lauantai 18. elokuuta 2012

Koululainen + edit

Basse on nyt virallisesti koululainen. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen mamman mussukka on täydellisen tyytyväinen, elämyksiä kokenut ja vatsa pullollaan herkkuja :) Siitä sen tietää, kun koira patsastelee puruluun kanssa huoneesta toiseen, asettuu eteisen matolle niin, että luu ja kuonon kärki näkyvät kaapin takaa. Huokaisee syvään ja katsoo silmät kierossa luuta. Pörisee itsetietoisesti Artulle, joka yrittää kähveltää luun, käy hörppimässä vettä jo kolmannen kerran, painautuu hetkeksi paljaita nilkkojani vasten pöydän alla ja käy sitten kokeilemassa, onko peti yhtä pehmeä kuin se muisti sen olevan.

Emäntä hyrisee hyvää mieltä koiraakin enemmän, jos mahdollista. En kanniskele luuta suussani mielihyvän kurkkuääniä rohistellen, mutta istun hikisen urakkamme jälkeen, viileän suihkun ja hyvän iltapalan nautittuani hiukset märkinä ja mieli kehräten kirjoittelemassa päivän kokemuksista. Minulla on hieno koira. Tai kaksi, mutta tänään puhun vain siitä toisesta. Siitä, jota on nyt aihetta kehua.

Hihnassa raivoaviin koiriin väsyneenä ilmoitin meidät hihnakäytös-kurssille. Ohjaajan kehoituksesta mukaan lähti Basse. Juniori tuntuikin haastavammalta ennen kurssia. Mutta ensimmäisen koulutunnin aikana käsitykseni muuttuivat ja totesinkin ohjaajalle, että taisimme tulla turhaan tai sitten otin mukaan väärän koiran! Hän lupasi, että porukalla vielä saataisiin aikaan kunnon rähinät, mutta turhaan odotin ja pelkäsin. Kolmen vieraan koiran kanssa (joista kaksi oli uroksia!) Basse tepasteli pienellä asfalttiparkkipaikalla kuin olisi vaan kavereiden kanssa kylillä hengailemassa! Ilman pienintäkään pörähdystä, Bassen tavaramerkkiä, joka kuuluu heti, kun lenkillä vilahtaa vieras koira kaukana sivutielläkin!

Minulla oli mukana järeät aseet kaikkea niskurointia ja orastavaakin välinpitämättömyyttä vastaan :) Vyölaukun monissa taskulokeroissa oli oikea herkkucocktail (sian sydäntä, kuivalihaa, argentiinalaista häränlihaa kuivattuna, kuivattuja ankansuikaleita, kuivattuja riistaherkkuja, pakastekuivattuja herkkuja, juustoa ja tuoretta kurkkua kuutioina...) Toki niitä herkkuja tarvittiinkin, mutta enemmänkin olisi kuulemma voinut koiraa palkita ja taskun pohjalle jäikin aika paljon evästä.

Avainasia, jonka opin, tai kertasin ja yritin sisäistää, oli se, että omistajan on oltava koiralle kiinnostavampi kuin ne hajut, ärsykkeet, ihmiset, koirat ym. jotka sitä houkuttelevat viipottamaan muualle. Eli työehtosopimuksen mukaisesti, kunnon satsi kuivattua riistaherkkua voi saada koiran tekemään niitä töitä, joita omistaja toivoo. Tai sitten ei.

Toinen opittu asia oli se, että koiralle pitää antaa vaihtoehto. Jos kiellän sitä vetämästä, MITÄ annan tilalle? Palkitsen jos se lakkaa vetämästä ja osoitan sille, että vaihtoehto ei ole tyhjiö, vaan se, että mennään yhdessä, rinnakkain, samaan suuntaan. Ja taas siitä palkitaan ;)

Kolmas, oma oivallukseni oli, että nämä kolme reissua iltakurssille Bassen kanssa taitavat olla meille vaan yhteinen harrastus... Ansaitsen leppoisan tunteen, onnistumisen ilon ja koiran palkitsevan kontaktin. En tarvitse joka tilanteessa suurinta saatavilla olevaa ongelmaa ratkaistavaksi, voin jättää sen kotiin ja mennä sen kanssa sitten myöhemmin kurssille, kun olen ensin kerännyt iloa ja voimia onnistumisen tunteesta.

