Uuden vuoden pellet

Haluamme toivottaa kaikille hurjan kivoille blogikamuille muikean mukavaa uutta vuotta :)

Jouluposeeraukset

Kylvetetty ja kammattu Basse kiharoineen :)


Jahas, kamera onkin siellä...


Kattokaa MUA, ei tota tylsää sohvaa, johon ei saa jouluna mennä.


Ääh, miksei saa olla niin kun huvittaa...


Artun nenä vissiin pääasia...


Mä EN jaksa enää...

Basse hoitaa possua

Possu, nyt lenkille!


Olet kyllä hankala possu!


Siitäs saat, kun olet noin mahdoton! Lenkille on mentävä, vaikka sataa vettä.


Basse: Mamma, possu ei tottele, voiko sen vaihtaa?
Minä: Kulta, ei sinuakaan vaihdettu...


Täältä tullaan taas!


Sainpas sen ulkoilutettua!


Possulla on kyl huono kunto! Väsähti noin kovasti lenkillä.


Laitan possun nukkumaan, siitä se virkistyy :)


Lapsenhoito on kamalan rankkaa. Mamma, vahdi mun luuta ja possua, nyt nukuttaa...

Jouluseimi

Joulu on jo mennyt, mutta tämä aihe ei vanhene. SItä paitsi, tietäjätkin tulivat vähän myöhässä :)
Seimen hahmot on tehnyt liki 30 vuotta sitten minulle hyvin tärkeä henkilö. Tämänvuotinen asetelma näyttää tältä. Pehmokuuset ja -tähdet olen tehnyt itse muutama vuosi sitten.

Aika kuluu

Vuodenvaihde on kohtaamisten aikaa. Perheet, suvut ja ystävät viettävät sitä yhdessä, lemmikit otetaan mukaan ulkoiluun, matkoille, herkutteluun ja lepäilyyn, aika tuntuu pysähtyvän ja niin sen toivoisi tekevänkin, edes hiukan pidemmäksi tuokioksi. Näihin pieniin hetkiin, jotka ovat murto-osa elämästä. Mutta ne ovat myös voimavara, jonka avulla tasaisena jatkuva arki ei tunnu niin raskaalta.

Kohtaaminen edeltää eroa, yhdessäolo erilleen joutumista. Kauneinkaan hetki ei kestä ikuisesti. Sen muisto tekee joskus niin kipeää jälkikäteen, että melkein kaduttaa, kun on tullut oltua mukana. Mikä tekee kauniista kipeän, ihanasta surullisen, unohtumattomasta taakan? Luopumisen tuska. Irti päästämisen kipu. Voimavarasta tulee hetkeksi heikko kohtamme, haavoittuvan sydämen murtaja.

Vielä ei ole aika, mutta ihan pienen hetken kuluttua hyvästelemme ystävämme, lempeän ja viisaan koiravanhuksen. Ellei tapahdu ihmettä, se hetki tulee aivan liian pian. Kipu on jo alkanut, suru hiipii vieraaksi. Tulkoon hetkeksi, mutta emme huoli asumaan. Haluamme kaiken jälkeen palata kauniisiin muistoihin, yhdessä elettyihin hetkiin, kesän leikkeihin ja ystävyyteesi, jota sinulla olisi ollut annettavana vielä enemmän kuin meillä koskaan oli aikaa ottaa vastaan.

Rakas ystävä, olen pahoillani, koska tiedän jäähyväisistä ennen sinua. Vielä enemmän olen surullinen ajasta, jota emme viettäneet yhdessä, vaikka vielä olisi ollut mahdollista. Elämä kuljettaa, aika kuluu, sinä olet sydämessäni aina.

Joulusta arkeen

Ensimmäinen joulu koirien seurassa on ollut rentouttava ja rauhallinen:

-huolimatta aattoillan protesteista (pienempi hermostui herkkuluiden vaihtumisesta, mutta onneksi emännän pyjamanlahje oli viitisen senttiä arvioitua kauempana...),
-välittämättä joululahjapossun omistuskiistoista (sen merkiksi pienempi kasteli Artun fleece-peiton, jossa tekstinä "The Boss"... vai ei koirat osaa lukea)
-pelästymättä ympärillämme kaatuneista metsistä (liki 30 puuta muutaman sadan metrin sisällä, muutama omalla rivitaloalueellamme, useampi poikittain kävelytiellä),
-tuntematta liiallista orpoutta Artun lähdettyä reissuun jo joulupäivänä ilostuttamaan koiratonta tuttavaa
-hätäilemättä muutaman tunnin sähkökatkosta, toiset muualla päin Suomea ovat vieläkin kylmissään...

Jatkamme Bassen kanssa talvilomaa, jonka aikana teemme pienen reissun ja menemme taloudenhoitaja-viihdyttäjä-yhdistelmänä ennen uutta vuotta jakamaan iloa muuallekin. Seuraava etappi onkin sitten uusi vuosi, sekin Bassen kanssa ensimmäinen ja samalla kahden vietettävä. Juhlijoita emme ole kumpikaan, joten lisäämme radioon volyymiä, jos paukutus pelottaa ja keksimme sisäleikkejä :)

On kiva palata arkeenkin, kun tiedossa on taas uusi mielenkiintoinen vuosi, paitsi näiden omien karvanassujen, myös teidän persoonallisten ja ihanien blogiystävien ja lemmikkienne kanssa, kiitos teistä :)

Joulun iloja

Pientä tassutusta makuuhuoneen ovelle asti, pysähdys ja inahdus. Nostan pääni tyynystä ja tassutus tulee juoksuna luokseni. Toiset, rivakammat tassut sukeltavat vankkuripetistään ulos ja liittyvät seuraamme.
-Hyvää Joulua, koirat :)

---

Aamulenkillä pariskunta menee ohitsemme, kun tappijalat nuuskuttelevat ihmeissään muiden jättämiä joulukortteja.

Mies: Älä tyttö juoksuta niitä enää, kun on jalat jo noin lyhkäset :)
Minä: Juu, niin on, mutta päänupeissa riittää virtaa ;)
Basse: ,;` (Miten hymiöistä saadaan aikaan innosta läähättävä ilme, ja ihmisten luo ruopiva karvakasa...)

---

Lenkin puolivälissä huomaan ennen koiria !!! omakotitaloalueella vapaana pihalta tielle tulossa olevan koiran. Sekin on ajatuksissaan, nenä maassa, etsii naapurin jättämää joulukorttia... Koiran omistaja on kauempana pihalla, oikeastaan autotallissa, jonka pariovet ovat onneksi auki.

Minä: Onko toi teidän koira...
Mies: Juu, onhan se. (Lähtee tulemaan kohti tietä.)
Minä: Onks se poika? Ajattelin vaan, että kohta tulee iso rähinä...
Mies: On se poika. (Pistää juoksuksi.)

Koira huomaa meidät vasta, kun isäntä kutsuu sitä. Valpas pää nousee maasta. korvat höristyvät siihen tuttuun tervehtimisvalmiuteen, jonka Arttu ja Basse lukeavat aina väärin... Mies luotsaa koiransa (aivan liian helposti, kade minä) kauemmas tiestä, omalle pihalle.

Minä: Kiitti... ;)
Mies:...kiitos! :)

---

Olimme melkein ainoat ulkoilijat, joten joulurauha toteutui täydellisesti, kiitos teille ihanille, jotka nostatitte hymyn huulille ja saitte jouluaattomme alkamaan entistäkin paremmin :)

Joulurauhaa ja iloa kaikille, vielä kerran :)