sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Muuttoa valmistellaan

Nyt pyydämme kokemukseen perustuvia neuvoja, miten mäykyn kanssa muutetaan uuteen kotiin ja vältetään:
-eroahdistuksen puhkeaminen yksin ollessa
-naapurien (2 kpl samassa talossa) räyhääminen
-uudessa pihassa ympäristön äänien haukkuminen eli jatkuva vahtiminen
-sisällä merkkailun tai muun protestin alkaminen

Olisi kurjaa jos emännän turhamaisuuden vuoksi muutto viihtyisämpään asuntoon toisi tullessaan ongelmia, joita nyt ei ole (eroahdistus ja merkkailu) tai jos uudet naapurit heti alkaisivat karttaa ja samalla pahentaa Artun melkoista vahtimisviettiä.

Voi olla että emäntä taas stressaa turhaan, mutta kerään kokemuksia ja yritän ottaa niistä niin paljon opikseni kuin mahdollista. Muutamme kuukauden päästä, joten aikaa on paneutua jo etukäteen asiaan ja valmisteluun. Matkaa on vain reilu kilometri, joten tutut lenkkipolut säilyvät osittain, vain koti muuttuu. Arttu on kovin kiintynyt omaan kotiin. Koirapuistossakin se usein kyllästyy ja haluaa kotiin.

6 kommenttia:

  1. Koira on onneksi siitä helppo, että siellä missä on sen perhe, siellä on sen koti. Näin tietysti usein, mutta poikkeuksiakin löytyy - niitä jotka rakastavat tiettyä asuntoa ja pitävät sitä ehdottomana kotikolonaan :)

    Tutut huonekalut tai koiran omat lelut/peitot ovat tärkeä osa muuttoa. Tavarat jotka ovat olleet sen kotona, ovat myös uudessa kodissa, muuttumattomina ja tuttuina ja turvallisina.

    Itse olen muuttaessa opettanut aina koirille uudessa asunnossa ns. herkkukaapin paikan. Eli paikka josta kaivan aina koirien herkut ja ne näkevät kun ne sieltä kaivan. Ei mene kauan kun koira oppii missä on herkkukaappi - ja missä herkut, siellä koti :)

    VastaaPoista
  2. Koirat polveutuvat sudesta, jotka puolestaan vaihtavat maisemaan tiheästi. Yleensä siis muutosta ei tule ongelmia, sillä koira tykkää vaihtaa maisemaa. Oma stressaaminen huonekalujen paikasta ja järjestelystä kylläkin saa koirankin stressaantumaan. Kannattaa ottaa koira siivoilemaan uutta asuntoa jne. Omat lelut mukaan ja sitten siellä järkkäilyn seassa tehdään kaikkea mukavaa. Etsitään uusia piiloja sekä piilotellaan herkkuja. Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvistä vinkeistä :) Toivottavasti niitä tulee vielä lisääkin niiltä, jotka ovat muuttaneet hiukan (?!) takertuvan koiran kanssa.
    Jännä juttu, miten mäykynomistajat on aktiivisia, kun laitoin kahdelle keskustelupalstalle saman kysymyksen, ja vain mäykkypalstan ihmiset oli kilvan vastailemassa :) Ihanan erilaisia vastauksia jokaiselta, saan oikean tietopaketin! Tai siis Arttu saa, sen oloa tässä yritetään helpottaa.

    VastaaPoista
  4. Hei Mai ja Arttu! Jos osaisin neuvoa, niin tekisin sen enemmän kuin mielelläni, ainakin muutama noista ranskalaisista viivoista on läpikäyty. Mutta ei varmaan auta muu kuin katsoa mitä tuleman pitää ja yrittää itse ottaa lunkisti, niinkuin Sheriffit tuossa jo sanoivatkin. Joskushan mäykyt yllättävät ja kaikki meneekin ihan hyvin! Toivotan teille hyvää muuttoa!
    Kiva tausta sulla tässä blogissa, ja sanon tässä Artun puolella, että mosaiikkityösi on makeita, vieläkö teet niitä?

    VastaaPoista
  5. Yritän olla lunki, ihan rento, tuskin muuttolaatikot pysyy näpeissä, kun vetelehdin rauhallisesti huoneesta toiseen :)
    Oikeasti, toi on tosi tärkeä juttu, mulle kaikkein vaikein.

    Blogin taustan lähteen näet sivun vasemmasta yläkulmasta :)

    En ole askarrellut kuin ehkä 3 korttia sen jälkeen, kun Arttu astahti kynnyksen yli... Mosaiikkitarvikkeitakin olis, mutta jospa sitten siellä uudessa kodissa takapihalla saumaillaan ensi kesänä mosaiikkijuttuja :) Saumaaminen niissä onkin ikävintä, tuntuu että se peittää liikaa yksityiskohtia alleen, ja suttaaaaaaaaaaaa.
    Kaikkea olis kiva tehdä, mutta en tiedä miksei pääse alkuun nykyään ??

    VastaaPoista
  6. Me ei olla muutettu, mutta kerrostalonaapureillemme selvisi vasta noin vuoden kuluttua, että meillä on koira... eli aiak hiljaa neiti oli:) Tärkeintä oli jättää koiruus vain umpiväsyneenä yksin. Oppi silloin, että yksin ollessa nukutaan, eikä tressannut tunnin tai kuuden tunnin poissaoloista mitään. Lähtiessä pudotin lattialle aina maksalataikko/jauheliha/herkkutäytteisen Kongin pakastimesta. Sen parissa hurahtaa hurtalla helposti puoli tuntia. 4H-dogsitterit avittivat vilkkaimmassa iässä.

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)