Ilta ja yö sujui hyvin. Saimi ikävöi oikeutetusti hiukan aikaa, katseli kaihoisasti ulko-ovelle, ja kuunteli kaikki lämpöpumpun resonanssit uusina ääninä. Arttu huolehti viihdepuolesta, ja tempasi tytön mukaan huvitusten pyörteisiin luun ja pallon kanssa. Pikkukoirat tulivat välillä huilaamaan jalkojeni päälle, ja Saimi rentoutui, kissamaiseksi omaksi itsekseen.
Levitetty vuodesohva olkkarissa on ollut emännän (lauman Johtajan) hallintakeskus. Koirien pääsystä tähän saarekkeeseen ei keskusteltu turhan montaa kertaa. Asia on nyt selvä. Koirillekin. Vuodesohvan alla on Saimin korkuinen +5cm tila, johon Arttukin nuoren miehen innolla on ähisten runnonut itsensä paremmin yltääkseen ihanaan vieraaseen... Näin kävi kyllä vasta kun Saimi halusi rauhassa päikkäreille, ja innokas nuorimies halusi "keskustella" turhan paljon ennen nukahtamista...
Yöhön palataksemme. Kakarat sammuivat puoli yhdentoista maissa, omille peteilleen, joista Saimin oli taas hiukan lähempänä emäntää, turvallisuuden tunteen vuoksi. Arttu, karski mies nukkui uudessa kevythäkissään. Puolen yön maissa käytiin takapihalla Artun lapioiduilla lumipoluilla vielä pisulla, varmuuden vuoksi.
Heräsin viideltä. Illalla ei kannattaisi juoda kenenkään liikaa. Minä ja Saimi lotkotimme vettä desikaupalla, mutta onneksi Saimin levottomuus herätti toimenpiteisiin... Takapihalla kävivät molemmat koirat, vuorotellen. Jonka jälkeen kaivautuminen syvälle petiin, ja syvä uni.
Heräsin aamupäivällä hiljaisuuteen. Artun iso pää paljasti sen olevan Saimin petillä. Kurkin sohvan alle, ja Artun omaan petiin, mutta Saimin pää pomppasi esiin - Artun kainalosta.
Päivällä tehtiin lenkki metsäautotielle. Tulimme maa-ainesten kaatopaikalle, jonka multa- ja risukasat lumi on peittänyt pehmeillä kummuilla.
Heittelin koirille lumipalloja hankeen, ja vapaaksi päässeet kaverit lensivät paikasta toiseen elämän ilosta nauttien.
Kunnes lähimmästä lumikummusta kuului ääni. Ihan varmasti! Jos olis ollut kesä, kirjoittaisin nyt, että "iso rupisammakko oli piiloutunut varmaan risujen joukkoon, ja kurnutti niin kovaa, että lähdin inhoten pois. En voi sietää sammakoita..."
Mutta, mutta... nyt on talvi ja sammakko on vaihtolämpöinen. Ääni ei siis voinut olla kurnutusta, sen täytyi olla murinaa. Tarkemmin kuunneltuna melkein kuin kuorsausta. Ei kuitenkaan ihmisen...
Otin Saimin hihnaan ja lähdin pinkomaan kauempana kirmailevan Artun perässä pois paikalta taakseni vilkuillen. Jos kumpu liikahtaa, tai sen kyljestä lumi lohkeaa, ja karhu avaa unestaan häirittynä lumisen oven, en tiedä yhtään mitä kuuluu tehdä...
Hangesta tielle palattuamme jäin hengähtämään. Samassa ääni kuului taas. Katsoin silmät pyöreinä ympärilleni, onko täällä karhujen talvisäilö, vai mitä tämä on.
Mopoilijat ja mönkijäkuskit eivät lumessa kaasutellessaan osaa arvata, minkälaisena ääni kantautuu metsässä lumisten kumpujen yli.
Ai kuinka lutunen viikonloppu koirilla. Tosi ihanaa herätä oman kullan kainalosta. Terveisin kade-Ossi ja M-L
VastaaPoistaOletkos sitä komeaa poolopuseroasi käyttänyt? Tytöt tykkää...
VastaaPoistaPuseroita ja pusakoita on ihan omassa naulakossani (minun korkeudelle ruuvattu eteisen lipaston viereen...) monta. Toiset kuivuu, toiset odottaa sopivaa keliä. En ymmärrä niiden arvoa, ravisuttaa kamalasti kun laitetaan joku vaate selkään, ja lenkiltä palatessa täytyy mennä meidän mamman korkeamman sohvan alle rahnuttamaan selkänahkaa...
VastaaPoistaTytöt tykkää muutenkin :)
Kuulostipa teidän viikonloppu tosi mukavalta! Arttu on varmasti ollut kovin tohkeissaan tyttövieraastaan :) Ja ihan tyytyväiseltähän sinä itsekin kuulostit =) Oletkos ajatellut ottaa pysyvämpää kaveria Artulle vai riittääkö yksi karvanaama perheessä? Yksi mäyräkoirahan, tunnetusti, vastaa montaa, että sikäli... ;)
VastaaPoistaM-L: Juu, Saimi ymmärsi viisaana tyttönä mennä kainaloon vasta sitten, kun mäyräkoiraherra oli vaipunut unen koomaan, josta se ei nykyään enää viitsi keskellä yötä virota niin sähäkästi kuin vuosi sitten.
VastaaPoistaMaria: Molemmat koirat ovat emäntien raportin mukaan nukkuneet eilisen päivän ja yön putkeen! Vaikka meno ja meininki ei enää toisena päivänä kovin villiä koko ajan ollutkaan, ilmeisesti on uuvuttavaa olla seurakoirana, kun on tottunut yksikseen odottelemaan sohvalla emännän työpäivien päättymistä.
Kyllä. Olen ajatellut. Ja ollut ajattelematta! Puolensa ja puolensa. Huomasin, että kaksikin koiraa voi kyllästyä hetkellisesti elämäänsä, jolloin minua tuijottaa neljä silmää... Mutta toisaalta se tuijotus on paljon helpompi lopettaa hulluttamalla ne kaksi toistensa kanssa vaikka lähitaistoon rätistä tai muusta turhasta. Yhden koiran tuijotus on pisimmillään kestänyt neljättä tuntia... Silloin en vielä ymmrtänyt kieltää, luulin aktiivista huomioimattomuutta mäyräkoiraan tehoavaksi. Tyhmä ihminen.
Niinpä. Siinä on puolensa, että koirulaisella olisi kaveri, mutta myös ne pahat tavat siirtyvät puolin ja toisin...opitaan toisilta kaikkea mukavaa, pientä. En ole koskaan asunut kahden - saati useamman- koiran taloudessa, mutta asiaa sivusta seuranneena olen tehnyt huomioita ;) Noh, tästäkin huolimatta meille varmasti tulee pikkuveli Alfielle kunhan itse tuosta kasvaa. Se on selvästi koira joka hyötyisi kaverista ja joka niin selvästi kaipaa koirakaverin seuraa.
VastaaPoistaTuosta huomioimattomuudesta...aivan ja just näin. Minäkin kokeilin sitä Alfieen joskus. Ei sitten toiminut pätkääkään. Muilla koirilla on toiminut aina ja satavarmasti, vaan eipä mäyräkoiralla, johon tuntuvat pätevät täysin eri luonnonlait kuin muihin!