessä auringonpaisteessa, räystäiden iloisen vesitiputuksen säestämänä pesin taas keittiönkaappeja - nyt siellä vanhassa paikassa. Nurinkurista tämä muutto, kun pitää pestä ja puunata siellä, mistä lähtee pois :)
Väsyksiin hoidettu ja leikitetty Arttu nukkui suurimman osan ensimmäisestä oikeasta illasta uudessa kodissa, jossa se oli käväissyt tutustumassa jo parina iltana aiemmin. Kiltit hoitajat ottivat kuitenkin rankoiksi päiviksi koiran itselleen, koska emännän uupumus olisi ollut väistämätön, jos vielä työn, muuttolaatikoiden ja samaan saumaan luvattujen muiden menojen lisäksi olis pitänyt jaksaa lenkille. Kellon ympäri menossa, sen jälkeen vielä pakollista pakkaamista ja purkamista, tavaroiden etsimistä, siivousta, kahden asunnon välillä juoksemista väärään osoitteeseen unohtuneiden työkalupakkien perässä jne jne...
Nyt koti alkaa jo hahmottua tavaroiden seasta, ensimmäinen pikainen saunareissu on tehty, Artty myös alalauteella, harmissaan sitä ennen suoritetusta puolisuihkusta (käsittää mahanalusen ja tassut), mutta lämpö ja väsymys taisi olla hyvä yhdistelmä :) Vielä yksi yritys päästä nukkumaan sänkyyni (mistä tämä uusi villitys!) ja nyt on talossa rauha ja lepo. Palaamme kuvien kanssa joku päivä.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Muutto alkoi

Kamera jäi kuvineen "sinne jonnekin", kun Artun kanssa lähdimme iltamyöhään keittiön kaappeja jynssäämästä vihdoin kohti kotia - siis tätä vanhaa kotia. Mutta koiran kanssa aika ei ole pitkää eikä elämä tylsää, ja ilmeisesti hiukan tämän päivän ruljanssista pyörällä päästään Arttu kokeili 3 eri nukkumapaikkaa ennen kuin tärppäsi. Ensin kokeiltiin oikeata koiranpetiä, joka on pitkään jäänyt kakkoseksi Pussilakanapeiton vietyä voiton. Koiranpetiltä Arttu teputti hetken kuluttua makuuhuoneen oviaukon ohi Pussilakanapeitolleen olohuoneeseen. Kävin kuivaamassa hiukset, otin keittiöstä mehua, ja olohuoneessa oli pakko pysähtyä hymyilemään selvästi mäyräkoiran muotoiselle, pitkulaiselle kohoumalle Pussilakanan sisällä... Joku siinä pitkulaisuudessa pisti silmään, mutta ajattelin, että kotiinpaluun ilosta koira on varmaan peittoonsa hullaantuneena tehnyt itselleen oikein luolan.
Mutta luolaleikin jälkeen en ollutkaan nähnyt, mitä tapahtui. Makuuhuoneessa melkein säikähdin, koska näkymä oli ennenkuulumaton tässä huushollissa. Arttu oli somalla kerällä aivan keskellä mun sänkyä :D))) Ehkä muuttopäivä oli tosiaan ottanut koville, ei muuta voi sanoa.
Hyvin pienellä "alas" -käskyllä asia saatiin mallilleen, mutta ainutlaatuinen nukkumajärjestelyn yritys tämä oli!

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Korttihaaste, leivos ja hiukan kevätsiemeniä


Sain jo reilu viikko sitten Sirmeliltä tämän kauniin kortin, jolla hän laittoi hyvän kiertämään ja osallistui Miijjan haasteeseen. Arvonnan lopputulos on eilen ratkennut, Miijjan blogissa, onnea voittajalle. Kiitos Sirmeli ja Tiitu, piristitte kortilla päivää kovasti :)

Ja korttihan oli meille molemmille, joten tässä Artun saamat kauniit terveiset.


Eilen shoppailupäivä sujui vähäisin ostoksin (hyvin kukkaron kannalta, eikä niin huonosti muutenkaan, ehtiihän sitä tuhlata...) erittäin herkullisen ruuan ja jälkkärin sekä jonkinlaisen teatterikappaleen myötä. Matkaseura oli mukavaa ja päivä sateesta huolimatta mitä mainioin, joten tähän postaukseen ei oteta yhtään negatiivista kommenttia edes siitä teatterista, vaan herkutellaan vielä tällä sitruunaisella juustokakulla...


