Yhden ihmisen koira

Haluaisin olla vain koira.
Lenkillä tahtoisin nuuskia
niitäkin puita,
jotka sinä ohitat.
Haistella kirjeitä,
joista sinulla ei ole
aavistustakaan.

Haluaisin olla ihan pieni koira.
Kun palaat kotiin,
tulisin mieluiten syliin asti,
siksi en ymmärrä,
miksi en saa hyppiä
edes polveasi vasten.

Haluaisin olla sinulle pieni koira.
Poissa ollessasi
en tiedä mitä tekisin.
Siksi eteisen matto
on kasassa kun tulet.
Siinä oli sinun
kengänjälkesi,
jota toiveikkaana
aikani kuluksi tassuilla kokeilin.

Haluaisin olla koko päivän koira.
En tule koskaan ymmärtämään
miksi lähdet joka aamu.
Mutta en tule myös
koskaan ajamaan sinua kotoa,
pahoittamaan mieltäsi
tai puhumaan sinusta pahaa.

Haluan olla yhden ihmisen koira.
Minusta tuli sellainen,
enkä osaa olla erilainen.
Naapurin täti juttelee enemmän,
setä antaa herkkuja helpommin
ja lapset jaksavat leikkiä kauemmin.
Silti vain sinä olet
minun ihmiseni.

Haluan sopeutua,
pysymään poissa sohvaltasi
aamuisiin lähtöihisi,
kiireisiin askeleihisi,
hajamielisyyteesi,
käskyihisi,
lenkkeilytapoihisi,
päälleni pukemiisi vaatteisiin,
syömään kaiken ruokani,
antamaan sinulle työrauhan,
ja moneen muuhun,
mutta sinun on annettava
minun ensin olla pieni koira.