Hassu eksyminen

Ulkona sataa, se tuntuu kodikkaalta ja keväiseltä, vaikka lunta on yhä tuskastumiseen asti. Koira nukkuu jossakin peittonsa uumenissa, tyytyväisenä tähän päivään.

Lähdimme illalla viemään vara-avainta Artun huomiselle hoitotytölle. Emäntä lähtee shoppailu-teatterimatkalle ja Arttu haetaan kyläilemään päivällä:) Avaimen lisäksi taisin taas antaa pikakurssin Artusta... :D)))

Jatkoimme lenkkiä kohti kotia, mutta poikkesimmekin yhdelle sivutielle, sitten toiselle... ja lopulta juuri tallatulle metsäpolulle! Päästin Artun irti ja ajattelin, että pian se tulee tarkistamaan, missä olen. Mutta hetkessä tajusin, että horisontissa kulkee pitkulainen tuhatjalkanen, nenä maassa, täysin vailla mielenkiintoa missä minä kuljen ja tulenko edes perässä!

Huhuilin, ja rämmin yhä syvemmälle metsäpolkua. En nähnyt Artun jälkien poikkeavan polulta - vaan useiden koirien jälkien menneen polulla ja lähteneen polulta ties minne! Lopulta näin Artun ja sain sen kiinni, kun se oli jäänyt nuuskimaan jotain ylivoimaista hajua.

Jatkoimme metsäpolun päähän asti, tulimme pienelle autotielle, eikä minulla ollut mitään käsitystä, missä olimme. Vainukoiran metsätaidoistakaan ei ollut hyötyä, kun en aikonut palata samoja jälkiä takaisin.

Kun lopulta pääsimme pois metsästä, tulimme pyörätielle ja käännyin arviolta ilmansuuntaan, joka olisi lähinnä kotia. Todetakseni ihan hetken kuluttua, että putkahdimme melkein tulevan, uuden kotimme nurkalle...

Ainakin metsäpolkuja siellä on siis lähempänä kuin nykyisen kodin lähistöllä! Luulin että ikävöisimme luontopolkuamme ja muiden lenkkireittien ihania kuusenalusia, oravan jälkiä ja erityisiä kuopimispaikkoja. Mutta kun lähdemme puun juurelta, meitä taitaa odottaa kokonainen metsä :)

Kevät ja uusi koti. Mikä sen ihanampi yhdistelmä. No, koti ja koira tietty, mutta ei sitten mikään muu.


Huomenta! Nukuinpa taas makeasti...


...vaikka pidinkin lakanaa tiukasti silmällä!


Tiukka silmä :)