torstai 11. joulukuuta 2014

10/56 Maalaispoika cityssä...

Jos erehtyy luulemaan, että liki 6-vuotias mäyräkoira on oppinut ihmisten tavoille, kannattaa lähteä sen kanssa pois kotoa, uuteen ympäristöön, hajujen ja äänien keskelle. Kotikulmien lenkit on niin nähty, että sen "tottelevaisuuden" ja mallikelpoisuuden vastapainoksi kaikki muualla vastaan tuleva ärsyketulva moninkertaistaa hulluuden, mäyräkoiran itsepäisyyden ja täydellisen kuurouden ihmisen naurettaville käskyille.

Mäyräkoiran villiintyminen kaupunkivilinässä eskaloitui Kampin Mustissa & Mirrissä pehmoleluhyllyn kohdalla hallitsemattomaksi tahtojen taisteluksi. Lattialla sutivat tassut vetivät 11 kilon moninkertaistetulla voimalla ihmistä vääjäämättä kohti vinkuvia, karvaisia, pehmeitä, koiran mielestä vastustamattomia pehmoleluja. Alahyllyt ja matalalla olevat koukut tyhjenivät valjaista ja muusta irtotavarasta, kun liekeissä oleva mäyräkoira kokeili ohi kiitäessään kuonolla vähän kaikkea... (Kuka älykääpiö laittaa lemmikkiliikkeessä valjaat, herkut ja muut helposti putoilevat ja hampaisiin napattavat tavarat niin alas, että ihmisen pitää kyykistyä, mutta koiralle kaikki on nenän ulottuvilla! Sama suunnittelija varmaan sijoitti alun perin ruokakaupoissa karkkihyllyt lähelle kassoja. Voimattomat vanhemmat täysinäisten ostoskärryjen kanssa ovat kokeneet tämän pehmolelu-katastrofin monta kertaa...)

Selvisimme kaikesta, saimme metsästettyä muutaman pötkön heppa-ruokaa, taistelimme myrskyssä läpi kaupungin (ihminen ohuessa takissa ja ilman käsineitä, koira ilman paitaa). Selkäreppu täynnä dieetti-koiran pakasteita takasi sen, että kroppa oli kohmeessa sekä vasten myrskyä että selkäpuolelta. Olimme kotiin palattuamme raukeita ja väsyneitä kuin vuorikiipeilijät.

Dieetistä puheen ollen, leipänsä eteen on toki tehtävä töitä, mutta hevosenlihan metsästäminen koiralle on käynyt urakasta. Tiistaina huomasin, että hepan luulihaseos alkoi kovettaa koiran vatsaa liikaa. Lisäsin ruokaan tupla-annoksen jäävuorisalaattia soseena, mutta lenkillä päkistely jatkui. Huomasin netsistä, että koiranruokien pakasteauto kulkee työmatkani varrelta ihan passeliin aikaan, ja tein leuhkan tilauksen. Mutta joko auto eksyi myrskyssä, tai mikä on todennäköisempää ja niin tuttua, minä olin väärään aikaan väärässä paikassa...  Jäin ilman niitä hepan lihoja ja soitin läpi kaikki mahdolliset liikkeet, joissa luutonta hevosenlihaa voisi olla. Niinpä lähdimme myrskyä uhmaten keskustan pyörteisiin ja löysimme sitä. Tosin siinäkin laadussa on pieni määrä maksaa mukana, mikä ei liene jokapäiväisessä ruuassa tarpeen tai edes suositeltavaa.

Maksan määrä jäi sen verran vaivaamaan mieltä, että jatkoin etsimistä. Huomasin paitsi noilla kauppojen pakastealtaiden reunoilla lähes vesi kielellä notkuessani ja ravitsemuksellisten nippelitietojen vilistäessä päässäni, että nyt on raakaruokinta vienyt mennessään.

Tänään kiidin suoraan töistä toiseen pakasteita myyvään liikkeeseen (vain kerran yksisuuntaista  väärään suuntaa, kerran väärälle kaistalle jouduttuani muutama kilometri harhaan ja perillä pyrin ns. takaovesta sisälle kauppaan...), josta sain pakastimen äärimmilleen jauhelihaa ilman lisättyjä aineksia sekä muutaman lihaisan luun. Myyjiltä tuli vielä hyviä neuvoja dieettiä ajatellen.

Melkoisiin seikkailuihin tämä koiran ravinnon metsästys on johtanut. Luulin viettäväni leppoisan loppuviikon, kun maanantaina puolen yön maissa sain yhden työprojektin valmiiksi. Mutta silloin en vielä tiennyt, mihin einestaisteluihin tämä tie johtaa. Enkä nyt tarkoita eineksellä niitä prosessoituja, teollisia valmisteita, vaan ihan einehdittäväksi tarkoitettuja, puhtaita raaka-aineita, jotka näyttävät maistuvan koiralle erittäin hyvin.

PS: Rakas kamumme Kalle täytti eilen yhden vuoden. Onnea muruselle, pienelle nassikalle.

11 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar11.12.14

    Olipa teillä seikkailu! Ihan oli pakko nauraa, vaikka tilanne ei mitenkään ollut naurettava. Kirjoitus nyt vain on laadittu niin hauskaksi, ettei tirskahduksilta millään välttynyt. Tuon tekstin voisi hyvin julkaista esim. Koiramme -lehdessä, jossa pari tyyppiä pakinoi.
    Hienoa, että Artulle löytyi kuin löytyikin sopivaa murkinaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naura pois, ei sitä reissua voi itsekään vakavana muistella :)
      Kyllä mä olen jääny ajan jalkoihin pakinoiden sun muiden artikkeleiden suhteen... ruosteessa sekin taito ;)

      Tänään koittaa totuuden hetki, kun pistetään tarjolle tuota viimeksi ostettua karkeatekoista jauhelihaa. Jos hienohelma ei syö sitä, ei hymyilytä enää yhtään.

