tiistai 29. toukokuuta 2012

Helteessä tarvitaan nestettä

Tämä postaus on Pieni Ensiapuluento, tai varoittava esimerkki tai ihan mitä vaan. Vakavaa asiaa kumminkin. Arttuhan on aina sietänyt hyvin kuumaa, huonosti kylmää ja juonut tosi vähän. Niinpä en osannut olla Bassen kanssa varuillani, että asiat voisivatkin olla toisin. Kun trimmaajalla vietiin ylimääräiset, läähätyttävät karvatkin, ajattelin että kaikki on kunnossa.


Erään pitkän työpäivän jälkeen vein koirat metsäautotielle lenkille. Tassuttelimme verkkaisesti, nuuskutellen ja kuulostellen metsän ääniä. Loppusuoralla, kun tulimme jo asfalttitiellä kotia kohti, Basse maastoutui keskelle tietä. Sain sen houkuteltua vielä kotiovelle, mutta siihen loppuivat pienen miehen voimat. Vain pari metriä ulko-ovesta koira meni makuulle, laittoi pään tassujen päälle ja ummisti silmänsä. Säikähdin tosi paljon, vein Artun sisälle ja tulin hakemaan "potilasta" vesikupin kanssa. Vesi ei ulkona kelvannut. Kun Basse lopulta tuli sisälle, se seisoi pitkään juoma-automaattinsa edessä ja joi sitten tosi paljon.

Seuraavan tunnin Basse nukkui jalkojeni päällä sikeästi, mutta oli herättyään täynnä energiaa ja esitti villin sadetanssin puruluun ympärillä :)

Tarinan opetus oli, että kun en osaa opettaa koiria juomaan ennen lenkkiä varastoon, minun on otettava vyöhön juomapullo kaiken varalta. Barf-aamiaisen jälkeen sisällä viileässä ja varjossa vietetty päivä ei varmaan ollut houkutellut juomaan, joten "nestehukka" tuntui vasta kuumalla lenkillä.


Hankala kuljettaa mukana lenkillä ;)

11 kommenttia:

  1. Tiedätkös Mai, Ossi tekee useinkin tuon saman tempun. Varsinkin kuumalla. Takaisinpäin tullessa lenkiltä Ossi voi heittäytyä ihan mihin tahansa kohtaan meidän tielle pitkäkseen. Siinä se sitten lepäilee ja nousee ylös kun on valmis jatkamaan matkaa. Tosin Ossi osaa kyllä tankata vettä ennenkuin lähdetään. Ja voihan se kuule olla tälläinen "karkkaripiirre" eikä niinkään osoitus täydellisestä uuvahtamisesta...

    ps. Nyt kun Ossilla on ollut selkä kipeä ja se on kannettu portaita ylös ja alas, niin sehän odottaa, että se kannetaan. Selkä sillä alkaa kylläkin olla jo terve. Hissi vaan on vaivattomampi. Terkkuja M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätellen läähätyksestä Basse reagoi kuitenkin nopeammin kuumuuteen kuin Arttu. Ja Bassen "pohjakunto" oli meille tullessa melko paljon huonompi kuin Artulla, joten lenkit voivat myös väsyttää nopeammin. En minäkään ole mitään maratonia nyt viime aikoina koirien kanssa vetänyt, mutta Bassen jaksaminen on kohentunut silti puolessa vuodessa. Mutta joo, kyllä se on myös "karkkari" ;) Ja elää hetkessä, jos on kuuma, levätään just eikä kohta. Jos taas on kiire, mennään eikä meinata.

      Kun Arttu oli pentu/murkku, jouduin kantamaan sen usein aamupissalle ulos, kun siellä oli niin kylmä, että poika ei tahtonut mennä! Sekin kantoapu oli vähällä jäädä päälle, kunnes aloin namipaloilla houkutella jätkän jalkeille ;)

      Toivottavasti Ossin selkä on kunnossa eikä kenkkuile enää.

      Poista
  2. Meillä otetaan kohta läpimäriksi kastellut huivit pojille kaulaan ja lisäksi vesipullo mukaan. Vedämme lenkit nimittäin aika hyvällä sykkeellä ja siinä tulee yhdelle jos toiselle kuuma. Nesteytys on tärkeää.

    Alfielle on alusta asti opetettu "käypä tankilla" ja käy juomassa ennen lenkkiä, ilman erityiskomentojakin käy kyllä, mutta Aslania pitää vähän vahtia, että käy juomassa kun sille tulee niin kauhea kiire heti kun hoksaa, että lenkkiä olisi tiedossa ;) Siinä ei paljoa vesikupit paina vaa'assa kun pitäis heti olla menossa jo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montakohan syvää huokausta tämä kommenttisi saa aikaan ;)

      Syke? Se ei varmaan ole se pulssi, joka kiihtyy lenkittäjän hermojen kiristymisen tahtiin... Se liittyy jotenkin kilometreihin, jotka mennään rivakkaa tahtia jne.

