perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kateutta ja herkuttelua

Taustaa

Tässä blogissa mainittiin jossain vaiheessa sohva varmasti yhtä usein kuin koira. Se oli aikana ennen Bassea, jolloin ratkoimme Artun kanssa takertumis-johtajuus-herkkyys-kovuus -problematiikkaa. Yritimme häätää koiran yksinäisyyttä ja emännän väsymystä, sohvalla. Jatkamme ratkomista varmaan Sir Arthurin toivon mukaan korkeaan ikään asti, mutta sohva on tullut vain jäädäkseen tai mennäkseen. Tällä hetkellä näyttää, että kukaan ei itke sohvan perään, jos se löytää uuden kodin. Se olisi sille järjestyksessä viides. Toivottavasti sillä ei ole traumoja.


Kateutta

Viime viikolla otin esille Artun vanhan pedin, joka ei ollut kelvannut enää nukkumapaikaksi. Aloin kyllästyä sohvan palvomiseen ja siihen, että kahdet ruskeat silmät anoivat minun liittyvän sohvaperunoiden joukkoon joka ilta. Asetin pedin - pehmeälaitaisen ja muutenkin mukavan - sohvan eteen lattialle. Ajattelematta olevani niin fiksu kuin olin. Peti on optimaalisella paikalla, josta on näkyvyys kaikkialle huoneessa. Ja mikä parasta, siitä on lyhyt matka - sohvalle.

Arttu painui heti tutun nukkumapaikkansa pohjalle, selälleen koivet pystyssä. Basse teki saman aina kun tuli tilaisuus, mutta sillä oli koiran pään kokoinen pallo selän alla lisäefektiä antamassa. Kieppumisnäytökset kestivät iltaisin kohtuullisen kauan...

Vähitellen alkoi muodostua kiistaa siitä, kumpi saa olla pehmopedissä. Asettelin entisen suosikin, vankkurin mahdollisimman lähelle toista petiä. Mutta vankkuri ammottaa tyhjyyttä - sen sijaan pedissä on nykyisin ruuhkaa! AB ei ole nukkunut 7 kuukauden yhteiselonsa aikana edes sohvalla kylki kyljessä, mutta nyt petiin ahtautuu kaksi koiraa, toisiaan mulkoillen. Sitten käännetään selkä tunkeutujalle, vetäydytään mahdollisimman reunaan - ja kuorsataan kilpaa ;))

Joskus siskonpeti ei toimi ilman ulkopuolista apua. Heräsin yhtenä yönä siihen, että Arttu ramppaili ympäri taloa, kitisi ja vinkui, tuli makkarin ovelle ja kolisti koiraporttia. Luulin tietenkin, että tarjoamani vaihtelu muonituksessa on sekoittanut pakkia, ja kömmin aivan pöpperössä takaovelle. Koira kävi melko haluttoman oloisesti ulkona. Kun tämä toistui ja tulin jo melko ärtyneenä katsomaan, mitä olohuoneessa inistään, Arttu ei halunnutkaan ulos. Pedillä makoili Basse, levittäytyen koko pienuudessaan niin laajalle alueelle, että hienotunteinen Arttu ei rohjennut runnoa itseään sekaan. Kuin ahdinkonsa suuruutta todistaen Arttu meni pedin luo, vilkuili minua olkansa yli ja tökkäsi Bassea aika reippaasti kylkeen. Minulla sytytti, mikä on tämän yön ongelma ja melkein näin puhekuplan: "Aja toi kakara pois, mulla on UNI!"