Joskus Artun kanssa koirakoulussa olleena... nyt tajuan, että ei kaikki epäonnistumisemme ollut minun syytäni. Nyt kun minullakin oli mukana helppo koira, joka oli äärimmäisen pienellä vaivalla motivoitavissa, ymmärrän, että koiran luonnekin ihan vähän vaikuttaa onnistumiseen koulutuksessa :)

Koululainen lepää pöydän alla, vilvoittelee viileällä lattialla ja pitää päätä jalkani päällä. Se vaikeampi tapaus sai palkinnoksi illan yksinolosta pidemmän lenkin kaksin emännän kanssa. Hyvin meni sekin, nahkahihna viestittää ihmeesti heti kiinni laitettaessa, että tällä lenkillä ei sinkoilla :)

EDIT: Unohdin kertoa, että kurssin jälkeen Basse myös tutustui nenäkkäin yhteen uuteen koulukaveriin :) Se oli kääpiöpinseri, leikattu 4-vuotias uros, ja parin nuuhkaisun jälkeen Basse alkoi hyppelehtiä siihen malliin, että leiki mun kanssa, sinä uusi kiva kamu ;D)

10 kommenttia:

  1. Tätähän oli hieno lukea, oikein tuli hymy huulille tuosta sun kirjoituksestasi. Sellainen hyvänolon hymy.

    Rupesin miettimään, voisko nuo poikien rähinät johtua toinen toisesta, että kun on kaveri vierellä kulkemassa, niin muille pitää räyhätä. Ihan kuin näytettäisiin ja otettaisiin mallia toiselle/-sta. Mene ja tiedä, mutta huippuhienoa, että teidän koirakoulu alkoi niin hyvin. Kyllä teidän kaikkien kelpaa nyt "kehrätä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Hyvää oloa on kiva jakaa =)

      Ihan selvästi rähisevät yhdessä enemmän. Arttu kai vieläkin suojelee Bassea, ja saa pienemmän mukaan meteliin. Hyvä esimerkki on, kun Basse on yksin takapihalla ja ohi kulkee ihmisiä. Se ei puhu eikä pukahda, istuu kuin tatti ja katselee, häntä heiluu kuin vispilä. Mutta kun Arttu on mukana, kuorossa karjuvat. Ja minä osallistun takaovesta kuoroon...

      NYT juuri on koirat väsytetty niin, että makoilevat varmasti tämän päivän. Mutta siitä ehkä uusi postaus myöhemmin =)

      Poista
  2. Mahtava juttu! :) Nuo on tärkeitä, nuo onnistumiset; antavat mukavasti elämänuskoa, kun rotuna on tämä vähän haasteellisempi (köh, köh) versio koirasta ;) Oli kyllä kiva lukea tuota sun kertomustas, kun kuuli niin hyvin miten tyytyväinen olit :) Ja mikäs siinä ollessa, olihan sulla mallioppilas :)

    Meillä kanssa Alphonse selvästi suojelee vielä Aslania (eikä se juniorimursu mitään suojelua tarvi enää...eihän se ole pentu ja isompikin jo kuin suojelija itse ;) ja koirapuistossa sen helposti näkee kun rähinä on päällä välittömästi Alphonsella jos joku uroskoira tervehtii Aslania vaikka vain aidan läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, onnistumisia on oltava, muuten ei jaksa viedä asioita eteenpäin.

