keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Periksi ei anneta

Minä, Arttu Armas, en kyllä helposti anna periksi. Ehkä moni lajitoveri on siinä asiassa viisaampi. Mutta tänään oli pakko myöntää, että hävisin helteelle. No, emäntä teki työhakemuksia yömyöhään enkä saanut sitä hereille aamun viileydessä. Kovasti yritin. Lopulta korotin ääntä, ja uninen pää pisti esiin parvesta. Ulos oli sitten mentävä ihan kunnon helteessä.

Lenkillä hyydyin. Ilmeisesti ensimmäisen kerran. Emäntä katseli ihmeissään, että kävelenkö minä? En jaksanut enää laukata, juosta tai edes ravata. Kävelin ja pysähtelin. Roikotin kieltä ja vedin suupielet korviin. Jatkoimme hissuksiin puiden varjossa. Viimeiseksi ylitimme sillan, joka oli kuin pätsi. Emäntä kuuli läähätykseni ja oli huolissaan.

Kotona join ensimmäiseksi puoli kippoa vettä, jouduin viileään suihkuun ja sain hepulin. Ruokaa ei annettu ennen kuin vähän rauhoituin. Olisi kai voinut tulla vatsankiertymä tai jotain.


Sen jälkeen piti sovittaa valjaita. Oletteko kuulleet hullumpaa! Näitä on käytetty jo viime syksystä asti ja nyt piti ottaa valokuvia. Emäntä väitti, että taustalla näkyvä tavarapaljous antaa vinkkiä siitä, kuinka paljon meillä vieläkin on turhaa krääsää. Mutta miksi sen pitää minun tavaroitani myydä pois??

Periksi me ei anneta, vaikka välillä huilataan. Se on ollut emännän ja minun motto tänä kesänä. Emme jää tuleen makaamaan, vaikka byrokratian kanssa oltais voitu harmaantua enemmänkin. Ja näiden kömpelöiden sanontojen listaan sopii (kuin nyrkki silmään) seuraava: Vielä paistaa aurinko risukasaankin =D

No, todella on paistanut. Aurinkoa ja iloa teille kaikille myös.

16 kommenttia:

  1. Huh huh, kyllä kuule kuomahyvä, alkaa nää helteet piisata jopa mäyriksille. Huilitaan ja ootetaan iltaa, josko sitten päästäs uudestaan ulkoileen. Ny ei vaan jaksa eikä kykene.

    Meijän äippä peukuttaa sun äippääs tyänhaussa. Hän kun kanssa hakee töitä, on nyt pätkätöissä lokakuun loppuun ja palkattomalla lomalla tän heinäkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukkuja sinnekin :) Täällä ei ole tilipäivää nähty kohta 3 kuukauteen...

      Jos helle jatkuu, emäntä lupas kastella minut ennen lenkille lähtöä... onkohan se ihan terve!

      Poista
  2. Párek23.7.14

    Periksi en antanut minäkään aamulenkillä. Löin maihin enkä noussut jaloilleni, vaikka Palvelijatar veti perässään kuin lelua. Minä vain makasin levynä enkä noussut! Ei mulla mitään hätää ollut, vesipullokin on aina mukana. Kunhan testailin Palvelijattaren hermoja : )
    Älkääs nyt kumminkaan läkähtykö siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän kuomaseni ala tiehöyläksi :)
      Laitapa joskus blogiisi kuva juomapullosta ja miten hörpit siitä. Täällä asuu mäyräkoira, joka ei reissussa juo...

      Poista
    2. Párek23.7.14

      Täypäs yrittää muistaa ottaa se kuva. Lenkillä Palvelijatar kysyy "Onko jano?" Jos on, minä pysähdyn ja heilutan villisti häntää, ellei ole jano minä vain vilkaisen ja jatkan matkaa. Ellei Se muista kysyä lainkaan, pysähdyn puistonpenkin luo ja heilutan häntää. Hyvin ymmärrämme toisiamme.