Röyhkeyttä

Tuosta Artun kylkeen tökkimisestä tuli mieleen toinen hassu juttu. Kun otan koirien ruokakupit esille, Arttu saa aina hepulin. Basse parkkeeraa itsensä nopeasti joko herkkukaapin oven eteen tai ruokapaikkansa pikkumatolle. Nykyään olen huomannut, että keittiö-olohuoneen kiitorataa laukkaava Arttu tekee jotain hämäystä Basselle. Mutta se on salakavala, ei koskaan minun nähden, ja asia onkin mennyt minulta ohi. Tiistaina oli vieraita illalla koirien ruoka-aikaan, ja yksi heistä hihkaisi "Arttu näykkäs Bassea pepusta ohi mennessään!" Toden totta... hienotunteinen ja älykäs, fiksu ja kavala, mielistelevä ja manipuloiva... se on mäyräkoiran luonne. Eikä Basse mene rikki. Joskus se kiljaisee ja tulee mamman jalkoihin turvaan. Silloin tiedän heristää Artulle sormea ja määrätä jäähyn koko porukalle. Sitä paitsi, siinä missä Basse palvoo ruokaa, jota Arttu siltä kadehtii, Arttu saa tuntea pienemmän julmuuden nukkumaanmennessä. Jos Basse haluaisi vielä leikkiä, se on sangen kovakourainen repiessään Artulta peittoa päältä, petiä alta ja näyskiessään isompaa leikkikaveriksi...


Herkuttelua

Ilmeisesti vahingosta viisastuneena Arttu on tänä iltana vetäytynyt hyvissä ajoin pedilleen, tunkenut pään fleece-peiton alle Suomen kylmässä kesässä ja vetelee hirsiä. Minä ja Basse ollaan herkuteltu :) Söimme mansikoita ja hunajamelonia. Kyllä ne yhden nukkumapaikan voittaa, puhumattakaan siitä huvista, minkä Bassen hedelmien massuttelu tuottaa minulle. Kuvitelkaa vaikka, ensin se ottaa tarjotun mansikanpalan kädestä kuin maailman hauraimman lasiesineen. Sitten se alkaa massutuksen, joka nostattaa kuonoa aina vähän ylemmäs, parta keikkuu ja suupielet nousevat koholle ilmeisesti pienen hapokkuuden myötä. Mutta jättiläismansikasta meni monta palaa B:n massuun. Ja hunajamelonia päälle. Nyt on hyvä mennä nukkumaan, viikonloppu on edessä.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille, nauttikaa kesästä aina kun aurinko pilkahtaa!

10 kommenttia:

  1. Niin oli taas mukavaa - ja tuttua - kertomaa :) Monen monta viitettä samanlaiseen käytökseen ja tuo logiikka, sehän se on mäyräkoiraa pitelevä voima...ja joskus käänteinenkin logiikka ;) Ihminen ei aina pysy aivoituksissa perässä, mutta metka niitä aivoituksia, niiden syntymekanismeja ja elinkaarta on seurata.

    Basse syö kuten Alphonse :) Ja se on aina yhtä palkitsevaa kun näkee miten koira nauttii ruuastaan, noista pienistä, terveellisistä makupaloistaan erityisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirien logiikkaa seuratessa olen ikävä kyllä tuntenut joskus itseni tyhmäksi... kun lopulta joku koiran aivoitus on rakennut minullekin :)

      Ruuastaan nauttiva koira on tuhannesti mukavampi kuin nirsoileva. Ja nautiskeleva on sitten jo luksusta ;)) Tänään annoin Basselle kokonaisen mansikan. Siinä oli vähän ihmettelemistä. Pidän siitäkin, että koirilla on puuhaa ja askaretta, vaikkapa uuden ja erikoisen ruokapalan kanssa. Niiden pieni pää raksuttaa niin, että sen melkein kuulee :)

      Poista
  2. Ovathan nuo sinunkin mäykyt melkoisia silmänpalvojia ja kuitenkin hiukka katalia - ainakin toisilleen. Voin vain kuvitella, että Arttu ei tosiaankaan mahdu omaan petiinsä. Ei mikään vie niin paljon tilaa kuin selällään haarat levällään nukkuva karkkari:) Ilmankos Arttu kostaa puraisemalla pepusta. Tosin tuollainen paha tapa on syytä saada kitkettyä pois mutta ymmärrän täysin... Terkkuja Ossilasta M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sitä ne ovat :) Basse on "rehdimpi" lapsukainen minulle, mutta pitää kyllä puolensa kaverin konnankoukkujen kanssa.

