keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tinkimätön ja lahjomaton

Olen yllämainittujen lisäksi päättäväinen, määrätietoinen ja päämäärähakuinen. Joita ominaisuuksia emännässäni on vain silloin, kun se haluaa estää jonkin noista mielentiloistani toteutuvan.

Jos haluan ulos (koska muistan, että joku typsy-tipsu oli jättänyt paremmat tuoksut kuin viime viikolla...), teen sen selväksi. Emäntä poisti eteisestämme maton, koska viihdyin liian hyvin siellä. Vaativa tuijotukseni vei kuulemma hermot. Oliko täällä jossain ennen sitä hermot... Tinkimätön olen kuitenkin 2-3 ulkoilun verran päivässä, muu on ekstraa. Jos emäntä on jostain käsittämättömästä syystä hyvin huonolla tuulella, vaadin häntä vielä useammin ulos. Lenkkeily kohottaa mielialaa!

Jos haluan emännän illalla sohvalle, makaan hänen työpöytänsä vieressä matolla ja urahdan kärsivästi vähän väliä. Tai makaan niin lähellä työtuolin pyöriä, että hänen on mahdoton vaihtaa asentoa vilkaisematta aina, ovatko tassuni vaarassa. Katsekontaktia odotankin, sen olen opettanut ihmiselle alusta pitäen. En tingi rutiineista, ja niihin kuuluu se, että pitkän työpäivän(i) jälkeen kanssani seurustellaan sohvalla joko palloa heitellen tai uusinta hanskaleluani vetäen. Voin myös viihdyttää tylsää tietsikkaa tuijottavaa emäntää tökkimällä häntä sillä hanskalla, törmäämällä hyöriessäni hanskan kanssa läppärin mokkulaan tai hyppimällä sohvan takana olevaan ikkunaan kärpäsen perässä. Kun emäntä alkaa näyttää kaikesta huolimatta erittäin tympääntyneeltä, hyppään neronleimauksen saaneena alas sohvalta, juoksen lelulaatikolleni, etsin kovaäänisesti puoliksi mäyhelletyn luun ja tuon sen hänelle! Hän yrittää joskus käskeä minut petilleni lattialle, mutta olen lahjomaton! Niin pemmeää petiä ei tänne voi tuoda, että luopuisin muista oikeuksistani.

Olen huomannut, että takapihalle pääsen helpommin pissalle kuin etuovesta lenkille. Niinpä käänsin asian voitokseni. Menin takaovelle istumaan, ja kun emäntä tuli katsomaan, juoksin etuovelle. Kerran se toimi, mutta kun tyhjä kakkapussi tuli takaisin kotiin, toisella kerralla minut tuupattiin takapihalle juoksunaruun. Silloin emäntä oli vaihteeksi päättäväinen. Erittäin epäinhimillistä.

Tarkkaavaisena koirana keksin asioita, jotka yritetään pitää minulta piilossa. Keittiössä on lipasto, jonka päällä on mikro ja sen päällä kulho. Riittävän korkealla, kuvitteli ihminen. Mutta minullapa on NENÄ! Aloitin haistelun jo sohvalla. Nostin kuonon korkealle ja haravoin ilmamolekyylien seasta ne sillä kertaa tarvitsemani vihjeet pehmeästä tuoksusta. (Onhan ihmisilläkin joitakin makuja makeasta suolaiseen. Tietäisittepä, miten paksu hakusanakirja tulisi tuoksuista!) Vähäisillä pään liikkeillä ylös ja alas löysin etsimäni! Juoksin mikron eteen ja ynisin. Huonokuuloinen ihminen nousi kai joskus viidennellä kerralla katsomaan, mikä leluista on mennyt mikro-lipaston alle!! Voi pöljä... Niitä pehmokoira-avaimenperiä minä kaipasin, jotka ovat siinä kulhossa mikron päällä! Päämäärähakuisuuteni ei tuottanut tulosta.

Kun ihminen ei tajunnut, mökötin sohvalla. Kunnes yhtäkkiä meni hermo. Syöksyin hänen villasukkiensa kimppuun lattialle! Juu, ei meidän Arttu ole koskaan ottanut sukkia, kenkiä...

