perjantai 22. helmikuuta 2013

Koirat hoitoon - meille vai teille :)

Tunnen koiranomistajia, jotka eivät jätä koiraansa edes vartiksi yksin kotiin. Tunnen niitä, joilla on laaja suku ja ystäväpiiri ja koirat kiertävät hoidossa milloin kenenkin luona, lähes päivittäin. Tunnen myös niitä, jotka eivät tarvitse koirilleen hoitajia. Perhe huolehtii koirista, ottaa ne mukaan matkoille ja aina on porukassa joku, joka voi tulla kotiin tai käydä lenkittämässä koirat, jos muut viipyvät pidempään poissa.

Minä en kuulu noista ryhmistä mihinkään. Jätän kyllä koirat kotiin työpäivän ajaksi. Mutta turvaverkostoa meillä ei ole. Joka ikiset häät, synttärit ym. juhlat, joihin matkoineen kuluu liki 12 tuntia aikaa, ovat ongelma. Kun itse sairastun, nousee kuume tai päänsärky takoo nuppia palasiksi tai itselleni harvinainen mahatauti iskee, on jo paniikki. Pahimmat ruuhka-ajat töissä juoksen työpaikan ja kodin väliä lenkittämässä koiria. Ja päivä venyy ja venyy...

Kohtuullisen matkan päässä on tosi hyvä koirahoitola. Mutta jos hoitopaikkaa ei ole varattu ajoissa, varsinkin hiihtoloman sesonkiaikana on turha soitella enää samalla viikolla. Kylmä totuus on sekin, että joka tilanteessa ei raaski käyttää maksullista hoitopaikkaa. Joskus apua tarvittaisiinkin vain pitkäksi illaksi, mutta hoitolan ovelle ei kehtaa mennä kolkuttelemaan enää myöhään, että tulin nyt hakemaan Mustin kotiin...

Tämä aihe on pyörinyt päässä kohta 4 vuotta. Yhtä kauan kuin koiran hoitopaikan löytyminen on tuskastuttanut. Nyt te kaikki ihanat ihmiset, jotka olette minua ja koiriani auttaneet, voitte unohtaa tämän kirjoituksen. Koirien yksinhuoltajalla ongelma on olemassa joka kerta, kun koirat pitäisi saada jonnekin, hoitola on täynnä ja matka/juhlat/kiire/kuume painaa päälle.

Minua kiinnostaisikin, kuinka harvinainen tapaus olen :) Oletteko te kaikki muut harkinneet tarkasti ennen koiran hankkimista, löytyykö tuttavapiiristä tarpeeksi hoitopaikkoja? Vai tuliko jollekin muullekin puskista se tilanne, että tosi paikan tullen annetut lupaukset koirien hoidosta haihtuvat minne lie? Miten olette ratkaisseet tämän ongelman, vai tingittekö menoista aina, jos koira joutuu olemaan pitkän päivän yksin kotona? Mitä olette mieltä koirien hoitoverkostosta? Olisiko sellainen mahdollista kehittää samassa tilanteessa olevien koiranomistajien kesken? Koirablogeissa liikkuu varmasti paljon hiljaisia lukijoita, joilla on koiria. Onko teillä jollakin sama tilanne, ja halua vastavuoroperiaatteella hoitaa koiria ja saada itse vastapalveluksen? Jos ei samalta henkilöltä, jonka koiria hoidit, toiselta verkoston jäseneltä?

Dogsittereitä ei ole joka paikkakunnalla. Sitä paitsi, kun kuulin hintoja, tulin siihen tulokseen, että veisin joka tapauksessa ennemmin koirani sinne ihanaan hoitolaamme koko päiväksi samalla hinnalla, jonka dogsitter muualla ottaa tunnin lenkityksestä.


28 kommenttia:

  1. Me ei ees kyselty hoitopaikkaa mahdollisuutta, kun tuli eka koira eikä kyllä toisenkaan kohdalla. Koirille on pari hoitopaikkaa, nartulle useampi. Uros, kun on aika vaativa niin se rauhottuu vain muutamissa paikoissa. Stressaa senkin edestä muuten. Narttu taas ottaa lunkisti missä vaan, kuha sen kanssa touhutaan jotain. Me ollaan sellasia,että jos me tästä joskus jonnekin pitemmälle lomalle ollaan menossa niin sen pitää olla sellainen,että koirat tullee mukaan. Minua ei kiinnosta etelän lomat eikä muutkaan vaan vaikka lapissa patikkaretki koirien ja miehen kanssa. Jos on jotain pitemmän matkan sukujuhlia omassa suvussa niin hyvin voimme jättää koirat vanhemmilleni tai toistepäin.

