sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Lenkkipohdintoja

Mukavalla metsätielenkillämme tuli taas koirankoulutusasioita mieleen. Kaikki lenkit ovat koulutusta, loppumatonta asioiden kertausta. Pakko tunnustaa, luulin Artun tullessa, että pentuaika on koulutusta, sitten helpottaa ja asiat sujuu rutiinilla. Ehkä joillakin, ehkä toisilla roduilla/yksilöillä, ehkä meilläkin vielä joskus. Nyt kuitenkin mennään Artun kanssa vähenevän muistuttelun tietä, Bassella on vielä enemmän totuttelemista, koska sen "lapsuus" ja tämä hetki ovat varmaan melko erilaiset kaikin puolin. 

Huvittava huomio: kun Basse ei tottele "tänne"-käskyä, sanonkin "kom!", ja useimmiten se tehoaa :) Mietin vain, onko niinkään kyse äidinkielestä kuin siitä, miten tuo kutsu on sanottu. Minä unohdan helposti kärsivällisyyden ja äänen alentamisen ja menen ihan vikasuuntaan.

(Kuvat eivät liity juttuun, ovatpa olleet viihdykkeenä kuvatuille koirille ja lukijoille :)

Kuka tottelee ketä?

Positiivista oli lenkillä huomata, että Arttu tosiaan katsoo minua ja odottaa oikeissa tilanteissa toimintaohjeita.
Jos Basse jää nuuskimaan ja pysähdyn, Arttu kuulee askelteni äänistä, että nyt pitää odottaa. Se katsoo yli olkansa, juurikin minua, vaikka uskon sen ymmärtävän pysähdyksen syyn. Kun jatkan matkaa, Arttukin lähtee liikkeelle. Sen katse tuntuu kertovan "joko se kakara on messissä, voidaanks mennä?" Ja jos Basse jää kovasti jälkeen, mutta minä kävelen edelleen, Arttu vilkaiseekin joskus siinä tilanteessa huolehtivasti taakseen Bassea.

Basse aloitti yhteisen taipaleemme hyvinkin sekavana, ketä sen piti totella :) Minua se napitti usein lenkillä liikuttavan suloisesti, mutta seurasi silti Arttua askel askeleelta. Nykyään Basse on paljon rohkaistunut, uskaltaa nuuskia ja tutkia omiaan tien varsilla ja kiinnostuu Artun tekemisistä vain, jos on merkkauksista kyse. Muuten matkiminen on vähentynyt paljon.



Onko omistaja aina oikeassa?

Lenkkikurinkin suhteen olen todennut, että toimimattomat metodit on voitava tarvittaessa muuttaa. Olen yllättynyt, että saatuaan enemmän liikkumavapautta metsälenkeillä koira on tullut jopa tottelevaisemmaksi. Kurinalainen sivulla taapertaminen ei olekaan paras tapa ulkoilla, vaan vastapainoksi tarvitaan vapaampia tilanteita. Jatkuva sivulle hokeminen aiheutti melkoista ristivetoa aiemmin. Minä jäkitin koiraa sivulle, koira yritti koko ajan kytätä tilannetta päästä menemään vapaasti niin pitkälle kuin hihnaa riitti.


Metsätiellä sallittu kuljeskelu tien molemmin puolin ei ole sanottavammin muuttanut lenkkikäyttäytymistä pyöräteillä, joissa minusta koiran on ehdottomasti kuljettava omistajan vierellä. Tien laidasta laitaan poukkoilevien koirien omistajat ovat kuin punainen vaate... Yleensähän se olen minä, joka joudun väistämään ojaan asti, vaikka pidän koirat muutenkin kohtaamistilanteessa sivullani, ojan puolella. Mutta vastaan tulevat, tiellä siksakkia risteilevät koirakot lyhentävät vain aavistuksen verran hihnaa kohdallamme, mikä ei riitä alkuunkaan hurjistuneiden urosten kanssa. Äyh, että ottaa niin usein kupoliin!


Loppukevennys ;)

Bassen kakkeliskäyttäytyminen on kuin suoraan Biolanin mainoksesta. Sen verran on siis vähintään tehtävä asioita joka lenkillä :) Joskus on ihan pakko hyräillä mainospätkää, kun toinen kyykistyminen tapahtuu :)
Hassua, mutta Basse näyttää ihan kissalta päkistellessään ojan pohjalla peppu kanervapuskassa ;))


(Oliks pakko taas keventää kaikkien luettavaks...)





11 kommenttia:

  1. Äänensävyllä on varmaan paljonkin merkitystä koiran elämässä. Elli saa kuulla päivittäin aika paljon lepertelyä, ehkä siitä siksi onkin tullut niin kiltti.

