lauantai 4. toukokuuta 2013

Koirien välisistä suhteista

Koira on laumaeläin, tuskin niiden touhujen seuraamisesta muuten niin paljon iloa irtoaisikaan. Otetaan esimerkiksi myöhästynyt aamupala. Emäntä rakentelee omaansa keittiössä ja koirat oleilevat lähettyvillä muka omissa oloissaan takapihan pikapissatuksen jälkeen. Mutta kun ihminen on saanut teen mukiin jäähtymään ja näkkärinpalan höysteineen lautaselle, on aika aamunäytöksen.

Palataan vielä edelliseen iltaan. Emäntä "joutui" ottamaan kunnon päikkärit työpäivän ja koirien lenkin jälkeen, monien rasittavien ja hyvässäkin mielessä väsyttävien päätösten päälle. Koirat tietysti nukkuivat mukana, eiväthän napanuorat yleensä muuta voi tehdä...

Myöhäisen iltalenkin jälkeen AB sai puruluut, emännän omatuntoa lievittämään. Että olisi edes jotain puuhaa ennen yöunia. Arttu pisteli nahkaluun vartissa, Basse jemmasi omansa massun alle ja rupesi nukkumaan :)

Tänä aamuna oli pientä kisaa säästyneestä puruluusta. Basse luopui siitä vasta, kun oli pakko. Ensin se kipitti luu suussa vakiopaikalleen keittiön ikkunan ja herkkukaapin nurkkaukseen. Mutta pian se kiiruhti takaisin pedille, luu mukanaan.

Arttu aloitti voimalliset ruuanpuolustusoperaatiot. Ne ovat jokapäiväisiä, mutta nyt toimenpiteeseen tuli lisävolyymia puruluun valtaamisen toivosta. Tavallisesti Arttu juoksee asunnossa lattioilla olevien lelujen luokse, nappaa ne suuhunsa, heittelee päätään varsamaisesti ja juoksee Bassen luo näyttämään, mitä ihanaa olisi tarjolla, KUNHAN vaan luopuu ruuastaan ja oikeuksistaan ja lahjoittaa kaiken Artulle ;)

Tänä aamuna hyvin levännyt ja energiaa varastoinut Arttu kävi suoraan hyökkäykseen, törmäili päin Bassea, hädin tuskin malttoi hakea niitä houkutuslinnuiksi tarkoitettuja leluja tarjolle. Mutta Basse ei mennyt milliäkään halpaan. Se makasi pedillä luu suussa, katsoi lähestyvää koiraohjusta ja torjui sen iskut pienillä väistöliikkeillä, jätti lopulta luun sijaiskärsijäksi ja kipitti takaisin keittiön nurkkaan :) Lähelle aamusapuskaa, josta se ei luopuisi mistään hinnasta - ei edes pallon hinnasta! Mutta Basselle riittää oma sapuska, kun Artun on jo ennen ateriaa varmistettava, että voisi saada koko ruokakunnan ravinnot vain itselleen - siinä koskaan onnistumatta :)

Onko muilla kilpailua ruuasta? Entä tuota ennen ruokailua ilmenevää, leikillistä laumastakarkotusmeininkiä?

Tähän pitää mainita vielä, että Artun aamupala oli kypsää poronlihaa ja kasvissosetta. Basse sai laihduttajalle mitoitetun annoksen Nero Gold peura-peruna-nappuloita, joihin pyöräytän aina teelusikallisen pehmeää poronlihaa mausteeksi. Jos jätän "kastikkeen" pois, Basse katselee minua silmät pyöreinä pitkään ennen kuin aloittaa ateriansa. Tuo kuivamuona piti mainita sen vuoksi, että Bassen korvat ovat pysyneet aivan puhtaina, eivätkä silmät vuoda kuten monen muun teollisen ruuan aikana. Miksi sitten annan toiselle osaksi kuivamuonaa? Yksinkertaisesti toivon, että tuo hiukan kevyemmäksi mainostettu ruoka tosissaan tarkkaan annosteltuna laihduttaisi pidemmän päälle. Ja kyllä, on hiukan helpompaa annostella kuivamuonaa kuin liha- ym. soseita. Voi olla, että yksi syy Artun kovenevaan ruokasotaan on juuri kaverin kuivamuona, jota se ei saa... Mutta mitään tappelua ei ruokakupilla ole, kumpikin keskittyy omaansa, rinnakkain, ja antaa toiselle ruokarauhan, vaikka oma kuppi tyhjenisi nopeammin.