    Meille ei ole onneksi sattunut mitään sellasta,että joku olisi lupautunut eikä sitten hoida koiraa, koska yleensä kaikki haluaa hoitaa näitä. Meillä on kyllä käyny tuuri tämän asian suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuullostaa hyvältä, että stressaavallekin koiralle löytyy hoitopaikkoja, monikossa :)
      Ulkomaan matkoilla en käy edes joka viides vuosi, ja silloin varaisin ajoissa hoitolasta paikan. Minusta käyttämäni hoitola on aivan luksuspaikka. Arttua jouduin viemään sinne muutaman kerran jo ennen Bassea, ja silloin siellä otettiin pieni koira jopa hoitopaikan sisätiloihin, ihmisten ja touhun keskelle :)

      Pahimmat oharit minulle tehtiin viime keväänä, kun olin menossa ystävän häihin. Sekä koirien hoitaja että juhlakampauksen tekijä perui edellisenä ILTANA. Käsittääkseni ilman syytä, tai ainakaan en saanut koskaan selitystä.

      Poista
  2. Tuttua asiaa turiset. Työpäivän jälkeen ei jäädä mihinkään kuleksimaan vaan kiirehditään kotiin koiran luo. Viikonloppureissuja ei tehdä kuin sellaisiin paikkoihin, joihin voi ottaa koiran mukaan. Siis kerran vuodessa. Lomamatkat on jo vuosia suunniteltu niin, että jompi kumpi tai molemmat tytöt ovat kotona Ollia hoitamassa. Viime syksynä tilanne muuttui radikaalisti, kun kuopuskin muutti kotoa pois.

    Onneksi poika ja miniä asuvat samassa kaupungissa ja ovat lupautuneet muuttamaan meille maaliskuussa, kun lähdemme käymään pallon toisella puolella moikkaamassa tytärtä.

    Hoitolaan ei missään tapauksessa haluaisi Ollia viedä. Mikäli äkkinäinen tilanne sen vaatisi, onneksi kuopuksen ystävä asuu vielä paikkakunnalla ja hänelle voisin Ollin antaa hoitoon milloin tahansa, koska tykkäävät molemmat toisistaan.

    En koe asiaa kuitenkaan ongelmaksi, koska olen itse valinnut tämän elämäntavan. Koira antaa minulle kuitenkin niin paljon mielenterveyshoitajasta lenkkikaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kuullostaa Ollinkin asiat olevan, isäntäväki tulee ripeästi kotiin koiran luo :)

      En ole viikonloppujuhlija, viihtyisin kotona useimpina iltoina viikossa ilman koiriakin. Ne eivät siis varsinaisesti rajoita elämää, ainakaan 360 päivänä vuodessa. Mutta olen sitä mieltä, että ne muutamat päivät vuodessa, kun tilanne on mahdoton, voisivat mennä hiukan helpommin. Koiria ottaessani en ole miettinyt, tulenko keuhkokuumeeseen juuri, kun koira tarvitsisi lenkkeilyä. Enkä muuten ajattelisi seuraavankaan koiran kohdalla :) Edelleen etsin vastausta ja ihmettelen ihmisten tapaa rikkoa lupauksensa. Toinen tapaus oli pari vuotta sitten, kun tuttava lupasi oma-aloitteisesti, että hän kyllä hoitaa Arttua, kun minulla oli tiedossa ja tulossa ruuhkaa töissä. Keskellä sitä ruuhkaa hän ilmoitti, että hänkin lupasi, mutta ei hän nyt kuitenkaan tällaisilla keleillä...

      Poista
  3. En ole varma, olenko kommentoinut ennen, mutta täällä on yksi blogisi lukija. :)

    Meillä on koirat harvoin kuuttakaan tuntia yksinään, ihan vain joustavien aikataulujen ansiosta, ei niinkään siksi ettei niitä uskaltaisi jättää yksin. Koirat joka tapauksessa nukkuvat meidän ollessa poissa, eikä koirien ajantaju ole muutenkaan kovin hääppöinen. Niille on ihan sama, onko poissa pari tuntia vai pidempään, kunhan vain ei ala vessahätä painaa.

    Meilläkään ei ole tutuissa oikein hoitajaa tai hoitopaikkaa arkipäivien pidemmille poissaoloille. Kasvattaja on alusta asti painottanut, että jos tulee vaikka ulkomaanreissu eteen, niin koirat voi viedä sinne siksi aikaa. Hän onkin oikeastaan ainoa, jonka käsiin voisi huoletta luottaa meidän barffaajien ruokinta-asioita pidemmäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit kommentoimaan ja kiva kuulla, että olet lukija :)

      Mielestäni 4-6 tuntia on koiralle siedettävä yksin oloaika. Sen huomaa, jos on poissa pidempään, useampana päivänä, että ne alkaa sählätä ja vaatia ylen määrin huomiota. Ja mielestäni koirilla on hyvä ajantaju :) Miten muuten voisi selittää sen, että ne alkavat kuljeksia levottomana ulko-oven ja mun välillä varttia vailla 9 iltaisin. Jos en yhdeksään mennessä reagoi, ne asettuvat lähistölle makaamaan ja ovat maansa myyneitä ;) Sitten kuulee juttuja koirista, jotka odottavat isäntää/emäntää joka päivä tarkalleen samaan aikaan ovella töistä kotiin.

