keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Ei niin mitään asiaa

Näppäimet eivät tunnu sopivan käteen. On liian hämärää. On muuta tekemistä. Ei vaan viitsi.

Nytkö tuli sanattomuus. Juuri kun aurinko sivalsi kultaisia rihmoja maahan asti, lähimetsän linnut sävelsivät kevättä ja vihdoinkin lumi katosi maan uumeniin. Tulevan kevään yltäkylläisyyden odotuksen keskellä mieleni on karu, sanaton. Katselen hetken kestäneen valkoisen alta paljastuneita tienpientareita ja tunnen samaa tyhjyyttä. Ei niin mitään uutta kerrottavaa, samat vanhat käärepaperit lojuvat roskiksen lähellä, niiden paljon parjattujen jätösten vieressä. Pettymys. Se on lähinnä oikea sana.

10 kommenttia:

  1. Mitäh, onko siellä vielä lunta? Täältä on ne vähäsetkin lumet lähteneet jo ajat sitten, lämpötila plussan puolella jo kolmatta viikkoa. Välillä on tullut hinu, joka on seur. päivänä sulanut pois. Aurinkoa ei juuri ole näkynyt.

    Toi tyhjyys on tuttu tunne. Kuin kaikki olisi jo moneen kertaan kerrottu, eikä mitään uutta saa aikaiseksi. Maisema näyttää hetken aikaa harmaan tylsältä, roskia siellä täällä, muttei siellä missä niiden pitäisi olla. Jaksa vähän vielä eteenpäin, siellä se odottaa; lehtisilmut, ruohonvihreä ja linnunlaulu. Niitä taas jaksaa katsella ja kuunnella. Poimi matkan varrelta sydämmeesi ne hyvät ja kauniit asiat, äläkä murehdi huonoista. *Lämpöinen hyvänolon halaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ei nyt ihan lunta, mutta pari päivää sitten oli vielä isompia pälviä kuin nyt. Ainakin jäistä sivuteillä. Aurinko paistoi parina päivänä. Sepä riitti taas vetämään "sanattomaksi", kevään ensimmäinen Aurinko, lämmin mutta julma.

      Ellieli, totta puhut. Kaikki on puhuttu ja nähty, sanottu ja koettu, mitä voi enää olla. Eikä se ole se maiseman rumuus. Ennemmin sielun maiseman karu tila.

      Poimin ainakin sinun kommentistasi hyvät ja kauniit ajatukset, halaus sinulle myös :)

      Poista
  2. Vai muka sanattomuutta? Ei tosiaankaan, vaan ihania sanoja, runoutta!<3
    Mutta jotenkin ymmärrän kyllä tuon sanattomuuden tunteesi kevään edessä. Minä odotan aina kevättä syksystä asti, mutta jokin keväässä lukitsee minut. Kevät on julma vuodenaika, muutenkin kuin huhtikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joskus alavireisyys tiivistää tunteet niin pieneen pakettiin, että jokaisen kirjaimenkin välistä tihkuu ajatuksia.

      "Jokin keväässä lukitsee minut"... voi ymmärrän/ymmärrät paremmin, kuin olisin osannut sitä sanoakaan! "Kevät on julma", tätä tulen lainaamaan aina kun on tarvis. Kiitos kun sanoit auki lisää tästä solmusta.

      Poista
  3. Jos olo on alakuloinen, kuuntele itseäsi, anna asioiden olla, jos eivät vaadi välitöntä toimeentarttumista. Tee vain välttämätön, niin ettei omatunto soimaa. Anna itsellesi lupa olla "telakalla". Ulkoile (sitähän teet tietenkin Artun kanssa), syö hyvin ja monipuolisesti. Nuku tarpeeksi.
    Sitten tulee päivä, jolloin aurinko paistaa, puunlehtien silmut aukeavat vihreäksi viidakoksi, päivä, jolloin tunnet itsesi vastaheränneen pirteäksi valloittamaan maailmaa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuuntele itseäsi." Kiitos HooPee ♥
      Vihreää viidakkoa odotellen...

      Poista
  4. Voi, sitä alakuloa on liikkeellä täälläkin:( Aurinko on pilkahtanut parina päivä, mutta silti tuntuu jotenkin masentavalta. Meillä ei oikein pääsee lenkillekkään, tiet on ihan jäätiköllä tai ainakin meidän piha, siitä kun ensin selviäis tuonne isolle tielle niin voisi kuljeskella vaikka eestaas...
    Jaksamista sinulle ja rapsutuksia Artulle:) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistään erityisestä riippumatonta alavireisyyttä on hankala häätää, mutta ei onneksi mahdoton. Kai.
      Sitkeästi noilla sivuteillä säilyy liukkaita kohtia, vaikka maassa ei ole kunnon routaa ja ilmakin on lämmin.
      Tiitullekin terkut <3

      Poista
  5. Anonyymi27.2.14

    Mai, nyt on alkavan kevätväsymyksen aika. Se väsymys ei välttämättä ole fyysistä. Eikä meillä ollut edes kunnon talveakaan. Epistä! Mutta hännät pystyyn ja nupit kaakkoon. Kun oikein vetää vainua, sieltä se kevään tuoksu jo leijailee kaiken lumen alta paljastuvan moskan seasta ; )
    Ei meidän ole mikään pakko olla kaiken aikaa tekeviä, pirtsakoita ja aurinkoisia. On lupa välillä vain olla ja hengitellä. Ollaan hyviä just tällaisina kuin satutaan minäkin päivänä olemaan.
    T: Párek ja Palvelijatar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että väsyneen talven päälle vielä kevätväsymys... Eikä tosiaan ole fyysistä, vaikka välillä on niin väsynyt, että sattuu. Heh, vaikea selittää, mutta se tietää, joka on kokenut.

      Kyllä kaikki taas muuttuu hyväksi, niin on ennenkin käynyt. Sitä on vaan joskus niin tukala odottaa, koska aurinko paistaa. Ihan sydämeen asti.

      Kiitos kun kommentoitte, on ollut teitä ikävä...

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)