tiistai 16. huhtikuuta 2013

Pottuilua ja potutusta

Kun on näistä blogimaailman mukavista kysymys- ym. haasteista selvitty, tulee tuolla ulkona keväässä omat, vaikeammat haasteet, joiden joukossa saa oikein taiteilla kahden koirapojan kanssa. Tässä muutama:

1. Virtaavat vesinorot, pienet purot, paikoin jopa mäyräkoiran kokoiselle valtaojat, joita virtaili teilläkin vielä viime viikolla, kun suurin lumimäärä lähti vauhdilla sulamaan. Aivan ylivoimaista Artulle ylittää niitä. Ne on kierrettävä liiiiiiiioitellun kaukaa...

2. Ruskeat läjät, joiden yli voi porskuttaa, vaikka nuo vesivirtaumat on kierrettävä tassuja sivuille heitellen mahdollisimman kaukaa...

3. Pyöräilemään opettelevat mukul... lapsukaiset, jotka pää kierossa tuijottavat koiria vimmatusti polkien koko tien leveydellä ja kiljuen "Täällä tulee kaksi koiraa lisää!!!"

4. Muutenkin kevään tullen suuremmin joukoin liikenteessä olevat lapsukaiset, joiden jokaisen kanssa Basse haluaisi päästä leikkimään. Jos hihna on liian kireällä ja lapsi liian kaukana, Basse alkaa komentaa leikkikaveria lähemmäs.

5. Aikuiset, jotka pitävät oman koiransa juuri niin pitkässä hihnassa kuin haluavat. Kiusallaan, tahallaan ja "ymmärtämättä", miksi väistän koirieni kanssa parkkipaikalle, sivutielle, penkalle, joskus jopa autotielle, välttääkseni Bassen hervottoman räyhykohtauksen. Vastaantulijalla on tietenkin oikeus siinäkin tilanteessa tulla vauhdilla perässä, päästää koiransa koko fleksin mitalla luoksemme ja jäädä seisomaan sitten siihen, kun itse olen tehnyt kaikkeni välttääkseni suoraa kohtaamista!!!

Päivän "piristys":
Lenkillä polki meitä vastaan hurjaa vauhtia pieni tyttö, perheensä totuuden torvi, oikea kiljuk... kehittynyt tiedottaja ;/ Repliikki meni näin:
"Meillä on täällä ISO koira, ja anteeksi vaan kauhean paljon, jos se pelästyttää teidän pennut!!!"

Tytön perässä tuli loput perheestä rauhallisen dalmatialaisen kanssa, jolle taluttaja sanoi: "Ei NYT ei saa mennä haistelemaan koiria..." Minä keskityin pitämään Bassea kaulapannasta, ettei se revennyt liitoksissaan ison koiran ohittaessa.

Eli kun minä olen tehnyt väistöliikkeitäni, se on tulkittu niin, että että minun PIENET PENTUKOIRANI pelästyvät... hyvää päivää ja kaunista kevättä, onneksi on noita pieniä ihmisiä, jotka kuuluttavat aikuisten asenteen julki. Minua potuttaa, koska antaisin aika paljon siitä hyvästä, että saisin räyhäämättömät koirat. Kuulitteko: räyhäämättömät ja kauniisti ohittavat koirat!

Kyllä helpotti. Kiitos :)

14 kommenttia:

  1. Ai kauhee, kohta viisi varsinkin saa höyryn nousemaan tämän emäntäihmisen korvista :D Meitä kohti on jopa JUOSTU fleksin perässä aikomuksena koirien yhteinen leikkihetki. Sitten on näitä, joiden koirat pönöttävät fleksin mitallaan jalkakäytävän toisella puolen omistajan seistessä käsi ojossa toisella reunalla. Muutamia kertoja olen jo kaukaa pyytänyt, että voisivatko ottaa koiransa lähemmäs itseään (että pääsis yli, ettei tarttis fleksin yli hyppiä, ja meidän ohitusharjoituskin saattaisi edes jollain lailla sujua), vastaukseksi olen saanut mm. "no joojoo, mä YRITÄN" (n. 2kg painava chihu) ja "kun ei tää vaan tuu!!" (westie).

    Kertaalleen väistettiin yhtä fleksissä jojoilevaa yksilöä parkkipaikalle, johon täti päästi koiransa perässä, niin että nätisti paikalleen istuttamani Jalo ja minä, joka olin keskittynyt namien viskomiseen saatiinkin yhtäkkiä huomata, että vieras koira nuuskii herra koiran häntäkarvoja tädin pällistellessä vieressä. Jännä juttu, että Jalo alkoi siinä sitten räyhätä.

    Koita siinä sitten harjoitella sitä ohittamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa teilläkin ollut mielenkiintoisia vastaantulijoita ;) Näistä saataisiin jo kirja aikaiseksi, tai ainakin ylipitkä kolumni; "Koirani ja ne muut tien valtaajat"

      Se on kyllä hassua, kun ei pyytämälläkään saa järkeä ohitustilanteeseen. Ja miten se häpeä ja kurittomuus sitten kumminkin aina kaatuu omaan niskaan, kun ne toiset koirat ei välttämättä räyhää, sen kun vaan tuppaavat olemuksensa liian liki.