      Sun koirat ottaa ilmeisen lunkisti kotona olemisen, jos eivät reagoi asiaan kummemmin. Tai sitten joustavat aikataulut ja epäsäännölliset kotiintuloajat ovat opettaneet nekin joustamaan :)

      Ruokinta, siinäpä sanoit yhden ongelmakohdan koirien hoitoon sijoittamisessa. Silloin kun olen saanut koirille hoitopaikan, Arttu on useimmiten tullut kainalot kutisevina kotiin. Eli sen ruokintaa ei ole ymmärretty ja noudatettu. Toisaalta, epäilen että se sittenkin voisi stressata myös allergisoitumallakin. Mutta en ole aivan varma.

      Ja tähän taas yksi esimerkki "ohareista" joita meille on tehty ;) Eräs henkilö lupasi, että jos menen vaikka ulkomaille, koirat voi aina tuoda heille. Mutta yhteydenpito katkesi pian sen jälkeen, enkä vuoteen saanut selitystä asiaan enkä vastausta posteihin. No, asia selvisi myöhemmin, mutta aika kauan sitä sain odotella.

      Poista
    2. Niin, no, kyllähän meidänkin otukset ymmärtää kellonaikojen päälle siinä mielessä, että kolmelta alkaa ulos kinuaminen, vaikka edellisestä käynnistä ei sattuisi olemaan vielä montaakaan tuntia, ja iltaysiltä alkaa (enemmän tai vähemmän hienovarainen) johdattelu keittiöön iltaruoan hakuun.

      En ole kuitenkaan huomannut mitään eroa tervehtimisessä tai muussa käytöksessä tunnin tai viiden tunnin yksinolojen jälkeen, ehkä nimenomaan siitä nukkumisesta johtuen. Mutta tietenkin, jokainen koira on erilainen ja käyttäytyy eri tilanteissa eri tavalla. Meidän koirilla on pahoja tapoja vaikka muille jakaa, mutta onneksi sentään yksinolo sujuu kitkattomasti. :)

      Toivotaan kovasti, että teidän tappijaloille löytyy vielä jostain hoitaja, ellei ihan kokonaista hoitorinkiä. :)

      Poista
    3. Ok :) Toivoisin minunkin koirieni viihtyvän hiukan paremmin yksin (tai edes kaksin) kotona. Voin jättää mitä tahansa luita, herkkuja, kongeja lattialle, ja palatessani ne on ihan samoilla paikoilla! Sitten alkaa tervehdyshepulin jälkeen vimmattu luun syöminen... Olis niin kiva jättää niille ajankulua siksi aikaa, kun olen poissa, mutta mikään ei kelpaa.

      Olen varmaan jo luopunut toivosta niiden hoitajien suhteen, mutta kiitos kivasta kommentista ja poikkea toistekin blogissa :)

      Poista
  4. No minähän olen olosuhteiden pakosta suurimman osan ajasta kotona. Oikeastaan käyn vain yleensä kaupassa, jonka aikaa Ossi on kotona. Kylävisiitit olen yrittänyt järjestellä illoiksi ja sitten se vähäinen harrastustoiminta on iltaisin, jolloin mies on jo yleensä kotona. Meidän matkustelut ovat sitten olleetkin ongelma, mutta silti Ossia ei ole tarvinnut viedä koirahotelliin. Tuossa ihan muutaman kilometrin päässä on kyllä sellainenkin.

    Yhdeltä ystävättäreltäni kuoli kesällä koira, joten siellä on tarvittaessa Ossilla hoitopaikka. Tämä nainen sanoi, että hänellä on ollut koiria 40 vuotta ja nyt hän kokeilee hetken millaista on olla ilman koiraa. Hoitokoirat ovat enemmän kuin tervetulleita.

    Vakihoitajat, kuten oma isäni ja miehen isä alkavat olla jo liian vanhoja hoitamaan tätä rähjäpelleä, vaikka oli Ossi appiukolla juuri äsken meidän jenkkimatkan ajan. Mäyräkoiran rakolla varustettu koira pärjää satunnaisesti sellaisen 12 tuntia, mutta siinä se sitten onkin. Pitkältä ajalta tuokin tuntuu, mutta pärjäähän koira kepeästi yönkin yli. Ossi saattaa nukkua iltakymmenestä puolillepäivin ja viimeinen pissatus on siinä yhdeksän aikoihin. Tietty pitkä aika ilman seuraa koirasta on tylsää, mutta täytyy muistaa, että ne kuitenkin nukkua torkkuvat suurimman osan ajasta.