Makoisaa viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. Minulla ei ole tarvetta kisata sapuskasta, kun ei ole koirakaveria perheessä ja Palvelijatarkin on kasvissyöjä - ei Sen pöperöitä söis erkkikään (ei syönyt edesmennyt Isäntäkään, hihi).
    Tosi mielenkiintoista on lukea teistä laumassa eläjistä. Teillä on oikeaa koiran elämää. Vähänkö oon kade.
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosi miehet syö myös kasviksia ;)
      Hmmm... Párek, sun elämästä täällä on kade ainakin emäntä, koska hän ei jaksa lenkkeillä heti aamulla kahta tuntia. Mutta haluaisi, koska siitä seurauksena on onnellisia koiria ja mukavaa yhdessäoloa sisätiloissa.
      Kaveri on kiva, mutta kyllä me usein jäädään odottamaan vaan emännältä virikkeitä. Mutta kun emäntä häärää ahkerana, mekin innostumme :)
      Mukavaa viikonloppua ja hyviä yöunia Palvelijattarellekin!

      Poista
  2. Tähän asti on menny hyvin, mutta ny pari viikkoo sitten käytiin toistemme kurkkuun kiinni. Herkuista. Ny meijän pitää panna eri huoneisiin järsimään lurpsuja, varmuudeksi.

    Me syödään samaa muonaa, lammasriisinapuroita, mut jotenkin sen toisen kupista syötynä ne aina maistuu paremmalta. Me ei saada mennä toisen kupille ennen kuin toinen on syönyt ja poistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkut on joskus vaarallisia ;) Mutta kyllä te taas tokenette kavereiksi, kun saatte herkuttelurauhan nyt kriittiseen vaiheeseen.

      Lammasriisi kuullostaa hyvältä myös. Toisen kuppi on pakko aina lopuks jynssätä, se on kuin jälkkäriä söis!

      Poista
  3. Meillä ei kisata ruoasta. Emäntä tietää, että mä voittaisin ruokakisoissa mennen tullen!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onneksi emäntäsi on tajunnut pysyä omalla kupillaan ;)

      Poista
  4. Laumassa voi olla kivaa ja laumassa voi olla kurjaa. Kälyni Ruotsissa hankki kolmannen petit basset griffon vendeen ja kaikki uroksia. Vanhin leikattu. Nyt nämä kaksi nuorempaa ovat aloittaneet valtataistelun ja tästä nuorimmasta ajateltiin ihan jalostusyksilöä, kun molemmat vanhemmat ovat jotain hyviä ja isä taitaa olla peräti jotain Ruotsin valioita. En ole jaksanut kuunnella enkä perehtyä. Joka tapauksessa kaksi nuorinta ovat jo lähes vaaraksi toisilleen.

    Se on hienoa, että AB ovat kavereita keskenänsä. No Bassehan on siinä mielessä "harmiton", kun kulkuset eivät kilise. Sillä on muuten iso merkitys koirien hierarkiassa. Ossikin tapasi mieheni kanssa nämä pois muuttavat snautserit ja oli heilutellut häntäänsä tälle entiselle aggressiiviselle, jolta kanssa on pallit poistettu. Tai oikeastaan niiltä molemmilta on pallit poitettu. Eivät siis mitenkään vaarallisia, kilpailijoita enää, Ossin mielestä. Mukavat viikonloput teille kolmelle, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas koira voi sekoittaa näemmä koko lauman hierarkian, joten pysytään tässä pääluvussa :)

      Bassella on ihan omat kriteerit koirien suhteen. Se pelkää/murisee satunnaisesti melkein mitä sukupuolta tai killuttimia kantavaa tahansa. Mutta jos vastapuoli on kiltti ja rauhallinen, Bassesta saa kyllä kaverin.

      Mutta yksi narttu, joka on Artun hyvä kaveri, pisti ihan hösseliksi, kun tuli pitkästä aikaa käymään. Se ärisi Basselle ja ajoi sen koppinsa perälle, eikä sopua tullut ollenkaan.

      Ossi on fiksu, kun ei ota kierroksia turhista, jotka eivät ole kilpailijoita :)
      Viikonloppu on ollut riehakas (koirilla), kun naapurin tokaluokkalaiset tytöt tulivat leikittämään AB:tä. Nyt täällä nukkuu tosi väsyneitä koiria :)
      Terkut ja pusut Ossille minulta, kun ei koirapojat jaksa lähetellä nyt edes murahdusta ;)

      Poista
  5. Meillä ei kisata ruuasta kupilla. Jos istun sohvalla syömässä aamupalaa tulee Nelli viereen kyttäämään. Ja voi sitä kuolan määrää! Se tietää saavansa palasen lopussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ankea emäntä: kun jompi kumpi koira lähestyy emännän ruokailua, kuuluu heti kielto. Heikkohermoinen nainen on kehittänyt itselleen ruokarauhan, joka Artun puolelta merkitsee omalle pedille vetäytymistä. Bassekin alkaa vähitellen sisäistää talon tavat ja kaartelee kauempana parin "murahduksen" jälkeen... Tietynlaista kisaa tämäkin ;)

      Nelli saa hyvän ekstraherkun joka aamu :)

      Poista
  6. ♥ meille on just tulossa suloinen koiravieras! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sekä koiralle että sinulle :)
      Toivottavasti ehdit ottaa kuvat pienestä vieraasta, vaikkapa ketun kaverina ;)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)