Viikkomme on ollut täynnä vauhtia ja viuhtovia häntiä, ja kamera on jäänyt unohduksiin. Arttu on nauttinut toiminnallisista päivistä. Emäntä on yhä useammin syventynyt miettimään toisen koiran mahdollisuutta. Miksiköhän nyt, kun melkein naapurissa on se "toinen koira", jonka pissapapereita ei tarvitse itse aamuisin kerätä, ei kuunnella sen itkua töihin lähtiessä eikä nostella kenkiä kaappeihin eteisen lattialta naskalihampaiden ulottumattomiin...
Artun uusi koirakaveri on pitänyt pojan kiireisenä. On pitänyt opetella leikkimään 2,8 kg painavan otuksen kanssa, ja meno on ollut ihan mahdotonta. Alun holtittoman kohelluksen ja hampaiden kokeilun jälkeen on tapaamisiin tullut kaveruutta, taktikointia ja älykästä rinnakkaiseloa, jopa yhteiset päikkäritkin. Pikkuneiti matkii yhä Arttua, mutta pistää myös itseään 3 kertaa isomman mäyriksen kuriin ja järjestykseen, ottaa halutessaa luun, ja kiusaa sillä volisevaa ja päätä viskovaa Arttua häpeilemättä. Koirat voivat istua tuijottelemassa toisiaan useita minuutteja, kunnes jompi kumpi särkee lumouksen ja kutsuu toisen leikkiin. Arttu on oppinut jarruttamaan syöksyessään hurjaa kiitolaukkaa kohti pentua. Viime senteillä tulee äkkipysähdys ja lähitaistelu kaulanahoista ja riippuvista korvista voi alkaa. Siis lähimaistelu.
Metsälenkit ovat Artulle tasoitusta. Se painelee tapansa mukaan totisena torvensoittajana pitkän hihnansa äärimmäisessä päässä, ravistaa pikkukoiran niskastaan kuin kiusallisen kirpun puvun hihasta häiritsemästä lenkin tappavan tasaista poljentoa ja eteenpäin menoa. Vasta pysähdyttäessä (kun lenkittäjät heittäytyvät puuskuttaen maahan istumaan) Arttu malttaa haaskata arvokasta ulkoilma-aikaa leikkimiseen. Hippasilla ollaan lenkittäjien ympärillä, kunnes 10 + 6 metriä talutushihnoja on kietoutunut joka lenkkarin ja koirankäpälän ympäri työläästi irroiteltavaksi solmupalloksi.
Arttu on pitänyt silti itsensä miehenä ja harrastaa myös omin päin, ilman ipanan läsnäoloa, yhä kovenevia lajeja. Kävimme tällä viikolla metsässä selvittämässä verijäljen, ja ehdottomasti aiomme jatkaakin tätä harrastusta. Jälki mentiin määrätietoisesti, innostuneesti ja hyvin vähän jäljeltä poiketen. Lopussa löytynyt peuran sorkka kannettiin ylpeästi keikutellen autolle. Reissun tainnuttava vaikutus on tuntunut pari päivää. Tässä viho viimein keino saada taloudenhoitajalle hiukan hengähdysaikaa. Itsensä jäljellä uuvuttanut mäyräkoirakaan ei jaksa seuraavana päivänä tuijotella herkeämättä huomion/lenkin toivossa, vaan nukkuu!
Mukava kuulla että Arttu viihtyy uuden kaverinsa kanssa noin kivasti! Odotettavissa on varmastikin ihan pitkäaikainenkin kaveruussuhde :) Meillä Pipsa leikkii hurjia leikkejään mummolan harmaanhirvikoiran kanssa, mutta saas nähdä kauanko ystävyys kestää, sillä kun molemmat ovat narttuja, voi erimielisyyksiä alkaa syntyä kun Pipsa alkaa aikuistua.
VastaaPoistaOnnittelut teille hienosta jäljestyslenkistä! Kun koira pääsee toteuttamaan viettejään, energiaa tuntuu palavan hullunlailla.. Hienoa että taloudenhoitajakin saa hetken hengähtää ;)
Elinikäistä tästä kaveruudesta toivotaan :) Juoksuajat tuo sitten pakollisia taukoja, mutta alusta asti on muuten turhat alistamis/pariutumiseleet kielletty, ja huomio ohjattu muihin leikkeihin ja leluihin.
VastaaPoistaKyllä se on niin, että jokaisella mäyräkoiralla pitäis olla vähintään kolme taloudenhoitajaa, kun yksi väsyy, toinen jatkaa... Tahtojen taistelua tämä on välillä, mutta myös onnistumisen iloa :) Ja hienoa huomata, että koiran luonne tosiaan muovautuu vielä sen jälkeen paljon, kun eka synttärit on ohi. Aikuisuus tuntuu vieläkin olevan edessä päin, mutta muutokset ovat onneksi olleet parempaan suuntaan!
Kuulostaapa oikein unelmalta tuo uusi kamu. Ihana kun on joku jonka kanssa viihtyy ja jolle näyttää mallia. Arttuhan varmasti nauttii esitellessään maailmaa pienelle. Ja kun eivät asu samassa taloudessa niin tulee kamustakin itsenäisempi. Meillähän ei ihan niin ole käynyt. Isäni luona meinasi tulla rähäkkä väärin ymmärryksestä beaglen kanssa. Tapaus näytti selvästi kuinka sheriffit pitävät toistensa puolia. Juttua tulee blogiin, kun saan sen muotoiltua sanoiksi.
VastaaPoista