sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Retkeily jatkuu

 


Lauantaina oli niin mukava sää, että lähdettiin autolla oikein kunnon metsään. Tuolla samassa paikassa olen kuulemma sinkoillut viimeksi nuorukaisena. En tunnusta sinkoilleeni ikinä, mutta kiitettävästi oli vauhtia tassuissa nytkin. Olin elementissäni, kuten aina metsässä. Tuolla oli komeat polut ja laavut ja kaikki.

Metsästä puheen ollen, siellä meidän kodin vieressä olevassa sus... siis sysimetsässä en kyllä viihdy. Laitoin yhtenä aamuna jarrut tassuihin ja hännän koipien väliin, tehosteeksi tärisin. Ei auttanut ihmisen muuta kuin kääntyä suosiolla takaisin, kun olin jo edellisenä iltana nuuhkinut huolestuneen oloisena samaan suuntaan. Ja tulipa sitten ilmi, että meidän nurkilla on viime talvena pyörinyt kaksi sutta. Jäi kyllä mietityttämään, mitä hajua nyt ilmaisin. Taitaa tulla pitkä ja ankea talvi, lenkkien suhteen...


Näitä tuoksuja on vaikea kuvailla. Sammalta, puolukkaa, jäkälää, muhevaa maata...  


Ai hurja, tuossa on mennyt selvästi joku eläin! Ehkä kauris tai orava, molempia tykkäisin haukkua, nyt täytyy tyytyä vain ottamaan vainua.


Oli mainio metsälenkki, toivottavasti mennään pian uudelleen. Ihminen maisteli puolukoita siihen malliin, että niillä sen voisi houkutella piankin tuonne takaisin. Tällä reissulla en montaa kävelyaskelta ottanut. Laukkamittari näyttäisi hyvät lukemat, jos sellaisen olisin tassuuni ostanut.

Ihminen tosin osti itselleen jonkin älykellon, mutta ei tarkistanut etukäteen, onko se yhteensopiva kotona olevien (antiikkisten) eri järjestelmän laitteiden kanssa. Taitaa mennä palautukseen tai sitten tuli kallis, turha ostos. Tekniikka menee valon nopeudella kaukana edellä, meidän mamma hiihtää takaperin lautasivakoilla monot väärissä jaloissa perässä...

maanantai 6. syyskuuta 2021

Tervetuloa syksy

 Kävin laiturilla näyttämässä kieltä, kun narunjatketta kuulemma huimasi katsella liikkuvaa vettä noin kapealla käytävällä. Vilkkaasti tulin minäkin pois tuolta, kyllä maa on tassujen alla paras.
Ei näkynyt uimareita eikä onkijoita, kuten joskus aiemmin. Silloin taisi olla kesä.


Tutkin hiekanjyvä kerrallaan rannan. Mielenkiintoisia tassunjälkiä, joku muukin oli käynyt ennen meitä kuuntelemassa pienen järven loiskeita. Oli niin viileää, etten jäänyt kaivelemaan kuoppia, vaikka se on hiekassa parasta.


Nurmikolla oli vielä enemmän tutkittavaa. Joku oli varmasti syönyt eväitä tässä kohdassa. Vai olisiko niiden kalamiesten jäljiltä hyviä tuoksuja.


Tuonne ei taideta mennä hetkeen, ihmiselle tuli kylmä ja nuha. 
Minulle tuli vaan kova nälkä! 

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Kekseliäisyys ennen kaikkea

Jos ei mäyräkoiralle kerran laiteta petiä ihan joka huoneeseen ja varsinkin juuri sen tuolin viereen, jossa emäntä istuu, on pakko ottaa asia omiin tassuihin.


Yöt on käytettävä tehokkaasti asunnon viilentämiseen yhden ainoan tuuletusikkunamme kautta. Se ikkuna sattuu olemaan makkarissa sängyn vieressä, joten siinä kohdassa ei kurkkukivun uhalla voi nukkua, vaikka viileä ilmavirta mukavalta tuntuukin. Lattialla on sopivan viileääkin, joten varapatja on yöt olohuoneen lattialla, päivät makuuhuoneen nurkassa.
Ja kaikkina vuorokauden aikoina mäyräkoira löytää jossain vaiheessa tiensä puhtaisiin lakanoihin, kun kerran niitä koiranpetejä on liian vähän ;)

