perjantai 15. helmikuuta 2013

Arttu nukkuu tossu tassussa...

Meidän mamma on ihan tyhmä! Tyhmä, tyhmä tyhmä!

Ensin se leikkeli mun kynnet tosta vaan, jouduin olemaan seisaallaan enkä päässyt selälleni vapisuttamaan takajalkoja ja tuijottamaan kiinteästi mammaa silmiin. Sitten se tyhmä leikkas mun peukkukynnestä liikaa! Eikä huomannu mitään, jatko vaan melkein vihellellen kynsien leikkaamista toisesta tassusta. Kunnes mä vinkaisin. Ihan vähän, sillai hiiresti, tai pikkulinnusti. Sitten vasta tyhmä mamma huomas kysyä, että mikä hätänä. Mikäköhän, kun peukkukynnestä vuotaa verta solkenaan, enkä mä yhtään huomannu sitä heti, kun mamma (tyhmä) osti sellaiset tosi terävät sakset, joista myyjä sanoi, että ne ei aiheuta paineen tunnetta sillai, kun pienet ja tylsät sakset.

Tuska ja ahdistus vaan jatkui, kun mun käskettiin olla paikallaan ja jouduin laittamaan tassuni perunajauhon sekaan... Sitä piinaa kesti jonkin aikaa, kunnes mamma totesi, että henki säästyi ja verta ei enää valunu. Mutta olisihan se pitänyt arvata, että tyhmän sanaan ei ole luottamista...

Meillä oli iltalenkin aika ja käytiin nostelemassa koipiamme Bassen kanssa (otettiin tyhmä mamma mukaan, ettei se nosta turhaa meteliä). Kun me palattiin sisälle, olin unohtanut puolet siitä kynsijutusta, juoksin villisti ympäri huoneita (ja mattoja, ja lattioita, ja varsinkin mattoja...), kunnes mamma kiljaisi "Arttu, paikka!!!" Minähän jähmetyin, kun mamma ei kilju koskaan kovin hiljaa.

Taas mun tassuun tungettiin jauhoja! Niitä oli jo mun kuonossakin ja lattialla ja joka puolella. Enemmän kyllä oli mun tassunjälkiä. Tai oikeestaan varpaanjälkiä, punaisia täpliä joka puolella, lattialla ja matoilla. Mamma ei tykänny.

Mun mielestä suurin vääryys on kumminkin se, että nukun nyt fleeceni alla, etutassussa muovipussi, jonka sisällä on perunajauhoa - ja päällä Bassen fleecetossu! Onneksi mamma on kuitenkin niin tyhmä, että ei osaa siirtää kännykästä kuvia koneelle. Mun ahdinkoni kuvattiin kännykällä, kun kamera on mamman töissä.

On aika rankkaa olla nukkuvinaan. Mamma lupas jäädä tohon hajoamispisteessä olevalle sohvalle yöksi, vahtimaan mun tassua! Mitä turhaa, aion kyllä tarkistaa tilanteen heti, kun tuo nainen nukahtaa eikä kuule muovipussin rapinaa...

13 kommenttia:

  1. Ai kauheeta kun sulla oli hengenlähtö lähellä :)

    Multa ei oo koskaan tullu verta kynnestä mutta kuulemma Carolta oli muutaman kerran tullu. Ehkä mun mamma on jotain tässä elämässä oppinu. Ja oppi nyt muuten uuden jutun: perunajauho, muovipussi ja fleecetossu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta otin kaiken irti tilanteesta. En pystyny illalla lainkaan melkein kävelemään tossutassulla, olin niin "sairas"... Petillekin oli hankala mennä, puoli kroppaa jäi ulkopuolelle, kunnes mamma auttoi ;)
      Aamulla olin pitkän aikaa sylissä, selällään, rapsuteltavana. Pitäähän tästä jotain palkkaa saada, eikö!

      (Perunajauho tyrehdyttää, kun koira malttaa olla hetken verran aloillaan. Tosin maissijauho ajaa saman asian, koska sellainen purkki osui eilen tragedian keskellä käsiin ;) Iltalenkillä kynsi alko vuotaa sen verran reippaammin, että jätin yöksi muovipussin suojaksi. )

      Poista
  2. Voi pieni Arttu-parka. Eihän se mamma sitä tahallaan liikaa leikannut. Jos olis, niin sit se leikkais aina ja kaikista kynsistä niin, että veri roiskuis ympäri pirttiä. Uskon kyllä, ettei oo kivaa tommonen vahinko, eikä varsinkaan se, että tassu laitetaan johonkin pernajauhopussiin. Ja päälle vielä Bassen tossu! Hurjaa!
    Toivottavasti et nyt tuosta saanut kauheaa traumaa, sillä kyllä mamma varmaan ensi kerralla osaa leikata nätisti, ilman että puolen varvasta lähtee samalla ;) Mites muuten Basse suhtautui sun tragediaas?
    Terkkuja sulle ja Basselle!
    T: Elli ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mjoo, ei kai se tahallaan. Mut se Bassen tossu oli paha, en toivu.
      Yritin mennä ovelana kuljetuskoppaan tutkimaan vahinkoja, mutta mamma veti mun pedin ihan sohvan viereen. Siinä jouduin nukkumaan valvottuna. Kirjaimellisesti valvottuna, sillä se ei kuulemma nukkunut ennen kuin aamuyöllä, kun siirtyi omaan sänkyynsä. Hyvä niin ;)

      Basse tarkkaili tilannetta, mutta ei piilotellu enää nojatuolin alla.

