maanantai 3. kesäkuuta 2013

Piknikillä alkovin lattialla

Mietinpä mitä tahansa otsikkoa, kaikki tuntui yhtä hölmöltä. Mutta kun ajattelee minun ja koirien elämää 3 viikkoa taakse- ja yhden eteenpäin, täysin kahjoahan tämä on. Emäntä silittää joka sunnuntai  kasan paitoja ja jakkuja, pakkaa laukkunsa, vie koirat illalla hoitolaan ja tulee vasta perjantai-iltana myöhään hakemaan ne pois. Viikonloput kuluu hulluna asioilla juostessa, laatikkopinot kotona kasvavat, koti on enää sohva ja pieni suikale lattiaa olohuoneessa.

Eilen kaikki huipentui siihen, että pakattiin autoon emännän ja koirien patjat, peitot ja sapuskat viikoksi. Iltamyöhään saavuttiin uuteen kotiin, joka oli tyhjääkin tyhjempi. Stressaantunut Basse läähätti loppumatkan autossa ilmastoinnista huolimatta niin, että pelkäsin sen saavan sydärin. Myös hissin peiliseinä oli pelottava. Puhumattakaan siitä, kun parvekkeen ovesta kuului ääniä ulkoa. 

Koirat pääsivät jaloittelemaan ja iltapisulle ihan uusille kujille, kiskoivat tietysti aivan joka suuntaan, mutta emäntä oli päättänyt, että ulko-ovelle tai oven ulkopuolella olevalle kivetykselle, rappusille tai talon seiniin ei nosteta jalkaa ensimmäistäkään kertaa. Niinpä mentiin kurissa ja järjestyksessä pihan vieressä kulkevalle hiekkatielle. Antaumuksellisen nuuskuttelureissun jälkeen palattiin sisälle, jossa koirat totesivat, että sapuskaa naamaan ja sitten mennään kotiin! Paitsi että Basselle ei sitten maistunut ruokakaan. Se seisoi pienenä ja murheellisena ovella, häntä riipuksissa ja katsoi minua kysyvästi, "miksi emme mene meidän omaan kotiin...". 

Entäpä Arttu? Perheen kunkulla ei tuntunut olevan hätäpäivää. Mitä nyt matkan ajan sitä harmitti vietävästi, että Basse valikoitui etupenkille, pelkääjän paikalle (ja otti tehtävän ilmeisen todesta!), koska Bassen viilentäminen auttaa hiukan sen pahenevaan autoläähätykseen. Arttu yritti tunkeutua kuskin vasemmalta puolelta etupenkille, mutta tuli palautetuksi hyvin nopeasti takapenkille, pieneen makuutilaansa, jonka saartoi joka puolelta autoon sullotut tavarat ja patjat.

Mutta sisällä uudessa kodissa se tepasteli muutaman kerran vähäiset neliömme läpi, ihmetteli miksei viidennen kerroksen parvekkeelta pääse takapihalle, kuten ennenkin takaovesta ja meni sitten muodon vuoksi ulko-ovelle kysymään katseellaan, ollaanko me täällä kauankin. Kun laitoin koirien pedit (yhteensä vissiin neljän koiran kokoiset, että olisi edes vara valita missä nukkuu, kun asumisen päättää kurja ihminen!), Arttu tassutteli yhdelle pedille, oikaisi siihen ja rauhoittui. Kuljin vielä kylppärin ja keittiö-olkkari-makuuhuoneemme väliä, järjestelin vaatteita paikoilleen, kävin suihkussa ym. Kun tulin omalle pedatulle patjalleni, Arttu nukkui jo sikiunessa vakiopedissään. Bassekin rauhoittui, kun näki, että kaikki menevät nukkumaan. 

Piknikiin palatakseni, se syntyi siitä, kun hajamielinen ihminen lähti hotellielämän jälkeen matkalle OMAAN uuteen kotiin, vanhan kodin jäädessä vielä odottamaan vihoviimeistä pakkauksen ja muuton täyteistä viikonloppua. Ja sitten viikoksi töihin lähtevä ihminen unohti ottaa mukaan tyhjään asuntoon haarukan, lusikan, veitsen, mukin, lautasen, sakset, juuri pestyt vaatteet, pussilakanan, pyyheliinan ja matalat kengät kaupungilla tarpomiseen. Mukaan tuli kyllä pussillinen yhteen sopimattomia vaatekappaleita, puutarhakengät (jotka jäivät jalkaan, kun kiireellä lähdimme) ja peräti neljä tyynyä! Iltapala jäi siis vähäiseksi, kun ei ollut mukia, mistä juoda laimennettavaa mehua, veistä millä levittää voita eikä puukkoa millä leikata juustoa leivälle. Piknik rajoittui jugurtin juomiseen purkista ja taiteltujen leivänpalasten puputtamiseen.