Uuden kodin piha ei liene niin paahteinen kuin nykyinen. Ruukkupuutarhan unelmissa ostin jo muutaman siemenpussin. Hiukan silmäniloa lempiväreissäni ja vähän leivän päälle laitettavaa, terveellistä ja rapeaa minisatoa odottelen uudella takapihalla. Ruukkuja on varastossa kasapäin joutilaina, kiva ottaa ne heti esille kun maa sulaa, ja sitten alkaa se vihreiden piikkien odottelu, mullan kosteuden kokeilu ja aurinkoon siirtely :)
Suomennanko oikein, että senapskål on sinappikaali??? Olen ihmetellyt joskus vanhoista kirjoista, mikä ihmeen sinappikaali... Kyllä rucola-salaatti kuullostaa paremmalta? Näyttää herkulliselta ja kauniilta.



Onks noista mikään mua varten? Tarvitaanko kaivamiseen apua? Olen käytettävissä syksyyn asti!

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Hassu eksyminen

Ulkona sataa, se tuntuu kodikkaalta ja keväiseltä, vaikka lunta on yhä tuskastumiseen asti. Koira nukkuu jossakin peittonsa uumenissa, tyytyväisenä tähän päivään.

Lähdimme illalla viemään vara-avainta Artun huomiselle hoitotytölle. Emäntä lähtee shoppailu-teatterimatkalle ja Arttu haetaan kyläilemään päivällä:) Avaimen lisäksi taisin taas antaa pikakurssin Artusta... :D)))

Jatkoimme lenkkiä kohti kotia, mutta poikkesimmekin yhdelle sivutielle, sitten toiselle... ja lopulta juuri tallatulle metsäpolulle! Päästin Artun irti ja ajattelin, että pian se tulee tarkistamaan, missä olen. Mutta hetkessä tajusin, että horisontissa kulkee pitkulainen tuhatjalkanen, nenä maassa, täysin vailla mielenkiintoa missä minä kuljen ja tulenko edes perässä!

Huhuilin, ja rämmin yhä syvemmälle metsäpolkua. En nähnyt Artun jälkien poikkeavan polulta - vaan useiden koirien jälkien menneen polulla ja lähteneen polulta ties minne! Lopulta näin Artun ja sain sen kiinni, kun se oli jäänyt nuuskimaan jotain ylivoimaista hajua.

Jatkoimme metsäpolun päähän asti, tulimme pienelle autotielle, eikä minulla ollut mitään käsitystä, missä olimme. Vainukoiran metsätaidoistakaan ei ollut hyötyä, kun en aikonut palata samoja jälkiä takaisin.

Kun lopulta pääsimme pois metsästä, tulimme pyörätielle ja käännyin arviolta ilmansuuntaan, joka olisi lähinnä kotia. Todetakseni ihan hetken kuluttua, että putkahdimme melkein tulevan, uuden kotimme nurkalle...

Ainakin metsäpolkuja siellä on siis lähempänä kuin nykyisen kodin lähistöllä! Luulin että ikävöisimme luontopolkuamme ja muiden lenkkireittien ihania kuusenalusia, oravan jälkiä ja erityisiä kuopimispaikkoja. Mutta kun lähdemme puun juurelta, meitä taitaa odottaa kokonainen metsä :)

Kevät ja uusi koti. Mikä sen ihanampi yhdistelmä. No, koti ja koira tietty, mutta ei sitten mikään muu.


Huomenta! Nukuinpa taas makeasti...


...vaikka pidinkin lakanaa tiukasti silmällä!


Tiukka silmä :)

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Auringon lämmössä


Aurinko sulattaa lumen alta unohtuneita yllätyksiä! Viime syksyn kuivia lehtiä on jäänyt haravoimatta, ja kilppari poikasensa kanssa on talvehtinut oikein kunnolla.


Vihdoin! Tätä olen odottanut... Viime kesän auringossa-veteläksi-vanumis-mattoni on tarpeeksi lämmin ja aurinko paistaa suoraan tähän! Nautin lämmöstä oman ulko-oveni edustalla.


Muistin virkistämiseksi; näin nautiskelin viime kesänä samasta paikasta.


Kestää jonkin aikaa, että aurinko pystyy tämän kaiken valkoisen sulattamaan. Ja silloin me ollaan jo ihan muualla :)


Auringonpaisteessa on kiva tähyillä ympärilleen. Oman kodin seinustalla olen rohkeimmillani ;)

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kevänen tunnustus


Pajupirtin poppoo lähetti kevätkukan tunnustuksena. Tämä energisen värinen kukka auttaa odottelemaan kesää ja aurinkoa. Olemme kyllästyneet pukemaan talvipalttoita ja värjöttelemään ulkona, kiitos tästä auringonpilkahduksesta Kaisalle :)
Tämän kukan ojennan tällä kertaa mäyräkoira Nellille onnitteluna arpajaisvoitosta ja paranemisen vauhdittajaksi.

