tiistai 2. joulukuuta 2014

1/56 - Ensimmäinen päivä


Missä on minun puruluuni...

Tänään on ilon aiheita, ihan monikossa. Ja kun en mainitse mitään omasta päänupistani, saadaan kerrankin positiivinen postaus.

Lähimmästä lemmikkikaupasta löytyi pakastettua hepan jauhelihaa (Musch). Arttu syö sitä mielellään ja käskytti reippaalla haukulla jo antamaan lisää! (Kiitos kortisoni ja sen myötä lisääntynyt ruokahalu...) 

Ell antoi luvan kokeilla kortisonia vielä yhtenä päivänä pienemmällä annoksella, mutta jos koira voi pahoin, pitää lääke lopettaa. Annoin tabletin aamulla, ja yhtään oksua ei ole kuitenkaan tullut tänään. Apuna on ollut Pepcid-tabletti, jonka sain tuikattua Artun kitaan, (pyydystin lääkkeen vain kerran lattialta takaisin mulkoilevan mäyrän suuhun). Nyt pitäisi mahansuojankin auttaa sietämään kortisonia.

Ja se peruna! Ostin kilon perunoita, keitin muutaman, ja survoin hepan jauhelihan joukkoon. Mikä voi olla ihanampi näky kuin hyvällä ruokahalulla kupistaan popsiva koira! 

Oma parsakaali-peruna-nakki-annoksenikaan ei ollut hassumpi. Ainakin siitä tuli hetkeksi energiaa paukuttaa tietokonetta eilisenkin edestä.



17 kommenttia:

  1. Hienoa! Tsemppiä sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti menee, kiitos kovasti <3

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar3.12.14

    Valtavan hienoa! Nyt vain rinta rottingilla kohti paranemista. Ja se mamman päänuppikin toivon mukaan asettuu nyt, kun stressi koiruuden tilanteesta helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä melkein juhlitaan, kun asiat alkaa sujua :)

      Poista
  3. Hienoa, aivan parasta, Arttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu on niin paras, ja rakas <3

      Poista
  4. Hyvä homma! Minä ku olin kansa mualiman nirsoen syömämies ennen ni äet ihastelj sitä minun syöntijä sittä kortisoonin aekaa. Ja kaahistelj juontija. Ja pissimistähhii. Ku sitähä riitti.
    Hyvä ku saetta tuon mahasuojan. Kyllä se siitä ruppee helepottammaa.
    Tuo puruluun puutos on harmittava asija. Niitei taijeta tehä hepannahkasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten muuten sun ruokahalu muuttu sen leikkuun jälkeen?
      Täytyy se Rela-tippakin hakea joskus apteekista, mutta nyt otetaan aikuisten Papcidiä ;)

      Täytyy kysellä noita puruluita jostain. Kun kortisoni vähenee, Artun energiatasot alkaa taas nousta. Ja sitten tarvitaan muutakin kuin sohvalla loikomista...

      Poista
    2. Pepcidiä siis.

      Poista
    3. Ruokahalu on ollunna huipussaa sen leekkuun jäläkeen. Eekä oo kummemmin ollunna mahavaevojakkaa. Ku sitä ennen olj nuita tyhjämmaha oksennuksija meleko usseen.
      Ja mikä parasta, ee oo ollunna mittää ruoka-aene onkelmatakkaa nuissa syömisissä. Varovasti on ellin luvalla kokkeeltu. Kyllä koko elo korjaatu sillä leekkuulla! :)

      Poista
  5. Kyllä se siitä. Alku aina hankalaa.
    Perunan pitäisi myös sitoa liikoja mahahappoja, kuulemma. Ja sellainenkin tieto liikkuu ell:ien keskuudessa, että perunoita koiralle pitää keittää kauemmin kuin mitä ihmiselle, elikkä ylikypsiksi ja lisäksi muussata haarukalla tarkkaan muusiksi. Sulavat sitten paremmin siellä koiran massussa.
    Ja sitten vielä yksi neuvo (niitä nyt satelee varmaan jokaiselta). Hevosenliha on vähärasvaista, joten täytyy muistaa, että koiran tärkein energianlähde on rasva. Siis sitä on jostain saatava lisää. Raakoja hevosenluita anna toki pureskeluun, jos Arttu suinkin tykkää.
    Lykkyä tykö ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin melkein jauhoperunoista, joten samaa sapuskaa on luvassa molemmille :)

      Mitähän rasvaa sitten uskaltaisin antaa? Joku neutraali öljy, mikähän sellainenkin olis...

      Poista
    2. Jos siitä hepasta löytyisi rasvaisia osia, niin ne kannattaa ainakin antaa. Kasvisöljyä?
      Toisaalta, eliminaatiodieetti ei ole kovin pitkä, joten ehkä se aika kuluu ilman lisärasvojakin. Jos siitä tulee jatkuva pääruoka, niin sitten jotain Nutrolin-öljyä, ehkä. Kannattaa varmistaa asia.

      Poista
  6. Koettakaahan molemmat parantua. Eikö kannattaisi teettää Artulla allergiatestiä? Tosin sehän on suuntaa antava, eikä välttämättä 100-prosenttinen, mutta siitä saa paljon niitä markkereita. Ossi esimerkiksi on perunalle allerginen (testin mukan), joten onneksi emme silloin aloittaneet ELLin suosittelemaa peura-perunanappulaa:). Kun peura on sitten se toinen, jolle Ossi on allerginen. Terkut Ossilasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ell sanoi, että testi on turha, ellei aio siedättää koiraa testitulosten mukaan. Ja ilmeisesti ruoka-aineissa testi ei ole aina kovin luotettava. Ympäristön allergeeneja (siitepölyt, homeet yms.) on taas turha tietää, jos ei siedätä.

      Mutta te saitte testistä tarkat tulokset. Ehkä kysyn vielä elliltä, voisiko sitä testiä ajatella, edes dieetin tietojen vahvistukseksi.

      Poista
  7. Kiva kuulla että Artulla on ruokahalut palanneet <3
    Toivotaan että myös emäntänsä pää myös on pian kunnossa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ollaan molemmat aika kuosissa :) Huomisesta ei onneksi tiedetä ;)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)