Kesän nurja puoli

Lemmikille sattuneet vahingot ja pienetkin haaverit sattuvat omistajaankin. Pienen olennon vaivoja haluaisi helpottaa, jos vain mahdollista. Liikuttavaa on myös, kun lemmikki tulee pyytämään apua ihmiseltään.

Lomareissullamme vietimme puolet ajasta maalla. Päätinkin aurinkoisena päivänä antaa koirien nauttia pihalla olosta mahdollisimman paljon. Ihan vapaana ne eivät voineet olla, mutta kohtuullisen pitkät hihnat antoivat Artulle tilaa jahdata kärpäsiä (tai mitä lie...). Basse nakersi tyytyväisenä keppejä varjossa.

Kuulin avoimesta ikkunasta Artun hätääntyneen äänen ja näin, että se juoksee vauhkona ja kyntää kuonolla hiekkaa. Mielessä kävivät tietenkin käärme ja ampiainen, kun juoksin hakemaan koiran sisälle. Se katseli minua turpoavin silmin, hankasi tuskaisesti kuonoa mattoihin ja kaapi käpälillä naamaansa. Huomasin, että sillä oli ympäri kehoa yhteensä kymmeniä paukamia. Eikä aavistustakaan, mikä ne aiheutti.

Ensimmäiseksi vein Artun suihkuun ja valelin sen päätä ja kuonoa kylmällä vedellä. Ihan jo senkin vuoksi, että sen naama oli hiekassa, ja se lisäsi kuonon ärsytystä entisestään.

Onneksi mukana oli kortisonivoidetta kuonon päälle nouseviin rakkulamaisiin patteihin. Voi, miten hartaasti Arttu ojensi kuonoa minua kohti, kun hieroin siihen varovasti voidetta! Kaapista löysin kyypakkauksen, josta annoin yhden tabletin makkaranpalan sisällä. Arttu oli niin tohkeissaan tukalasta olosta, että söi tabletinkin sylkemättä.

 Kuvissa Arttu ja hengenpelastuspussukka. Kuvat eivät liity tapahtumaan, koira on tässä ihan kunnossa :)

Mikä ikinä reaktion syynä sitten olikin, jo puolen tunnin sisällä koiran olo helpottui. Syylliseksi voi veikata jotain hyönteisiä (miksi Bassella ei ollut mitään paukamia?), Artun syömän kasvin aiheuttamaa allergista reaktiota (mikä voi olla niin ärhäkkä kasvi nurmikolla?) tai pieniä piikkisiä ruusunoksia, joita oli sen puun alla, jossa koirien hihnat olivat kiinni (en usko Artun pyörivän nimenomaan ruusunoksissa). Hyttysiä ei näkynyt ainuttakaan, kotona niitä on laumoittain, joten ne ovat poissa laskuista.

Seuraavana aamuna tapahtuneesta oli Artulla muistona enää hiukan tavallista punertavammat huulet, jotka saattoivat olla ärtyneet raapimisesta. Arttu nukkui kuitenkin yön mainiosti ja oli aamulla tosi siloposkinen siihen pattipäähän verrattuna, joka illalla sykertyi emännän viereen sohvalle peittonsa alle, urahteli ja haki asentoa, kunnes kutina ja polte helpotti. 

Mieleen nousi Artun pentukesältä tapaus yhdeltä lenkiltä. Arttu syöksyi päätä pahkaa tien reunasta ojan pusikkoon, jossa valitettavasti kasvoi iso nokkospuska... Pieni koira ryntäsi ääntä päästämättä luokseni ja työnsi kuononsa syvälle kainalooni. Pieni kuono rukka, kovia kokenut...