      Olen ottanut sen asenteen, että kaikki mikä ei tee reikää nahkaan tai riko tärykalvoja, on koirien keskenään hoidettava asia. Samassa pedissä nukkuvat eivät yksinkertaisesti voi vahingoittaa toisiaan - pienistä näykkäisyistä huolimatta :) Ja kyllä niistä saa Arttukin osansa, mikäli se ei viitsi komentaa Bassea. Useimmiten ei.

      Terkut sinne :)

      Poista
  3. Kivaa tarinointia ja pojat on kuin veljekset ihmismaailmassa. Nyt on niin myöhä (aikainen?), että sanon vaan terveisiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi eivät identtiset :) Kahden koiran viehätys on siinä, että kumpikin keksii omat jekut.

      Sateista tänäänkin. Jos positiivista siitä etsii, ehtii kerätä enemmän kasteluvettä ennen hellettä :) Koska se sitten tuleekin.

      Poista
  4. Tää oli kyllä niin hauskaa kerrontaa, että vatsanpohjassa tuntuu ;D Komppaan M-L:aa siinä, ettei mikään vie niin paljon tilaa kuin selällään nukkuva karkkari. Yleensä keskellä sänkyä/sohvaa. Tai 'iholla', kiinni sinussa.

    Just eilenillalla naurettiin, kun isäntä makoili sohvalla TV:tä katsellen, niin Elli nukkui selällään ketarat ojossa isännän jalkojen välissä. Molemmilla siis lähes sama asento. Hyvä ettei Elli ollut tassujaan vielä niskan taakse laittanut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli ottaa mallia ihan oikeista asioista :)
      Joka koiralla tuntuu olevan lempipaikkansa, siis muukin kuin sohva/sänky/peti. Jos menen sohvalle, B on salamana vatsan päällä kerällä. A löytyy pian polvien alta tunnelista.

      Varokaahan, kohta Elli nappaa kaukosäätimen...

      Poista
  5. Meillä on nyt vaihe, että Alponse kurittaa Aslania oikein isän (=enon:) kädestä...ja just välillä ohimennen Aslan nappaa kiinni Alphonsea hanurikarvoista tai tekee jotakin ärsyttääkseen vanhempaa. Ja sitten taas mennään, Alphonse kaataa pienemmän maahan, seisoo korvien päällä ja kurittaa. Tämä on nyt tätä ja siellä näköjään ihan samaa touhua! :D Kaksi leikkaamatonta urosta, tietäähän sen, että välillä mitellään ja koetellaan.

    Mulla on sama menetelmä kuin sulla: jos nahkaan ei tule reikiä, antaa mennä vaan. Johan sitä saisi olla jatkuvasti dumarina jos jokaiseen nahisteluun menisi väliin. Koirat ovat koiria, ja nuoret urokset nuoria uroksia; aika aikaansa kutakin :) Eiköhän tuo meno tuosta rauhoitu kun ikää tulee lisää. Aslan meillä muutenkin on sellainen häröilijä, että aiheesta se Alphonse sitä ojentaa välillä ;)

    Von Arthurille ja Bassensdorfille rapsut :) Laikkupojat lähettävät ymmärtäväisiä silmäyksiä ja hännänhuiskutteluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota meininkiä :) Ja vastapainoksi nukutaan posket vastakkain, kun blogisi kuvia muistelen :)

      Arttu on aivan liian höveli, pääasiassa vain väistelee ja antaa pienemmän ärsytellä. Enkä yhtään ihmettele että mäyräkoiran pitkäkestoiseen muistiin jää kalavelkoja, joita sitten paremmalla ajalla maksellaan. En nimittäin täysin allekirjoita sitä, että koira eläisi vain tässä hetkessä. Niin paljon on ollut tilanteita, joissa Arttu aivan selvästi kurittaa sitä, joka on sen ansainnut. Mutta joskus pienellä viiveellä :)

      Pitkätakkisille pojille terkkuja; teitä tarkkaillaan blogin kautta tiiviisti :)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)