Tahtojen taistelu

Arttu Sydänkirsu :)

"En ole tämän tarinan päähenkilö, onneksi!"

Olen tehnyt sen. Ensimmäisen kerran onnistuneesti yksin ja ilman katastrofia. Olen ehjä, koiralla on varpaat tallella ja olemme yhä ylimmät ystävät :)

Kerroin vähän aikaa sitten koirien hoitotoimenpiteistä ja Bassen kynsien leikkaamisesta. Se on hankalaa ja vaatii tekijältä malttia ja varmoja otteita. Lirkuttelun ja maanittelun voi unohtaa, samoin tietysti käskyt ja kovat otteet.

Tänään oli siis kynsienhoitopäivä. Otin Artun ensin kynsitrimmerin käsittelyyn, ja se meni oikein hienosti. Basse tuli viereemme sohvalle istumaan, nuuhki epäluuloisena Artun ilmassa sojottavia takakinttuja ja kärähtänyttä tuoksua. Trimmerin hiomakivi pyörii vinhasti ja pieni palaneen käry on väistämätön, vaikka hion vain vähän aikaa yhtä kynttä kerrallaan, kuumenemisen vuoksi.

Bassen kynsien hoito vaatii otollista mielentilaa. Tänään tuntui siltä, että nyt on oikea hetki yrittää, tämän rauhallisemmaksi tuskin tulen... Taistelin vielä hetken laiskuutta ja tekosyitä vastaan, mutta hain sitten kuonokopan ja pussillisen kuivattuja kananpaloja.

Basse ei ole blondi - vaikka se siltä joskus näyttää. Se puntaroi kananpalojen ja kuonokopan välillä ja kävi hakemassa herkun. Sain sen houkuteltua toisella makupalalla takaisin, ja sitten käytin taas tilaisuutta hyväkseni ja pujotin kuonokopan päähän. Koiralle :)

Tahtojen taistelu oli ensin melkoinen, mutta suurin syy oli minussa. Kuvittelin trimmaavani Bassen kynnet samoin kuin Artunkin. Sitten ymmärsin sen paniikista, mistä on kyse. Basse pelkää kaikkia kovaäänisiä koneita (imuri, tehosekoitin...) ja siinä minä yritän sovittaa hirveästi surisevaa laitetta sen herkkiin kynsiin! Basse yritti purra trimmeriä ja piti ahdistunutta mölinää kuonokopassaan. Sammutin trimmerin, otin koiran kainaloon hirveästä pyristelystä huolimatta ja kävin hakemassa kynsisakset. Muistin aina pysähtyä hetkeksi odottamaan, että Basse rauhoittui ja jatkoin sitten vasta tilannetta eteenpäin. Ote koirasta, rauhoittuminen, pitävä ote ja tassu käteen, rauhoittuminen...

"En mä sitä trimmeriä pelänny... mut en tykkää ja se siitä!"

Pikku hiljaa etenimme ja sain etutassuista kynnet leikattua. Käänsin koiran nenän toiseen suuntaan, että sain takajalat eteeni. Taivutin tassuja taaksepäin ja kynsien leikkaaminen olikin paljon helpompaa, kun koira oli "selin".

Vaikeinta oli estää seisaallaan olevaa koiraa karkaamasta, pitää leikattavaa tassua kädessä, ottaa kynsi esille tassukarvojen seasta, avata kynsisakset (jotka menevät ärsyttävästi lukkoon koko ajan!), kääntää leikkuuta rajoittava läppä syrjään, että näin kynnen ja nipsaista siitä riittävästi kerralla. Kaikkea yhtä aikaa!

Viimeksi Bassen kynsien kanssa tunaroidessani koira pakeni muutaman kynnen leikkaamisen jälkeen sohvan alle pälyilemään. Tällä kertaa ehdin palkita sen kananpaloilla runsaasti ennen edes aiottua pakenemista. Leikitin koiria kananpalojen kanssa, heitin niitä koirien pedille ja tarjosin korkealta ilmasta innostaen hyppäämään kohti herkkua. Sitten menin ERI paikkaan istumaan, puhuin puhelimessa ja ihan kohta Basse oli jo jalkojeni juurella nuuhkimassa nilkkaani ja meni pitkälleen lepäämään jalan viereen. Luottamus on kasvanut. Kynsien leikkuu on eri asia kuin emäntä, joka puhuu puhelimessa eikä suunnittele tekevänsä mitään pahaa.