perjantai 18. kesäkuuta 2021

Rautahammas

Nyt on taas yksi etappi hoidettu, nimittäin hammaslääkärireissu. Rankasta reissusta huolimatta on hyvä mieli, kaikki meni anestesiassa hyvin, sydän todettiin taas kerran vahvaksi ja vakaaksi. Mikä parasta, yhtään hammasta ei tarvinnut poistaa! Hammaskivet saivat kyytiä, ja kohta saan kuulemma syödä puruluita, kun ientulehdus asettuu. Mikä helpotus, ihminen kun oli täysin varma, että tuo kotiin hampaattoman koiran. Joissakin asioissa ei olisi kannattanut stressata ihan joka päivä reilun 12 vuoden ajan... Vaan eihän sitä tiedä, minkä mutkan takaa onnettomuus yllättää, joten eiköhän jatketa hermoilua. Näin meillä ainakin.

Maanantaihin asti toki jännitetään vielä labratuloksia. Jotakin kipulääkettä joudun syömään, ja sen takia tarkkaillaan kaikenlaisia arvoja. Tämä uusi lääkäri halusi ottaa vielä laajemmat kokeet. Niin, ja oli kyllä tosi kiva ell-asema, taidettiin löytää nyt luottopaikkamme täällä uusissa maisemissa. Olikin vähän orpo olo, kun tutut ja turvalliset kontaktit jäivät sinne kauas muuton myötä. Ihminen haluaa välillä kuskata minua pisteltäväksi, joten ei auta kuin mennä mukana.

Kesälomakausi on alkanut osa-aikaisillakin työläisillä. Tämmöisen kiitoksen minun mammani sai kuulemma hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Miten niin tumpelo ihminen voi saada kehuja noin kauniin kimpun muodossa. Varmaan vaan halusivat sille hyvän mielen kesäksi...

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Visiittejä

Nyt on kyllä tapahtunut niin paljon, että piti aamulla nipistää itteään tassusta. Kyllä minä hereillä olin, joten en kai ole uneksinut muutakaan. Tulin raportoimaan, älkää pyörtykö.

Visiitti yks.

No, ensin oltiin vierailulla, kun Elli oli järjestänyt meille puutarhakutsut! Oltiin hienossa Elli´s Gardenissa, jossa tosin minun kulkuani rajoitettiin ikävällä narulla. Elli tassutteli uhkarohkean lähelle naapurin rajaa ennen kuin Ellin emäntä kutsui hänet takaisin. Ja nimenomaan kutsui, ei karjunut, kuten minun emäntäni heti niiden kahden sekunnin aikana, kun olin vapaana. Anteeksi Elli ja naapurit...

Ellin kutsuilla syötiin herkkuja, paljon ja koko ajan. Ainakin minun emäntäni, joka oli pää salaattivadissa niin monta kertaa, että hävetti. 


Ellin emännän herkkukäsi oli antelias!
Arttu: Anna, tänne, mulle, kaikki namit!
Elli: Mamma... missä minun herkku :/


Onneksi Ellikin sai osansa <3


Me oltiin niin sopuisa pari, että odotettiin jo paremmin vuoroamme, kun herkkuja vaan sateli.

Lukekaa Ellin blogista lisää, kun me ei varmaan edes muisteta enää ihan kaikkea, mitä tapahtui. Ellin emäntä on tunnetusti tarinankertoja, ja vaikka sadun tilasimme, saimme ihan oikean reportaasin koko vierailusta. Kiitos teille vieraanvaraisuudesta ja kivasta postauksesta.

Visiitti kaks.


Nyt se tapahtui. Nimittäin kun vähän aikaa takaperin kyselin, pitäisikö minun mennä töihin. Mehän sovittiin jo, että annetaan noiden ihmisten tienata, me tassuväki voidaan huilata. Mutta nyt kävi niin, että olin ihan oikeassa työhaastattelussa! Mamma oli mukana, istui tuolilla kuin muurahaisia housuissa, piipitti jotakin, oli suurimman osan aikaa hukassa kuin pallo meressä.

