torstai 14. tammikuuta 2010

Hinku-Vinku-koira

Uutiset ja sää:

Ulkona on leutoa ja kivaa. Josta johtuu, että Mäyräkoira on liian täynnä virtaa. Siis aivan todella! Aamu on ainut rauhallinen hetki päivässä, sen laiska koirakin omaksui joululomalla. Emäntä hipsii keittöön, kylppäriin, pukeutuu hissun kissun ja livahtaa ovesta ulos ja töihin. Mäyräkoira käy jossain välissä unisena pissalla, omalla lumeen lapioidulla kiitoradallaan, ja palaa peittojensa keskelle nukkumaan.

Ruokatunnilla on pakkasista asti tullut tavaksi poiketa antamaan koiralle "aamupala", ja ennen töihin paluuta on käyty pieni lenkki. Paukkupakkasilla se oli "lämpimin" hetki päivästä, joka ajateltiin koiran eduksi. Mainittakoon intiiminä yksityiskohtana koiraa loukkaamatta, että "isot asiat" onnistuvat vihdoinkin lähes poikkeuksetta tuolla lenkillä suuremmin odottelematta ja koiran voi taas huoletta jättää uuden olohuoneen maton seuraan iltapäiväksi... Tätä velvollisuuslenkitystä ehtii edeltää jo ovella vinkuminen, uusin "hinku-vinku", joka on hyvin vieno, ärsyttävä kurkkuääni. Se tulee varmaan hännänjuuresta asti, heikkona ja säälittävänä, kuin joka uloshengityksellä olisi astmapotilas kyseessä. Samaa hinkumista käytetään autossa kuskin hermojen kokeiluun ainakin reilut puoli tuntia, kunnes äänen ilmenen tehottomuus kuskiin saa sen taukoamaan. Hetkeksi.

Töistä palattua alkaa heti sama "hinku-vinku"... Koira hinkuu ovella, kun emäntä istahtaa ruokapöytään, vessanpytylle tai nojatuoliin! Koira kolkuttaa eteisen ovea kyljellään ja pääseekin ulos lumeen lapioidulle kiitoradalleen pissalle, palaa sisälle, jää ovelle odottamaan ja hinkuu ja kolkuttaa... En tiedä vielä, kumpi on rasittavampaa, paukkupakkasten aikana hellittämättä tuijottava koira vai nyt ilmojen lämmettyä hellittämättä hinkuva ja kolkuttava koira...

Kun emännän pitkän odottamisen (nojatuolissa hiirenhiljaa tilaisuutta kärkkyen) tuloksena tulee se sekunnin sadasosa, kun koira ei hinku-vinku, ei kolkuta ovea ja kenties on siirtynyt oven luota metrin verran keittiön suuntaan, emäntä nousee muina miehinä ja ehdottaa juuri keksimänsä idean: "Mennäänkö lenkille?!" Johon kora vastaa hinku-vinkulla ja oven kolkutuksella ja hyppimällä ja kierimällä ja taitaa se joskus tuoda pallonkin varmuuden vuoksi... Kaikki ehdollistumat läsnä kerta kaikkiaan.

Lenkillä vetäminen ja muiden koirien räyhääminen on alkanut olla kivaa! Vetäminen on pakkasukon syy, sillä ennen pakkasia koira veti jo ehkä noin joka kymmenennellä lenkillä hiukan vähemmän... Räyhääminen on uusi käsittämätön juttu. Ensin koira lähestyy vastaantulevaa koiraa pää pystyssä, niska ojennettuna mittaviin korkeuksiin, ettei suorastaan kaula kaarella. Sitten se tuijottaa, herkeämättä vastaantulijaa, joka on vielä ihan rauhallinen. Mutta se tuijotus... jossain vaiheessa vastaantulija saa siitä tarpeekseen, ja samalla sekunnin sadasosalla rähähdys alkaa kahdesta kidasta. Jonakin päivänä muistamme ottaa namit mukaan lenkille, ja edes kokeilla niiden tehoa.