      Poista
  3. Periksi ei saa antaa! Ei koskaan. Tsemppiä helteisiin, kyllä ne vähän näitä karvaturkkeja koettelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteet kestää vuodessa vain hetken, mutta vaativat aika paljon sopeutumista. Onneksi on suihkut ja tuulettimet, kyllä näillä pärjää :)

      Poista
  4. Helteillä ei jaksa kuin maata rötköttää ja välillä juoda vettä. Odotas vain kun helteet on ohi niin sitä patoutunutta energiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk! Olin unohtanut sen piilossa olevan energian. Sitä ei pääse pakoon, jos ei hellettäkään =D

      Poista
  5. Ei saa antaa periksi, silleen positiivisella mielellä tietty. Onnea työnhakuun Mai. Sitä tarvitaan ainakin hiukan työnhaussa tällä hetkellä. Sitten pitää hyödyntää IHAN kaikki ajateltavissa olevat kontaktit, joita on onnistunut luomaan. Vähän tyhmä neuvo, kun luulisi, että kaikki noudattavat sitä automaattisesti, mutta ihan aina ei niin kuitenkaan ole. Yöllä nukutaan ja päivällä tehdään työt!! Murr, mur. Terveisii Ossilasta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nämä kaikki hakuprosessit eivät ole helpoimmasta päästä. Sydän syrjällään nyt vaan voi odotella, millä verukkeella evätään kohta 3kk pantattu päätös. Opettavainen kesä, se täytyy myöntää. Työnhaku on melkein lasten leikkiä tämän muun byrokratian rinnalla...

      Pitää ottaa hyvä neuvosi käyttöön. Kesällä vaan kaikki asiat matelee, ketään ei saa kiinni jne.

      Jos päivällä on sisälläkin liki 30 astetta, teen ajattelua ja järkeä vaativat työt yöllä, kun viilenee edes sen pari astetta =D

      Poista
  6. Kyllä koettelloo jo meekämääkynnii hermoo tämä kuumuus. Ku ee ulukona voe tehä mittää. Ku ee jaksa ja on kaekki ötökät het kimpussa. Ja kaks viikkoo tätä vielä kuulema tiijjossa. Ee naarata.
    Kyllä sittä riittää vaahtija ku viilenöö... :) Onnee työhakkuu! Ja Arttu kuoma, koetettaan pärjätä! Hienot on aenahhii valjaat sulla.

    VastaaPoista
  7. Äyh, öttiäiset on kamalia :(
    Juu ei naurata, kun kunto loppuu ja mitään ei jaksa. Mutta kuoma, kyllähän me kestetään vilpoisiin asti, kun saadaan olla varjossa ja raikasta vettä riittää kupissa ;)

    VastaaPoista
  8. Anonyymi24.7.14

    Nellikin on hidastunut sitä mukaa kun lämpötila on noussut. Mutta ei kyllä emäntäkään jaksaisi pitkiä lenkkejä kävellä :)

    Pidän peukkuja työ hakuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtii sitä sitten taas kävellä, kun ilma viilenee. Pääasia, että asiat tulee hoidettua ja koirien kirjeposti luettua ;)

      Kiitos <3

      Poista
  9. Huh hellettä tosiaan! Ei tykätä täälläkään ja oli siellä Hesassakin ihan tarpeeksi lämmintä - hiki virtasi kun vähän liikahti:)
    Tiitukaan ei oikein tykkää juoda lenkillä, muutenkin juo melko vähän. Nyt kokeilin semmoista konstia, että otin kuitenkin vettä mukaan ja tuolla lenkillä kaadoin vettä kämmenelle - siitä kelpasi lipsutella kyllä. Kokeile Artulle jospa kelpaisi juoda sillälailla edes vähän.
    Hyvää viikonloppua ja Artulle muiskut :)

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)