Minä sen sijaan viihdyin. Ensin kävin nuolemassa kaikkien ihmisten jalat, polvet, sormet, mitä vaan sattui kielen ulottuville. Erityisen tarkkaan nuuskin sen pomo-miehen lahkeita, silläkin kuulemma on koira kotona. Uskon, että ne tykkäsivät, kun kesken tärkeän keskustelun viileä kuononi herätteli ja toi oman säväyksensä tilanteeseen. Lopun ajasta viihdytin itseäni jahtaamalla varjoja, joita huoneen lattialle tuli auringonpaisteessa. Kiepsahtelin häntä terhakkana ja näytin, miten ketterä olen. Ikääni ei uskottu, joku korjasikin, että ei varmaan 12 vaan 2 vuotta. Olinko rottingilla, no olin! Saisin varmaan sen työpaikan heti, jos olisin käytettävissä.

Matka oli pitkä. Minulla oli takapenkillä hyvät oltavat ja evästäkin mukana. Jaloittelimme mennen tullen, ja sain nuuskutella ihan uusia hajuja. Poikkesimme matkalla myös yhdessä venesatamassa, jossa oli tosi hieno kävelytie.   

Näin täällä suuressa kaupungissa potkitaan hiekat menemään!
Ajoin varislauman lentoon ja jätin omat kirjeeni city-kamuille.

Ps. Tuskin mamma sitä työpaikkaa saa. Annan sille lähipäivinä vähän esiintymiskoulutusta, mutta nyt nukun matkaväsymystä pois. Eikä tainnut selkä oikein tykätä reissusta.

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Takapihan elämää


Meidänkin takapihalla on nykyään luonnon ihmeitä.  Vielä suurempi ihme olisi, jos kamera vihdoin kaivettaisiin kaapista käyttövalmiuteen, että tulisi tarkempia kuvia.


Kalenterimmekin alkaa täyttyä. Kun työt taas kesän tullen vähenee, kalenterista löytyy vaihteeksi hammashoitoa, fyssaria ja kampaajaa. Vain viimeisin on ihmiselle itselleen. Kukahan ne kaikki maksaa, kun meillä on enemmän luppoaikaa kuin ennen vanhaan kesälomalla :D 

Pitäisikö minun mennä töihin?
Vai kuuluuko elatuksen murheet meikämäykylle?
Ruokaa ropisee kuppiin kyllä kiitettävästi, joten taidan jatkaa oloneuvoksen päiviä ;)

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Metsässä

 


Meidän valokuvat on yleensä sisällä otettuja, puolihämäriä räpsyjä nukkuvasta koirasta. Niinpä tuli sisäsyntyistä painetta julkaista pitkästä aikaa todistusaineistoa, että liikumme myös ulkona, ja koira pääsee ihan lenkille :D


Hyviä hajuja on niin paljon, että matka ei tahdo edistyä paljoakaan. Mutta mikäs kiire meillä. Toinen on eläkkeellä, toinen osa-aikanen etätyöntekijä, joka saa useimmiten päättää, mihin aikaan päivästä työskentelee. Joten antaa mennä vaan hajut kohti kirsua, otetaan seuraava askel, kun keritään :)


Kuten huomaatte, ihan vasta hoidetussa puistossa ei meillä enää ulkoilla. Mutta kyllä tähän tottuu, pääasia että koira viihtyy. Ainakin nyt kaikki tuntuu olevan hyvin, lenkillä pysähtely ja tuijottelu on loppunut. Oliko alkukankeutta uusissa maisemissa vai selkäkipua. Sitähän ei koskaan voi varmuudella tietää, mutta nyt on hyviä päiviä, se on pääasia.

Ps. tänään olisi Artun ihmismummon syntymäpäivä. Ikävä hiipii, vaikka on jo kolmas kevät, kun ei enää voida mennä käymään ja onnittelemaan. Mutta ei auta kuin silitellä Arttua kahden edestä, sillä sen homman vain mummo osasi parhaiten.

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Sittenkin siivousta

 


Joutaisiko jostakin näistä joutavista työkaluista luopumaan. Eihän me edes tiedetä, mitä näillä kaikilla kuuluu tehdä. Siivoamme aikamme kuluksi työkalupakkia, kun lattiat tuli luututtua jo eilen.

Olen ottanut jo tassutuntumaa metsään. Mukavan pehmeä polku ja paljon haisteltavaa. Pistin ihan laukaksi, kun hiekka tuntui niin mukavalta varpaissa. Tosin aamu-/iltapissakieppimme varrelle rakennetaan lähiaikoina lisää taloja. Sitten sinne ei enää ole asiaa. Mutta jää meille vielä tuo "sysimetsä".