Yön nukuimme makoisasti. Aamulla heräsin jo kuudelta, ja koirat tulivat salamana omilta paikoiltaan hetkeksi rauhassa loikomaan viereeni. Kävimme saman lenkin kuin illalla. Ajattelin, että koirilla olisi edes jotain pysyvää - sama polun pätkä eilen ja tänään!

---

Mitä sitten tapahtui, kun ovesta astuikin vieras mies? Tai kun emäntä luikki töihin puutarhakengissä, vaihtamaan omassa toimistohuoneessa olleisiin kenkiin, jotka hiersi jalkoja? Tai mitä löytyi kotimatkalla tavaratalosta? Entä miten uusi koti viilenee parhaiten? Tai kuinka työmatkat taittuvat, kun oma automme on jossain uuden ja vanhan kodin välillä, polkupyörä korjaamossa ja lähin julkinen kulkuneuvo kilometrin päässä?

Näistä lisää huomenna, jos en ole helteen näännyttämä, kun palaan töistä.

Ihanaa, aurinkoista kesää joka taholle!

12 kommenttia:

  1. Uusi koti on uusi koti ja pian ne koiratkin tottuvat. Siihen on ehkä vaikeampi koiran ajatuksen vääntyä, että ovesta ei pääsekään pihalle vaan parvekkeelle. Jos Basse pelkää hissiä, niin sinulle Artulle ja Basselle tulee paaaljon hyötyliikuntaa myös portaista. Ossillekin hissit ovat karmaistus:)
    Terveisii meren rannalle, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artun kanssa muutto olisi pikkujuttu. Basse on uudessa paikassa stressaaja, kuulee kaiken, reagoi kaikkeen. Ja kun Artun matkaväsy hellittää, kuorossahan ne tuossa eteisen ovella sitten karjuvat postinjakajalle. Pitäisikö ihan sitä varten laittaa mainoskielto, ettei koirat räjähdä kuin kerran päivässä, päiväpostin aikaan...

      Totutellaan, ja kun omat tavarat saadaan tänne, tilanne rauhoittuu vielä lisää. Ensi viikolla saan koirat kotiin ja itselle fillarin. Käveleminen ei siis vähene, mutta kotoa metrolle on mukavampi suhahtaa pyörällä.

      Terkkuja sinnekin - satumetsän keskelle ;)

      Poista
  2. Voisi sanoa, että kuulostaa suurelta seikkailulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja seikkailu jatkuu, takaan sen =D

      Poista
  3. Metrolle... sinusta taisi tulla pääkaupunkilainen? Nelli pärjäsi kerrostalossa hyvin, asuimme ylimmäisessä kerroksessa joten "ohikulkijoita" ei paljoa ollut. Mutta tokihan kaikki omituiset äänet kommentoitiin. Emäntä oli se joka hinkusi maalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hinkun maalle takaisin, mutta vielä me ehdimme, kun tämä elämänvaihe on kokeiltu :) Pari vuotta on tapana ollut olla samassa osoitteessa, ehkä pääkaupungissa juuri ja juuri saman verran ;))

      Poista
  4. Vaihtelu virkistää, paitsi koirat taitavat tykätä vakaista rutiineista. Kyllä se täällä pääkaupungissakin onnistuu. Odottelen seuraavaa postausta, seikkailun jatkoa. Lykkyä pyttyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirille ei voi selittää, miksi asiat ovat yhtäkkiä muuttuneet, ne vaan totuttelevat vähitellen uuteen elämään.
      Seikkailun jatko siirtyy ehkä huomiseen, mutta on tulossa kyllä :)

      Poista
  5. Teillä on hirmuisen tapahtumallinen elämä! Toivottavasti mielenrauha (sekä ihmisen että koirien) säilyy kaikkien muutosten keskellä.
    Ai niin: piknik alkovissa kuulostaa vallan hurmaavalta!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siltäkö tuntuu :) Taidamme pääasiassa elää hyvin tylsää elämää, nyt ollaan jossain myrskyn silmässä ja ihmetellään, mitä meille tapahtuu =)
      PS: piknikin on kivoja, mutta kaipaan jo keittiön pöytää ja tuolia...

      Poista
  6. Meilläki oli kuukausi sitten menoa ja tuisketta oikein urakalla, kun paino päälle koulutehtävät, harjoittelu ja muutto..tosin maalle. Ehkäpä jokunen aavistus millaista se on siis...Elmeri stressaa muuttoja, mutta kotiutuu yllättävän nopeasti. Tsemppiä! Mielellään ootellaan jatkoa tarinaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teillä on jo ruljanssi paremmalla puolella. Yleensä kaikki kiireet tahtoo ruuhkautua, mutta niistä selvitään :)
      Samoin, odottelen ja alan lukea ahkerammin taas muiden kuulumisia, kun ensi viikolla elämä asettuu.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)