keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Lumi meni, mäyräkoira säilyi

 


Lumi tuli ja meni. Toinenkin lumi tuli, ja tuolla se nyt liottaa varpaitaan vetisessä maassa, kuten mekin. 

Viime viikkoina ollaan opittu se, että mitään ei kannata odottaa. Ei ainakaan sitä parempaa huomista, koska kaikki hyvä ja mukava on tehtävä just ja nyt. Muuten voi käydä niin, että selkä napsahtaa, eikä hetkeen (lue: pitkään aikaan) voi tehdä yhtään mitään muuta kuin yrittää hengitellä ja olla olemassa, kunnes kipu hellittää ja jalat taas kantaa kunnolla.

Se pelätty välilevynpullistuma iski vaisumman viikonlopun jälkeen toissa viikon maanantaina. Lääkärin opioidipiikki ei pahemmin asiaa auttanut. Kävimme seuraavana päivänä neurologilla, ja pääsin magneettikuviin. Siellä se vihollinen paljastui, rintarangan rajalta. Palattiin kotiin koppihoitoon. Vaikka ei minua tarvinnut kahteen viikkoon kopittaa, kun en halunnut liikkua kuin muutaman askeleen. Aluksi takajalat tahtoi jäädä kokonaan kyydistä. Ihmishissi toimii lääkärin ohjeen mukaan ulos asioille ja takaisin sisälle, vähintään 2–3 viikkoa.

Meikäpojalla on hyvä ihmishissi-kotisairaanhoitaja. Vai mitä tuumitte siitä, kun ensin se oli vähällä tainnuttaa minut lääkkeillä ja soitti sitten paniikissa keskellä yötä ainakin kahdelle eri eläinlääkärille ennen kuin uskalsi mennä nukkumaan. Ehkä autoin asiaa, kun nostin pääni ja pyöräytin silmää. En ollutkaan ihan koomassa.

Ainut hyvä puoli asiassa on se, että tämä vaiva iski sen verran ajoissa, että saadaan tuo henkilökohtainen hoitaja taas paniikkimoodista järkevien kirjoihin jouluksi. Tämähän meiltä käy jo rutiinilla: kaksi vuotta sitten paukahti silmä, nyt selkä, juuri joulun alla. 

Ei haluttu tulla pahimpina hetkinä pilaamaan muiden joulunodotusta. Eikä kirjuri kyennyt näppäilemäänkään. Nyt joka päivä on parempi edellistä. Kivut on hallinnassa, jalatkin alkaa toimia pikku hiljaa paremmin. Voin arvata, että fyssarin ovi käy tiuhaan, kun saadaan lääkäriltä lupa aloittaa. Nyt pitää pullistuman parantua ja selän rauhoittua kunnolla.

Pitäkää selkänikamistanne huolta, kamut. Yksikään loikka sohvalta tai takitta kylmässä tehty lenkki ei ole tämän kaiken arvoista. Vaiva tulee, kenelle on tullakseen, mutta jos selkä vähänkin oireilee, varottehan niitä loikkauksia alas ja kylmää, joka jumittaa.

maanantai 19. lokakuuta 2020

Lunta odotellessa



Lunta ei ole näkynyt vielä meillä päin, mutta ilma on välillä kolea. Ihmisellä on pari hupparia päällekkäin ulkoillessa, kun ei kuulemma vielä voi antaa periksi ja kaivaa talvitakkia esille. Minulle laitettiin jonkinlainen softshell-liivi lenkillä suojaamaan selkää kylmältä ja märältä. Aavistan, että tiedossa on taas paksumpiinkin loimiin pynttäytymistä. Vastahan oli kevät, ja vietiin meikäläisen vaatekassi varastoon. Aina se talvi yllättää, tavalla tai toisella.

Erinomaisen mukavaa alkanutta viikkoa kaikille. Täältä peiton alta on hyvä tarkkailla tilannetta. Jos tulee lunta, lenkki menee kiitämällä, mutta jos meille ei riitä kuin vettä ja räntää, pysyn sisällä. Suurin piirtein kevääseen asti.

 

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Voitto tuli!

Hajamielisen ihmisen kannattaa osallistua arpajaisiin ja kilpailuihin. Yllätys tulee aina tuplana: ensin se ilo, kun kuulee voittaneensa, ja sitten uudelleen, kun palkinto saapuu postissa :D 

Totta puhuen, Arttu voitti, joten voihan olla, että se on odottanut joka päivä postia korva tarkkana. Ainakin se on viime aikoina lakannut haukkumasta postinakantajalle, joka rämäyttää postiluukkua ihan reippaasti aina, kun pudottelee laskuja sun muita, mitä ei varsinaisesti odoteta tulevaksi.