Naapuruston koirat näyttää ihmisen mielestä suurilta. Mutta ihan nössöjä ne on. Yksikin samojedi (tyttö varmaankin...) itki haikeasti kadun toiselta puolelta, kun näki meikämäykyn. Parille muulle karvaturrille sanoisin muutaman sanan, jos pääsisin lähemmäksi. Minua ei niiden koko liikuta. Mitä isompi, sen enemmän vastusta! Ihminen ei tykkää ajatusmallistani.

tiistai 11. toukokuuta 2021

Siivotaanko – vai muutetaanko takaisin


Ihminen, voisitko siivota täällä vähän? Toin jo rätin valmiiksi...


Katsos näin...

Kuten huomaatte, kylmälaukku on retroa, tuskin enää kovin tiivis, ja säilyttääkin tällä hetkellä jotain muuta roinaa kuin pakasteita. Minun paras petini on vielä seinän nojalla. Saankohan sen pian käyttöön, vai pitääkö lojua paljaalla lattialla... noh, onhan minulla kylppärissä yksi peti ja makkarissa toinen, mutta haluan valinnanvapauden ;) 
Kumman hitaasti sujuu nyt tämä asettuminen uuteen. Ihmisellä on kai jokin "mitä ihmettä menin tekemään" -vaihe. Työkiireitä väittää olevan, mutta kyllä minä sen paremmin tunnen.

tiistai 4. toukokuuta 2021

Mitä kummaa



Mitä ihmettä täällä taas tapahtuu...


Missä mun aurinkotuoli on?!
Dino ja minä odotetaan ankealla parvekematolla, mitä vielä tuleman pitää.


Onko tämä uutta sisustusmuotia? Kaikki tavarat kerätään pois ja nukutaan lattialla. Ihminen heiluu hulluna, lääkitsee selkäänsä ja jatkaa heilumista. Minä en enää jaksa, herättäkää kun tämä maailmanloppu on ohi.

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Selkä pääroolissa

En minäkään sentään enää talvipompassa kulje, mutta kun meillä ei kukaan ota kunnollisia valokuvia nykyään, on julkaistava niitä mitä löytyy. Ja koska selkä on nyt ollut pääroolissa, ollaan sitten näin päin kuvassakin.

Kuva vaatisi äänitehosteet, joilla toin julki mielipiteeni ja toiveeni. Päivä oli sateinen, kolea, enkä päässyt tuonne rannalle tassuttelemaan. Mutta miksi piti tulla tähän parkkiin katselemaan? Me koirathan emme tunnetusti elä silmillämme, vaan koko keholla, kuono mukaan luettuna. No, onhan sekin luksusta, että on oma autonkuljettaja, joka ottaa kyytiin aina, kun mahdollista.

Selkäjuttuja käytiin myös ihan virallisesti eläinlääkärillä kuvauttamassa. Joulukuun magneetista ei kuulemma nähnyt kuin pehmytkudokset, tarvittiin myös röntgenit luustosta. Sieltähän se vihulainen löytyi. Spondyloosia tässä on kannettu rangassa jonkin aikaa sen parantuneen välilevynpullistuman lisäksi. Alkavaa kalkkeumaakin oli joissakin nikamissa, toivotaan että pysyvät aisoissa, eikä mitään tule lisää. Ihminen on ollut muun stressin lisäksi tästä kaikesta murheen murtama. 

Päivät ovat vaihtelevia. Eläinlääkäriltä on hyvät ohjeet ja tropit, mutta eiväthän ne menneitä vuosia ja kuntoa takaisin tuo. Etenevät asiat ovat aina arvaamattomia. 


Me annetaan teille pieni arvaustehtävä. (Siihen ei kuulu ratkaista, miksi meillä on sekalainen sarja erivärisiä mattoja tässä eteisen luona, ne ovat minua varten, etten vahingossa liukastele.)
Mitä kummaa tästä kuvasta voi päätellä? Katsokaa tarkkaan ja antakaa mielikuvituksen laukata ;)

torstai 18. helmikuuta 2021

Periaatteen mies


Tulin vaan sanomaan, että olen nyt Paavo Nurmi. Jos nimittäin mitataan pitkän matkan juoksussa kestävyyttä. Vesijuoksin 160 metriä, 3 x 3 minuutin spurtteina eli yhteensä 10 minuuttia, 6 %:n ylämäkeen. 

