torstai 20. kesäkuuta 2013

Kotiudumme

Tänään iltalenkillä näin luonnonilmiön: satoja etanoita tien ohessa! Minä luulin, että ne viihtyvät vain salaatti- ja kukkapenkissä, mutta noille kotiloille ei puutarhakasveja löydy naposteltavaksi.

Tutustuimme seinänaapurina asuvaan isoon uroskoiraan :) Luulen sitä rotikaksi, mutta kohtaaminen oli niin jännittävä, että unohdin katsoa tarkemmin... Tapaaminen rapussa oli kuitenkin hyvä, sillä koira oli hyväkäytöksinen eikä Arttu provosoitunut ollenkaan. Arttu pesi sen korvat perusteellisesti, ja lopuksi ison koiran isäntä laittoi koiransa lempeästi kyljelleen, jolloin Bassekin lopetti pelkokiljumisensa ja menetti kiinnostuksena. No, todellisuudessa se ehkä siirtyi haukkumisesta välttelytoimintoon, kun huomasi, että välitöntä vaaraa ei ole.

Olen ihastunut fillarointiin. En lähde keskustaan hurjastelemaan, mutta kauppareissut ja alkumatka kotoa metrolle kulkee mukavasti pyörällä. Edellinen koti oli saman matkan päässä kaupasta, mutta mennen tullen oli ensi iso alamäki, sitten järkyttävä ylämäki. Se hillitsi pyöräilyintoa aika paljon.

Mitäs vielä... Arttu on ollut melko "asiallinen" vastaantuleville korille. Niitähän täällä riittää, vaikka käytänkin väsyneenä (eli lähes aina aamulla ja illalla) hiljaisempaa reittiä, ettei vastaantulijoita olisi enempää kuin hermot sietävät.

Koirien kotiutuminen on alkanut. Arttu oli ensimmäiset päivät matkaväsymyksestä tajuton ja rauhallinen, mutta sitten se virkosi ja alkoi herättää minut viimeistään kuudelta joka aamu ramppaamalla edes takaisin kynnet laminaatilla paukkuen. Yhtenä yönä se aloitti puoli kolmelta... Ajattelin ensin, että sillä on hätä, mutta ulos lähtemisen kynnys on yöllä hiukan korkeampi kuin ennen takapihaan turvautuessamme. Eikä Artulla nyt ollutkaan muuta hätää kuin ehkä kummastus uutta paikkaa kohtaan.

Basse oli aluksi apea, kun ei mentykään omaan kotiin illalla. Mutta nyt näyttää siltä, että se on alkanut sopeutua. Parvekkeen ovesta kuuluvat äänet ovat siedättäneet sitä hyvin. Vahtimista ja murinaa kuuluu päivä päivältä vähemmän, suurin osa siitä voi olla turhautumista. Pitkät työpäivät ja se viheliäinen flunssa jälkiväsymyksineen ovat pitäneet lenkit toistaiseksi aika lyhyinä.

Ehkä jo lähipäivinä kokeilemme ensimmäistä metroreissua koirien kanssa. Bassella on kantolaukku, jossa voin nostaa sitä tarvittaessa. Löysin mallin, jota voi pitää selkäreppuna, kantaa laukkuna olalla tai vetää pyörillä maassa. Perinteiset muovikopat on hankalia kuljettaa, mutta luulisin että tuon kanssa Basse pääsee hankalista kohdista paremmin kuin omin jaloin. Jos kulkisin yhden koiran kanssa, ei koppaa tarvittaisi, mutta kahdesta viipottajasta on valittava se rohkeampi kulkemaan hihnassa.

8 kommenttia:

  1. Hienosti meni Artun ja naapurikoiran ensitapaaminen, Bassekin varmaan katsoo ennenpitkää mallia Artusta ja sopeutuu sen mukaan muihin karvakamuihin, vaikka aluksi aristeleekin.

    Fillarointi olis kivaa, mun ahteri vaan ei tahdo kestää satulassa istumista. Vai oliks se tekosyy välttää fillarointi, kun isäntä pyytää lenkille, enkä oikein pysy sen vauhdissa ;) No, kyllä se oikeesti kipeeks tulee.

    No nyt ei sitten ihan niin nopeasti hädän hetkellä pääse pihalle, jos koiruleilla ilmenee vatsavaivoja. Eikös se viides kerros ollut? Sieltä on kuitenkin jonkin verran matkaa alas, vaikka hissillä kulkeekin.

