keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Huijarit

Huijasin Arttua; otin kourallisen kurkkukuutioita, paprikanpalasia ja joukkoon herkkuruokaa. Pyysin koiraa tekemään temppuja (maahan, lepo, kieri, koske jne). Vuorotellen palkaksi tuli herkkuruokapala, vuorotellen kurkku tai paprika. Pieni nirpistelyn jälkeen kasviksetkin meni alas, kun olin vähän pyöritellyt niitä ruokapaloissa...

Pyysin Arttua hakemaan pallon. Johon se tuhahti kuuluvasti. Luulenko, että koira poistuu herkkukäden lähettyviltä kesken kaiken! No, kyllä haki lopulta, mutta luuli minua kai huijariksi, joka syö kaikki herkut, kun selkänsä kääntää.

Arttu huijasi emäntää. Kun sen saama huomio loppui muka liian lyhyeen, Arttu otti luun ja järsi hetken, vei sen sitten lipaston alle ja tuli pyytämään että annapas emäntä luu tuolta lipaston alta... Oli muka mennyt sinne ihan ilkeyttään, omia aikojaan ;)

Nappasin lattialta toisen, melkein samanlaisen luun ja tarjosin sitä! Koira tarttui siihen ensin, mietti hetken, pudotti lattialle ja sen silmiin syttyi ymmärrys! Se tökki minua hakemaan oikean luun lipaston alta, mutta onnistuinpas huijauksessa hetken.

Hohhoijaa, näin älykästä juttua tulee, kun meillä ollaan nukuttu pois kiireen ja flunssan ja migreenin ja ties minkä väsymystä ihan koko ilta! Rinnakkain sohvalla, saman peiton alla, tunnista toiseen. Ihanaa, kun joskus rentoutuu koira ja emäntä samana päivänä. Toinen rapistelee lehtiä, toinen käy lattialla repimässä pahvilaatikkoa. Ja taas nukutaan :) Toivottavasti myös yöllä.

7 kommenttia:

  1. Hih!Meidän yhdellä entisellä koiralla oli tyylinä huomiota kaivatessaan vierittää rakas pallonsa kirjahyllyn alle vaikka keskellä yötä.Sitten vinkui ja kitisi nenä hyllyn alla maaten niin kauan,että joku kävi sen pallon sille noukkimassa.Taas kun rauha laskeutui,alkoi kuulua samaa kitinää ja pallo oli taas pulassa :-)

    VastaaPoista
  2. Toinen toistaan huijaten! :D Mahtavaa! :)

    VastaaPoista
  3. Hih, joopajoo, yritäpä vaan huijata mäyräkoiraa! Se onnistuu tai sitten ei;)Neljän mäykyn verran kokemusta... Tiitu pyörittelee sohvan alle pallonsa, ja nyt se ei enää kehtaa ryömiä hakemaan niitä, joten emännän pitää ryömiä;)

    VastaaPoista
  4. Kuules Mai. Arttuhan lakkaa tekmästä ihan kaikkia temppuja jos palkaksi tulee kurkkukuutioita:) Eihän kurkku ole mäyriksen arvolle sopivaa. Tai kurkkutorvea Ossikin arvostaisi mutta kurkkua yök sanoi Ossi juuri. Terkkuja Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  5. Soile: No onneksi meillä koira on tajunnut, että yöllä nukutaan eikä leikitä pallolla... ;) Vinkulelut piti pentuaikana kyllä kerätä illalla pois lattioilta. Muuten tuli aikainen herätys.

    Maria: Niin metsä vastaa... ;)

    Sirpa: Mitä tapahtuukaan, jos emäntä tekee lakon? Taitaa olla korvat kovilla...

    M.L: Kasviskoiraksi ei näistä ole, mutta suurella kehumisella sain syömään taas kurkkukuutioita kupista! Kokeilepa Ossiinkin, jos vaikka olis kehuja vailla :)

    Nettimartta: Nelijalkaiset on ihania <3

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti siellä on jo parannuttu flunssasta ja muista inhottavuuksista! Tuntuu että tällä hetkellä joka toisella vähintään on flunssa tai vatsatauti - saa nähdä milloin tulevat minulle! Iiiiiik!

    Meillä Tyyne ja Tahvo ovat kovasti porkkanoiden perään. Kaneilta niitä varastavat aina jos mahdollista ja siinä ne sitten rouskuttavat porkkanoita äänekkäästi jyrsien :D

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)