Tupla-cool Arttu yllätti tänään!
1. Cool Man otti tyttöystävänsä mukaan pitkälle metsälenkille. Kohtaaminen oli kiinnostunut, myös peput haisteltiin, mutta sen jälkeen mentiin riti rinnan leikkisästi kuten ennen Saimin juoksuja. Ihanaa, koiria voi taas pitää samassa huoneessa ilman jatkuvaa piinaa, joka Artun taholta alkoi jo kauan ennen juoksujen huomaamista. Lajitoverin seurasta nautittiin todella paljon. Tosin tyttöystävä jätettiin kylmästi, kun Man lähti tutkimaan eilisen metsäpolun jälleen omin päin...
2. (Tämä on melkeinpä isompi juttu minulle kuin edellinen...) Cool Man ohitti tänään 5 urosta. EIKÄ RÄYHÄNNYT!!
Vaikeusastetta nosti se, että 3 noista uroksista rähisi Artulle, 2 todella pahasti! Kuukausia ollaan menty rähisten joka uroksen ohi, tuli vastakaikua tai ei. Itse ehkä aiheutin tuon reaktion pahenemise, kun kerran vastaantuleva koirakko (mies ja koira, eivät ihan peruslenkkeilijöitä...) saivat näinkin korrektin ihmisen ärähtämään. Siitä alkoi Artun puolustuspuheet, joka lenkillä. Olen ylpeä, mutta samalla harmissani. Vain koiranomistaja ymmärtää dilemman.
Mihin räyhääminen loppui???
A. Ennen joulua vastaan tuli mini-Arttu! Siis ihan saman värinen, aikuinen, mutta jotenkin "kutistettu" malli Artusta. Sille piti rähistä myös, vaikka toinen oli itse suloisuus, ja vain katseli hiljaa. Selätin Artun lumipenkkaan. (Juu, olen kamala).
B. Sohva. Yhteiset rentoutumishetket emännän jalkojen juuressa notkumisen sijaan.
C. Tiukasta remmikurista on hiukan löysätty... Tiukan ajan tuloksena saatiin sivulla kulkeminen aika hyväksi, mutta nyt mennään rennommin. Metsätiellä saa viipottaa, pyörätiellä kuljetaan siivosti, illan viimeinen pisulenkki on ylenpalttista nuuskuttelua varten, lyhyt ja ahkera jalannostoreissu.
D. Emäntä on ollut kauhean paljon kotona.
Pitääkö tosissaa harkita kotitoimiston perustamista, vai mistä tässä onkaan kyse. Mäyräkoira tietää, muttei kerro :)
PS: Cool Man meni sekaisin, kun lenkin jälkeen menin sohvalle KOIRAN käyttämään nurkkaan puhumaan puhelimessa! Se vinkui ja tärisi, katseli huolestuneena ja kokeili tassulla, olenko ihan tosissani. Tosin nöyrästi.
Siirryin toiseen päähän sohvaa, ja tosiaan, Hot Dog käpertyi välittömästä polvitaipeeseen nukkumaan!!
Olenkin odotellut sitä, kun koira alkaa terrorisoida sohvaa, kuten joissain ohjelmissa. Tämä ei nyt ollut ihan varmaan vielä sitä, mutta rutiinit on todella koirallakin. Ja sohva on ollut vasta pari viikkoa...
Kyllä ovat kummallisia nuo miespuoliset mäyrikset. Tytöt kiinnostavat juuri hetkisen (ainakin Ossia) ja sitten mennään oman pään mukaan. Omien teiden kulkijat:) :)
VastaaPoistaOlen lukenut, että kohtaamistilanteissa virhe numero 1 on ottaa oma koira tiukasti hihnaan kiinni ja koittaa pitää vierellä. Tämän lukeman mukaan koira aistii silloin omistajassaan epävarmuutta jota on puolustettava. No mitä jos se toinen vaihtoehto on pitää hihna löysällä ja koira hyökkää suoraan sen vastaantulijan kimppuun jos se vähänkin murisee? Näin nimittäin käyttäytyy meidän Ossi riippumatta siitä onko se vastaantulija iso tai pieni. On valitettavasti käynyt ihan valtavankokoisen uroskoiran kimppuun (hoffi) ja siinä sai omistajat olla nopeita. Molemmat koirat olivat kyllä hihnoissa. Itse olen jotenkin luopunut ja onneksi täällä ei paljoa noita uroskoiria tule vastaan. Käyvät varmaan eriaikoihin lenkillä kuin me:) Naapuriin valitettavasti muutti kaksi uroskäppänän pentua. Omistaja lopetti naaras Jack Russelinsa ja otti suruunsa heti toisia koiria. Terveiset Ossi ja M-L
Artulla hienoja virstanpylväitä saavutettuina! :) Meillä ongelmana lenkeillä ei ole räyhääminen, vaan loputon asioiden ihmettely ja tuijottelu. Siis sellainen paikoilleen juurruttava ihmettely; senttiäkään ei liikuta mihinkään suuntaan ja korvat ovat vain koristeena kun yritän saada poikaa liikkeelle.
VastaaPoistaTuijottelun aiheuttavat millon mitkäkin erinäiset asiat: lumikolaa käyttävä ihminen, toinen koira, lapset, lumiaurat...puuuh...pitää varmaan ottaa nameja mukaan ja yrittää kääntää huomio niillä, vaikka eipä niistä apua ole ollut aikaisemminkaan. Toiset koirat aiheuttavat loputonta ihmetystä, vaikka päivittäin kohdataan monta.
Alfie on äärimmäisen utelias ja kiinnostunut kaikesta ja välillä se rassaa hermoja. Erityisesti silloin kun tassua pitäisi rivakasti pistää toiseen eteen ja edetä.
Tänäkin aamuna taas lenkillä ohitimme talon jossa ihminen kolasi pihaansa lumesta vapaaksi. Alfie olisi jaksanut, pää kallellaan, katsella toimenpidettä vaikka kuinka pitkään. Ihan kuin tähän aikaan vuodesta kyseistä tapahtumaa ei näkisi päivittäin. Lopuksi nostin pojan kainalooni ja kävelin pari metriä eteenpäin...vasta sitten se itse halusi lähteä etenemään. Voi ihmisen elämä.