Emäntäni oli mukana huoltojoukkioissa ja tarjoili minulle koko urheilusuorituksen ajan nameja vesijuoksukaukalon toisesta päästä. Välillä jäin paikoilleni haaveilemaan uudesta namista, ja matto vei minut väärään päähän allasta. Sitten kipitin vedessä takaisin namikäden luo, ja nami suussa toistui sama haaveilu...

Tuttu fyssari oli ohjeistamassa mammaa, kun ei se siellä mitään osannut alkuun rillit huurussa tehdä. Minua fyssari sen sijaan kehui, kuinka nopeasti tajusin ruveta ottamaan takajaloillani piiiiiitkiä askeleita. Ihan alkuun kipitin ja teputin, mutta sitten pääsin vauhtiin. Laiskaan jalkaani kiinnitettiin joku kelluke, se kuulemma sai minut ajattelemaan liikettä paremmin. Kyllä minusta tein koko ajan kestävyysjuoksijan tavoin töitä, mutta jos kelluke ilahdutti fyssaria, voin pitää sitä aina joskus.

Veteen en tietenkään mene. Enkä mennyt nytkään, minut nostettiin sinne. Kerran olisin kiivennyt altaan reunan yli pois, mutta mamma ei antanut. Niin että olen periaatteen mäyrämies, enkä ole muuttanut mielipidettäni vedestä. Mutta aika haka minä vaan olin siinäkin elementissä. Minua saa haastatella heti, kun olen herännyt palauttavilta uniltani.

sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Muistoja ja tätä päivää ystävyydellä


Lueskelin Bloggerin tilastojen johdattamana muutamia ikivanhoja blogipostauksiani ja niihin saatuja kommentteja. Niistä tulee edelleen hyvä mieli. On ollut tosi arvokasta, kun on voinut jakaa koiranomistajan elämää muiden kanssa. 

Kommentoijien joukossa oli monia, joiden oma blogi on hiljentynyt, muuttunut toisenlaiseksi tai joita elämä on heitellyt ja koetellut tai rakkaimman nelijalkaisen ystävän matka tullut päätökseen. Heitä on ikävä.

Mieli on joskus vanhoja muistellessa hassun haikea. Miksi aika ei voinut pysähtyä kaikkeen kauniiseen ja sydäntä lämmittäviin, arkisiin kertomuksiin. Miksi ei ole tullut aikanaan huomioitua enemmän muita, jotka ovat tehneet tästä matkasta rikkaamman. Miksi blogiyhteisömme ei ole ennallaan.

Huomaan, että yksinäinen ja surullinen joulu, koirapojan rankka toipumisaika ja taustalla kytevä pelko siitä, että kaikki voi uusia koska tahansa saavat varpailleen. Menetys on henkisesti jo koettu loputtomien viikkojen pitkinä minuutteina potilaan hengityksenkin äänensävyjä seuratessa. Kaikesta hyvästä haluaisi nyt nauttia mahdollisimman pitkään.

Tätä matkaa tehdään yhdessä, juuri tässä ja nyt. Kiitos siitä ja hyvää ystävänpäivän iltaa, blogikamu, satunnainen lukija tai kaukainen ystävä.

perjantai 12. helmikuuta 2021

Koiraa on huijattu


Tässä sitä mennään fyssarille! Pääsin etupenkille, kun on pienet tiet ja lyhyt matka.


Hei vaan, mitäs kummaa, nyt ei tullutkaan sähkölätkiä vaan rupesit käpälöimään...


Eeeehh... voisin tästä mennä käymään vaikka ulkona...


Ja nyt toiselle kyljelle. Annas kun katson sinua, oletko varmasti asiantuntija tässä hommassa?

 

Tuntuuhan se makealta, kun lihaksia irrotellaan. Eivät kuulemma olleet läheskään niin jumissa kuin viimeksi, vaikka kipulääkkeistä on jätetty 2/3 pois.


Mikäpä tässä on ollessa, voin tulla toistekin. Mutta älä luule, että lähden sinne uimaan ensi viikolla! Se voidaan pyyhkiä kalenterista saman tien pois. Tämä reissu olikin kiero juoni... Voin antaa muutamia kamujen nimiä, voit pyytää niitä polskimaan... Miltä kuulostaisi Wiima? Tai Myrsky ja Tuisku? No, Iivari ja Párek lähtevät varmaan mielellään. 