      Heh, "mallioppilas" pörisi sitten eilen illalla oikein kunnolla ARTULLE, joka oli viety kyläpaikassa hiukan aiemmin autoon. Basse meni katsomaan auton luo ja antoi tulla koko äkeytensä ikkunasta kurkkivalle Artulle :) Että niin hupsu ja huolimaton tämä koululainen on ;) Mutta eipä sen kiukkukaan ole kovin "vaarallista", laantuu yleensä heti ensimmäisten nuuhkaisujen myötä, jos toinen osapuoli ei ole aggressiivinen. Mutta kun lenkillä ei mennä nuuhkimalla rauhoittumaan, se on vissi se. Yritän nyt lenkittää kumpaakin välillä erikseen. Ja silloin tietty panostaa kovasti palkitsemiseen, jos ei räyhätä!

      Poista
  3. Onnistumisen tunteita pitää olla, sekä ihmisillä, että koirilla. Millähän Ossia saisi motivoitua olemaan rähisemättä ihmisille ja eläimille? Ruokapalkkiot ovat aika huonoja. Sitä pitäisi ensiksi pitää vissiin paastolla pari päivää:) Kuulosti kyllä oikein mukavalta kurssilta.

    Se on vissi ja varma juttu, että toisiaan ne pojat innostavat räyhäämään.. Tosin meillä riittää siihen räyhäämiseen ihan yksi kaveri:) Terveisiä M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssilla neuvottiin, että kurssipäivän aamiainen kannattaa olla normaalia pienempi. Tätä vois soveltaa kotikoulutukseen. Jos aikoo tiettynä päivänä panostaa räyhäämisen pois opettamiseen, jättää aamuruuan vähäiselle, varustaa taskut täyteen superherkkuja ja kokeilee. Toimii ainakin paremmin kuin hyvin syötetyn koiran koulutus :)

      Kyllä nämä epelit räyhäävät yksin ja erikseen, joskus se on niin toivotonta. Miten "ennen vanhaan", kun koirat kulkivat pitkin kyliä vapaana? Ei ollut räyhyä, ei. Siis siinä määrin kuin nyt lenkillä.

      Poista
  4. Myrsky: Hienosti meni reenit. Mä puolustan Tuiskua, aina ja joka paikassa. Hyökkäsin mun kamuni Lakunkin kimppuun. Tuisku piti viedä sisälle, että tilanne rauhoittui.

    Mä myös haukun. Paljon. Ja vartioin pihalla. Paljon. Tuisku on onneks hiljanen.

    Hyviä onnistumisia teille! Ai niin, herkkupalkinnot on parhautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reenit pitäis olla kotipihassa, silloin se mäyräkoiran koko äkeys tulis ilmi... Illalla lenkille lähtiessä B oli heti pää tanassa ja aloitti pörinän yli 100 metrin päässä viipottavalle pikku-tirrille. Huokaus, emännän jalkojen alta lähti ainakin pala mattoa siinä kohdassa. Missä kohdassa siinä olis ehtinyt palkita, ja ennen kaikkea, mitä olis pitänyt palkita! Varmaan se hiljaisuus, joka oli sekunnin ovesta ulos astumisen aikana. Enhän mä nyt osannut odottaa, että pörinä alkaa heti!

      Myrsky, sä olet tosi tomera vahti. Mutta sulla on aika pieni vahdittavakin vielä :) Pitäiskö sinun viedä sisälle, kun alat pistellä kamuja aamupalaksi? No, rauhoitut kyllä, kun Tuisku itse rohkaistuu.

      Poista
  5. Hienosti menny koululaisella. Niin kuin moni sanonu,että ne onnistumsen tunteet vie eteenpäin :) siis jos jaksaa aktiiviharrastusta harrastaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä en ole ihan aktiiviharrastaja koirien kanssa, mutta aina välillä pitää löytää erityistä aikaa taitojen hiomista varten :) Koirat pitää huolen siitä, että päivät on aktiivisia :D

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)