sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Messuilta

Terveiset Seinäjoen käsityömessuilta :)
Olipa siellä taas paljon houkutuksia, kaunista katseltavaa ja hiukan maisteltavaakin. Leimakuvien kohojauheen käyttöä varten ostetun kuumailmapuhaltimen lisäksi ostin kuvassa olevia korttijuttuja. Kun askartelu on yhä hiukan jäässä, teen poikkeuksen ja kuvaan pelkkiä ostoksia.

Orava kauniissa, tuuheassa talviturkissaan on kiepsahdellut koko päivän meidän pihassa vesisateessa. Kurre on hyvin varustautunut pakkasia varten.
Sade ei näytä loppuvan, ehkä sitten pitää karaista itsensä ja astua sinne sekaan, lenkki on tehtävä joka kelillä. Lenkkeilijä tosin nukkuu niin kauan kuin istun tässä pöydän ääressä, mutta on kohtuullista päästä jaloittelemaan, kun monta päivää meni jo ikävässä mahavaivassa nukkuen. Varoituksen sana: älä päästä raakaruokaan tottunutta koiraa kuivamuonakupin ääreen edes kylässä. Tuloksena oli pyöreä tankki, joka purkautui 1-3 tunnin välein parin vuorokauden aikana omaksi hoikaksi itsekseen :/ Meillä siis sairastettiin, mutta lempeän kermaviilin ja pakastekalan kautta ollaan taas kuosissa :)

2 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanuuksia!! Odotan itsekin että pääsisin osaava nainen- messuille Turkuun. Blogisi ulkoasu on ihastuttava!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos terveisistä.Voin vain kuvitella kuinka pörräsit siellä messuilla:)Hyvä kun löysit mieluisia materiaaleja. Nyt vain askartelemaan.

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)