    Niin kipeä en ole ollut juuri koskaan, ettenkö olisi saanut Ossia vähän pihan perällä pissatettua. Jotenkin tuntuu, että koirakin ymmärtää, jos emäntä on sairas eikä kukaan muu voi auttaa. Ei se koirakaan joka päivä mitään 15 kilsan lenkkiä tarvitse, palautumispäiviä niilläkin pitää olla:), AB:lle rapsutuksia, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ossilla on mukavasti turvajoukkoja, jos tarve vaatii :)

      Nenäliinan kokoisella omalla pihalla moni koira ei suostu ollenkaan asioimaan, meilläkin parhaiten vain keskellä yötä, kun ei ole hinkua lenkille. Muulloin pihalla saa seisoskella vartin, eikä koira silti tyhjennä kuin pienen tirauksen (paitsi aivan tulipalopakkasilla), kakkaa ei lähes koskaan. Paluu sisälle ja etuovelle. Siinäpä noidankehä.

      Meillä AB antaa anteeksi yhden sairaspäivän, toisena ollaan jo tulossa ulos nahoista, jos ei toimintaa löydy. Siihen tarvitaan edes puolen tunnin ulkoilu pari kertaa päivässä, ja esimerkiksi kuumeessa en kyllä siihen ryhdy.

      Koirat on erilaisia, kuten omistajansakin ;)

      Ossille masurapsutukset.

      Poista
  5. Kerrassaan loistava postaus!

    Meillä on pääosin aika "koirahullu" suku, joka sekä helpottaa että toisaalta myös vaikeuttaa hoitopaikan löytymistä. Vaikeuttaa siis siinä mielessä, että jos hoitopaikassa on poikakoir(i)a, niin silloin pitää olla tarkkana tyttöjen juoksujen suhteen. Tuo oli sinänsä vähän turha maininta, koska todellisuudessa meillä on käytössä kaksi hoitotapaa. Yleensä siskontyttö on tullut meille asumaan matkamme ajaksi tai sitten koirat on viety lähellä sijaitsevaan hyväksi havaittuun koirahoitolaan.

    Ja nämäkin koskee toistaiseksi vain edellistä koirakaksikkoa. Rilla ja Peppi ovat tähän asti saaneet "nauttia" omien ihmisten hoivasta. Reissuja ei olla näiden nuorten aikana tehty yhtään kaksitaan miehen kanssa. Aina on jompi kumpi ollut hoitovastuussa tai sitten matkalla on ollut mukana koko lauma.

    Pepin suhteen hoitopaikan etsiminen ei olekaan ihan "Läpihuutojuttu". Tosin, siskontyttöä hän onneksi rakastaa. Ja ehkäpä koirahoitolan väki on jopa tottunut joihinkin vähän hankalampiin yksilöihin? Tosin, ei olisi mukavaa olla kovin montaa päivää pois niin, että Peppi olisi koko sen ajan ihan hermona hoitolassa. :( Onneksi siis on ihana siskontyttö!! <3

    Tuo pääräänkuulluttamasi hoitorinki-idea on ihan mahtava! Luulisi tosiaan, että sellaiselle olisi sekä tilausta että sen muodostaminen olisi suht helposti järjestettävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus ne "hankalat" tapaukset käyttäytyy ihan eri tavalla, kun isäntäväki ei ole paikalla. Tämän oli tarkoitus olla rohkaisu sulle Pepin suhteen :) Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, koska ilman Arttua en haluaisi viedä Basseakaan yksin hoitolaan, se stressaisi aivan kamalasti. Mutta oman kaverin kanssa tilanne on varmaan silti helpompi koiralle.

      Poista
  6. Tähän väliin on pakko "päivittää" omaa postaustani parilla selventävällä lauseella. Huomasin, että tekstistäni pistää silmään liikaakin sana "matka", vaikka itse asiassa tarkoitin ihan tätä normaalia arkea, johon kuuluu omiakin sairastumisia, ympäripyöreitä työpäiviä yms. Toki myös niitä päivän mittaisia "matkoja", kuten juurikin huomenna ystävien perhejuhliin, melko pitkän ajomatkan päähän. Jotta koirat jaksavat olla sen 12 tuntia kotona, lenkkejä on tehtävä paitsi aamulla myös ennen lähtöäni jossakin suihkun, meikkaamisen, hiusten laiton ja pukemisen välissä. Satoi tai paistoi.

    Paljon muutakin jäi tietysti kertomatta, mutta tuntuu vanhan toistamiselta, jos kerron, että AB-kaksikko on melkoisen aktiivinen ikiliikkuja. Yhden kuumepäivän koirat antavat minulle anteeksi, mutta seuraavana on sellainen itku ja poru ja herkeämätön tuijotuskisa, että vahvahermoinenkaan ei kestä. Pistäytymiset ulkona eivät rauhoita, puhumattakaan siitä, että kakkaa ei tehdä omalle pihalle kuin kerran vuodessa.