    Elli oli mulle sikäli yllätys, että olin aiempien koirien kanssa tottunut siihen, että koira tulee just niin pitkän lenkin kuin minäkin ja just sinne minne minäkin ja just silloin kun haluan. Elli on toista maata. Se lähtisi kotipihasta vain yhteen suuntaan vapaehtoisesti, se ei välitä kovin pitkistä lenkeistä ja kuten tuttua mäykkymaailmasta, sateellahan ei voi mitenkään lenkkeillä.

    Kapu eritoten oli sellainen, että pitkillä lenkeillä (oli varmaan parhaimmillaan n. 7-8 km) se kakkasi 7-10 kertaa! Elli puolestaan yleensä vain kerran, joskus kaksi.

    Mä en siis älyä tuota logiikkaa, että kohtaamistilanteessa annetaan koiran kiskoa piiitkän flexin päässä kohti, yrittämättäkään kelata sitä flexiä pienemmälle.

    PS. Kuvat oli mainioita! Söpöset Arttu ja Basse (voiks poikakoirasta sanoa söpönen? ;))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat kommunikoi keskenään just äänensävyillä, kun ns. sanat puuttuu. Totta kai ymmärtävät ihmisten puhettakin, mutta sävyt ovat kai niille tärkeämmät, synnynnäiset.

      Kaupunkilenkillä 10 kertaa kakkaava koira olis aikamoinen kakkapussituhlari ;) Kun Basse tuli meille, Arttukin muutti hetkeksi kakkimistyyliä ja hoiti asiat lenkin alkupuolella. Nyt on taas palannut vanhaan "pyörin ja etsin paikkaa" -tyyliin ja asioi ihan loppumetreillä.

      Poikakoirat on söpöjä, komeita, kauniita, ihania, lutusia... ;)

      Ellille muutamat leperrykset täältäkin! Helppohan onkin leperrellä rentoilevalle tyttöselle, toista on näiden sähinkäisten kanssa.

      Poista
  2. Hyviä pohdintoja, hyviä päätelmiä :) Äänensävyt ovat tärkeitä, usein jään kuuntelemaan AA-kerhon kommunikaatiota keskenään, että millä tavalla kailottavat toisilleen ja vivahteita on todella monia niiden äänenkäytössä. Ja niinhän sitä on itselläkin kun koirille puhuu :)

    Täällä meillä päin osataan yllättävänkin hyvin tuo hihnakäytös kun vastaan tulee koirakko. Täytyy ihan erikseen mainita kun sehän ei todellakaan ole itsestään selvää, että koiranulkoiluttajat ovat omansa vierelleen kun ohitellaan. Mutta että mua sitten raivostuttaa ne ihmiset jotka tulevat koiransa kanssa vastaan ja sanovat, että "päästä vaan koirat tervehtimään, kun tää on ihan kiltti!" Siis millä logiikalla sitä oikeasti päätellään toisen puolesta, että a) haluaa päästää omat koiransa tervehtimään jokaista vastaantulevaa koiraa ja b) mitä ihmettä sillä on mun koirien kanssa tekemistä, että onko vastaantuleva hurtta kiltti vai ei?

    Hmph. Sitten on niitä, jotka eivät vaan osaa lukea koiraa, ei omaansa, ei toisten...nämä kierretään kaukaa, koska ne ovat niitä potentiaaleja jotka saattavat päästää oman koiransa flexin lukon auki, että se pääsisi tervehtimään. Kiitos ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AB-sarjalaiset eivät ole niin hyviä hihnakäytöksessä(kään), mutta ilmoittauduin niiden kanssa elokuun eka lauantaiksi hihnakäytöskurssille :) Tai siis B:n kanssa ensin, kysyin kumpi kannattaa tuoda, ja suosittelivat juniorin hallinnan opettelua ensin. A onkin (yksinään) hiukan enemmän tolkussaan vastaantulevien koirien kanssa: haukkuu vain satunnaisesti urokset ja hinkuu satunnaisesti narttujen perään ;))

      Juu, sama asia raivostuttaa, kuten on ehkä tullut jo monesti paasattuakin. Kun oikein painokkaasti joudun sanomaan yhdellekin ulkoiluttajalle, että nämä koirat eivät nyt tervehdi, kun eivät osaa vielä edes ohittaa siivosti, koirathan vaistoavat mun 85%:iin nousseen ärsyyntymiseni ja raivoavat sitten jo senkin vuoksi.