    Tuollainen kantolaukku on varmasti mainio asia, oot varmaan jo aloittanut Bassen totuttamisen siihen. Sitten vaan reippaasti metroilemaan, kun se on sinut kantolaukun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Basse katsoo mallia Artusta, päinvastaisessa tilanteessa liikaakin ;/ Mutta kaiken kaikkiaan kohtaamiset lenkillä menee paremmin kuin aiemmin. Luulenpa että täällä koirat ovat tottuneet siihen, että vastaantulijoita on enemmän, ja käyttäytyvät sen mukaan välinpitämättömämmin. Ja ainakaan Arttu ei ota niin helposti kierroksia, jos vastaantulijakin on rauhallinen.

      Osta geelipehmuste satulaan, auttaa kovasti ;)

      Viides kerros ja sen jälkeen vielä pujottelua, että pääsee laatoitetulta alueelta pois. Toivotaan, että vatsat pysyy kunnossa...

      Kantolaukku on ollut muutaman viikon lattialla. Siinä on patja, joka säännöllisin väliajoin käydään riepottamassa ympäri kämppää. En tiedä onko se mielipide laukusta, mutta oikeassa käytössä se ei ole vielä ollut. Näppärintä laukussa on tosissaan se teleskooppikahva, josta voi vetää kuin matkalaukkua ainakin. Kunhan ei maa ole kovin kuoppainen, ettei Bassen byllyyn satu - geelipehmuste siis laukkuunkin!!

      Poista
  2. Hyvinhän teillä jo sujuu. Hieno homma.

    Tuisku: Me ollaan Bassen kaa samanlaisia, muakin epäillyttää eniten kaikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sujuu, emäntäkin on huojentunut :)
      Tuisku, olen usein ajatellut, että olet ihan Basse!

      Poista
  3. Kun muutin nykyiseen asuntoon, varoittelin naapureita haukkuvasta koirasta. Jonkin aikaa asuttuani kyselin, onko koira häirinnyt. Ei ollut. Ei kuulemma satunnainen haukkuminen häiritse. Satunnainen....? Omasta mielestäni haukkuminen alussa on enemmän kuin satunnaista. Taisin varoittelullani saada naapureille ennakko-odotuksen jatkuvasta haukusta...

    Hienoa, että sopeutuminen on alkanut. Meillähän ilmaantui sitä iltahaukkumista ulkona. Se on onneksi vähentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, pitäisikö laittaa oveemme lappu, että totuttelemme asumaan kerrostalossa. En ole törmännyt samassa kerroksessa muihin kuin niihin kivoihin koiranomistajiin. Haukkuminen kuuluu tietysti ylös ja alaskin, joten alakerran ilmoitustaulu olisi varmaan paras paikka asialle.

      Mukavaa, että Nelli on saanut naapureilta "hyväksynnän", se huojentaa sinunkin mieltäsi, koska kaikki ihmiset eivät välttämättä aina sopeudu siihen, mitä seinän takaa kuuluu. Valitettavasti.

      Poista
  4. Uuteen kotiin sopeutuminen on kyllä ihka oikea prosessi. Se ei tapahdu hetkessä eikä kahdessa, vaan päivä kerrallaan.
    Koirille se kotiutuminen on vieläkin isompi juttu, reviiri kun on eläimelle hyvin tärkeä. Ja ne kaikki kohtaamiset uusien koirien kanssa, ne ovat kyllä haasteellisia, ihminen sentään selviää pelkällä tervehdyksellä uusista naapureista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prosessi jatkuu vielä varmaan pitkään. Uutta opettamista riittää taas hissiin menemisestä alkaen. Kerran jo säikähdin, kun hissin ovi alkoi sulkeutua ennen kuin viimeinen pitkäselkähäntä oli sisäpuolella. Nyt sitten seison ovella aina niin kauan, että lauma on hississä.

      Ihminen tosiaan selviää tervehdyksellä (tai tervehtimättä, riippuu tapauksesta), mutta koirat ovat spontaaneja, antavat kuulua kunnolla mitä ovat mieltä :) Toivottavasti löytyy malttia meiltä kaikilta, että saadaan pitää osoitteemme niin kauan kuin työn vuoksi tarve vaatii.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)