Jos kivusta saisi pisteitä, niitä kertyisi elämän aikana paljon. Olisko ne plussa- vai miinuspisteitä, en tiedä. Tai jos olis sekä että. Toisilla, niillä paremmilla pisteillä vois lunastaa vaikka näin jouluna ekstrasuklaata tai tupla-annoksen luumurahkaa. Miinuspisteet sitte taas johtais useampiin siivous- tai tiskausvuoroihin. Minähän meillä muutenkin siivoan, eli mitä vaikutusta?
Kipupiste kurkku
Monta viikkoa jatkunut yskä muutti muotoaan: tänä iltana iski kurkkukipu. Ah, miten jouluista tämä sairastuminen "juuri kun kaikki kiire olisi loppunut, ja OLISIN voinut rentoutua..."
Kipupiste koiran koulutus lenkillä:
Juuri kun aloin sisäistää Koirakuiskaajan positiivisen energian asioita, menin ja kokeilin lenkillä SITÄ. No, koiran koskettamista kengällä, kun se tekee jotain ei-toivottua. EI potkua, eikä edes tönäisyä, vaan sellainen hipaus kengän syrjällä johonkin ohi vilistävän koiran fleecellä topatun kankun tienoille.
Kipu tähän juttuun tuli siitä, kun ohi ajava auto tööttäsi ja pui nyrkkiä...
Ah väärinkäsitysten maalaisidylliä täällä kaukana pohjolassa, jossa ymmärretään koiran ulkoilutuksesta korkeintaan sen verran, että asetutaan KESKELLE kulkuväylää, tuijotetaan duettona (koira SEKÄ taluttaja) vastaantulevaa, provosoituvaa, valmiiksi ylipakattua energiaa tihkuvaa ja suorastaan konfliktitilanteita ajankulukseen odottavan Mäyräkoiraa! Väistäminen on suorastaan sakotettava ominaisuus, väistämisvelvollisuus taas liian pitkä yhdyssana edes ajateltavaksi...
Kipupiste ruuan kerjuu riehumalla:
Tämä aiheuttaa toistuvaa päänvaivaa lenkiltä sisälle tultaessa. Iltaruuan aika on usein heti lenkin jälkeen, mutta hihnan vankina lenkkinsä tehnyt koira haluaa pitää asuntoa kiitoratana, ja suorastaan lentää taloa päästä päähän. Matkan varrelta napataan suuhun pallo, joka käydään tömäyttämässä emännän jalkoihin (EI pyynnöstä, vaan sillä siis vaaditaan ruokaa!) tai jos se on takavarikoitu, kelpaa vaikkapa oma petikin, joka suussaan juokseva koira yrittää yhtä aikaa sekä ravistaa petiä, murista pelottavasti, juosta täysillä ja tuo koko sekametelin emännän jalkoihin.
Laitoin ruokaa koiran kuppiin tiskipöydällä ja kiehuin mielessäni, että tässä sitä taas tehdään tuon pikku-tyrannin mielen mukaan, palkitaan koko ajan taustalla yltyvää riehumista. Ei jälkeäkään rauhallisesta ruuan odottamisesta. Ajatuksena vaan ihmispoloisella saada rutiinit mahdollisimman pian pois alta, että pääsee itsekin kuuman teekupin ja voileivän ääreen...
Kivun lievitykseen käytin tällä kertaa taas Koirakuiskaajan tyyntä taktiikkaa. Käskin koiran lyhyesti ruokapaikan matolle, maahan ja lepo. Pienen tahtojen taistelun (eli mäyräkoiratuijotuksen) voitettuani mäyris todella rauhoittui kylkiasentoon. Siitä palkinnoksi mahtava kupillinen hyvää apetta :)
Kipupiste "poikamaisten vaivojen" hoidossa:
Tämän kivun kuvittelin. Mutta asia sujui liiankin kivuttomasti.
Nuoren uroksen toistuvat tulehdukset vaativat joskus Betadinella putsausta. Laitoin lattialle pienen maton koiralle ja kävin keittiöstä hakemassa Betadinen + muoviruiskun + talouspaperia. Aseistautuneena palasin eteiseen, valmistautuen kutsumaan, maanittelemaan, lahjomaan ja lopulta kilahtamaan...
Pikku matolla makasi Mäyräkoira, valmiiksi kyljellään, katsoi minua rennosti, ja meni puoliksi selälleen, nosti vielä toista takajalkaa, että hoitajan oli helpompi päästä kohteeseen. Ja parin minuutin tohtoroinnin aikana koira melkein nukahti, silmät lupsahti useamman kerran... Että silleen.
(Tekstissä mainitaan koirankouluttaja, joka ei arvattavasti miellytä kaikkia. Terveellä maalaisjärjellä olen kuitenkin hänen opeistaan löytänyt käyttökelpoisia, joskus yllättävän tehokkaita niksejä. Itselleni paras oppi on ollut rauhoittuminen ennen toimintaa. Koirankoulutuksessa siis.)
Olis kaunis ajatus kasvattaa ja kouluttaa koiraa pelkillä ns. pehmeillä arvoilla ja metodeilla, mutta ei onnistu ainakaan meikäläiseltä. Joskus kun närvi napsahtaa ja hitsaa totaalisesti kiinni lenkeillä niin saatan karjahtaa sillä seurauksella, että ääni kertaantuu lähitalojen seinistä. Siinä sitten ohikulkevat ihmiset (poikkeuksetta ilman koiraa kulkevat) katselevat tuomitsevasti, kuin lankeaisin perisynneistä suurimpaan. Juujuu, tiedänhän minä, ettei koiraa kasvateta huutamalla, ja tekisi mieli pysähtyä ja selittää pidemmän kaavan kautta, että "sori, mutta just nyt mulla on sellainen aamu, että en yhtään jaksa mitään ylimääräistä venkoilua. En mä tälleen yleensä karjahtele. Ja joo, korotan kyllä toisinaan ääntä lapsellekin. Heitelkää mua kivillä, kiitos."
VastaaPoistaMeillä on lenkit vielä toistaiseksi aina ruuan jälkeen, kun mäyrispojalla on suora putki ruokatorvesta suolistoon, mutta siinä vaiheessa kun siirrytään lenkkeihin ennen ruokaa, voin jo nähdä, että meillä on täsmälleen sama tilanne kuin teillä. Viitteitä on jo ilmassa ;)