Aurinko paistaa, lämpimässä lepattaa vielä jokunen perhonen. Varpujen joukossa puolukoiden marjakimput erottuvat jo selvästi, ja metsä tuoksuu erilaiselta kuin kesällä. Siellä täällä on mustikoita: näistä ei enää ämpäri täyttyisi, mutta mukava syy kumartua ja pistellä isoimmat suuhun.
Sammaleissa upottaa hiukan, mutta yösade alkaa haihtua ja imeytyä maahan. Rohkaisen koiraa hyppäämään kaatuneen rungon yli. Se ottaa vauhtia - ja on ollakseen, minun pieni retkikaveri.
Kotona lämmitän molemmille ateriat. Mietin, mitä tekisimme iltapäivällä, jos ei olisi töitä. Menisimme toiseen metsään. Teemme sen viimeistään huomenna.
Tei oli ilmeisen kiva metsäretki. Mä vähän pelkään metsässä ja kuljen äipän perässä, kuono kiinni äipän kengänkannassa. Oonks mä vähän arka...
VastaaPoistaÄlä sure Myrsky, niin pentuset joskus tekee! Rohkaistut kyllä, kun saat kulkea just siinä kun mieli tekee. Niin Arttukin pikkuisena, kun oltiin puolukassa, ei olis halunnut pois mamman vierestä, tunki syliin heti, kun kyykistyin ;D))) Nyt viipottaa missä huvittaa. Kohtuuttomia olette, mäyräkoirat.
VastaaPoistaSyksyinen metsä on kyllä jotain ihanaa. Oi kuinka odotan suppilovahveroita. Sitten pitää lähteä miehen ja Ossin kanssa sieniretkelle:) Artulle rapsutuksia M-L ja Ossi.
VastaaPoistaKyllä täytyykin vielä ehtiä metsään, kun ilmat ovat niin ihanat. Sieniä en paljon tunne, mutta puolukoita voisi kerätä.
VastaaPoistaOssille hyviä sieniapajia :)