Kertaus on opintojen mäyräkoira, eli muistattehan sen temppuni, jonka opetin pentuna emännälle. Koska en saanut aina kaikkia tavaroita, joita olisin tarvinnut, aloitin määrätietoisen koulutuksen. Vaikeat tehtävät eivät mene perille kerralla, joten pilkoin opetattavan asian pieniin palasiin. Ensin opetin emännän tulemaan ovelle käskystä. Seisoin eteisen lonksuvan oven edessä ja painelin sitä hartiallani. Sisäkuivaa koiraa toivova emäntä juoksi ovelle, oli kehumisvalmiudessa ja päästämässä minua ulos pissalle.Mutta sillä ratkaisevalla sekunnilla minä juoksin keittiöön. Niin, että ihminen tajusi asiayhteyden: ovi > kolkutus > luoksetulo > tavaroiden antaminen. Lipaston päällehän jemmattiin aina ne tavarani, jotka olisin halunnut pistää palasiksi. Sillä kerralla jäin ilman tavaroitani. Ihmiseni oli hidas oppimaan.

Olen ollut tänään emännän mielestä erittäin hyperaktiivinen (virkeä, sanoisin), kuriton (kekseliäs!) ja ärsyttävä (eihän eteisessä muriseminen ole paha juttu! Sen kun tulet katsomaan, mitä haluan!). Jään odottamaan poron luita tuon tylsän tietokoneen saadessa toistaiseksi kaiken huomion.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Koirasta ja lukijoista

Koiran aktivointihan on salatiedettä. Toisinaan siihen tarvitaan kalliit älypelilaudat, ruualla täytetyt kongit ja aktivointipallot. Emäntä hulluna hyppimään ja kätkemään etsittäviä namipaloja. Nenätyön väsyttävän ominaisuuden toivossa emäntä väsytti itsensä toisenkin kerran mäyräkoiran aktiivisimmassa iässä... Hetkinen: aktiivisessa iässä > aktivointia. Tässä oli ehkä ensimmäinen kompastus, sillä virikkeistämistähän koira kaipaa, jos sillä on energiaa liikaa.

Mutta, tähän päivään. Suuremmitta esipuheitta, otetaan yksi sormikas, joka on mielellään pehmeää fleeceä tai muuta neulosta. Kämmenpuolen nahkapaikka on eduksi. Joustava resori luetaan myös plussaksi. Tungetaan hanskaan koirien puruköysi (se sellainen punottu köydenpätkä, jossa on solmut molemmissa päissä) ja annetaan koiralle.

Tällä aktivointilelulla meillä on menty jo jokunen päivä. En tiedä, mikä tuossa lelukombinaatiossa viehättää, mutta sen kanssa ollaan selällään, potkotetaan joka suuntaan, sitä ravistellaan tappomeiningillä, mutta solmuköyttä ei ole näköjään tarkoituskaan saada kokonaan ulos hanskasta. Ja mikä parasta, tuosta lelusta ei irtoa paperisilppua, pieniä nieltäviä osia eikä se satu, vaikka mäyräkoira sillä sattuu huitaisemaan emäntääkin touhuissaan :)

Lukijoista

Taas on yksi lukija kadonnut sivupalkista. Jos olet hävinnyt samoin kuin muutamat vakiokommentoijat, eli blogin oikkuilun seurauksena, tulethan takaisin :) Jos joku poistaa profiilikuvansa itse, hyvää jatkoa muualla blogimaailmassa ja kiva kun kävit täällä :)

perjantai 26. elokuuta 2011

Sleepy Dog

Koiran unessa (olipa se sitten koiranunta, syvää unta tai REM-unta) tuntuu olevan tärkeää ainakin seuraavat 3 seikkaa:

-Pehmeä peti. Ei ole väliä valmistajalla, värillä tai designilla, karvalankamatto käy yhtä hyvin kuin pesuhuoneen lattialle jäänyt lakanmytty. Pehmeys kuuluu koiran nukahtamiseen pehmeän alustan muokattavuuden vuoksi. Samoin makuulle heittäytyminen on miellyttävämpää pehmeällä alustalla, erityisesti yksilöillä, joille ei kylkiluiden päälle ole runsaasta valveillaoloajan puuhailusta johtuen ehtinyt kehittyä mainittavaa pehmustetta. Pehmeä peti houkuttelee poikkeamaan päikkäreillä kesken muun touhuilun. Mitä pehmeämpi peti, sitä enemmän se jättää mielikuvitukselle varaa nukahtamisasennon suhteen. Reunan yli retkottavat takajalat eivät tarkoita äärimmäistä uupumusta kesken nukkumaanmenon vaan mukavan petin tuomista mahdollisuuksista. (Vertaa: ihmisten moottoroidut sängyt joustin- ja petauspatjalla.)