Tasapainotyynystä: Tarkoitus olisi saada liiat ilmat pois tyynystä, koska nyt sen pullukan päällä ei pysty seisomaan, ja makuulle käyminen ei ole ratkaisu. Mutta saman asian ajaa joku muukin kimmoisan pehmeä alusta, jolla takajalat joutuvat hakemaan tasapainoa. Harjoitusta voi tehostaa "tönimällä" kevyesti huteraa peräsintä, jolloin laiska jalka joutuu töihin. 

torstai 11. helmikuuta 2021

Pakkasta päin!


Tiedätte kuomat varmaan, mikä aika vuodesta on taas tullut! Kauhean kylmä talvi!

 
Se on nyt tätä tyhmää tassujen käärimistä ja lattialla könyämistä...

...eikä herrasmieskoira saa edes itse päättää, mitkä kengät puetaan, jos ne on ihan pakko laittaa!


Siitä pidän huolen, että hyvityksenä tulee nameja palloon useamman kerran päivässä. Menen joskus häkkiin valmiiksi istumaan. Ei tehoa. Sitten haen pallon häkistä ja vien keittiöön. Ei vaikutusta. Seuraavaksi alan mäiskiä palloa kuonolla pitkin keittiötä. Emäntä huolestuu huterasta kukkapöydästä... Istun ruokapöydän vieressä ja odotan kauniisti, että ihminen on aterioinut. Joskus tämä kaikki uurastus tuottaa tulosta, ja saan nameilla täytetyn pallon häkkiin. Paljaalla lattialla pallo vierii milloin mihinkin. Kerran emäntä punnersi hädissään sohvaa toisesta päästä ylemmäs, että pääsin alta pois. Vaikka olisin päässyt itsekin.


Vieläkö pyytäisi toisen kierroksen?


Nyt jouduin jumppaamaan! Tasapainotyynyssä on liikaa ilmaa, eikä keksitä, miten sitä saisi vähemmäksi. Sitä paitsi fyssari käski laittaa tyynyn huterien takajalkojen alle, mutta silloin minä istun ja koko homma pitää aloittaa alusta. Huomenna emäntä saa varmasti pyyhkeitä (tai paremmat ohjeet), kun mennään fyssarille. Saan ehkä ne sähkölätkät selkään ja varmaotteista hierontaa. Taidan tykätä, vaikka en myönnä mitään.


Juu, tehdään yksi kurkotus, jos se sinusta on kivaa. Ota huomenna muistiinpanovälineet tai videokamera mukaan, että osaat oikein nämä jutut. 


Ohjeiden noudattaminen ei taida olla ihmisen vahvimpia puolia. Tästäkin piti tulla villatakki. Sohvatyyny tuli, ja kuvan jälkeen on palatkin jo yhdistetty ja miljoona lankaa nurjalta päätelty.

tiistai 12. tammikuuta 2021

Mielenosoituksia

Olen viettänyt melko tiiviisti kuusi viikkoa kotona koirapojan toipumista toivoen. Pikaiset kauppatavaroiden noudot ja peräti yksi vartin lenkki ilman koiraa – tuntui muuten oudolta ja syylliseltäkin – ja pari pistäytymistä ulko-ovelle ystävien joulumuistamisia varten ovat olleet ainoat hetket omaa aikaa. Tänään olin reilun tunnin verran asioilla, kun luvattu kireä pakkanen edellytti vähän toimenpiteitä auton suhteen. Nokkapelti ei suostu enää aukeamaan, jos ei toinen vedä vivusta ja toinen nosta peltiä, joten edes pissapojan täyttäminen ei onnistunut omatoimisesti :/ Siispä nokka suosikkihuoltamolle, ja reissulla vaihtui myös palanut ajovalon polttimo.



Kotiin palatessani koirapoika esitti häkissään mielenosoituksellisen ja mielenkiintoisen serenadin. Aika oli kuvasta päätellen tullut pitkäksi heti, kun ulko-ovi painui kiinni. Jossakin päin taloa porattiin seinää, ehkä se oli hämmentänyt. Enemmän kyllä uskon toipumisen tekevän tehtävänsä, ja siitä näkökulmasta yksi hajalle purtu jumppamatto on sivuseikka. Jos se on merkki paremmasta voinnista, antaa mennä vaan! Häkin asukas näytti todella pitkästä aikaa taas uhmakkaalta mäyräkoiralta, ja nappasi hampaillaan kiinni matosta malliksi, miten askartelu oli sujunut. Eipä käynyt mielessäkään torua.


