Vakiolenkkimme päivänvalolla johtaa metsäautotien päässä pienelle aukiolle mäen päällä. Päästän useimmiten Artun vapaaksi vähän ennen aukiota. Sitten kun luulen olevani varma, että ketään ei enää voi tulla vastaan. Riskinarviointikyky vaihtelee päivittäin, mutta peruuttamatonta vahinkoa tai virhearviointeja ei ole tullut...
Tänään olin varovaisemmalla mielellä ja ajattelin käydä koiran kanssa ensin tarkistamassa koko tien, ettei leudon sään houkuttelemat mahdolliset muut koirakot (urokset) joudu Artun hampaisiin.
Ihmettelin, miksi koira käyttäytyi kuin kympin oppilas. Se teputteli vain vähän matkaa edellä, piti hihnan löysänä, pysähteli, katseli minua olkansa yli, kääntyi minua kohti, odotteli, poseerasi ja paseerasi...
Kehvelin mielistelijä odotti koko ajan sitä hetkeä, kun kutsun sen luokse, irrotan hihnan ja sanon "vapaa"...
Tien päässä oli littaantunut pahvinen juomamuki. Kalliit aktivointilelut olis häpeästä punastuneet, niin paljon erilaisia leikkitapoja irtosi yhdestä roskasta.
Paluumatkalla harjoiteltiin taas keskittymistä vierellä kulkemiseen - vapaana. Häiriöttömällä tiellä onnistui taas paremmin kuin viime kerralla. Jos jotakin kaipaan, se on koiran kanssa ulkoilu ilman hihnaa, luonnossa vapaasti liikkuen, varmana siitä että välimatka ei kasva kohtuuttomaksi. Tiedän että siihen voi olla elinikäinen matka mäyräkoiran kanssa, mutta onnistuneet hetketkin on palkitsevia. Ainakin koiralle satelee kehuja ja rapsutuksia. Hmm... mielistelikö se taas?
Onnea hienosta vapaana kulkemisesta. Meille tuo ajatus on pelkkää unelmaa - kun poika kulkisi edes hienosti hihnassa. Vaan just kun olen menettämässä järkeni, niin Olli käyttäytyy kuin ajatus. Mielistelyä siis.
VastaaPoistaKuulostaapa hyvältä. Itsekin tahtoisin pitää koiruuksia irti edes joskus. Olen vaan niin pirun arka etten uskalla. Jimi tulisi luoksekin, mutta jäällä sattuu olemaan isoja avantoja peittämättöminä sekä kaikenlaisia koiran potkijoita. Parempi siis kulkea hihnassa kaikkien kanssa, tulee vähemmän vahinkoa.
VastaaPoistaKunpa tuohon pisteeseen olisi mahdollista joskus päästä, että voisi kulkea metsässä sillä tavalla, että koira olisi vapaana! Tosi hienoa yhteispeliä teiltä Artun kanssa tuo vapaana kulkeminen, onnittelut! :)
VastaaPoistaVilpittömät onnitteluni. Me emme Ossin kanssa koskaan pääse tuohon vapaana kulkemiseen. Täälläpäin kulkevat koirat ovat säännönmukaisesti uroksia - yksi ikivanha lapinkoiranaaras käyskentelee näissä maisemissa. Lisäksi täällä juoksee sitä metsän riistaa ja paljon. Kerran pari vuotta sitten kävellessämme mieheni ja Ossin kanssa tuli metsätiellä Ossin suuresti inhoama Howavart uros vastaan - vapaana. Minä asetuin sen eteen kävelysauvoineni, iskin sauvat ristiin ja sanoin koiralle hyvin tiukasti seis. Onneksi koira totteli ja emäntä tuli pienen hetken päästä ja pisti koiransa kiinni sekä pyyteli jopa anteeksi. Jussi oli jo pelastanut Ossin syliin ja peräytynyt sen verran ettei Ossi tainnut edes huomata suuresti inhoamaansa hoffiurosta. Selvisimme kaikki säikähdyksellä. Jopa hoffin emäntäkin säikähti (ehkä sitä mitä olisi voinut tapahtua jos koirat olisivat päässeet toistensa kimppuun. Ossihan ei periksi anna). Ossin luonteen tuntien mieluiten eliminoin kaikki mahdolliset riskitilanteet. Myöskin sen että joku kävelijä, fillaroitsija tai hiihtäjä tulee vastaan ja Ossi syöksyy jalkoihin raivokkaasti haukkuen. On hyvätapaisia mäyriksiä ja riiviöitä kuten valitettavasti Ossimme on. Terveisin Ossi ja M-L
VastaaPoistaArttu ihan punastuu kehuista... Ja tosissaan tuo vapaana olo onnistuu vain jos ei ole häiriötekijöitä. Siksi olen korvat pystyssä koko ajan tuolla metsätiellä, ettei mutkan takaa tule mitään yllätyksiä. Into harjoitella vie kuitenkin voiton liiasta varovaisuudesta, ja onneksi tosiaan on kyseessä ns. umpikuja. Kun on toiseen päähän päästy, on helpompi lähteä takaisin koira rinnalla; ainakaan takaa päin ei kukaan hyökkää kimppuun ;D))) Ja tien päässä leikitään ja irrotellaan kunnolla ennen paluumatkaa.
VastaaPoistaVähemmän kunniakkaita kohtaamisia on ollut: kerran Arttu kävi toisen uroksen niskavilloihin kiinni, kerran minä kiljuin paniikissa irtokoiralle keskellä pyörätietä hitaasti ohi fillaroivien ihmisten keskellä... Ylilyöntejä kummaltakin, koiralta ja minulta, onneksi vaan aina eri kerralla.
Tänään olimme taas vapaana lenkillä ;) Metsäautotiellä ei tullut ketään vastaan, ja Arttu piti yhä lyhyempää välimatkaa minuun (ilman käskyä). Tiedän että jollakin muulla tieosuudella käytös olisi eri, mutta hienoa että saa tuntea yhteenkuuluvuutta ja onnistumista jossakin kodin ulkopuolellakin.
Ja tiedoksi; Arttu kuuluu riiviöihin, mutta riiviökin mielistelee joskus. Syytä ei voi aina tietää, mitä mäyräkoira tavoittelee hetkittäisellä ihmisensä palvomisella. Ehkä meillä on vaan moni asia muuttunut yhtä aikaa. Ja Arttu on aikuistunut, selvästi.
Voi ihanuus, että Arttu pääse juoksemaan vapaasti! Meillä se ei onnistu, täällä ei ole mitään paikkaa missä Tiitu voisi juoksennella vapaana. Koko ikänsä on pitänyt remmin jatkeena kulkea!
VastaaPoistaMinä en voi Digiä pitää yhtään vapaana,siinä paljon mäyristä.Se ei kuule eikä näe ulkona muuta,kuin ihanat jäljet.Saa nähdä,miten Nirpun kanssa käy.Toistaiseksi ei näe muuta kun Digin ja minut ulkona :-D
VastaaPoista