Joululomalla koira oppi nukkumaan miehekkäät yöunet, 12 tuntia ei tunnu missään! Mutta onpa tulossa miehen ikäänkin, tasan kahden viikon kuluttua on eka vuosi täynnä:) Ehkä tässä siis eletään murkkuiän vaiheita, ja kiskotaan hihnaa joka päivä vähemmän, hinkutaan ulos taukoamatta, kunnes emäntä ostaa korvatulpat ja ollaan koko ajan niin mahdottoman Mäyräkoiraa.

Synttäreiden kunniaks olisi ehkä tämä blogi jätettävä Artun haltuun, ja perustettava uusi askarteluille...

9 kommenttia:

  1. Hinku-vinkuminen on tuttua meilläkin. Samantien kun alan vetää toppahousuja jalkaan, Ollilla alkaa hienostunut, tuskin kuuluva hinku-vinkuminen. Jos menen tässä vaiheessa vessaan, hinku-vinkuminen voimistuu sen verran, että Olli tietää minun kuulevan äänen. Yleensä komennan Ollin odottamaan maahan seinän viereen uloslähtöä. Siinä poika sitten makaa, napittaa silmiin ja ääntelee vienosti. Mäyräkoirat on niin ihania!

    VastaaPoista
  2. Voi Arska! Tuttuja juttuja puhut. Arvaas missä nyt olen?Hehee, äiskän kanssa siellä:)
    Aamukaffet on juotu äipän kanssa ja sit vauhdilla "sinne" minne se kahvi aina lähettää.En voi olla erossa emännästä edes sitä omaa rauhallista hetkeään. Ovea on tökittävä jos tuo haluaisikin olla rauhassa.Sit alan petaa veskimattoa sykkyrälle ja nukahdan siihen patterin viereen hetkeksi.Onhan turvallinen olo kun "emokki"on lähellä.Sisko makaa korituolissa vällyjen alla ja kuorsaa. Se ei niin äipästä piittaa, on itsenäinen kun on oikea äiti itsekin.Lapsia sil on 4, syntyneet 2002.
    Oikein iloiset haukut sinne sinulle Arttu ja voihan hyvin.
    Kusti,, Roosa ja emo

    VastaaPoista
  3. Höh, Taika-Tynamiitti räyhää nartuille, leikatuille uroksille, sakemanneille (yksi könitti pahasti)... hyvin toimii pikkuinen vesiputeli, josta truuttaa vettä neidin tuulilasiin, kun rähinä alkaa. Sit mitään sanomatta puteli taskuun. Mutta ovela koira tsekkaa onko sillä putelia tassu vai ei... ;)

    Auttaisko antaa Artulle Kong-puuhaa, ennen hinku-vinkuilua?

    Vinkuminen on tuttua. Taika vinkuu heti, kun pitäisi olla aloillaan. Eli liikennevaloissa, jonossa, odottaessa bussia, hissiä, vuoroa koirakoulussa...

    VastaaPoista
  4. Arttu oli melko hiljainen odottelija tässä välillä, kolisutti vaan olkapäällä eteisen ovea, siksi tuo hinkuminen on uutta ja outoa ;) Kongit, puuhapallot ja pyramidit on täytetty herkuilla ja maissinaksuilla, mutta ulos pääsemistähän ei tällä erää voita mikään. Muutama päivä kun ravataan pitkät lenkit, tilanne tasoittuu, ainakin tänään pötkäle meni nukkumaan ajoissa, kun oltiin pari tuntia liikkeellä töiden jälkeen.
    Hmm... vesiputeli lienee Artun kohdalla liian tehokas, poika inhoaa vettä kuin kissa... Kerran räväytin märillä käsillä pienen pisarasateen sen päälle ja tyrmistys oli valtava. Ja yhden toisen pennun olen saanut akanaan todella loukkaantumaan suihkepullolla. En tiedä miksi näin vesikammoisia kohdalle on osunut :)
    Olen opettanut Arttua pyytämään ulos, kun yöllä ei välttämättä herää siihen oven kolkutukseen. Se on nyt havainnut äänensä tehokkaaksi mielenilmaisuksi. HARMI vaan kun samaan aikaan sen kaikki muut ilmeikkäät äännähdykset on jääneet pois leikkiessä ja mua komennellessa, tilalla on tuo ärsyttävän yksitoikkonen hinkuva haiku ;/ Yritän olla huomaamatta eli vahvistamatta turhia vinkutuksia, mutta ovella ulos pyytävää koiraa on pakko totella :) Kunpa Arttu saisi värikkään äänensä takaisin...
    Vieraiden ajaksi pois keittiöstä käskettynä se vielä ennen joulua vongahteli toisessa huoneessa niin huvittavia äänkoukeroita, että ruoka melkein meni väärään kurkkuun naurua pidätellessä :D)))