-Lauma. Yksin nukkuminen on koiralle verrattavissa ihmisillä siskonpetistä pois potkituksi joutumiseen. Toisin kuin ihmislasten siskonpeti, koirien laumassa nukkuminen liittyy vahvasti se lajiominaisuuksiin, joita ei jalostuksellakaan olla pyritty poistamaan. Onhan koira mitä enimmässä määrin haluttu ottaa ihmisperheen laumanjäseneksi. Tämä laumakäyttäytyminen ilmenee vahvasti silloin, kun koiran keinopeti yritetään siirtää eri huoneeseen. Koira joko siirtää sen takaisin tai nukkuu omistajiensa joustinsängyn vieressä kovalla lattialla. Samoin on tuttua päiväunilla mieluummin ihmisen jalkoihin sohvalle ahtautuva koira kuin lattiatasolle jätettyyn petiinsä asettuva. (Vertaa: siskonpeti, johon mahtuu koko porukka, ketään ei jätetä yksin eri huoneeseen.)

-Lelu. Nukkumapaikan läheisyydessä on usein päivän saaliita; puruluiden jämiä, kovempia kokonaisia luita, pehmoleluja ja palloja. Miksi koira jättäisi aarteensa eri paikkaan nukkuessaan. Mitä lähempänä kaikki tärkeät asiat nukkuessakin ovat sitä syvempi ja virkistävämpi uni. (Vertaa lukitsematta jätetty ulko-ovi ja kevyt uni murtovarkaiden pelossa.)

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Iltahetki

Loppukesän myöhäinen ilta, syksyyn kallistuva ja mailleen painumassa tämäkin päivä. Peltojen notkoissa ajelehtivat pienet sumuriekaleet ja puolihämärässä pilkottavat heinäpaalit. Ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun näen luonnon tässä valossa ja iltahetkessä. Kotiin päin ajellessa nousee mieleen opiskeluvuodet, kun myöhään elokuun lämpiminä iltoina poljettiin asuntolaan, ilta-auringon kultaamien peltojen ja laidunten välistä hiekkatietä, väsyneinä, mutta täynnä energiaa ja intoa.

Kuu kiikkuu pellonreunassa metsän latvassa, suurena ja oranssinpunaisena. Kollegansa aurinko on painunut jo toiselle pallonpuoliskolle, mutta jätti meille vähän valoa :) Käännyn kotipihaan ja sammutan auton. Koira käy puun juurella ja vilistää ulko-ovelle. Sisällä se järjestää touhukkaana palloja ja tsekkaa huoneet. Iltaruuan jälkeen haluaa hetken olla lähellä, esittelee puruluuta ja on selvästi ihan poikki, mutta nukkua ei vielä malta. Lopulta menemme yösijoillemme, väsyneinä, mutta täynnä hyvää oloa ja levollisuutta.

perjantai 19. elokuuta 2011

Metsä

Aurinko paistaa, lämpimässä lepattaa vielä jokunen perhonen. Varpujen joukossa puolukoiden marjakimput erottuvat jo selvästi, ja metsä tuoksuu erilaiselta kuin kesällä. Siellä täällä on mustikoita: näistä ei enää ämpäri täyttyisi, mutta mukava syy kumartua ja pistellä isoimmat suuhun.

Sammaleissa upottaa hiukan, mutta yösade alkaa haihtua ja imeytyä maahan. Rohkaisen koiraa hyppäämään kaatuneen rungon yli. Se ottaa vauhtia - ja on ollakseen, minun pieni retkikaveri.

Kotona lämmitän molemmille ateriat. Mietin, mitä tekisimme iltapäivällä, jos ei olisi töitä. Menisimme toiseen metsään. Teemme sen viimeistään huomenna.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Syksy

Tänään on paistanut aurinko. Tervemenoa sadepilvet, ropina oli viime yönä oikein nukuttavaa, nyt nautittiin vuorostaan kirkkaasta syyspäivästä, joka oli tosi lämpöinen. Kotitoimistolta tehty työpäivä antoi "liikkumavaraa" ;) Tosi uninen Arttu heräili lopulta vasta puolilta päivin ja kävimme tekemässä mukavan lenkin ilmaa/tienpientareita nuuskutellen.

Kävin kaupassa ja löysin koiralle lelun. Ensimmäinen pehmolelu, joka oli ehjä vielä vartin päästä... Se on pitkulainen ötökkä, jolla on pienet tassut ja korvat, veikeä ilme naamalla ja kaksi vinkua sisällä: mahassa ja päässä! Niiden etsiminen oli koirasta kivaa ja järsiminen jäi vähemmälle. Pelastin ötökän yläkaappiin ennen kuin siitä ehti tulla kertakäyttölelu.