Lisää uhmaa oli havaittavissa katseessa, kun laitoin ikuisuusprojektin, lopultakin valmistuneen neuleen näytille. Viimeisiä kerroksia neuloessani kävi kyllä mielessä, löytyykö puvulle vielä käyttäjää. Aika näyttää. Tänään kaikki on paremmin kuin kuuteen edelliseen viikkoon. Artun vointi on vaihdellut jo niin monta kertaa, että on pakko olla vain varovaisen toiveikas. Mutta samalla tosi onnellinen näistä parista hyvästä päivästä. Jospa niitä tulisi lisää. Monta.

lauantai 2. tammikuuta 2021

Yksiö ja silmukkamerkkejä

Minulle hommattiin tällainen yksiö, että maltan rauhoittua silloin, kun ihminen ei ehdi katsoa perääni. Eikä tarvitse viettää aikaa nukkumakopassa yötä päivää. Tässä yksiössä mahtuu kääntymään ja ottamaan muutaman askeleen. Ja tyhjentämään namipalloa turvallisesti, kun se ei lähde vierimään liukkaalle lattialle. Ihan hyvä kämppä, näkyvyyskin joka suuntaan.

Vanhenemisessa on puolensa. Ihminen on arvellut jo pidempään, että meikäpojan kuulo on heikentynyt. Uutena vuotena siitä oli pelkästään hyötyä. Ihminen stressasi etukäteen, miten saa minut pidettyä aloillani selkäni kanssa, kun en saa hyppiä enkä heilua vielä pitkään aikaan. Helppo juttu: täällä pauhasi radio, telkkari, pyykkikone ja astianpesukone :D ei kyllä kuulunut raketeista kuin suurimmat jysärit. Hyvin nukutti häkissä koko rakettishown ajan. Ihminen oli kyllä ihan loppu noiden pauhaavien kodinkoneiden takia...

Vuosi päätettiin vielä viimeisenä päivänä ell-reissulla. Jotkut ihmeen rauhaset alkoi vaivata. Säästämme teidät tarkemmalta kuvaukselta, mutta onneksi eläinlääkärillä oli maski eikä hän ollut ihan suoraan linjalla... ei ihme, että oli muutamana päivänä hankala olo. Aluksi istahtelin koko ajan kummallisiin paikkoihin. Ihminen sai melkein sydärin ja luuli, että nyt selkä ja jalat petti kokonaan. Onneksi kyseessä oli vaihteeksi helposti hoidettava juttu.

Eläinlääkärireissu oli kyllä hyvä päätös vuodelle. Ihmisen mielenrauha saatiin vihdoin (lähes) palautettua, kun lääkäri sanoi, että toipuminen on hyvin edennyt. Takajalkojen asentorefleksitkin toimivat jo hyvin. Voin kuulemma elää ihan koiran elämää, vaikka en hurjaa vauhtia enää laukkaisikaan. Onhan sitä tullut laukattua, pääasia että pääsee vielä omin koivin kulkemaan. Laiskempaa jalkaa voidaan alkaa vahvistaa, kunhan selkä on paremmassa kunnossa. Toipuminen jatkuu vielä muutenkin pitkään.

Onneksi talouden ihminen oli tänä vuonna ajoissa jouluvalmistelujen kanssa. Itsekin oikein ihmetteli, miten jo marraskuussa oli kaikki pienet joulumuistamiset valmiina. Kaikella on tarkoituksensa, joulukuussa ei sen voimat ja kapasiteetti olisikaan riittäneet muuhun kuin meikämäykyn hoitamiseen. Tässä kuva, jossa vähän vielä vaiheessa olevia silmukkamerkkejä. Ihminen sai elvyttää pitkään tauolla ollutta korujen väkertämistä, kun neulomista harrastava ystävä pyysi tekemään silmukkamerkkejä. Niitä paketoitiin hänelle lopulta niin paljon, että riittää useampaankin keskeneräiseen neuleeseen. Käsitöiden ja askartelujen tekijät ovat tunnetusti kohtuuttomia, kun tekemisen innostus iskee :)