    VastaaPoista
  5. Kuinka tutulta tuo kertomasi kuulostaakin. Meillä tulee noita äänikohtauksia yleensä aamulla ja iltapalaa odotellessa, kun emännällä kestää kuulema liian kauan nousta sängystä tai sohvalta ylös palvelemaan arvon mäyräkoiraa. Ihanaa on myös toisinaan herätä keskellä yötä siihen, kun Mauri vinkuu sängyn vierellä: "en jaksanutkaan enää nukkua, joten tulen herättämään sinutkin tällä säälittävällä vinkumisella!" Ja kun se ryökäle osaa kuulostaa niin uskottavalta unen läpi, että mamma herää paniikissa katsomaan onko kultapuppelilla jotain hätänä. Sitten koira alkaakin vain tyytyväisenä tarjoamaan pyllyään rapsutettavaksi. Ärgh! :D

    Tuohon remmirähjäilyn kitkemiseen paljon sympatiaa. Nim. meillä on tehty töitä sen kanssa viime toukokuusta lähtien, jolloin tämä ihastuttava tapa siis alkoi. Rähjäämiseen kannattaa ja pitääkin puuttua samantien. Sehän on epävarmalle koiralle todella palkitsevaa, koska rähjäämisen kohdehan ns. saadaan karkoitettua, kun se jatkaa matkaansa eteenpäin. Näin rähjääminen vahvistuu kerta kerralta enemmän. Jotenka namia lenkille mukaan ja reilusti palkkaa, kun koira käyttäytyy nätisti, se on minun neuvoni. :)

    VastaaPoista
  6. Niin tuttua, jopa lohdullista. Meillä on totuttu vinkumiseen kohta kolmen vuoden ajalta, mutta räyhääminen puolestaan on uudempaa matskua. Siksipä siihen ei ole vielä tottunut ja osa kohtaamisista saakin emännän itkemään vuolaasti epäonnistumistaan. Jotain tartteis varmaan tehdä...

    VastaaPoista
  7. Katsoin just viimeisimmän jakson "Isännän ja koiran käytöskoulusta" ja siinä remmirähjäys saatiin tosi hienosti aisoihin. Pitää kai varustautua naksuttimilla ja herkuilla ja vuolailla kehumisilla (vaikka naapurit sitten katsookin vielä pidempään...), jospa se olisi sen arvoista.
    Hmm, pelottavaa kuulla, että ei tämä ollutkaan tässä, kun koiran sai vuoden ikäiseksi. Koko ajan voi siis tulla uutta, takapakkia, outoja tapoja ja uhmakausia.
    Otan aseiksi positiivisen vahvistamisen, herkut ja koirahieronnan. Tulen sitten joskus kertomaan täällä, mitä on vaikuttanut.

    VastaaPoista
  8. Nuo mäykyt ovat niin taitavia emännänkouluttajia ;)

    Hih, eipä todellakaan ole "tämä tässä", kun koiran saa vuoden ikäiseksi. Sittenhän se vasta alkaa kasvaa pentuvaiheesta aikuiseksi!

    VastaaPoista
  9. No, meillä on namiskua taskut täynnä ja emännän takki haisee milloin millekin herkulle. Namipalkalla (eli oikeasta ohituksesta) ei rähjäys ainakaan ole loppunut, eikä vesiputelilla (vesikauhuinen koira meilläkin)... Naksuttimen kanssa pitäisikin vielä yrittää tehostetusti... Mut hyvin koiran takaraivoon tosiaan jää epämiellyttävät irtokoirien hyökkäilyt ja lähentelyt. Jäisipä positiivisetkin asiat aina yhtä nopeasti ja hyvin:) Tsemppiä koulutukseen!

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)