Palloakin heiteltiin tänään, uusilla säännöillä. Pallo lähti lentoon vasta, kun koira istui sivulla. Vaikeaa, mutta mahdollista (ainakin sisätiloissa :)

Emännän uudet hiuslenkit ovat muodostuneet Artulle suureksi kiusaukseksi :) Parturille olisi jo aika mennä, mutta ensiavuksi löytyi kaupasta ihanan sinisiä hiuslenkkejä. Makuuhuoneen työpöydän reunalla on laatikko, josta pienikin koira voi poimia mieleisensä hiuskoristeen suoraan omalta tuoliltaan...
(Samalle tuolille Arttu hyppäsi illalla nukkumaan, ja nousi etutassuilleen tuolin selkänojalle - nähdäkseen kuvansa peilistä, joka on tuolin takana... Pitäisikö koiralle ostaa omia kauneudenhoitotarvikkeita ;D)))

Kolmas aktivointi tälle päivälle tuli eteisen lehtilaatikosta. Se sama, jonka sisälle Arttu jäi joskus jumiin ;) Olen kerännyt mainoslehtiä ym. roskapostia (paperista;) laatikkoon. Piilotin puruluun pienempään pahvirasiaa, jonka laitoin ison laatikon sisälle ja kansiläpät päälle. Arttu käytti itse nakertamaansa aukkoa laatikon päädyssä ja taiteili pikkulaatikon ulos, puruluun esille ja sitten alkoi viimeinen työ ennen yöunille kaivautumista.

Mitä muuta? Kukkakaali on hyvää ja edullista. Ja suomalaista. Keltaiset lehdet lisääntyy joka päivä, kohta ne rapisevat aamupakkasessa. Syksy on, ja se on hyvä juttu. En jaksaisi helteistä kesää kuukaudesta toiseen. Aina yhtä korkealta paistavaa aurinkoa, valoisia aamuja ja T-paitoja. Välillä on saatava kietoutua syksyn ja talven hämärään, palattava lenkiltä kohmeisin käsin kodin lämpöön ja etsittävä komerosta isompi pipo. Sitten vasta tuntuu, että uusi kesä voi taas tulla :)

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Matkanjohtajana metsässä

Matkanjohtajan raportti:
Minä, Arttu Arthúr olin matkanjohtajana eräretkueella (kax koiraa ja kax ihmistä)! Reitti oli lapsellisen helppo, mutta pakkohan sen oltava, kun Saimi-baby oli mukana... No, onhan se jo Nainen, mutta annoin tossa pikkusen takaisin siitä tempusta, minkä teki matkanjohtajan arvovallalle. Ei siitä sen enempiä tässä.

Suuntavaistoton emäntä tuli turvallisesti mun kannoilla koko matkan, olinhan mä mennyt saman reitin joskus ennenkin. Vaivaiset 5 km + mutkittelulisät = about kympin lenkura, aika hyvin mulle ja Saikulle. Se mutkitteli ehkä viel vitosen lisää, kun palas useammin tarkistamaan, että mammerot on mukana.

Olen muuten suorittanu asevelvollisuuden siinä sivussa. Pyrin antamaan ohjeita metsään eksyneille maastopukuisille alkoasressuille, mutta mua ei päästetty. Kun olin taas vapaalla jalalla, otin spurtin yksinään varvikossa juoksevaa kohti, mutta emännän keuhkojen vuoksi jätin aikeen puolitiehen. Houkutteli kyllä kokeilemaan, olisko emännän kurkusta tullut sen jälkeen muutamaan päivään pihaustakaan...

Saikku kävi lässyttämässä niille maastopukuisille. Väitti tuntevansa jokaisen, mutta mä kolautin sen maan pinnalle ja sanoin, ettei ihmisiä voi monistaa. Ei edes Saimin rakkainta Miästä, joka taitaa olla sitä paitti viikonloppulomilla.

Lopuks me jahdattiin perhosia parkkipaikalla. Ja juotiin vettä. NaM! Nyt olen maailman eniten väskä.


Saimin eräkokemus:
Mä olin varamatkanjohtaja, ja tulin hätiin viime tipassa! Aatu veti hienosti (My Boyfriend, by the way!) retkuetta, mut aikoks se tehdä jäynän vai saiks se Wainun, en mä tiä, mut loppumetrosilla se poikkes ihan polulta. Emännät huomas heti ja jatko matkaa oikein, mut mä menin vähäks sekasin ja lähin Aatun messiin. Äkkiä huomasin, ettei mamma oo enää kannoilla ja palasin. Aatulla otti vähän aikaa, kun se ei olis halunnu vaihtaa kurssia. Menin sitä vastaan ja komensin, kyllä se sit tuli. Otin kunnon niskaotteen, kun harmitti jätkän pualesta!