    Vai päteekö tässä sama kuin uupuneena saamani neuvo; "Jokaisen on itse nostettava itsensä aamulla sängystä ylös". Vai olisiko sittenkin vielä joku muu, pahimpiin tilanteisiin sopiva ratkaisu, jolla pääsisi eteenpäin...

    Rutina-rallaa, tätä on niin vaikea selittää, ja yrittämästäni asiallisesta linjasta huolimatta olen lipsunut valituksen raiteille.

    VastaaPoista
  7. Hei! Meidän blogissa olisi teille haastetta: http://meandthemayrakoira.blogspot.fi/2013/02/haastetta-pukkaa.html

    Meillä on oikeastaan vain 1 paikka, mihin koirat voi viedä: vanhemmilleni. Sitten, jos ollaankin menossa jonnekin yhdessä niin tulee mutkia matkaan. Kaikilla potentiaalisilla hoitajilla on omia koiria, joiden kanssa tytöt eivät kuitenkaan tule toimeen. :/ Ja tuonne koirahoitola Hauskikseen en kyllä enää tyttöjä vie. Niin paha maku jäi suuhun kuonopunkeista ja pissaisista pedeistä.

    Elämää on helpottanut hieman nuo koiranvaunut. Kun ei koiria saa hoitoon niin koirat rattaisiin ja mukaan. Tähän asti ollaan kierretty niiden kanssa vain sellaisissa paikoissa, joihin koirat saa muutenkin ottaa mukaan, mutta tiukan paikan tullen varmasti heittäisin jonkun huivin vaunujen eteen näkösuojaksi ja salakuljettaisin koirat "nukkuvana vauvana" mukaan. :D

    Esim toissa kesänä käytiin Turun messuilla ja otettiin koirat rattaissa mukaan. Tytöt tykkäsivät katsella ihmisvilinää vaunujen suojasta,eikä tarvinnut pelätä että jäävät siinä ruuhkassa jalkoihin. Niin ja maininnan arvoista on myös se, että ihmiset antavat vaistomaisesti vaunuille tietä! Saa siis melko väljästi liikkua ihmisvilinässäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta :) Vastailen lähipäivinä.

      Ihan ensiksi, hymyilytti aika tavalla ihana vaunukommenttisi, varsinkin se huivi näkösuojaksi ;D)) Mutta voisin vaan kuvitella, jos meidän kaksikon laittaisin johonkin kärryihin... sieltä kärryistä pomppisi päitä ja käpäliä ja kuuluisi sellainen mekkala joka ikisen ohi kulkevan kohdalla, että nukkuvasta vauvasta vaunut ei kävisi mun kohdalla ;)

      Mutta tosi mainiota, jos teillä nuo rattaat toimii. Vaikka tiedän, mitä mieltä monet varmasti ovat koirakärryistä, me koiranomistajat tiedämme myös asian kääntöpuolen. Kärryissä kuljetettavat koirat eivät ole hemmoteltuja, vaan niiden omistajat ovat keksineet oivan tavan ottaa koirat turvallisesti mukaan. Yleinen mielipide vaan on se, että koiria kärrytellään, kun ne ei jaksa/voi/viitsi kävellä. No huh, mäyräkoira ei muuta viitsisi tehdäkään kuin kävellä, mieluummin juosta :)

      Teilläkin on melko pieni hoitoverkosto, ei ihme että olette keksineet omia konsteja koirien matkustamiseen. Ja kahden hengen taloudessa on kaikki ihmiset yhtä aikaa kipeänä harvemmin kuin yhden hengen taloudessa :)

      Poista
  8. Minulla on ollut poikani ja äitini auttamassa (Caron ja) Nellin hoidossa. Äitini ottaisi Nellin mielellään mutta ei jaksa sitä hoitaa pitkää päivää - puoli päivää on hyvä. Poikani kyllä suostuu ottamaan Nellin mutta ei ole ollut toistaiseksi tarvetta.

    Toinen siskoni asuu toisella paikkakunnalla, toinen ulkomailla. Muutama koiraystävällinen kaveri minulla on mutta kun me ollaan yleensä yhdessä liikenteessä :)

    Jos joudun tekemään ylitöitä, lähden ajoissa töistä kotiin ja otan tietokoneen mukaani ja teen siis hommat loppuun kotona. Ensi viikolla tosin on tiedossa pitkä palaveripäivä enkä oikein tiedä mitä tehdä...

    Lentopelkoisena lomailen kotimaassa ja otan koiran mukaani. Joitain reissuja on jäänyt väliin koiran takia mutta se on oma valintani.

    Minä ainakin olisi valmis mukaan hoitorinkiin, auttamaan muita ja saamaan apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokone kotona on minullakin joskus pitkän työpäivän pelastus, mutta kaikkia töitäni en pysty tekemään kotoa käsin. Sitä paitsi, viimeisen vuoden aikana kotikoneeni on enimmän aikaa ollut huollossa tai sen tarpeessa!

