perjantai 15. huhtikuuta 2011

Lomalla


(Näyttää kuin Artun selkään olisi ruuvattu rautatanko ja Saimi on pyllähtänyt nurin, ihan kuin koira olis poikki. Dramaattinen kuva...)

Kohtuullisen rankka talviloma on takana. Joitakin satoja kilometrejä autossa, kymmeniä metrejä ommeltuja verhoja, navigaattorin sekoilua ja maalaismaisemia on kiittäminen siitä, että vaikka väsyttää, työasiat unohtuivat tehokkaasti viikon aikana.

Arttu aloitti uransa terapiakoirana ihan omin päin, ilman koulutusta... Kävimme vierailulla palvelutalossa, jossa kymmenkunta tätiä istui iltapäivää oleskelutilassa. Olin käynyt kaupassa, ja Arttu oli jälleennäkemisen riemussaan niin tohkeissaan, kun pääsi käytävälle, ettei huomannut edes haukkua vieraiden ihmisten ryhmää. Eikä se sitten enää käynyt päinsä, kun taputtelevia käsiä ja iloisia tätejä oli joka puolella :) Vahtikoira puki salamana terapeutin puvun ylleen ja ilostutti paitsi asukkaita, mutta ehkä eniten itseään liehakoimalla täyttä päätä ja ottamalla kaiken huomion vastaan.

PS: NEU-ruuan kanssa ollaan keppuroitu nyt viikon päivät. Enää ei kelvannut kuivalihakaan, ei Beiflocke-hiutaleet, NEUsta puhumattakaan. Kerran annokseen sotkettu lihapulla sotki systeemin entistä pahemmin. Se oli myönnytys, jota ei olisi pitänyt tehdä. Lopulta keksin molempia osapuolia miellyttävän kompromissin: laitan annokseen pari mahapullaa, ja hetkessä kuppi on tyhjä ja kiiltäväksi nuoltu! Nyt on menossa lintu-NEU, jossa on perunaa ja kasviksiakin joukossa.

8 kommenttia:

  1. Mai, oletko tullut ajatelleeksi, että jos Artun ja Alfien yhdistäisi, niin olisi aika valmis ja hyvä paketti kassassa? Alfie syö kaiken ruuan minkä sen eteen laittaa, ei nyrpistele kuin salaatille, ja Arttu taas reipastelee lenkeillä siinä missä Alfie jarruttelee :)

    Ihana tuo Arttu terapiakoirana! :) Mäyräkoirasta on niin moneksi :)

    VastaaPoista
  2. Samalla miksauksella vois jättää pois molempien ärsyttävät tavat, kuten tuijotus, verhoissa makoilu ja ehkä 50% molempien itsepäisyydestä.
    Vai olisiko se sitten enää mäyläkoila :)

    Haaveeni on ollut, että Arttu kelpaisi joskus kaverikoiraksi, mutta sählä taitaa pilata mahdollisuutensa. Toisten urosten kanssakin pitäis tulla toimeen, oi-joi. Kesän tullen olisi mentävä kokeilemaan asiaa lähimpään kaverikoiratiimiin. Sen taidot lasten ja vanhusten kanssa antavat kyllä toivoa, kunhan yli-innokkuus olisi jotenkin karsittavissa.

    VastaaPoista
  3. Mahtava tilannekuva! Varsinkin tuo Saimin pyllähdys taka-alalla. Aivan kuin Arttu sanoisi: täältä tullaan elämä!

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva:) Olisikohan mäyläkoilasta kaverikoiraksi? Minusta ne kaverikoirat ovat niin ihania ja antavat ja antavat vanhoille ihmisille niin paljon. Tosin yksi kaverini joka on töissä vanhainkodissa sanoi, että yksi hoitaja toi sinne usein koiraansa ja sille hoitajalle oli ollut pakko sanoa että älä tuo koiraasi kun se aiheutti liikaa "vauhtia ja vaarallisia" tilanteita. Ja mikäpä muu se koira oli kuin tietysti mäyräkoira:) Voin suoralta kädeltä sanoa että Ossista ei olisi kaverikoiraksi. Sen verta ärhäkkä ja epäluuloinen ennenkuin tutustuu. Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  5. Minä taas tarvitsen ehdottomasti mummonakin tällaisen terapiakoiran ja mieluiten vielä mäyräkoiran kun on jo niin tottunut tähän kotiTerapeuttiin, ihan hyvää tekee näin "keski-iässäkin". Nauravalle Artulle terveisiä!

    VastaaPoista
  6. Olli: Arttu on elementissään Saimin seurassa :)

    M-L ja Ossi: Huomionkipeä Arttu olisi kyllä omiaan kaverikoiraksi. Hiukan kun tuota intoilua hillitsee, ihmisten kanssa kyllä tulee toimeen. Mutta kaverikoiratoiminnassa pitää kohdata muitakin koiria, se onkin vaikeampaa.

    Sohvi: Tämä taitaa olla aika koukuttava rotu :) Parasta tosiaan olla oma terapeutti, se on parasta. Tosin joku vähän vähemmän aktiivinen rotu vois sopia ainakin mulle mummona paremmin, hyvä kun nyt pysyn tuon perässä ;D))

    VastaaPoista
  7. Arttu näyttää ihan vieterikoiralta, kun sillä on tuo vetonuppi selässään ;)

    Ja intoa ja vetoa tuntuu riittävän, vaikka muille jakaa, joten vieteri on oikein hyvässä kunnossa. Hienoa Arttu!

    VastaaPoista
  8. :D Meinasin tulla kirjoittamaan just samanlaisen lisäkommentin kuvaan, mutta Nettimartta oli ehtinyt ennen mua! :) Tuli kanssa mieleen koira jolla on vetonuppi selässään :D

    Tuo kaverikoira-ajatus on kyllä hyvä, itsekin joskus olen sitä miettinyt, mutta Alfie, vaikkakin tulee toimeen toisten urosten kanssa hyvin, on aika ihmisarka, joten homma tyssäisi meillä siihen. Lämpenee hitaasti tuntemattomille, eikä koskaan mene innokkaana tervehtimään ketään muita kuin tuttuja. Väistelee ihmisiä, jos nämä haluavat tulla tervehtimään. Ainoan poikkeuksen muodostavat ne ihmiset joilla on koira mukanaan; ilmeisesti Alfie ajattelee, että jos niillä kerran on lajitoveri mukana, eivät voi olla läpeensä pahoja ;) Mutta arkuus ei onneksi ole aggressiivisuutta, ainoastaan epävarmuutta.

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)