PS: Pussilakanansa sisälle kietoutunut koira herätti emännän harmistuneilla vongahteluillaan sunnuntaiaamuna klo 8:30. Tämä tarina on tosi, ja sen motiivi alkaa hahmottua. Kuka arvaa?

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Vapaapäivä

Kameran akun lataaminen on iso asia. Kuvien laittaminen blogiin olis kiva asia. Tämä laiskuus tai saamattomuus nyt estää monta juttua toteutumasta :)

Lähdimme Aatun kanssa herättyämme autolla koirapuistoon. Siksi puistoon, kun reipas lenkkeily on aamulla vastahakoista (emännälle) ja lauantaiaamuna se tuntuu rangaistukselta...

Puistossa Arttu irrottelikin niin kunnolla, että lenkki olis ollut pientä köpöttelyä hihnassa sen rinnalla. Lumi pöllysi ja koira heitti lenkin jos toisenkin puiston ympäri. Emäntä tallusti omaan tahtiinsa, liikettä ylläpitävänä hahmona, puiston polkuja edes takaisin. Koira kävi moikkailemassa kun muisti, tuli kutsusta kaksi kertaa hakemaan taputukset, tulemattomat kerrat yritämme unohtaa. Koirakaverikin poikkesi ja antoi erilaista vauhtia ja meininkiä, Arttu yritti haastaa "vanhaa rouvaa" leikkiin, mutta sai tyytyä juoksemaan ja hyppimään perässä.

Iltalenkillä keksimme mennä jääkiekkokaukaloon, jossa ei ollut luistelijoita. Sivuportit kiinni ja koira auki. Emäntää oli hurjan kiva jahdata liukkaalla jäällä! Monta jääkokkarettakin löysi tiensä pään koiran hampaissa, kivasti rouskui. Juoksemisen ja tassuliukujen välissä koira kokeili haukahtaa, ja ihmetteli sen jälkeen itsekin, kun kaukalossa kaikui mahtava koiran ääni!

Illalla vielä etsittiin Pussilakanan sisältä nameja... ;)

Ei ihan täydellinen päivä, mutta vapaana olosta Arttu antaa pisteiksi 9+.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Lakanan kosto 2.

Kello soi. On valoisaa, mutta hiljaista. Lenkille ja töihin, ihan kohta. Hetki vielä niin herään.

Koiran käskevä murahdus eteisestä. Johan nyt! Eilen kuvittelin olevani johtaja, nyt komennetaan ulos! Eikö koiran kuulu vinkua eikä huutaa riviin mars ihmiselle...

Koiran harmistunut äännähdys. Pidätän henkeä. Huomasiko se, että olen hereillä? En tottele komentelua, en. Varsinkaan neljalkaisen pötkön toimesta. Nyt olen nukkuvinani. Miten ollaan nukkuvinaan, jos on jääty kiinni heräämisestä??

Koiran värikkäitä vonkauksia, joukossa hiukan surkeampi, kysyvämpi ja sarja erilaisia, kokeilevia ja kummallisia ääniä. Mikä sillä nyt taas on! Vai puhuuko unissaan.

Koira ei ole eteisessä petillään, ei oven luona, eikä olohuoneessa! Nyt ei näy pyöreitä silmiä matolla lojuvan peiton altakaan. Onpas kummaa.

Kunnes peitto liikahtaa, ja näen, että sen yhdestä kulmasta, pussilakanan reijästä pistää pitkä nenä! Nenän yläpuolella näkyy silmä, joka pyörähtelee valkuaista väläytellen kulmakarvan kohdasta tiukentuneen peiton tiiviissä otteessa... koira näyttää pieneltä mummolta, jolla on otsalta liina liian tiukalla! Huomaan, että koira onkin kyljellään, ottiko se reppana vielä LEPO-asennon, kuten usein jotain oikein kovasti halutessaan!

Etsin tovin saksia, mihin ne nyt onkin kadonneet! Kyllästyneenä lakanan sisällä seikkailuun koira haluaisi HETI vapaaksi. Nirhaan saksilla toisenkin reijän kovia kokeneeseen lakanaan ja toivon sydämestäni, ettei siihen ilmaannu enää uusia päänmentäviä, kaulanmyötäisiä ja tiukkaan reunasta saumattuja h-silmukoita! Sillä epäilemättä tämä lakana on erittäin vaarallinen yksilö, kokemastaan katkeroitunut ja kostonhaluinen sekä äärimmäisen ovela.

