tiistai 12. marraskuuta 2013

Eka keikka

Artun ensimmäinen dementiakotikeikka meni hyvin. Koira oli avoimen kiinnostunut kaikista ja saikin huomiota ja rapsutuksia niin paljon, ettei meinannut illallakaan asettua nukkumaan. Ja tapansa mukaan Arttu pisteli menemään joukon etunenässä aina kun vaihdettiin paikkaa osastolta toiselle.


Muutaman asukkaan kanssa juttelin heidän omista lemmikeistään. Monella oli ollut kotona kissa tai koira, mutta "ei nyt enää kaupungissa asuessa". Puheen pulputusta tuli muutenkin estottomasti, ja oli mukava vaikkapa vaan nyökytellä ja hymyillä silloin, kun en pysynyt kärryillä. Heitä vartenhan me sinne menimme. Muutama asukas ilahtui silmin nähden, heidän kuntonsa oli ehkä vähän parempi, ja he saivat kiinni tästä hetkestä.

Paikalla oli Artun lisäksi 2 lagotton pentua (12 vko kumpikin) ja 2 kissaa. Kissat tulivat kantokasseissa, ja Arttu meni tietysti kiinnostuneena katsomaan. Mutta kissan katseen edessä se joutui perääntymään ja katselemaan hiukan kauempaa... Kaikki meni kuitenkin hyvin, jos ei oteta lukuun Artun liiallista kiinnostusta koiranpentujen hännänjuuren nuuhkimista kohtaan...

Arttu arvioitiin keikan aikana ja tuloksena oli, että se kehuttiin ja hyväksyttiin joukkoon mukaan. Odottelemme siis seuraavaa reissua. Karva-Kaverit toimii samaan tapaan ympäri Suomea kuin Kennelliiton Kaverikoiratkin.

Perjantaina on sitten vuorossa Artun uusi harrastuskokeilu. Siitä kerrotaan sitten sen reissun jälkeen, toivottavasti kuvien kanssa.


8 kommenttia:

  1. Onpa teillä mukava uusi harrastus. Tuo on todella arvokasta työtä, mitä Artun kanssa teette. Minullakin on suunnitelmissa lähteä Typyn kanssa vapaaehtoistyöhön, aion tänään selvitellä asiaa vähän tarkemmin ja kirjoittelen siitä sitten meidän blogiin mikäli hommasta tulee jotain.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sitten teidänkin suunnitelmista :)
      Tarve olla hyödyksi pitää joskus konkretisoida.

      Poista
  2. Aivan mahtava harrastus, uskon vakaasti että ne ihmiset, jotka lemmikeistä pitävät hyötyvät näistä kaverikäynneistä.

    Nellistä ei tuohon olisi, se vain haahuilisi joka paikassa, haluaisi syliin ja antaisi tuhat pusua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa paikoissa on paljon niitä, jotka saavat lemmikistä lohtua ja iloa. Tosin on niitäkin, jotka sanovat suoraan, etteivät voi sietää ;) Heitäkin pitää kunnioittaa.
      Nelli olisi ihana kaverikoira. Syliin ne ihmiset haluavatkin kissan tai koiran, ja pusut on vaan ekstraa :) Sitä paitsi, koira oppii keskittymään ihmeesti, kun paikalla on sairaita ihmisiä.

      Poista
  3. Tuo on ihanaa käydä piristämässä ihmisiä joille se karvakuono voi tuoda kadotetun hymyn. Ja voi niitä tarinoita mitä se poikiikaan. kehdottomasti tärkeää työtä! Joku aika sitten sanoin, että Jasusta tulisi hyvä vierailija päiväkoteihin se rakastaa niin lapsia. Kaksi muuta on vähän hötkyjä... saattaisi pienimmät kaatua, vaikka ovatkin vain mäyriksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun toiveena olis päästä lastenkoteihin. Arttu on niin lapsirakas ja turvallinen niiden kanssa, että moni kaltoin kohdeltu lapsi voisi halata sitä ihan kunnolla.

      Poista
  4. Ihanaa! "Soziales Engagement" kuten täällä sanotaan, on kunniakas asia, sosiaalisena hoitoalan vapaaehtoistyöläisenä Arttu on varmaan parhaimmillaan. Minulla on ystävä, jonka samojedi toimii myös vanhusten seurakoirana vanhainkodissa ja ystäväni saa niistä tapaamisista itsekin tosi hyvän mielen. Hyvää mieltä monelle yhdellä kertaa, mikä sen parempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinavusteinen terapia olisi muutenkin kiinnostava alue, jos niin kuin olisi aikaa perehtyä johonkin uuteen. Tapaamiset vanhusten kanssa ovat mielenkiintoisia, mutta tällä pienellä kokemuksella (vieraista) vanhuksista sanon, että ilman omistajankin panostusta käynti jää köykäiseksi... Koira avaa lukkoja, mutta ihmisten tehtävä on jatkaa siitä muistojen jakamista ja kuuntelemista. Huh, kuulosti ihan arvostelulta, ja sitä se vähän olikin.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)