lauantai 28. toukokuuta 2011

Epävirallinen tutkielma koiran muutostensietokyvystä


Rrrrakastan nukkua kauniiden tyynyjen ja pehmeiden peittojen keskellä...


...mutta en pidä yhtään siitä, että olet tänään sitä ja huomenna tätä. Päätä hyvä ihminen mitä haluat!

Lomareissullaan Arttu nukkui ihmisten sängyssä. Tiiviisti kyljessä kiinni, joka ikinen yö. Sen käytöstä ja oheisviestintää en ollut näkemässä, eivätkä lomaihmiset osanneet tai halunneet tulkita koiraa niin syvällisesti kuin minä, riittihän heille että koira viihtyi ja sen loma oli kaikille mukava. Hyvä niin :)

Koiran kotiuduttua:

Meillä koira ei pääse sänkyyn. Avasin siis vuodesohvan...

1. yö:
Koira viihtyi jalkopäässä, vaikka yritin houkutella sitä ylemmäs. Se halusi peiton alle, vaikka yritin saada sen pysymään omalla peitollaan minun peittoni päällä. Tilanne siis 2-0, koiran hyväksi. Matkaväsynyt koira nukkui hyvin, minä en. Se oli levottomien jalkojeni tiellä, ja häiriintyi ja väisti kauemmas aina kun kääntyilin.

2. yö:
Koira viihtyi edelleen jalkopäässä, mutta vähäistä rentoutumista ja enemmän lähellä pysyttelemistä oli havaittavissa. Yö oli melkein edellisen kaltainen. Pistetilanne oli sekava...

3. yö:
Päivällä havaittavissa täydellistä riippuvuutta minusta. Alkavaa ovella notkumista, jonka pystyin tulkitsemaan heti lenkin jälkeenkin tapahtuvana taas minun koettelemiseksi. Tuijotusta, syyllistävää, istuskelua vieressäni, petille ei mennä, ellen itse mene avatulle vuodesohvalle lukemaan lehteä. Silloin jatkuvaa huomiontavoittelua... Pistetilanne 100-0.
Yöunet rauhallisemmat, mutta tuskaisen kuuma! Koira on lähempänä koko ajan, paiskautuu kylkeeni, huokaisee ja nukahtaa. Odotan vielä ihmettä, että sen päiväkäyttäytyminen rauhoittuisi, kun se saa nyt näin paljon läsnäoloa, nukkuessakin!

4. yö:
Koira liimautui viereen, piti leukaansa omistavasti jalan tai säären päällä. Tulkitsin yölläkin sen hallitsemista ja nukuin levottomasti omaa tyhmää testaustani harmitellen.
Päivällä riippuvuus kasvaa entisestään. En voi tehdä mitään, ettei koira roiku perässä, levottomana ja katseella koko ajan jotain vaativana. Siis ihan koko ajan.

5. yö:
Illalla vuodesohva palautui entiseen muotoonsa, koira sai siihen omat peittonsa ja emäntä sijasi makuuhuoneessa puhtaat lakanat! Rauhallinen, vilpoinen yö. Koira kävi aamuyöllä makuuhuoneen ovella, makoili hetken matolla ja palasi omalle petilleen. Emäntä nousi 9 aikaan, meni kurkkimaan rentoa koiraa, joka heilutti häntää ja oli hyvin iloinen "yksinäisestä" yösijastaan huolimatta! Aamupisut takapihalle ja syöksyminen takaisin omalle petille sohvannurkkaan! Kello käy nyt kahtatoista, eikä koiralla ole kiire mihinkään, ei notku perässäni, ei ovella, vaan nukkuu! Kävi moikkaamassa hetki sitten, mutta meni omia aikojaan takaisin unille.

Summa summarum. Koiran kanssa kannattaa olla johdonmukainen. Mutta se ei mene lopullisesti rikki ihmisten toilailuista, jos ne ovat vain hyvää tarkoittavia poikkeuksia. Ja liiallinen inhimillistäminen on turhaa. Jos koira on tottunut johonkin, ei se haikaile muuta.

2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä: johdonmukaisuus on valttia koiran kanssa mutta ei se mene virheistä rikki, kuten jo totesit.. Koiran ylianalysointi on mielestäni turhaa, koska loppujen lopuksi emme me varmasti tiedä mitä se miettii ja tahtoo. No okay. Jotkut asiat voivat olla ilmiselviä. Hmm. Inhimillistäminen?? Koiranhan pitää saada olla koira. Vaikka koirat ovat ihania otuksia ihmisiä niistä ei tule. Silloinhan me menettäisimme ihmisen parhaan ystävän:)

    Ossi ei nuku meidän makkarissa. Se ei pysyisi pois sängystä ja lopputulos olisi huonot yöunet ihan kaikilla.

    Jos aina toimii täysin epäjohdonmukaisesti niin koirasta saattaa tulla epäilevä ja ihmettelevä ja epävarma. Luulen, että tälläisellä epäjohdonmukaisella käytöksellä oli osatekijänsä naapurin koiramme "sekoamisessa" joka johti sen koiran lopetukseen.

    Hyvää viikonlopun jatkoa ja Artulle rapsutus. Terveisin M-L ja Ossi joka kuorsaa jo:)

    VastaaPoista
  2. Myöhästyneet mutta lämpimät syntymäpäivä onnittelut!! Vilkaisin tuolta Helenan blogia:) Terveisin M-L

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)