      Kotimaan lomamatkoille minäkin otan koirat mukaan aina kun voin. Mietin ajoreitit niin, että esim. pohjoiseen mennessä ei tarvitse ajaa pitkää päivää, vaan pysähdyn leirintäalueelle ja yövyn mökissä.

      Ei aavistustakaan, missä Pretty Nelly asuu :) muuten olisi jo kaksi hoitoringin aloittajaa koossa :)

      Poista
  9. Hei! Itselläni on mäytäkoira vielä haaveena, joka toivottavasti toteutuu vielä tänä kesänä. Itse asiassa kirjoituksesi vähän minua lannistaa. Suunnitelmani on tämä: koirani tulee olemaan niin suloinen, että kaikki haluavat sitä hoitaa. Alkuviikkoina juttelen kaikkien pentua ihailevien naapureiden ja koululaisten kanssa, kerron että jatkossa apu olisi tarpeen. Jo ennen pennun tuloa teen sopimuksen yhden tai parin naapurin lapsen kanssa. Hätätilanteissa olen aikonut mennä soittamaan alakerran ystävällisen vanhan pariskunnan ovikelloa. Heillä näyttää aina silloin tällöin olevan tyttärensä koira hoidossa. Olen jo ottanyt yhteyttä mm. eläkkeelle jääneeseen työtoveriin ja pyytänyt häntä tukihenkilöksi. Lomamatkoista en halua luopua, silloin vaan pitää ottaa koko sukulaispiiri tarkasteluun, eläkkeellä olevat, opiskelijat, niiden kaverit. Ja tietysti sitten viime vaihtoehtona hoitola. Olisi aika surullista luopua koirahaaveesta sen takia, ettei sen kanssa tietysti joka päivä ole helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aija, ja tervetuloa mukaan juttuun :)

      Sulla on ihan pätevä(hkö) suunnitelma, äläkä lannistu, mutta mieti silti asiat tarkkaan nimenomaan sun elämäntilanteesta ja -tyylistä käsin. Toisen ongelma voi olla toiselle pikkujuttu :)

      Tuo on ihan hyvä juttu, että juttelet rohkeasti ihmisille koirastasi ja etsit lähipiiristä mahdollisia hoitajia. Ihan alakoululainen ei kumminkaan pärjää mäyräkoiran kanssa lenkillä, Arttu kiskaisi naapurin 8-vuotiaan kumoon välittömästi, kun huomasi, että hihna siirtyi mun kädestä pienempään... Mäyräkoira on paitsi älykäs, myös hanakka käyttämään tilanteita hyväkseen. Niin hyvissä kuin ärsyttävissäkin asioissa ;)

      Kuullostaa siltä, että olet miettinyt vastuullisesti koiran hankintaa. Toivon, että saat pyytämäsi työtoverin, jonku naapurin tai pari koulutyttöä tarvittaessa auttamaan. Muista kuitenkin, että koiralle on parempi olla varsinkin ne pidemmät hoitojaksot tutun ihmisen luona, eikä kulkea hirveän monessa eri paikassa. Kannattaa siksi ihan pennusta asti kyläillä ja kutsua käymään mahdollisia tulevia hoitajia, tutustua kunnolla ja luoda pennulle turvallinen tunne heidän kanssaan. Koira kiintyy niin valtavasti yhteen ihmiseen (tai perheeseen), että pidemmät ajat muualla voivat olla stressaaviakin, jos paikka vaihtuu tiheään.

      Onnea sulle mäyräkoiran hankintaan, tule ihmeessä kertomaan joskus, minkälaisen pötkylän löydät :) Mukavaa kevään tuloa!

      Poista
    2. Kylläpä mulla oli taas vauhti päällä ja hirveä opettajamainen äänensävy tätä kirjoittaessani... sori, joskus haluaisi vaan olla avuksi muille ja jakaa jotain kokemastaan, mutta sanavalinnat tekee kirjoitetusta tekstistä kovin töksähtävän :/

      Toivottavasti saadaan kuulumisiasi koiranomistajana kevään kuluessa :)

      Poista
  10. Törmäsin sattumalta blogiisi ja heti eteen osuikin mielenkiintoinen juttu, jota oli pakko kommentoida!

    Ylitöiden, sairastumisien ja tälläisten yhteydessä saman katon alla asuvista on huimasti hyötyä. Avokkini käyttää tälläisissä tilanteissa koiran pissillä, mutta lenkille hän suostuu lähtemään vain ääritapauksissa. Kuumeessa ollessani saa siis myös koira maata kotona seuranani. Minun koiranihan Ässä toki on, joten itse sen myös hoidan.

