sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Karkkikortti, tuikkukortti...

Ihastuin tosi paljon näiden "tuikkukorttien" tekemiseen. Jos kameran laturi ei olis hukassa, laittaisin kaikkien korttien kuvat, mutta nyt loput säästyy myöhemmäksi :)
Korttiin voi laittaa lahjaksi tuikkukynttilöitä, tosin tämä kortti täyttyy varmaan karkeilla. Tilda-paperi ei ollut kovin jouluista, siksi tekstikin on osoitettu ystävälle, syntymäpäivänä tai ystävänpäivänä.





Viikonloppu vierähti tosiaan askarrellen! Ja tätä askartelurauhaa pohjustettiin siten, että perjantaina töiden jälkeen ohjelmassa oli 5 tunnin "koirilta taju kankaalle" ohjelma, joka sisälsi lenkkeilyä (kahden koiran kanssa, olinko hiukan ylpeä itsestäni...), leikkiä, metsälenkkiä, riehumista, pienimuotoista tokoa, kimpassa luiden syöntiä, lenkkeilyä, yhdessä väsähtämistä...

Opettelin samalla olemaan laumanjohtaja. Kun kaksi mustasukkaista pikkukoiraa kävi toistensa kimppuun heti, kun huomioin toista, tilanne alkoi ottaa hermoon. Niinpä otin Cesarin opit käyttöön, ja lopulta minulla oli edessäni kaksi rentoa koiraa, jotka odottivat vuoroaan rähjäämättä, jos silittelin jompaa kumpaa. Ehkä tätä pitää toistaa vielä myöhemminkin, mutta silti tuntui aika mahtavalta. Taitaa olla niin, että laumaa on helpompi hallita kuin yhtä jääräpäätä.

Ja tämän uurastuksen tuloksena saimme Artulta täyden rauhan askarteluun, kun lenkitin sitä perjantain ohjelmiston lisäksi vielä lauantaina 2 kertaa ennen askartelijoiden saapumista, 2 kertaa sen jälkeen illalla, sunnuntaina 2 kertaa ennen askartelutapaamista... Lisäksi se sai paljon huomioita, ajoittain sylissä oloa, hyviä askartelumateriaaleja työstettäväksi, sekä sunnuntaiaamun yhteistä köllöttelyä olohuoneen matolla, peiton alla.

Enkö muka panosta koiraani... no näköjään sitten edes joskus ;) Ja tulokset olivat erinomaiset. (Jos ei oteta lukuun remmirähinää, joka alkoi melko pahana uudelleen lauantaiaamun lenkillä ehkä oman mokani tuloksena... siitä lisää toisella kerralla, nyt haluan päättää hyviin tunnelmiin ja muistoihin tästä viikonlopusta.)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, koirien tai askartelun tai minkä tahansa hienon jutun myötä!

3 kommenttia:

  1. Onpa siellä ollut vauhdikasta! Mukavaa alkavaa viikkoa;)

    VastaaPoista
  2. Ihana kortti tämäkin. Oikein mukavaa viikonalkua toivottelevat Ossi ja M-L Porkkalanniemeltä! ps Yksi "jääräpää" ei sentään käy itsensä kimppuun.

    VastaaPoista
  3. Todellakin vauhdikasta ja ahkeraa menoa. Energiaa riittää sitten ihan jokaisella!

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)