      En ole hoksannut opettaa tankkaamista. Tosin Arttu oli niin huono juomaan, että käskyt olis ilmeisesti lopettanut kokonaan nesteytyksen. Niin käy ainakin joka kerta, kun on kiire, ja käsken tehdä pissat... Koko päivän sisällä ollut Arttu kiemurtelee kymmenkunta kertaa puun juurella, yrittää nostaa jalkaa ja katsoo lopulta mua, että etkö sä tajua, tästä ei tuu näin mitään!!!

      Poista
    2. No kyllä huokaillaan ja SYVÄÄN! Hyvin päättelit Mai. ;D Mikä syke? Onko se jotain välipalaa, jota tarjoillaan lenkillä aina sadan metrin välein? :D

      Helle ja nestehukka on kyllä salakavalia. Komppaan Ellieliä sanomalla, että nestehukka tosiaan vie janon tunteen. Mariaa komppaan myös toteamalla, että märkä huivi koiran kaulassa viilentää yllättävän tehokkaasti.

      Onneksi Basse tokeni kuitenkin uuvahduksesta! <3 Olisin itse varmaan saanut samassa tilanteessa aikamoisen sydiksen, hui! :o

      Bassen kesätukka on kyllä vaan NIIIN suloinen, oih! <3 Paljon suukkoja AB:n sukulaku-kuonoihin. <3<3

      Poista
  3. Toi on kyllä niin totta, että helteellä tarvitaan enemmän nestettä. Basse-ressu, kun noin uupui. Jostain luin, että nestehukalla on se ikävä ominaisuus, että se vähentää janontunnetta eikä koiran näinollen tee mieli juoda. Mutta onneks Basse sitten kuitenkin joi, eli voisko olla että se oli enemmänkin uupunut lenkistä. Ehkä teillä oli normaalia pidempi lenkki?

    Koiran vois ehkä saada juomaan "varastoon", kun maustaa veden jollain, mistä koira pitää. Esim. tonnikalalla. Meillä aikoinaan Ropsu-lapukka joi reissussa, kun heitin pienen vesitilkan joukkoon muutaman raksun.
    Ihanan pirteän värinen toi Bassen vesiautomaatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli mulle uutta tietoa, että nestehukka vähentää janon tunnetta. Lenkki ei ollut pidempi, mutta olihan siellä metsätiellä kuuma, pitkästä aikaa.

      Ainut mikä maustaa veden näille epeleille juotavaksi vois olla esim. lihan keitinliemi laimennettuna. Reissussa ei juoda ollenkaan, vielä vähemmän jos vesikupissa lilluu jotain ylimääräistä, vaikkapa raksu!!!

      Vesiautomaatti on molempien käytössä, ja se on mun mielestä lisännyt myös Artun juomista. Joskus juomapaikalle muodostuu jopa jonoa :)

      Poista
    2. Tulipa vielä mieleen, että jos lihan keitinliemi maistuu, niin sitä vois varmaan joskus tehdä sen verran, että pakastaisi vaikka jääpalalokerikkoon. Hellekeleillä voisi sitten sellaisen lihaliemijääpalan heittää vesikippoon. Jähdyttää mukavasti vettä ja antaa makua :)

      Poista
    3. Hyvä idea, kiitos! Tämä pitää toteuttaa ihan varmasti.
      Mutta iltaisin ei kannata laittaa niin maistuvaa juomaa... tässä yhtenä yönä kuulin, kun Arttu latki kuin sieni. Ja sitten herätti kolmelta ihan hädissään! Päästin pojan suhistamaan takapihalle, sen jälkeen nukutti makeasti molempia ;)

      Poista
  4. Anonyymi30.5.12

    Meillä on myös kuumalla ilmalla vettä mukana. Saisi joku keksiä sellaisen virityksen, joka olisi helppo ottaa mukaan. Minulla on ihan halpisversio ja se on onneton. Tuohon teidän vesiautomaattiin taas tarvitsee repun, että saa mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten kun koirat ei edes suostu juomaan vettä lenkillä tai reissussa! Varmaan muoviruisku olis paras, mutta minkä maineen siitä saisikaan, kun kesken lenkin ruiskuttais koiran suuhun väkisin jotain litkua ;D)))

      Pieni pakasterasia (tiiviillä kannella) on tähän asti ollut paras, mutta senkin kuljettamiseen tarvitaan joku pussi. Pitää kai opettaa koirat juomaan suoraan pullosta.

      Vesiautomaatti reppuun ;D))) Voi hurja, kun tuo on vielä sellainen laitos, että kansi pitää olla ehdottoman tiiviisti kiinni, että syntyy "imu" joka pitää veden säiliössä. (Kokemusta on parikin kertaa siitä, että juuri täytetty säiliö onkin lainehtinut järvenä lattialla.)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)