      Koitetaan jatkaa harjoituksia :)

      Poista
  2. Meillä on kohta vuoden ajan harjoiteltu ohittamista vaihtelevalla menestyksellä. Osan ohitustilanteista olen sössinyt itse, mutta paljon on täällä idässäkin postauksessa ja kommentissa kuvattua kanssataluttajien pöljäilyä. Meikäläisellä tahtoo valitettavasti käyrä välillä nousta näissä tilanteissa, mistä Tuure tietenkin tekee omat johtopäätöksensä; Vaara, vaara, alert, alert, RÄYH, RÄYH.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että väsyin itse ohitusharjoituksiin välillä ja silloin aloitin nuo väistöliikkeet sivuteille... Puolustelin itselleni, että koirat rauhoittuvat siinäkin, kun niiden ei tarvitse kohdata liian läheltä muita koiria. Ehkä piti paikkansakin, Arttu on vähän rauhoittunut. Tai sitten se lopetti Bassen "puolustamisen", koska ennen Bassea meillä oli jo tyyntyvää lenkillä.

      Tuo onkin se toinen hankala juttu, kun koira ottaa omistajan verenpaineen omakseen! Täälläkin tuhannesti kertomani tilanne, kun ärähdin vastaantulevalle, kirjaimellisesti iholle tuppaavalle ukolle, sai Artun puolustuskannalle, ja tilannetta ei kai voi korjata ilman että istuisimme yhdessä piknikille koko porukka - no way!!!

      Linkitin bloginne, kiva kun tulit käymään :) Ihanaa lemmikkiväkeä teilläkin, kissakuumeeni voi ja kasvaa hyvin sen myötä...

      Poista
  3. Palvelijatar tuossa nyökyttelee niskansa sijoiltaan, niin on tutunomaista tarinaa.
    Minä ohittelen koiria joskus tyylipuhtaasti metelöimättä, ihan vain yllättääkseni Palvelijattaren. Mutta totuus on, että kyllä minusta jokainen näköpiiriin tuleva koira on ensin haukuttava. Onhan minun ilmoitettava, että varokaa: täältä tulee rambojen Rambo! Ohitusharjoituksissa en saa herkkuja, mutta kovasti kehuja kuitenkin, siis jos ohitus on Palvelijattaren mieleisesti suoritettu. Jos räyhään, minua moititaan typeräksi hyyyyvin paheksuvalla äänellä. Sellaisen pitäisi saada minut noloksi, hihi. Minä viis veisaan moitteista, vilkaisen vain Palvelijatarta, että älä nyt taas jaksa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saamme varmaan tukkualennusta, kun ostamme molemmille niskatuet, niin paljon täällä blogeissa löytyy tätä nyökyteltävää ;)

      Räyhytilanteen jälkeen Basse vilkaisee myös hyvin karkkarimaisesti emäntää, että älä jaksa, olenhan minä ainakin söpö... Arttu taas ei ota kontaktia ollenkaan, jatkaa vaan kunnes on saanut tarpeekseen ja lähtee hajujen perään.

      Onko Palvelijatar mahtanut huomata, että ohittelet tytöt hiljaisemmin kuin urokset ;) Jos vastaantulevasta koirasta ei erota sukupuolta, Artun hennosta hinkunasta sen viimeistään tietää. Basse ilmoittaa kaikki koirat kuten sinäkin Párek, olettehan te niin paljon enemmän sukua keskenänne :)

      Mutta ihan tosi; ettekö te voisi olla meille ihmisille mieliksi edes lenkillä. Uhraudumme niin paljon päivittäin, ympäri vuoden, säästä riippumatta...

      Poista
  4. Ymmärrän niin näräsi! Täällä kun on ollut pientä säätöä Alman ja pentukoirapojan ohitusharjoittelussa. Alma osaa ohittaa nätisti, mutta kun Renttu säätää siinä vieressä niin silloin myös Alma alkaa kurmuilemaan. (Sinäkin Brutukseni!) Sitten kun ne ohittajatkin ovat välillä niin kirjavaa sakkia.. Mutta hiljaa hyvä tulee. Pakko uskoa niin tai toivo loppuu. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ottaa toisiltaan kierroksia, ja Alma voi vielä suojella Renttua. Kahta koiraa on vielä muutenkin haastavampi taluttaa kuin yhtä, vaikka isompaakin.
      Asenteesi on mainio ja positiivinen, yritän ottaa siitä opikseni :)

      Poista
  5. Se voi Mai olla, että meidän tarttee vaihtaa rotua, että saamme sellaiset räyhäämättömät koirulit. Toi päivän piristys oli aika mainio. Terveisiä Kirkkonummelta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut sinäkin. Mutta jospa nuo karvajalat vaan haukkuisivat, kuten muutamat vastaantulevat mäyräkoirat. Raivo-hyökkäys-repeily on ihan toista luokkaa, siinä saa tehdä kaikkensa, että saa pidettyä ne tien penkalla. Ja sekin varmaan villitsee niitä lisää, koska eivät pääse haluamaansa suuntaan liikkumaan ja vastaantulija lähestyy.

      Terveiset lajitoverille ja emännälle :)

      Poista
  6. Nellikin osaa räyhätä mutta onneksi tekee sitä harvemmin. Se koiran nähdessään yleensä jää tuijottamaan tai haukahtaa kerran. Yllätyin kyllä yhtenä päivänä kun vastaan tuli koira joka inisemällä ilmoitti haluavansa moikata. Nelli antoi sen haistaa ja sitten nosti metelin. Oho! Häivyin nopeasti ja jälkikäteen jäin miettimään että olikohan se narttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirien keskinäiset viestit, ilmeet ja eleet ovat niin hienovaraisia, että jäävät joskus ihmiseltä huomaamatta. Jospa se vastaantullut teki jonkun pienen "virheliikkeen", josta Nelli ei tykännyt.

      Poista
  7. Oih, kuinka suloinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on suloista revittää :) Kuten se pikkutyttö ;D))

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)