Loppukesällä sain sen saman porokärpäsen pureman, joka melkein epidemiana tuntui leviävän täällä blogimaailmassamme. Yksi toisensa perään havahtui poron luiden ylivertaisuuteen ja etsimään niitä omista lähikaupoista tai supermarketeista. Lukeudun varmaan ahkerimpiin etsijöihin, koska hakureissut eivät jääneet paikallisten kauppojen tasolle. Ajoin lähikaupunkiin ja kulutin aikaa pakastekaappien ja -altaiden reunoilla enemmän kuin monikaan elokuvafriikki dvd-hyllyn luona. Lopputulos oli sama pyöreä nolla kuin kotikaupungin kaupoissa. Niiden lemmikkiruokahyllyt osasinkin jo ennestään melkein ulkoa, mutta kävin silti kaikki vielä kerran uskollisesti läpi.
Syöksyin internetin Google-avusteiseen maailmaan. Hakusanat poron luiden ja koiranruokien välillä tuli kokeiltua laidasta laitaan. Myyntipaikkoja löytyi pohjoisesta etelään. Latelin sähköposteja tavarantoimittajille, joilta sain verkkaisia vastauksia muutaman päivän viiveellä. "Liian aikaista, porojen listiminen alkaa vasta lokakuussa." "Kyllä valikoimaamme kuuluvat poron LIHAT." (kysyin LUITA!!! ÄRrrrgghhRRR...) "Toimitamme porotuotteita sesonkiaikana etupäässä vakioasiakkaillemme..."
Lopulta sain tilattua 4 kiloa poron luita "sopivina annospaloina", sisältäen mm. selkärankaa ja kylkiluita. Jos olisin löytänyt ostopaikan vain 2 tuntia aiemmin, olisin ollut muutamaa luuta viisaampi jo samana päivänä. Nyt jouduin odottamaan seuraavaa toimituspäivää kuukauden.
Kuukauden malttamattoman odottelun jälkeen ajoin pakasteauton lähimmälle pysäkille. Auto oli myöhässä. Soitin kuskille, joka rauhoitteli, että olen oikeassa paikassa, ja hän on tulossa..
Jonotin muutaman muun koiranomistajan kanssa vuoroani. Auton takakontista nosteltiin pahvilaatikoita ja muovikasseja. Muistan miettineeni, kenelle nuokin menevät, on rehvakkaan kokoinen tilaus jollakin. Varmaan koiralla on iso nälkä ja suuri suu.
Vuorollani kuski haki yhden pienen paketin eteeni. Kärkkäästi ilmoitin tilanneeni myös poron luita. Sanat tuntuivat oikein hyvältä ja laadukkailta suussani. Tunsin nousseeni koiran omistuksessa seuraavalle tasolle, pois ikiaikaisten naudan rustoluiden ja koiranmakkaran ostajien joukosta. Leijailin poron luiden omistuksen odotuksessa. Nautin etukäteen siistien luubrikettien tarjoilusta koiralle, joka nautiskellen vetäytyisi omiin oloihinsa järsimään pohjoisen Suomen puhtaassa ilmassa kasvaneiden luonnonvaraisten eläinten luihin varastoimia hivenaineita ja vitamiineja...
Tuijotin eteeni siirrettyjä muhkuraisia muovikasseja, joista sojotti huolimattomasti solmittujen kädensijojen välistä ja muovin läpi epäilemättä jotain kylkiluihin viittaavia suikaleita. Kuski ilmoitti hinnan, jonka maksoin samalla, kun barffaajan viitta valahti vähitellen harteiltani, kiepahdellen hetken kolkoksi käyneessä tuulessa ja jääden asfaltille. Tartuin kuin unessa kasseihin ja kannoin ne autoon.
"Sopivien annospalojen" sovittaminen pakastimeen oli seuraava haaste. Jos poron luut säikäyttivät minut puolikuoliaaksi, kurkistus strutsin luita sisältävään kassiin sai jo tuntemaan silkkaa kauhua. Vaikka en ollut olettanut, että annospalat ovat tasakokoisia legoja, joita voi tarjoilla hopealautaselta, omista mielikuvista siirtyminen näihin ruhon osien todellisuuteen sai miettimään moottorisahan hankkimista.
Poron luut ovat lasten leikkiä koiran hampaissa. Ongelma onkin siinä, että salamannopea herkuttelija kiskoo vatsansa umpiluuksi, jos en vahdi vieressä ja ota (suden annospalan kokoista) luuta sopivalla hetkellä pois. Eli täydellinen paluu naudan rustoluiden syömiseen, mikään ei muuttunut, vaikka saimme puoli poroa ja strutsin kaupan päälle! No, onhan niissä sentään ne vitamiinit.
Tää tarina veti mut ihan hiljaseks. Mun on turha edes toivoo tommosia, mitä ne nyt lienevätkään, poroja ja strusinkeja. Mä vaan jälttään niitä perusnaudanluita. On myl kyllä myös kuivattua poronkylkeä, mutta iskä sano, että ne ei oo hyviä, kun ne tikuttuu. Onks tietoo?
VastaaPoistaMeiltä löytyi kaupasta poronluita, mutta Ollin maha ei sitten niitä kestänytkään. Tuloksena ripuli ja haiseva vahinko takkahuoneen lattialla. Koska luut oli ostettu ihmisten ruokahyllystä ja pussin päällä luki "poron keittoluut", keitin luista miehelle porosopan. Naureskeltiinkin, että toisissa perheissä koira syö ihmisten tähteet, mutta meillä mies syö sen, mitä koira ei voi.
