Herään yöllä, ja ihmettelen miksi. Talo on hiljainen, tuuli ei ulvo, eikä koirakaan. Kello on 03:30. Ei ole liian kuuma, eikä varpaita palele. Eikä ole nälkä. Väsyttää, ajattelen, ja luulen nukahtavani pian.
Joku ääni? Koira pyytää ulos? Vai näkeekö se unta? Ääni ei kuullosta uniääniltä. Miksi ääni oli niin vaimea, onko eilinen ruotuun palautus pahoittanut pienen mielen, menenkö katsomaan ja paapomaan asiat kuntoon, vai odotanko uutta ääntä? Ei, kyllä menen, eilinen kakka olohuoneen melkein uudella matolla oli riittävä, oma syyni kun muutin liikaa rutiineja samana päivänä: eri ruoka, epänormaali ruoka-aika, liian pitkä työpäivä...
Kurkkaan eteiseen. Koira ei ole oven takana. Kaikki on hiljaista. Sammutan valot ja menen takaisin peiton alle. Alan herätä ja ärtyä.
Sama ääni! Valot päälle ja katson koiran petille, eteiseen, olohuoneeseen... Koira lojuu peiton alla olohuoneen lattialla, silmät apposen auki ja tuijottaa minua! Ei, ei keskellä yötäkin, mitä se nyt tuijottaa, yrittääkö pompottaa taas keskellä yötä!
Lähden vessaan, mutta sivusilmällä näen, että koira yrittää spurtata luokseni - mutta se ei onnistu! Se makaa yhä peiton alla, ja kun koira liikkuu, koko peitto liikkuu!! Menen katsomaan, mitä tämä touhu oikein on. Kumarrun ja katson suuriin, ihmetteleviin silmiin, näen kuonon ja korvat ja kaulan. Muuta en näekään, loput koirasta on pussilakanan sisällä. No, miksei se tule ulos, jos mieli tekee?
Tilanne hahmottuu, kun tarkennan unisen näköni, ja huomaan, että koiran pää pistää pussilakanan käden reijästä, jumittuneena kaulasta kiinni! Yritän pujottaa edes sormen kankaan ja koiran kaulan väliin, mahdotonta. Rimpuilematta se katselee ja ihmettelee. Peruuttaminen ei auta, kaula on jumissa, tungettu niin pitkälle reijästä ulos, että ei saa otetta takaisin vetämiseen. Käsken koiran odotella rauhassa, haen keittiöstä pienet sakset ja alan varovasti nirhata pussilakanaan pientä lovea niskan puolelle. Kun saan vähän saksilla leikattua, loppu sujuu leikiten; repäisy ja koiran helpottunut ilme!
Vähän aikaa silitellään ja ihmetellään yhdessä, mitä voi tapahtua. Sitten painumme jatkamaan unia. Mysteeri on ratkennut kummallekin.
Voi hyvänen aika! Kyllä noille karvatassuille sattuu ja tapahtuu;) Vieläkö siellä on paljon pakkasta? Meillä oli vielä aamulla -20, nyt on jo lauhtunut, ehkäpä taretaan lähteä jopa lenkille kohta! Mukavaa päivänjatkoa;)
VastaaPoistaMeillä on aamuisin -20 - -24, päivällä taitaa kivuta -10 korville hetkeksi. Siinä kohdassa se lenkki sitten on tehtävä, että päästään hiukan liikkeelle. Kiva kun kävit, tulen katsomaan sinun blogiasi illalla kun päivä rauhoittuu ja odotellaan unta, ja uusia mysteerejä :)
VastaaPoistaVoi toista! Niin joutui urhea metsästyskoira lakanan yllättämäksi. ;D
VastaaPoistaVoi rassukka,melkein kyyneleet silmissä luin.
VastaaPoistaOn ne niin reppanoita sydämen sulattajia,onni,että menit lähempää tutkimaan asiaa.Minulla oli perhoskoira joka menehtyi 1½v sitten,en unohda koskaan häntä,niin viisas,minun kuuloni ja minä hänen näkönsä.
No hyvä ettei Artulle käynyt mitenkään. Mitäs pitää työntää päätään joka paikkaan. Lakanatkin kostavat kuten kirjoit..Terveisin Ossi ja M-L
VastaaPoistaVoi arttu poloa, varmasti säikähditte molemmat, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Meillä kerran kissanpentu sotki itsensä pahanpäiväisesti lattialla lojuneen laukun kantohihnaan. Sakset siinäkin olivat tarpeen ja kisu pelastui :)
VastaaPoistaMukavaa alkavaa viikonloppua teille molemmille!
Tosi hauska selonteko vaikkei se siltä varmasti yöllä tuntunutkaan, mutta onneksi paha lakana saatiin taltutettua :D
VastaaPoistaJuu, lakana kosti kaikkien Artun silppuamien täkkien ja petien puolesta :)
VastaaPoistaKyllähän se unenpöpperössä tuntui vähän sekavalta kun yritti hahmottaa asiaa, ja keksiä miten se pitäisi ratkaista. Tälle päivälle onkin riittänyt naurua, kun tuota juttua on kertonut työkavereille :) Huomasin juuri, että kyseiseen peittoon ei oltu tämän päivän aikana kajottu... Yleensä se on myllättynä ja levitetty pitkin lattiaa. Eihän koiralle voi tulla lakanakammoa... ;D)))
Hassua että notkea kisukin voi sotkea itsensä kiipeliin, hyvä kun pelastit :)
Kaija: lemmikin menetys on aina kurjaa, varsinkin jos sillä on ollut ihan erityinen paikka ja tehtävä. Iloitse hyvistä muistoista, joita et menetä koskaan.
No huhhuijaa... Meidän "pikkukoira" jumittui futonin alle hieman isompana tyttönä... herätys tietenkin 3.20 ja uikutus kuuluu futonin alta... Tuttu tilanne siis:)
VastaaPoistaAika veijareita, kun järjestävät itselleenkin kepposia öisin :)
VastaaPoistaVoi sinua Arttu pikkuinen. Toivottavasti et saaanut traumoja pussiksiin.Kamalaa ajatellakkaan vastaavaa tilannetta.Emäntäsi on onnistunut verbaalitasolla arvosanalla 10+!!!!
VastaaPoistaEttä meillä oli hauskaa koko perheellä.Niin elävästi oltiin mukana pelastusoperaatiossa.
Leppoisia lauhapäiviä sinulle Archie ja mamma
Kaisa ja K&R
Kunnossa ollaan, ja saman peiton päällä on jo nukuttu ja leikattu kynnet taas onnistuneesti ;)
VastaaPoistaEmäntä kiittää, ja odottaa uusia raportin aiheita, ei välttämättä niin hengenvaarallisia, mutta onhan se kiva kun lemmikki pitää melenkiintoa yllä ja naurulihakset kunnossa :D))
Tänään Archie ulkoili nakuna, oli pari astetta plussaa, ja heitettiin talvipalttoo nurkkaan odottamaan pyykkipäivää.