Miksikö? Mäyräkoira ei tee KOSKAAN kahta kertaa samaa asiaa (tai virhettä) jos ei siitä ole jotain merkittävää hyötyä tai etua.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Onnistumisen iloa

Koira juoksee pihaan lumeen lapioidun lenkuran ympäri, nuuskii pensasaidan juurella harakan varpaidenjälkiä ja talitintin tiputtamia siemeniä. Rauhallista, lunta sataa hiljalleen, piha on ihan hallinnassa, ei mitään poikkeavaa näköpiirissä...

...paitsi aidan takana, naapuri pitää kummallisia ääniä, ja kunnon vahti räyhää koko matkan juostessaan katsomaan, mitä siellä tapahtuu ja tuleeko se kova ääni vielä Meidän pihalle!

Häpeän. Ystävällinen naapuri saa taas haukut. Menen nolona hakemaan koiraa pois. Jäänkin katsomaan mietteliäänä sen yhä jatkuvaa haukkumista ystävällisen ihmisen ympärillä, ja mietin, mikä tässä koiran näkökulmasta mättää.

Kiellän haukkumasta. Kun on hetken hiljaista, juuri ennen seuraavaa haukunremakkaa alan hihkua ja kehua ja taputella koiraa! Naapuri tulee mukaan juttuun ja tekee samaa koiran toisella puolella. Tuplaläpsytämme koiranpötkylää, joka korvat hulmuten ei tiedä, kumpaa katsoisi. Emäntä vie sentään voiton, ja saa iloisen koiran huomionosoitukset. Sitten täysin haukuton koira hyppelee leikkisästi ystävällisen naapurin ympärillä, nousee etutassuilla polvea vasten, nuuhkii käsivartta työntämällä kuononsa pitkälle hihansuusta ja käyttäytyy kuten kuuluukin!

Teen vielä testin. Parit sanat naapurin kanssa vaihdettua lähden päättäväisesti kohti omaa pihaa ja kutsun koiraa. Se lähtee kuin ammuttu perässä. Suoraan kotiin.

Olen onnellinen. Tänään puhuimme koiran kanssa samaa kieltä.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Hieno lenkki!

Olo on lenkin jälkeen mukava ja muutakin turhaa paniikkia on sulatettu hyvillä neuvoilla. Koira oli viikon tottelevaisuuskuurin myötä lenkillä kuin unelma! Menin tahallaan yhden talon ohi, jonka pihassa iso koira haukkuu aina vimmatusti. Se näyttäisi olevan kytketty juoksunaruun, ja kuistin räystäs tai joku terassin katto mikä lie nitisee liitoksissaan, kun se siellä tempoo ohikulkevien koirien ja ehkä ihmistenkin perään. Surullinen näky...

Mutta Meirän Arttupa tepsutti mun tiukassa käskyssä ohi muina miehinä! Ensin menimme melkein koiran pihan rajalle, mutta kun se alkoi siellä haukkua kovemmin, ja Artussa oli vähän hermostumisen merkkejä, käännyimme rauhassa vähän matkaa takaisin. Sitten menimme koiran suuntaan hiukan lähemmäs, taas rauhallinenkäännös, kun näytti ottavan liian koville. Kolmannella kerralle sirryimme enää pyörätien toiseen reunaan, kun lopulta ohitimme suuren hurtan nitisevine räystäslautoineen! Eikä Arttu inahtanut, nuuski hiukan rauhoittuakseen maata, keskittyi enemmän miellyttämään minua ja kulkemaan kauniisti! Viikko sitten tuntui ettei mulla ole mitään hallintaa koiraan ulkona. Jes, mitenkähän tämä saadaan jäämään päälle. Heti kun "annat hihnaa", koira vie taas koko kylän :)

Saamme uuteen kotiin kivoja huonekaluja, vähän käytettyjä. Huomenna tehdään vuokrasopimus ja toivottavasti saan pohjapiirroksen asunnosta, koska (Nyt saa nauraa, ettekä ole ainoita) suunnittelen sisustusta valmiiksi. Siis, leikkaan tuolit ja pöydät paperista ja pruuvailen niitä piirroksen päälle, eipä tarvi niin paljon raahata kamaa vääriin paikkoihin aluks:)

