tiistai 1. helmikuuta 2011

Sohvaresepti

SOHVA®
Eäimille. Rentoutumiseen ja yleiseen hyvinvointiin.

Koostumus: Kangasta 20%, pehmusteita 80%, loput hehkutusjäännökset irtonaisia ja kasattavissa olevia pehmeitä lisäkkeitä, kuten täkkejä, karvapeittoja ja huopia.
Ominaisuudet: Sohva on yksi sänkyyn verrattavien kalusteiden johdannainen, joka on tärkeimpiä rentoutumisen rakennuspalikoita. Lisäksi se osallistuu suurehkoina määrinä eläimen terveyden kannalta tärkeisiin fysikaalisiin rentoutumistapahtumiin, valveilla tarkkailusta REM-unen kautta aina syvään tajuttomuuteen. Sohva kuuluu niihin tärkeisiin serotoniinin lähteisiin, joita eläin ei voi korvata muilla tavoin, koska se ei pysty tuottamaan riittävää määrää mielihyvähormonia muilla keinoin.
Käyttöohjeet: Sohva annetaan koiralle tai muulle lemmikille kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitoon. Sohvan puutteen merkkejä ovat levoton ramppaaminen, hilseily, pitkästyminen, kodittomuuden tunne, unettomuus ja akuutissa vaiheessa jopa eläimen henkilökuntaan heijastuva ylenpalttinen aktivointi.
Annostus: Vähintään yksi sohva kymmentä kiloa kohti. Käytettävä lähes koko ajan, kuitenkin enintään 23h vuorokaudessa. Kuuriluontoisesti sohvaa voidaan käyttää henkilökunnan kanssa yhdessä, mutta siihen on annettu rajoitukset kohdassa Haittavaikutukset.
Haittavaikutukset: Yleiset: henkilökunnan liiallinen sohvalla oleilu. Rajoitettava puoleen tuntiin päiväunien aikaan ja varttituntiin illalla ennen lemmikin nukkumaanmenoa. Melko yleiset: pehmusteet ja kaivautumispeitot voivat nostaa lemmikin ruumiinlämpöä hetkellisesti liikaa. Harvinaiset: Pölypunkit. Erittäin harvinaiset: Kyllästyminen.

PS: Arttu osoittaa iltaisin yhä selvemmin haluavansa jäädä sohvalle omaan rauhaan nukkumaan... Kun sohva tuotiin, se suorastaan vaati minua siihen seuraksi! Äärimmäisyyksien eläin, mäyräkoira.

9 kommenttia:

  1. Aivan ihana teksti!

    VastaaPoista
  2. Näin se on! Mäyräkoiran mielestä kolmen hengen sohva riittää juuri ja juuri koiralle ja yhdelle henkilökunnan jäsenelle, jos tämä suostuu istumaan kapeasti toisessa nurkassa.

    VastaaPoista
  3. Ihana, erittäin käyttökelpoinen resepti. Toimii loistavasti myös kissoilla!

    VastaaPoista
  4. Mainio teksti! :D Kyllä se aina ihmetyttää, että miten noin pieni koira voi viedä niin suuren tilan maatessaan joko sohvalla tai sängyllä! :) Olen nähnyt lukuisia isompia koirarotuja, jotka vievät fyysisesti pienemmän tilan kuin mäyräkoira...ja erityisesti henkisesti pienemmän tilan.

    VastaaPoista
  5. Mainioita ohjeita ja toteamuksia. Jaoimme Ossin kanssa sohvaamme päivätorkuilla ja Ossi herätti minut hyppäämällä koko painollaan (10-11 kg) kylkeni päälle. Siis siinä vaiheessa kun se oli täysin virkeä ja sitä mieltä että nyt on emännänkin herättävä!!

    Ossi on myös sitä mieltä että sohvaa pitää käyttää vuorokauden ympäri. Terveisin Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla, että resepti toimii muuallakin :)
    Joskus erehdyn istumaan sohvalle siihen päähän, jossa Arttu yleensä majailee. Koira menee ihan tolaltaan, katsoo minua ihmeissään eikä pysty olemaan koko sohvalla :)

    Paloma: Kiitos ja tervetuloa :)
    Olli: Näin juuri, mutta meillä on laiska emäntä, joka kehtaa ihan heittäytyä sohvalle! Mitä tilan haaskausta, kaikki on pois mäyräkoiralta.
    Kirsikka: Kukaan ei sulloudu pienempään tilaan kuin kissa, mutta ei koirakaan tarvi niin paljon tilaa kuin vieressä nukkuva kissa.
    Maria: Psykologinen tilan otto se vasta viekin tilaa...
    M-L: Auts! Ossi ei välittänyt olla hienotunteinen herrasmies. Mäyräkoira on kuin tankki, kun se kumauttaa jykevän etuvarustuksensa töpäköillä tassuillaan yleensä nukkuvan ihmisen rintakehän päälle. Kipinät silmistä sinkoilee, kun yrittää saada happea pienen suuren koiransa suorasukaisen herätyksen alla.
    (PS: villapaita on melkein valmis...)

    VastaaPoista
  7. Jokaisella itseään kunnioittavalla mäyräkoiralla tulee olla oma sohva tai pari. Olen niin tilaa vieviä, ainakin iskä väittää niin, kun saapastelen paikalle. Kivat Artulle!

    VastaaPoista
  8. Lämmin kiitos kommentistasi blogiimme Kanelin takia.Otin uuden pennun,joka piristää päiviämme.Toki ei tule koskaan Kanelia korvaamaan,mutta on siitä iloa :-)

    VastaaPoista
  9. Haha! Asiaa! :D

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)