tiistai 4. syyskuuta 2012

Mukava kesämuisto

Olin kesälomalla (siis jo todella kauan sitten...) tapaamassa Marja-Leenan perhettä ja Ossi-herraa :) Sain nauttia munakoisolaatikosta ja ihanasta luonnon rauhasta. Ossi paimensi meitä kovasti kävelyretkellämme pienen järven / ison lammen rantaan. Jossa oli niitä kärmeksennahkoja laiturilla...


Olen tänä kesänä tavannut Ellin ja Ossin. Minusta on hauska vertailla saman rodun edustajia, kuinka persoonallisia ja erilaisia ne kaikki kuitenkin ovat. Mäyräkoiramaista olemusta ei kuitenkaan voi löytää mistään muusta rodusta, kaikissa mäyriksissä on jotain ihan ainutlaatuista rotunsa aatelia ;) Tähän rotuun voi vain vihastua tai ihastua. Ja minä rakastun siihen koko ajan enemmän.

Kiitos blogiystävä ja mäyris, oli hauska kokeilla omia ajotaitojaan pääkaupungin Kehillä ja tavata teitä suloisessa piilopirtissänne, isäntäväen hyvällä maulla sisustetussa kodissa. SukuLaku kiittää myös saamistaan tuliaisista kotiin! Hammaskrokot ja purutennispallot kelpasivat liiankin hyvin :) Kolmen pojan tapaamista ei edes vakavissaan suunniteltu. Ehjä mäyris on paras mäyris ;)

8 kommenttia:

  1. Rotukavereita on aina mukava tavata ja vaihtaa kokemuksia. On hauska huomata miten beagleillakin on niin samanlaisia piirteitä vaikka jokainen onkin oma yksilönsä. Kuulasta syyskuuta teille!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beagle on toinen rotusuosikkini, vaikka useimmat koirat rotuun katsomatta ovatkin ihania. Kunpa vaan olis aikaa (ja tilaa) taloudessamme olis ainakin yksi beagle ja kultsu vielä lisää ;)

      Ihana, rentouttava sateen ropina kuuluu ulkoa, rrrrrakastan myös syksyä ;) Teille mukavaa syksyä, keltaiset lehdet kahisee kivasti tassujen alla ;)

      Poista
  2. Oli niin mukavaa, kun kerkesit piipahtaa. Arttua ja Basseakin olisi ollut hauska nähdä, mutta heidät näen sitten joskus toiste. Tämä blogistania on siitä mahtava paikka, kun saa huomata, että kirjoittajien takana on oikeita, mukavia ihmisiä ja koirien taustalla ihania, oikeita koiria. AB:lle rapsutuksia. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus jännittää tavata ihminen, josta on blogissa muodostanut oman käsityksen ja mielikuvan. Mutta ehdottomasti rikastuttaa elämää, kun täältäkin löytyy uusia ihmistuttavuuksia ja ihan aitoja koiria ;D))
      Rapsutettavat hätistelin nukkumaan, koska köydenveto keskellä yötä ei ole ihan sitä mitä jaksaisin...
      Ossille pusuja, onpahan tuota kuonoa mihin niitä voi jaella :)

      Poista
  3. Voi jestas miten Ossi-herra on niin komeana tuossa kuvassa.
    Vaikka mäyräkoirissa on paljon samanlaisuuksia, on niissä kyllä paljon erilaisuuksiakin. Toinen on kiivas kiukkuilija, toinen arkajalka nurkissakulkija. Yksi yhteinen piirre tuntuu olevan lähes kaikilla mäyriäisillä: aurinko! Aurinkoa on saatava massuun ja nassuun, joka iikan. Pienikin pläntti aurinkoa, kipsauttaa koissun mukavasti kyljelleen nautiskelemaan lämmöstä.
    Toi oli niin ihanasti sanottu, että ainutlaatuista rotunsa aatelia. Tässähän tuntee itsensä ihan kuninkaalliseksi palvelusväeksi ;D

    PS. Voiko tähän rotuun muka vihastua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin komea, ylväs kuono ja syvänruskea katse.

      Erilaisuuksia on ihmeenkin paljon, vaikka on sama rotu kyseessä. Olis kiva nähdä oikein lauma mäykkyjä koolla ja vertailla niitä :)

      Yritän sisäistää tuon "kuninkaallisen" kun taas herään aamulla palvelemaan... ;D)

      PS: Voi vihastua, erittäinkin tähän rotuun! Eikö muka voi? Kyllä minä voin!! Heh... mutta se menee ohi, kun joku pieni olento kääriytyy rullalle mun mahan päälle sohvalla ja lipasee poskesta :)

      Poista
  4. Onpa hieno ja edustava kuva Ossista :) Ossilla on vissiin tuollaiset hyvin tummat silmät, mahtavat kyllä ja katse on sellainen vakaan suora, kuten arvonsa tuntevilla mäyriäisillä yleensä - paitsi luihu silloin kun ne ovat olleet töllöntöitä tekemässä ;)

    Tosi mukavalta kuulosti teidän reissu! :) Me jonotetaan kanssa vuoroa täällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun arvokas Ossi-herra heittäytyi olkkarin matolle yksin kieppumaan ja örisemään... hih, löytyi siitä muitakin, hellyttäviä puolia :)

      Koirien kanssa on ollut kiva reissata, ja aiomme jatkaa harrastusta viimeistään ensi kesänä :) AA-pojat ovat listalla, tulevia lomia odotellessa :)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)