Parasta oli, kun metsästä tuli paljon Reiskoja* ja mä yritin pussata niitä kaikkia! Yks oli ihq ja rapsutteli ja hymyili mulle *huoks*.
Mamma ei vaan tykänny, että menin paukkuvan ja kepeillä osoittelevan porukan keskelle. Eikä ne tuoksunu Reiskalta, tarkistin jokaisen puntit ja pompin korkeelle, että näkisin silmien värin. Ei ollu Reiskaa...

...mut se oottikin mua kotona, kun palasin <3


(* Nimi muutettu. Jutun kuva ei liittyisi henkilöihin, jos kuva olisi muistettu ottaa.)

lauantai 6. elokuuta 2011

Iso koira


Mäyräkoira tuskin huomaa, että maailmassa on paljon sitä suurempia asioita. Se pitää itseään aina ja kaikkialla suurena, vahvana ja keskipisteenä. Jos jonkun esteen yli ei pääse (tai siis halua mennä) sen voi kiertää.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Heiniä ja poron luita

Arki on aloitettu, ja tänä vuonna täytyy sanoa, että työrutiineihin oli vaikea palata. Mutta ulkona on yhä kesä, ja siitä voi toivon mukaan nauttia vielä pitkään. Sen jälkeen tulee syksy, ihanan raikas, kirpakka vuodenaika. Ei ihan vielä, mutta ajallaan tykkään siitäkin tosi paljon.


Olisin tässä lomamatkalla valmis lähtemään vähän kaupungille ostoksille, kun ihmiset ymmärtäis jo tulla.

Lomalla puhkesi koiralla taas ilmeisesti joka kesän allergia. Innostuimme juoksentelemaan heinäpellossa (tosin siitä oli heinät korjattu, mutta uutta kasvoi kovaa kyytiä), nurmikolla ja ylipäänsä kaikkialla, missä kukki ja siitepöly levisi... Olenkin hurjan kiitollinen, että nyt allergia tuntuu rajoittuvan kesään ja heinäaikaan. Ja näyttää myös talttuvan, kun ajoissa seerumilla suihkuteltiin kainalot ja huuhdeltiin korvat ja on pysytty poissa heinikosta. Pelkona oli, kun kainaloiden rapsuttelu alkoi, että koira kehittää taas itselleen kierteen: kainalo kutiaa > rapsutusta > yöllä on kuuma > kainalon mussutusta > kainalo muhii kosteassa > kutisee enemmän > rapsutusta enemmän > iho menee rikki ja tulehtuu jne jne jne. Mutta seerumi helpotti kutinaa heti alkuun, korvat olivatkin tällä kertaa pahimmat, jos ei hilseileviä ja kutiavia silmäluomia lasketa... Nyt ollaan voiton puolella, jatketaan barfausta ja otetaan rennosti aina kun voidaan :)


Citykoira lukee mun huivissaki...

Arttu on ollut puoliksi raakaruokinnalla jo kauan. Mutta muiden blogeista innostuneena sain taas uutta potkua barfaukseen ja lähdin metsästämään poron luita. Kaupoista siis :) Kiersin tosi monta paikkaa, mutta pakastealtaissa poroa oli vain käristyksen muodossa. Naudan luita löytyy melkein mistä tahansa, mutta ne luujärkäleet tukkivat Artun mahan kertaheitolla. Ja kesken syömisen on aina kurja vahtia, koska luu pitää korjata talteen. Jääkaappiin unohtuneena loput helteessä järsitystä luusta ei herättele kenenkään ruokahalua!
Poron luita löytyi lopulta nettikaupasta "suupalan kokoisina" pakasteina. Löysin poron luista lisäksi näin mainion kommentin: "Koirat rakastavat poronluun makua, raakana ja kypsennettynä. Runsaasti vitamiineja ja hivenaineita sisältävä poronluu on myös terveellistä."


Missä ne porot menee?

Savustettuja poron luita löytyi välipalaherkuksi eläinkaupasta, samoin kylkiluita, broilerin sydämiä, naudan keuhkoa jne... Arttu päivystääkin aina iltaisin sen kaapin luona, josta herkkujen tuoksut leijailee :) Luonnollisia herkkuja on mukava antaa, vaikka kohtuus silti siinäkin. Herkkujen lisäksi löysin apteekista Inupekt Fortea, ja kas kummaa, Artun maha ei ole ollut viikkoon kertaakaan löysällä! Kun pakastimesta löytyi vielä purkki tekemääni kasvissosetta ja kaupasta lihakasvispullia koiralle, olemme taas saaneet vaihtelua barfaukseen.


Heinämaalla oli kivaa!

Mukavaa elokuun alkua!