maanantai 17. maaliskuuta 2014

Aurinkoa ja työtä

Tällainen työkaveri on tänään etäpäivänä pitänyt seuraa ja nauttinut sohvalla auringonpaisteesta. Viikonloppureissumme jälkeen matkaväsynyt Arttu on kuvassa hiukan jähmettyneestä asennosta huolimatta puoliksi unessa, itse ruusutyynylle päänsä kallistanut.

Onneksi en aamulla tiennyt, että tämä on juuri se päivä, kun kovalevy lakkaa toimimasta. Ja sisältää kaksi juuri valmistumassa olevaa, melko suurta työtä. Toinen on viimeistä oikolukua vaille oleva, valmiiksi taitettu kirja, toinen muuten vaan niin pienestä silpusta kasattu esite, että en haluaisi kumpaakaan aloittaa alusta... Sain siis hyvän syyn lähteä kaupunkiin tänäänkin, kun vein kovalevyn huoltoon, enkä ehtinut hautautua kotoisaan oloon, josta aina reissun jälkeen nauttii tavallista enemmän.

Reissusta vielä sen verran, että on onni omistaa koira, joka on linja-autossa täysin kotonaan. Sain suorastaan estellä, ettei herra kekkuloinut koko ajan penkillä selällään...

Aurinkoista viikkoa joka puolelle!

14 kommenttia:

  1. Oi, miten ihana ruusu-Arttu!<3
    Voi kurjuus, millaisissa merkeissä työviikkosi alkoi. Toivottavasti auringonpaiste pelastaa kuitenkin paljon, vaikka vastoinkäymisiä sattuu.
    Valoisaa viikkoa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arttu unelmoi ruusutyynyllä, ilman huolen häivää :)
      Pieni toivonkipinä on, että huoltomies saa pelastettua työt, vaikka kovalevy on jumissa.
      Aurinko on ihana :) Se antaa energiaa ja lämmittää!

      Poista
  2. Aurinko on kyllä iloinen asia! ☼

    Pidän niiiin kovin peukkuja, että kovalevy tajuaa sylkeä ulos kovan työsi tulokset! Toimimaton tekniikka on tosi syvältä! :S

    Prinssi ruususelle paaaaaljon suukkoja meiltä kaikilta tytöiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on mainio :)

      Kiitos, ulkoisten kovalevyjen hajoaminen ei ole lisäksi edes harvinaista. Varakopiot pitäis aina olla ajan tasalla, mutta kuka sitä nyt muistaa työn touhussa.

      Prinssi ottaa kaikki suukot vastaan lähes kuninkaan elkein :) Ja lähettää tietty teille prinsessoille muiskujen aatelia paluupostissa <3

      Poista
  3. Etäpäivät ovat parhautta, kun saa tehdä töitä työkaverina rakas karvakuono! Itsekin teen keskimäärin kerran viikossa etäpäivän ja luulen, että Typy kyllä tykkää, kun olen kotona (vaikkakin koneen ääressä). Toivottavasti huoltomies sai pelastettua työsi, tämä nykytekniikka osaa olla joskus raastavan haastavaa.

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt on pelastettu! Ostin silti varmuuden vuoksi uuden kovalevyn, jonka pitäis olla vielä nopeakin, kun teen töitä suoraan kovalevylle, enkä välivarastoi niitä koneelle.

      Typsylle rapsutusterkut <3

      Poista
  4. Toivottavasti sait työt pelastettua! Harmillisia tuommoiset tekniikkajutut, joista mä en ainakaan ymmärrä mitään:(
    Ihana tuo Arttu ruusutyynyllä:) Tiitukin ottaa auringonpaisteesta kaiken irti nytkin tuolla sohvalla.
    Olisi kyllä kiva tavata sinut ja Arttu, tulen mahdollisesti huhtikuun toka viikonloppu sinnepäin, on messut.
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinne ja muiskaus prinssille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työt tallessa, kovalevy kunnossa, voiko parempaa uutista ollakaan tälle päivälle :)

      Kyllähän me Artun kanssa voidaan tulla sua kaupungille treffaamaan. Katsotaan joku koiraystävällinen kahvila ja juodaan kupposet :)

      Tiitulle muiskut meiltä molemmilta <3

      Poista
  5. Huhhuh. Olipas hienoa, että työt säilyivät. Olemme pari kertaa ottaneet appiukolle varmuuskopioita, kun on ollut kirja kyseessä. Olisi aivan kamalaa menettää tehty työ. Kyllähän nämä tietsikat hajoilevat aina silloin, sun tällöin. Osaapas se Arttu olla ruusuisissa tunnelmissa:) Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli helpottavaa, kun soittivat, että kaikki on tallessa ja kovalevykin ihan ehjä! Joku hakemisto oli vaan seonnut, ja kerronpa siihen syynkin... syyllinen nukkuu ruusutyynyllä! Arttu mennä viuhtoi viime viikolla johdot irti koneesta, kun ryntäili pallon perässä. En huomannut heti mitään vikaa, koska olin jo lopettanut työt ja olisin muutenkin kohta irrotellut kovalevyt. No, niitähän ei tietenkään saa irrottaa johdoista kiskomalla, mutta eihän Arttu sitä tiennyt.

      Koko tietsikan hajoaminen onkin suurempi kauhuskenaario. Onneksi on varakone, mutta siinä taas ei ole nettiyhteyttä...

      Poista
  6. Reipas Arttu :) On kyllä hienoa kulkea koiran kanssa joka on vaivaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Vain ylisosiaalisuus ihmisiä kohtaan ja hajujen perässä rientävä nenä tekevät hiukan kiusaa ;)

      Poista
  7. Anonyymi20.3.14

    Onneksi mitää ei hävinnyt.

    Minulle kävi syksyllä niin että deletoin koko kuvakansion , ihan ite. Pelastus oli että olin hankkinut back uppia varten erllisen kovalevyn edellisellä viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, olisipa ollut kurja vahinko. Mutta hassua, että olit "varautunut" tietämättäsi asiaan jo etukäteen :)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)