VastaaPoistaVoihan harmi etteivät ne "annospalat" ihan vastanneetkaan todellisuutta. Itsellänikin välähti poronluut tänään kaupassa mieleen mutta pakastealtaasta olisi löytynyt vain poron suikaleita ja filettä. Sitten pieneen mieleeni välähti myös se että mahtaakohan poronliha ja peura muistuttaa toisiaan.. No valkohäntäpeura ja poro sekä suomalainen villipeura = lähestulkoon poro, ainakin ulkoisesti ovat kyllä niin kaukana toisistaan kuin olla ja voi. Valkohäntäpeurahan on aikoinaan tuotu Pohjois-Amerikasta ja koko kanta on alunpitäen aika muutamasta yksilöstä. En muuten osaa kutsua valkohäntäpeuraa valkohäntäkauriiksi vaikka joku nimilautakunta on tälläisen nimenmuutosehdotuksen tehnytkin. Ei se nimi ole vielä ainakaan virallistettu. Joskus YLEn ohjelmissa olen tämän uuden nimen kuullut ja höristellyt korviani kun se on minun päässäni niin outo. Mukavaa viikonloppua teille ja sinulla menee varmaan joku tovi luita pilkkoessa. Kysy naapurilta kirvestä lainaksi. Terveisin M-L ja Ossi
VastaaPoistahih... *leveä hymy*
VastaaPoistalaiska nellin emäntä menee pk-seudulla erääseen lemmikkieläinkauppaan ja ostaa possun kylkiluutikkuja ja ydinluita. ja nelli rakastaa. näyttää siellä olevan poroa myös, täytyy tsekata seuraavalla kerralla...
No kato, tää postaus on taas ihan kun jännitysromaania lukis. Mulla ihan niskavillat nousi pystyyn, kun jännitin miten tarina päättyy! "Annospalat" kuulostaa GAAMEILTA, hui! Miten tämmöinen muutenkin puoli-vegetaristi, lihaa vieroksuva emäntä pystyis tollasten klönttejen kanssa puljaamaan? Meillä taitaa olla barffaukseen vielä vähän matkaa.. Kiitos tästä valaisevasta tarinasta! ;D
VastaaPoistaHellouta vielä,
VastaaPoistablogissani on sinulle haaste. Toivottavasti se on kiva juttu, eikä rasitus. Jätä tekemättä, jos ei huvita. ;D Lupaan, että en loukkaannu! Ü
Kävitkö kenties Kennelrehun autolla?! Meidän äijät on kanssa opetelleet barfaamaan ja itsekin olen sen myötä päässyt jauhelihan tuomasta inhosta ja yökötyksestä. Tosin en sitä juurikaan käytä omassa ruoassani. Koirien sulavasta lihasta valuva veri ei myöskään houkuta. Ehkä kohta täytyy olla ulkokeittiö koiran ruokien valmistukseen. Jos minulta olisi neljä vuotta sitten kysytty mitä koirani syö, olisin vastannut nappuloita. Nyt tässä on joutunut hieman karaistumaan. Eihän kahdeksaa kiloa broilerin siipiä jäisenä saa erilleen kuin vasaralla ja puukolla...
VastaaPoistaMyrsky: Poron kylkiluut on kyllä aika teräviä. Pistelen niitä silti, mamman kauhuksi...
VastaaPoistaOlli: Ahmitko liikaa uusia luita, kun tuli vahinko...
M-L: Huomenna luut pienenee :) Toivottavasti opitaan nämä Suomen luonnon eläinten nimet oikein :)
Kaunis Nelli: Pääasia, että on hampaille töitä ja maistuu hyvältä :)
annamari: Ää, ethän luovu barfista nyt tämän takia. Keksin sulle oikein romanttisen novellin kylkiluista ja häränhännistä ;D))) Koirahaaste on tosi kiva, odotan jo että pääsen vastaamaan!!
Sheriffit: Tällä kertaa Vauhti-Raksu :) Koirille tarkoitettuja kennelpakasteiden jauhelihoja ihan turha tarjota Artulle... Oscarin lihapyörykät ainoat, jotka maistuu. Se kilon pussi sittareissa ja S-kaupoissa.
Mulla on mennyt kesätauon aikana täysin ohi porohypetys. Yritin nopeasti etsiä että mitä ollaan puhuttu, mutta liian nopeasti turhautuvana jätin kesken. :D Meillä olisi olemassa sisäpiirin linja suoraa pohjoisesta Almalle. Pitääpä paremmalla ajalla koittaa kaivella niitä porokeskuste(luita). Hah! Sainpa sanaleikin loppuun. ;)
VastaaPoistaAi tuollainenkin paikka on. Kennelrehun tavaraa ei meillekään tuoda. Ollaan joskus yritetty ja päädyimme jakamaan niitä pitkin kyliä, koska koiramme eivät todellakaan syöneet niitä.
VastaaPoistaAlma: Kateeksi käy tuollaista suoraa luulinjaa :) Käytä sitä hyväksesi, sen verran monen mutkan kautta minäkin nuo luut hankin, että huh!
VastaaPoistaSheriffit: Kokeilepa sitä Oscaria, ei ehkä kaikkein halvinta, mutta vaihtelua :)