Artun petin paikka on tärkein. Siitä pitää nähdä ovelle, siinä pitää pystyä rauhoittumaan ja sen on oltava sopivalla etäisyydellä emännän työpöydästä. Ymmärtäkää kukin tuo niin kuin haluatte, mikä on meidän taloudessa "sopiva etäisyys emännästä" :) Se EI ole jalkojen juuressa aamusta iltaan, sori vaan jos en ole sellainen emo kuin pitäisi. Mutta AINA kun olen saanut koiran tajuamaan, että se ei ole minuun kiinni kasvanut kiinteä uloke, se on paljon rauhallsempi, onnellisempi ja reippaampi. Nytkin riemastuttavan raisu leikki maistuu yksin pallon kanssa, viikon verran kerjäämisen ja kärkkymisen huomioimattomuutta on tehnyt tehtävänsä. Jos erehdyn heittämään tai vetämään sen kanssa jotain pehmolelua, sen jälkeen se ei yksinkertaisesti OSAA leikkiä mitään itsekseen. Mutta kerjätä se sitten osaa, kunnes saa tahtonsa läpi, ja sillä on PITKÄ pinna odottamisessa!

Lähtölaskenta paniikkiin

Vielä 30 päivää aikaa pakata järkevästi, ja sitten olemme luultavimmin eri osoitteessa. Tuoreessa muistissa on vielä edellinen muutto, 20 muovikassillista kirpputoreille kannettua itselle turhaa tavaraa, silti loputtomalta tuntuva pahvilaatikoiden ja jätesäkkien täyttäminen ja niiden siirtäminen tähän kotiin.

Vielä 30 päivää aikaa käydä läpi taas vaatekaappi, liinavaatteet, varastot, askartelutarpeina hamstratut purkit ja purnukat. Kuinka paljosta nyt maltan luopua, enkä raahaa mukanani. Kirjat ovat lisääntyneet taas monella laatikolla, joten raahaamisen määrä on karsimisesta huolimatta vähintään sama.

Enää 30 päivää, ja voin itse todeta, miten nelijalkainen ottaa tämän ruljanssin. Muuttopäiväksi on tuttu hoitaja sovittu, mutta miten tämän huolien ruletin saa päästä pysähtymään. Olen jo tuhannesti "soittanut" uusien naapurien ovikelloa, kertonut koirasta joka on maailman kiltein, ja joka samaan aikaan räyhää ja tempoo hihnassa... Ei, ei kun kerron, että se voi joskus innostua haukkumaan, mutta samaan aikaan se istuu kuin enkeli jaloissani... Mistä sen voi tietää, nolaako koira minut, vai teenkö sen itse, vai meneekö kaikki nappiin.

Mitä mieltä koiranomistajat, onko kaikki haukkuminen kitkettävä pois? Eli kun lenkillä tulee ystävällinen täti vastaan, joka haluaa taputtaa koiraa (jota minä juuri yritän hillitä siistiin ohitukseen tädin leveästä, kutsuvasta hymystä ja tuijotuksesta huolimatta!) ja kutsuu sitä ihan Oikealla Sanalla "Tule tänne nyt!!!", ja koira siitä innostuneena ryntää ja pääsee rapsutettavaksi, iskee etutassut kyynärpäitä myöten maahan, poukkoilee ja haukkuen haastaa tätiä leikkimään. Onko tuossa tilanteessa paljon tehtävissä. En aio jokaiselle vastaantulijalle sanoa, että voitko jatkaa matkaasi. Kuka tahansa noista tädeistä voi olla se Artun kipeästi tarvitsema hoitotäti, jonka odotamme kohtaavamme mitä yllättävimmässä tilanteessa. Ilmoitukset kaupan seinillä, lehdessä, ruikutukset tuttujen suuntaan... tuloksettomia. Tuttavat joko pelkäävät koiria, ovat mukana samoissa harrastuksissa kuin minä (eli samat päivät varattuja, jolloin hoitoapua tarvittaisiin) tai asuvat matkojen päässä. Mutta siis se haukkuminen, ihmisiä leikkiin haastavana tai koirapuistossa muille koirille, pitäisikö se saada loppumaan?

Yhä on 30 päivää jälellä, enkä voi sitä(kään) murehtimisellani muuksi muuttaa. TÄmä muutto piti olla iloinen asia, ja olen huolten alla lähes paniikissa koko ruljanssista, joka minun pitää nyt vaan "suorittaa" sen sijaan että nauttisin uusista ihanista keittiönkaapeista, tuliterästä sähköuunista ja omasta pikku takapihasta. Jos saan nukuttua nyt yhden yön, tai osan siitä, aamulla herätessäni on yhä 30 PÄIVÄÄ jälellä...