      Uskon, että mamma oppii, mutta riittääkö siihen yhden koiran ikä!!

      Terkkuja Ellille <3

      Poista
  3. Kuule Arttu, Ossi lohduttaa sinua sillä, että tuommoista sattuu melkein joka mäyrikselle. Niitä mustia kynsiä on ihan mielettömän vaikee leikata. Eikö teidän hiomalaikka enää toimi? No meidän ei toiminut sen ensimmäistäkään kertaa ja lensi suoraan roskiin, kun kuitti oli tietysti hävinnyt. Aika tyhmiä noi meitin mamit. Täytyypä muistaa tuo jauhojuttu. Tosin kylmä lumi ajaa saman asian, siis talvella tietysti. Äkkiä vaan kävelylle, kun saksi lipsahtaa. Terveisiä Kirkkonummelta M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiomalaikka ei enää toimi, ladatuilla paristoillakaan. Se siitä, nyt opetellaan leikkaamaan, ja Artun kanssa sujuu yleensä tosi hyvin, kun koira suostuu jo seisaallaan odottelemaan rauhassa. Kylmä lumi tai jää auttaa tyrehdyttämään, mutta kun lenkillä kynsi alkaa vuotaa uudelleen, tulee jauhokin tarpeeseen. Ei onneks enää tänään :)
      Terkut teille!

      Poista
  4. Multa on kans kerran leikattu liikaa, matte sanos et kynnestä lähti liikaa, mut mää kyl väitän et lähti osa etutassusta. Verta tuli kamalasti ja aina ku se loppu, niin alko myös heti uusiks ko vähänki liikuin. Sen jälkeen oonki pitäny tarkkaan huolta, et kynnet leikataan varoen - mun kynnet siis, matten sellasethan on vähän niinku sivuseikka. Terkkuja sinne, toivottavasti perunajauhot on jo ainaki voitu jättää veke. T. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kohtalotovereita! Minkälaiset hulttiot oikein saa ottaa koiria, ilman mitään koulutusta ja elvytystaitoja?? Hirveesti tässä saa pieni koira pitää itsestänsä huolta, ettei käy hullusti...
      Jauhoja on enää keittiön lattialla, täytyykin muistuttaa emäntää, että korjaa jälkensä ;)

      Poista
  5. No, on kyllä tyhmää!

    Ihan pienellä äänellä tunnustan, että olen saattanut tehdä samat temput Rillalle kerran. Täälläkin oli silloin yksi tassu paketissa + sukan sisässä. Hitsi. Me mammat ollaan välillä aika tyhmiä.. ;)

    Toivottavasti sä Arttu oot kuitenkin jo paremmassa hapessa. Me lähetetään täältä tyttöjen kanssa isot setit halipusuja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu kääntää edukseen hankalatkin tilanteet :) Huomion ja hellyyden tarve on ollut tänään melko runsas, etten sanoisi. Ja koko jupakka alkoi siitä, että luulin ottavani itseäni niskasta kiinni, ja leikkaavani Artun kynnet vähintään kerran viikossa. Näistä "vaiheista" koituu joskus harmia, kun innostuu liikaa... Ei kynsien laiminlyöntiä paikata leikkaamalla liikaa, olen just niin tyhmä kuin Arttu pari kertaa mainitsee.

      Täältä rauhaisat iltapusut pojilta, iltaluut on menossa, uni painaa silmiä, rauha maassa :)

      Poista
  6. Meillä kävi sama haaveri ennen joulua, kun pakkasetkin olivat reippaasti yli 15 astetta päivisinkin.. Minä leikkasin molemmilta koirilta hieman liikaa! Pikkukoiralta meni molemmista takajaloista, kummastakin yksi kynsi, Pipsalta meni etutassusta yhdestä kynnestä. Pikkukoiran tassuista pulppusi verta ihan valtoimenaan, Pipsalta ei onneksi niin paljoa. Meillä oltiin sitten pari päivää tossut jalassa, tosin meidän tossut oli tehty ensiapulaukun sidetaitoksista ja teipistä! Pari kertaa koirat ne irti nakersivatkit, mutta onneksi vuoto loppui parissa päivässä, vaikka kovat pakkaset olikin. Mustakyntisiltä koirilta on niin hankala toisinaan arvioida kynsihermon pituutta :/ Onneksi liika lyhennys ei pitäisi olla koiralle kivuliasta, kuin ihan vaan sen sekunnin sadasosan mitä se nippaisee.

    yksi ystäväni, joka on opiskellut eläintenhoitajaksi, kertoi että kun vuotavalle kynnelle näyttää sytkäriä, niin vuoto loppuu heti.. En vaan itse uskaltanut sitä kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sytkärit saa minunkin puolestani jäädä kokeilematta! Sen verran noista haaveresta oppii, ettei enää leikkele koirien kynsiä olohuoneen matolla...
      Hätä keinot keksii, mutta fleece-tossu taitaa olla hiukan mukavampi jalassa kuin teippiviritys ;D)))
      Siis pakkasellako vuoto kestää kauemmin, luulisi ihan päinvastoin????

      Poista
    2. Teippiviritys oli mulle ensimmäinen mikä tuli mieleen :D Kieltämättä esimerkiksi omasta sukastani olisin saanut kätevän tossun, mutta toisinaan olen hiukan blondi :) Kylmä kyllä tyrehdyttää vuodon, mutta kun siirrytään pakkasesta huoneenlämpöön veri kuohahtaa ja vuoto alkaa kahta kovempana.. Näin me ainakin todettiin :/

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)