    Pidemmille hoitokeikoille ei oikeastaan ole muita, kuin äitini. Hän hoitaakin koiraa mielellään ja esim. kesälomakseen on vaatinut Ässän itselleen hoitoon. Se passaa minulle, sillä itse olen kesät töissä. Hän vain asuu kahden tunnin ajomatkan päässä, joten ihan pikkureissujen ajaksi ei koiraa sinne viitsi viedä.

    Lähellämme asuu kaksi kaveria, jotka voisivat hädän tullen käydä Ässän pissattamassa. Kummallakin on kissoja, joten hoitoon ei Ässää sinne voi viedä. Myös jotain koiratuttuja asuu lähistöllä, mutta heiltä en ole kehdannut kysellä hoitopaikkaa.

    Jos lähden reissuun, Ässä kulkee lähes aina mukanani. Joihinkin paikkoihin sitä ei voi viedä, jolloin en sinne lähde. Ulkomaanmatkat asia erikseen. Olenkin todella onnekas, kun minulla on äitini hoitamassa koiraa tällaisten reissujen aikana.

    Tuollainen hoitorinki voisi olla kätevä, mutta en tiedä toimisiko meidän kohdalla. Mulla kun asuu marsut lattialla avonaisessa aitauksessa olohuoneessa, joten vieraita koiria ei uskalla päästää lähelle. Ässä ei myöskään kaikista koirista pidä, joten se voisi olla ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri minäkin löysin sinun blogisi, ja linkitin sen omaani tällä viikolla :)

      Joskus pieni pissatuslenkki olisi päivän pelastava apu, joten olet niin oikeassa saman katon alla asuvista :)

      Koirien yhteensopivuus on ongelma, mutta olisikin mainiota, jos hoitorinki olisi riittävän iso. Ei kävisi kenellekään liian rankaksi. Ellei joku sitten ala käyttää hyväksi muita. Itselläni ainakin olisi tarvetta tosissaan vain muutamalle päivälle vuodessa, jos ei mitään ihmeempää satu, joten hirveistä vaatimuksista ei olisi kyse. Pitäisikö kokeilla kaupan ilmoitustaululla, tarttuuko kukaan muu paikallinen asiaan. Sellainen, jolla ei liiku marsuja lattialla ;))

      Poista
  11. Hyvää pohdintaa. Meillä on muutama hoitaja lähipiirissä, mutta kaikki asuvat vähintään 100 kilometrin päässä. Eli käytännössä apua on tarjolla vain pitempien reissujen ajaksi, ja hyvä että on. Olemme muuttaneet jokin aika sitten ja emme tunne täältä ketään. Olisi kiva, jos täälläkin olisi joku tarvittessa apuna. Miehen työkuviot muuttuvat ja työmatka pitenee. En tiedä yhtään, mitä teemme, jos minulle tulee joskus työmatka kauemmas. Miehen työpäivä matkoineen venyy koiran kannalta liian pitkäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallinen koirahoitola tai eläinkauppa voisivat auttaa, joskus he tuntevat ihmisiä, jotka haluavat ottaa tilapäisesti koiria hoitoon. Minä sain muutamia vinkkejä koirahoitolasta, mutta homma kaatui sitten siihen, että yksi lenkki olisi maksanut saman kuin vuorokausi hoitolassa...

      Jos teillä on koirapuisto, kannattaa mennä sinne käymään ja jutella ihmisten kanssa, aina voi löytyä joku tuttavuus, josta on hyötyä molemmin puolin.

      Minä tässä vaan jakelen neuvoja joka puolelle, mutta itse olen ikuisessa pulassa ;)

      Poista
  12. Tuttua asiaa Mai, kiitos tästä kirjoituksesta! Meillä on sikäli onnellinen tilanne, että muutama vakiohoitopaikka löytyy; anoppi&appiukko sekä ystäväpariskunta kera kolmen pojan. Äitini asuu lähellä ja hätätilanteessa hän voi viedä koirat pikkulenkille (pidemmän hoidon ajan äitini ei pärjää niiden kanssa). Kiitän myös työnantajaani, sillä työaikani on joustava ja minulla on etätyömahdollisuus. Näin ollen isokorvien ei tarvitse olla 10 tuntia yksin kotona työpäivien ajan. Tämä on iso plussa etenkin nyt, kun mieheni asuu viikot eri paikkakunnalla kesään saakka. Mutta arkisin koirat siis ovat keskenään kotona ja kyllä mieheni kanssa käymme myös silloin tällöin leffassa, syömässä, kylässä kavereilla ja sukulaisissa. Silloin tyttöjä ei oteta välttämättä mukaan, sillä mielestäni niiden ei aina ja joka paikassa tarvitse olla mukana. Tekee todella hyvää käydä jossain ilman koiriakin, sama taitaa päteä lapsiin. Kun arkisin työpäivän jälkeen kiiruhdan suoraan kotiin enkä esim. harrastuksiin (ja siinä ei ole mitään pahaa, sillä koska koiria on haluttu ottaa, ne myös hoidetaan), otan kyllä oikeuden joskus olla vapaa-aikanakin jossain ilman koiriakin. Käyn myös kavereiden kanssa joskus tuulettumassa minireissuilla tms. ja samaa tekee mieheni. Silloin on sovittu, että toinen meistä on tietenkin kotona koiruleiden kanssa.

