maanantai 8. kesäkuuta 2015

Vanhaa ja uutta


Vanha kynttilälyhty ja teekannu saivat uuden elämän.
Kesäneilikka muutti lyhtyyn asumaan.
Kaverina sillä on sammakkopariskunta,
joka oli Artun suuri mielenkiinnon kohde pentukesänä.
Sammakot piti kaataa tassulla joka ikinen kerta
kun käytiin pihalla. Eli sinä kesänä varsin usein.


Ei mitään floristisia taitoja,
mutta uudet violetti-pinkki -teeman kukat
ja uusi ruukku.
Korkea, valkoinen sivupöytä sai uuden elämän
ja siirtyi parvekkeelle kylpyhuoneen hämärästä.


Koska parvekkeella ei mahdu kuin kääntymään,
ja kirkkaassa paisteessa ei näe mitään kameran linssistä,
kuvan sommittelu on arvailua!

Pieni siivu räsymattoa mahtui kuvaan.
Kun parvekkeen oven sulkee,
matto ei mahdu olemaan, ovi ottaa alareunasta kiinni...!


♥ ♥ ♥ Minihortensia ♥ ♥ 
Mitähän lannoitetta annan sille, että se pysyy
vaaleanpunaisena??!

Keramiikkalintu ja kilpparit ovat vanhoja,
suurimman sinisen kauden somisteita.
Sinisestä ei voi luopua koskaan kokonaan.

Keväällä luonnossakin paljastuu vanhaa ja uutta.
Vanhat metsät, puut, rannat...
Uudet versot ja kukat nostavat
ensimmäisen kerran päänsä mullasta.
Monella niistä on vanhat, vankat juuret.

Iivari innostui antamaan kukille miesten nimiä :)
Párek nimitti kukkia blogikamujen nimillä :)
Tässä kasvioppaaseen muutama ehdotus lisää:
Párekinpetunia, Artturinparta, Ossinpensas, Pepintähkämö, Rillaratamo, Myrskylilja, Tuiskuangervo, Kallenköynnös...

14 kommenttia:

  1. Ja Rasavilin ruusu:) Mielellään tyylikkään valkoinen ja juhannusruusumainen.
    Täällä onkin nyt pihahommat käyneet haastaviksi, kun myös hoito hauvavauva Sulevi tahtoo olla kaverina kaivuuhommissa. Aina, kun käännyn, kuuluu kops ja osun jompaan kumpaan karvakamuistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ruusukin löytyi :) Ja kuullostaa oikealta lajikkeelta, vieläpä ;)
      Voihan vauva, ja muutkin hauvat, ne on melko usein siinä, mihin itse ajatteli seuraavaksi astua - tai istua =D

      Poista
  2. Kauniita kesäkukka-asetelmia ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin ne pääsivät meidän parvekkeelle =D
      Nerolla lienee ihan monivuotisia omassa puutarhassa ;)

      Poista
  3. Me kannatetaan noita uusia kasvinimiä. Hulppeita.

    Meijän äippä käski kehuun sun kukkias ja se hortensia: kunnolla happamassa sininen, vähemmän happamassa tai emäksisessä punainen. Noin kai se menee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hortensianeuvosta :) Pidän vaaleanpunaisesta tänä kesänä. Pitää käydä kukkakaupassa hakemassa sopiva lannoite.

      Onhan monilla kukilla muutenkin useampia nimiä. Ainakin se latinalainen ja sitten kotimainen :) Joukkoon mahtuu vielä yksi, vaikkapa sukunimeksi.

      Poista
  4. Kommeeta kukkija on. Ja hieno tuo lyhty.
    Iha on mahtavija nuo kukkiinnimet :D Nuo kaekki taetaa meellä olla...vuan tuo Kallenköönnös puuttuu. Se pittää suaha vielä.
    Ja se Tuurentuljkukka...ja Sohvinsamettisilimä...
    Mukava on Arttu-kamun kellotella tuola kukkiin keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhty on monikäyttöinen! Eikä pieni ruoste haittaa mitään, patina on muotia :)
      Ajattelitko Iivari mennä kaupasta kysymään Kallenköynnöstä =D Voit saada hämmästyneitä ilmeitä. Tai makiat naurut :)
      Eihän Arttu tuolla kukkien keskellä viihdy, kun ei ihminen tarkene vielä istua iltaa parvekkeella. Ja yksinhän siellä on koirapojan tosi kurja olla... ;)

      Poista
  5. Kauniita kukkia ja asetelmia! Kateeksi käy. Meillä on julkisivuremontti taloyhtiössämme, joten tänä kesänä en voi laittaa parvekkeelle minkäänlaisia istutuksia. Käynkin siis jatkossa ihailemassa näitä sinun kukkasia!

    Artulle kovasti terkkuja meidän tytöiltä!

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuorotellen sitten istutetaan ja ihaillaan :) Mulla tämä on tosiaan kahden kesän tauon jälkeen ihan juhlaa, kun on kukkia! Ja tosiaan, pari taisi jäädä vallan kuvaamattakin vielä.

      Terkut Typylle ja Hipulle <3

      Poista
  6. Párek ja Palvelijatar8.6.15

    Tosi ihanat asetelmat! Vain Arttu Auringonkukka puuttuu. Meillä on koko parveke vielä vaiheessa. Pitäisi löytyä virtaa parvekelasien pesuun. Koko paikka näyttää lähinnä romuvarastolta, vaikka ei siellä mitään varastoida. Sininen kausi on meilläkin aina jossain määrin läsnä, pinkki väistyi tänä vuonna punaisen tieltä. Vaihtelu virkistää.
    Artulle äijäterveiset Párekilta ja hyvän päivän toivotukset teille molemmille meiltä molemmilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen aina teidän parvekkeen kuvia! Siitä intouduin tuon pienen räsymatonkin ostamaan, vaikka tiedän, kuinka hankala se on lasittamattomalla parvekkeella. Ja kun se ovi ei aukea...

      Sinistä ei voita mikään. Ja sinisen kanssa sopii yllättävän moni väri yksiin :)

      Aurinkoiset terkut teille, innolla odotan miltä teidän parveke tänä kesänä näyttää.

      Poista
  7. Ihanastihan sinä olet saanut kukkia partsille asumaan, ottaen huomioon sen pienuuden. Terkut Ossilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen parvekkeen sisustaminen on melkein kuin nukkekotia rakentaisi :)

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)