keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Loppusiivous

Keväisessä auringonpaisteessa, räystäiden iloisen vesitiputuksen säestämänä pesin taas keittiönkaappeja - nyt siellä vanhassa paikassa. Nurinkurista tämä muutto, kun pitää pestä ja puunata siellä, mistä lähtee pois :)
Väsyksiin hoidettu ja leikitetty Arttu nukkui suurimman osan ensimmäisestä oikeasta illasta uudessa kodissa, jossa se oli käväissyt tutustumassa jo parina iltana aiemmin. Kiltit hoitajat ottivat kuitenkin rankoiksi päiviksi koiran itselleen, koska emännän uupumus olisi ollut väistämätön, jos vielä työn, muuttolaatikoiden ja samaan saumaan luvattujen muiden menojen lisäksi olis pitänyt jaksaa lenkille. Kellon ympäri menossa, sen jälkeen vielä pakollista pakkaamista ja purkamista, tavaroiden etsimistä, siivousta, kahden asunnon välillä juoksemista väärään osoitteeseen unohtuneiden työkalupakkien perässä jne jne...
Nyt koti alkaa jo hahmottua tavaroiden seasta, ensimmäinen pikainen saunareissu on tehty, Artty myös alalauteella, harmissaan sitä ennen suoritetusta puolisuihkusta (käsittää mahanalusen ja tassut), mutta lämpö ja väsymys taisi olla hyvä yhdistelmä :) Vielä yksi yritys päästä nukkumaan sänkyyni (mistä tämä uusi villitys!) ja nyt on talossa rauha ja lepo. Palaamme kuvien kanssa joku päivä.

5 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta odista ja onhan onni, että kaikki on takanapäin.
    Iloisiä pääsiäisaikoja teille kummallekin.
    Kaisa ja koiruudet

    VastaaPoista
  2. Hei!

    <3 <3 - Onnea uuteen kotiinne :))

    Ja Hyvää Pääsiäistä sekä aurinkoisia lenkkejä sinulle ja Artturille!!

    VastaaPoista
  3. Onnea uuteen kotiin!
    Aurinkoista pääsiäisenaikaa ja mukavia lenkkejä;)

    VastaaPoista
  4. Onnea uuteen kotiin ja mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuo muutto on aina rankkaa puuhaa, mutta sitten on ihanaa kun uusi koti on valmis :) Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)