    Tarjoaisin mieluusti hoito- ja ulkoilutusapua sitä tarvitseville. Jos iskee paha vatsatauti, voisin hyvin napata muitakin koiria lenkille mukaan, jotta omistaja voi rauhassa sairastaa. Tiedän tuttavapiiristäni, miten tuskallista on, kun itse on vaikkapa kipeä tai serkun häät tulossa eikä ole paikkaa minne laittaa haukku hoitoon. Meillä kävi muutama vuosi sitten eräs koulutyttö ulkoiluttamassa koiria iltapäivisin silloin tällöin, kun olin toisessa työpaikassa (en siis tässä nykyisessä joustavassa sellaisessa). Valitettavasti tyttö teki muutamia ohareita ja perui tunnin varoitusajalla ulkoilutuksen. Minä sitten sanoin kokouksen muille osalistujille, että minun pitääkin lähteä ja juoksin ulos neuvotteluhuoneesta... ei se toiminut ja sen jälkeen päätinkin järjestellä työasiani siten, että voin itse hoitaa koirien lenkitykset työpäivinä, jos isäntä ei ehdi töistä kotiin ajoissa (hänen työnsä ei ole joustavaa).

    Kaiken kaikkiaan meidän tilanne on siis se, että hoitopaikkoja ja pikaulkoilutusapua löytyy. Mutta kyllähän me elämme koirien ehdoilla ja mm. pitkiä lomamatkoja ei juurikaan kahdestaan tehdä. Koirahoitolassa tytöt olivat kerran ja toista kertaa en niitä hevillä sellaiseen laita. Koirat tuovat paljon iloa ja kun ne on tosiaan päätetty ottaa, niistä myös itse huolehditaan. Mutta kuitenkin niin, että koiranomistajalla saa olla myös omaa elämää.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi :)
      Toivottavasti joku tulee ennen pitkää kertomaan, että on löytänyt hoitoapua koirilleen, pitäisiköhän asia nostaa esille useamminkin täällä netissä. Anonyymit kirjoittajat voivat kohdata toisensa, jos paikkakunnan täsmäävät.

      Kirjoitit juuri niin kuin ajattelin, mutta en osannut tiiviisti sanoiksi pukea: "...kun ne on tosiaan päätetty ottaa, niistä myös itse huolehditaan. Mutta kuitenkin niin, että koiranomistajalla saa olla myös omaa elämää."

      Koiraperheen arki on joskus monimuotoista, mutta omistajalla saa olla oma elämä - edes sairastaessaan ;/

      Poista
  13. Olen miettinyt toisinaan samaa aihetta. Itse olisin täysin pulassa ilman ihania vanhempiani, jotka ilman mitään nurinoita ottavat koirat AINA hoitoon kun tarve vaatii. Äitini jopa hoiti koiria melkein vuoden ajan työpäivieni ajan, koska Stella ei sopeutunut yksinoloon. Uskomattoman kiitollinen olen heille ja onneksi he rakastavat ja palvovat koiriani.
    Muuta turvaverkkoa meillä ei sitten olekaan. Reissut ja lomat sumplitaan aina vanhempieni kanssa, sillä Stella pelkää niin paljon muita koiria, ettei hoitola tule kysymykseenkään. Lisäksi muita hoitajia ei lähipiirissä ole.
    Voin kyllä uskoa, millainen huoli tästä asiasta tulee, jos hoitoapua ei lähipiiristä löydy, mikä on varmasti todella yleistä. Jo pelkästään pidentyneet työpäivät aiheuttavat itsessänikin huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma perhe tai vanhemmat tuntuukin monella olevan se ykkösvaihtoehto, kun koirat tarvitsevat hoitoapua. Mainiota, että teilläkin vanhempasi ovat hullaantuneet nakkeihin ;)

      Tämä aamu alkoi juuri tämän postauksen tunnelmissa... hiukan lohjennut hammas alkoi yön aikana vihoitella oikein äkäisellä hammassäryllä. Flunssa tekee tuloaan, ja ulkona on näköjään pitkästä aikaa oikein kunnon pakkanen.

      Mitä tekikään Arttu ensimmäiseksi aamulla? Mörisi huvittavasti takaovella ja väänsi takapihalle kakat! Toiset kakat tämän koko talven aikana! Ekatkin tulivat sellaisena päivänä, kun olisin mieluummin antanut lenkityksen jollekin muulle hoidettavaksi. ONKO tuolla koiralla joku kuudes aisti... ;D))

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)