      Poista
  2. Tuo kuulostaa iha justiisa oekeelta ruuvvanmetästykseltä. Ihanku joku elokuva "Mai, Arttu ja puuttuvan hevosellihan metästys" :)
    Jos tiälläpäen asusit ni heleposti oes suatavilla sitähhii herkkuva.
    Hyvä kuitennii ku etintäretki tuotti tulosta ja Artulla on muonavarasto täännä.
    Myöhhii tiälä onnitellaan Kallee. Yksvuotispäevä on semmonen merkityksellinen päevä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakina ja elokuvakässäri :)) Jopas tuli yhdestä postauksesta paljon mukavaa materiaalia =D

      Loppujen lopuksi heppaa oli monessa paikassa, mutta tuo maksan lisääminen "allergiselle koiralle sopivaan perusravintoon" ihmetyttää.

      Hiukan ostin jo varastoon kalkkunaakin, josta toivon eliminaation seuraavaa sopivaa lihaa heppakuurin jälkeen. Kalkkunasta löytyy niin paljon vaihtoehtoja, siipiä, kauloja, pyrstöjä... ja ihan jauhelihaa. Enkä liioittele yhtään, että noita miettiessä en enää ajattele niitä raakana lihana, vaan koiran herkkuna. Ja sen eteen olen valmis tekemään paljon, kun vaan koira syö ja voi hyvin.

      PS: kahdessa viikossa on Artun turkki ruvennut kiiltämään paljon enemmän, onko tää edes mahdollista...

      Poista
    2. Juu, Kalle on merkityksellisessä iässä :) Ja hyvin merkityksellinen pieni koira <3

      Poista
  3. Mikä tarina! Voin samaistua, kyllä sitä itsekkin on joskus saanut seikkailla seikkalemasta päästyäänkin koiran ruokien perässä. Nyt tilasin netistä noita nappuloita, sepäs olikin helppoa! Maksu netissä ja haku lähikaupasta. Femma ei tietenkään arvostanut ruoan muutosta (vaikka kädestähän nappulat käyvät namupaloina) ja olisi varmaan jättänyt syömättä ilman Ässän painostavaa tuijotusta. Ässä ei varmaan edes huomannut lihan sekaan sukeltaneen jotain nappuloitakin..

    Seuraava dilemma on lihan metsästys, se on lopussa. Teidän tarinan innoittamana taidankin kokeilla Lempimuonaa, sieltä saa kuulemma kotiinkuljetuksella tavaraa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappulat on helppoja, siksi olen niihin aina välillä sortunut. Artun kohdalla se on nimenomaan sortumista. Nyt on kaikki parhaatkin nappulamerkit kokeiltu, ja toivottavasti muistan tämän, enkä osta enää yhtää laatua, jonka mainos saa näyttämään juuri allergiselle sopivalta...

      Jos löydät Murren Murkinan liikkeen, suosittelen :) Mutta kotiinkuljetus kuullostaa luksusjutulta =D

      Toi on tuttua: nappulat ei ajan mittaan kelpaa kupista, voivat seisoa siinä vaikka viikon. Mutta kädestä menee vaikka pienet kivet =D tai siis ainakin ne samat nappulat ;)

      Poista
  4. "Ruokasi eteen tulee sinun työtä tekemän" tuli ensimmäisenä mieleen. Heppa taitaa olla harvinainen eläin nyky-Suomessa ja niitä joutoheppoja teurastetaan eniten kai syksyllä, ettei tarvi ruokkia talven yli. Muistan jostain lukeneeni tuon. Ei oota myytiin Vilin aikoina aina silloin tällöin eli kannattaa varastoida sen minkä saa mahtumaan.

    Hurjalta kuulostaa tuo teidän kauppareissu, Arttu, metsästyskoira, näki siellä "saaliseläimiä", minkä koira luonnolleen mahtaa...Vietit vievät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heppa oli vaan sellainen, mitä ei Arttu ole syönyt, sillä oli hyvä aloittaa. Mutta mietin itsekin, miksi en kokeillut vaikka poroa aluksi. Jos heppa nyt sopii testin loppuun asti, ei siitä taida tulla vakiomuonaa. Vaikka onkin kuulemma hyvin rautapitoista ja muutenkin hyvää lihaa, eikä turhan rasvaista.

      Pehmokauppa oli kyllä mulle yllätys. Siellä ollaan ennenkin käyty, mutta nyt mökkiytynyt koira jotenkin ihan hajos käsiin, kun näki niin paljon leluja kerralla =D

      Toivottavasti Wuppe on ihan kasassa kokemuksestaan ja iloinen itsensä jo.

      Poista
  5. Onpa sun, kuamahyvä, eväät hakusessa. Mut hianoo on, että oot päässy tommoseen lemmikkikauppaan. Me ei olla päästy ku pari kertaa, ku meijän Tuisku menee uusiin paikkoihin pissillä sisään. Parasta on se, että sulle on löytyny kunnollista ruokaa. Popsihan ja tule terveeks. Terkkuja myös sun äipälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen metsästyskoira. Kuten tekin =D Silloin pitää olla kunnon ruuanhakureissuja.

      Ai pissillä =O No, mä meen sitten niin että ovenkarmit paukkuu =D

      Olen jo aika terve, voisin syödä välillä pari puruluuta ja kinkkua ja maksamakkaraa ja nakkia ja... ai ei vai :(

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)