      Poista
    2. Hmh, vastaukseni taivutuspääte %-jutussa varmaan päin mäntyä... oli ihan pakko huomata ennen sua ;)

      Poista
    3. Hehe, kuinkas ollakaan, nappasit sen ilmasta :) Juu, tuollaiset hihnakäytöskurssit olisivat meillekin tarpeen! Ihan kauhea rähinä välillä Alphonsella päällä kun tulee jokin uros vastaan, Aslan säestää, muttei aggressiivisesti (vielä...). Oliskohan täälläkin noita kursseja tuloillaan...?

      Poista
    4. http://www.koirapalveluhyvakaytos.com/ohituskurssi

      Näyttää olevan täyttä nyt kesällä, mutta eiköhän syksyllä järjestetä lisää, kun kysyntää on :)

      Poista
  3. Oli kyllä hyvää pohdintaa :) Ja savu rupesi heti nousemaan korvista, kun jäin miettimään niitä vastaantulevia omistajia, jotka eivät tajua ottaa koiriaan lähemmäs. Meillä Stella pelkää hirveästi vastaantulevia koiria, joten sen rauhoittaminen on aina oma hommansa. Ja siinä jos missä kaipaisin muilta koirakoilta ymmärrystä, ettei tungeta sitä omaa turrea luokse, kun koirani pelkää sitä enemmän kuin mitään.

    Nyt menee jo saarnamiseksi, mutta pisti niin vihaksi, kun äitini kertoi yhden päivän lenkkikokemuksia. Vastaan tuli emäntä 3 koiran kanssa (tiedän "tapauksen") ja äitini oli jopa napannut Stellan syliin. No koirien emäntähän oli päästänyt irti (!) olevat koiransa koirieni luokse ja sanonut, että on ennenkin koirat näitä pelänneet, mutta tottuneet kyllä. Arvaapa aionko sanoa pari valittua sanaa kunhan näen naisen seuraavan kerran :D

    Ja kiitos tästä purkautumismahdollisuudesta :P

    Ps. Poikasi todella ovat söpöjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mitä vastaantulijoita sielläkin! Kiljuisin varmaan kurkku suorana jo tossa tilanteessa, mulla keittää niin helposti koiralenkillä, kun muutenkin yritän kaikkeni, liikaakin tuloksiin nähden.

      Mukavaa, että muutkin uskaltaa höyryttää samoista jutuista, koska vertaistukeahan tässä joskus tarvitaan. Mieti, että pitää vaihtaa ajatuksia Suomen päästä päähän, kun paikallista sympatiaa ei aina noissa lenkitysasioissakaan heru ;))

      Varsinkin noin nuoren koiran kanssa, kun Stellakin on, ei vastaantulevan (ainakaan koiranomistajan) pitäis aiheuttaa enää lisää pelästyksiä. Mut koirat (ja omistajat...) on niin erilaisia, toisenlaisten koirien omistajat ei halua tajuta, että kaikki ei ole siinä, mitä he koirista tietävät.

      Kiitos kehuista, tekee hyvää kuulla jotain positiivista noista kiusankappaleista ;)

      Poista
  4. Mä olen kans pistänyt merkille että minä olen se joka väistää autotielle, ojanpohalle tai heinikkoon. Mutta teen sen myös siksi että kahden koiran kanssa ohittaminen on helpompaa kauempaa.. Tosin näytän kyllä varppina hiton fiksulta puskia kyntäessäni, hyvä jos koiria edes erottuu pitkästä heinikosta (miettivät vielä että kelle se puhuu :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh-heh ;D) kyllä naurattaa, kun olen ihan kohtalotoverisi "heinikon ja pusikon kyntämisessä".
      Nöyryyttävintä on, kun väistää kahden raivoavan uroksen kanssa ojan pohjalle, kompastuu tossuihinsa, hiki nousee otsalle ja mitä tekee vastaantulija: antaa koiransa tulla melkein minun luokseni asti!!!!

      Koirille puhuminen on muuten myös hassu juttu. Menen usein metsätielle koirien kanssa, että saan höpöttää niille miten lystään. Toki yritän ihan noilla pyöräteiden "kuri ja koulutus" -lenkeillä olla hiljaa ja antaa eleiden puhua, muuten eivät nuo jurrit opi mitään. Mutta sitten kun irrotellaan, on kiva hulluttaa koiria niin, että metsä raikaa :) Mahtaa siinä joskus metsän piilossa odottaa joku toinen lenkittäjä, kauhuissaan mikä hunnilauma täällä sekoilee ;)

      Voi että on ihanaa vaihtaa ajatuksia, tsemppiä sullekin!

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)