Osallistuimme Lucyn, Ronin ja heidän emäntänsä blogissa keskusteluun kesäkukista, voitimme veikkauksen, ja nyt meille tuli tosi hienoa postia, katsokaa vaikka:


Taiteelliset tasssunjäljet ovat Lucy-neidin käpälistä, mutta arvatenkin Roni on seurannut ja ohjannut tilannetta tarkasti. Heidän emäntänsä kertoman mukaan "maalaaminen sujui Lucyltä kuin tanssi, ja siltä se ajoittain näyttikin". Voidaan vaan kuvitella, miten ihana Lucy-neiti on pistänyt parastaan ja kieppunut maalauksensa kanssa <3


– Minä erotin heti Lucy-neidin ihanat varpaanjäljet tuosta taideteoksesta!
– Arttu, ei noin saa sanoa... taiteiljat liikuttelevat elegantisti pensseliä, ei varpaita...
– Pyh! Mäyräkoira-taiteilijat työskentelevät paljain tassuin, siinä on silloin varpaatkin mukana.
– Ai-jaa...
– Mahtaisiko Lucy-neiti haluta palkaksi tämän minun vähän järsityn puruluuni?
– Ei, Arttu, et lähetä sitä Lucy-neidille, vaikka oletkin nyt tosi ihastunut. Hän maalasi sinulle ihan hyvästä sydämestään, ja heidän emäntänsä kehysti taulun kauniisti. Riittää, kun sanot kiitos, ja sitten ripustamme taulun johonkin mukavaan paikkaan, mistä näet sen joka päivä.
– Kiitos Lucy-neiti, Roni ja emäntänsä. Mutta jos tuntuu siltä, että puruluu maistuu, Lucy-neiti voisi hypätä vaikka junaan...
– Arttu, nyt!!!

tiistai 13. lokakuuta 2020

Nikkarit

Tuosta pitäisi saada jotain järkevää koottua. 
Mitään käsitystä ei tässä vaiheessa ole lopputuloksesta, pistää kyllä miettimään.

Jaahas, tässä on piirustukset. Jonkinlainen pöytä näyttäisi olevan kyseessä. Onkohan kaikki osat tallella, ja osaako ihminen liittää ne oikein toisiinsa.

Hae äkkiä apua, ei tästä taida tulla mitään...

Kuules pehmokaima, voisitko herätä ja tulla auttamaan? 
Päiväunet seis ja rakentamaan, tässä menee muuten koko viikko...

Huh-huijaa, kyllä raksamiehen homma on aika rankkaa!

Kaulakas hyppäsi pöydälle. 
Tämä oli Minun ja mamman projekti, voisitko väistyä!
Pöytä ei ole kummoinen, mutta eiköhän sille käyttöä löydy.
Pyörät on ainakin kätevät, kun ihminen muuttaa mielensä
ja rullaa pöydän taas eri paikkaan.

perjantai 11. syyskuuta 2020

Paketin salaisuus

 


Jos muitakin kuin Párek-kamua jäi askarruttamaan, mitä kummaa noin isossa paketissa oli, tässä vastaus. Minä ja Kaulakas kaverikuvassa. Oli paketissa muutakin, tylsiä ihmisten juttuja. Mutta Kaulakas on mahdottoman mukava!


Kaadoin sen kumoon heti, ettei ala isotella. 
Kaulaa kaverilla on niin paljon, ettei kuvaan mahdu.


Ei pienintäkään epäilystä, ettei meillä olisi ollut mukavaa.
Kiitos vaan postimiehelle, joka urheasti toi paketin perille asti ;)



torstai 10. syyskuuta 2020

Linjat auki


Mukavankokoinen paketti. Ja mahtoi olla mukava ilme sillä postimiehellä, jolle mamma avasi puheyhteyden ja alaoven summerilla. Ainakin sen jälkeen, kun mamma alkoi leperrellä mulle, vaikka linjat alaovelle oli vielä auki...

 

lauantai 29. elokuuta 2020

Lauantai-iltana ulos vaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan...


Taas on kuulumiset monelta viikolta kertomatta. Vaikka eipä meillä tätä kuvaa jännittävämpää asiaa silti taida olla. Istun tuossa pari viikkoa takaperin lauantai-iltaa ell:n vastaanotolla. Voisi sitä aikaa hohdokkaamminkin viettää, mutta lähdin ihmiselle kaveriksi, kun sitä näytti jännittävän kovasti. En arvannut, että joutuisin taas tulilinjalle :/

Maailman ihanin lääkäri minua tutki, ja parkkeerasinkin hänen syliinsä lattialle heti, kun ikävä ohjelmaosuus oli ohi. 

Siinä paineltiin selkää, väänneltiin niskaa, kokeiltiin tassujen refleksit ja kuunneltiin sydäntä, joka on aina ollut priimaa. Reflekseissäkään ei ollut moittimista. Niskakin kääntyi kuin nuorella pojalla. Mutta siitä alaspäin sitten ranka oli jäykkä kuin rautakanki. Ja kipeä. Oikea olkakin vähän kremppaa, kun etutassussa on ollut virheasentoa jo nuoresta.

Kennelyskärokotteen sain nenäsuihkeena, ja käyttäydyin kuulemma siinäkin hienosti. Mitä mokomasta, eihän se edes sattunut.

Sitä ei emäntäni ymmärrä, miksi käännyn niin äkäisesti, jos joku muu koskee jäyhää alaselkääni. Mutta emännän rapsuttelut ja hieronnat siedän hyvin. Jossain vaiheessa siirryn hienotunteisesti kauemmaksi, mutta mitään paniikkia en ota. Ehkä se on se tuttu, ruokkiva käsi, johon luotan eniten.

Kaiken lisäksi minua pisteltiin, kun otettiin näytteitä jostain pateista. Rasvapatteja olivat, joten ihan turhaa sekin kärsimys. Kankkuun iskettiin kipupiikki, jonka jälkeen istuin tuon kuvan mukaisesti sivuistunnassa ja luistelin pikku hiljaa takaperin, kunnes tuli tukeva seinä vastaan. Tuhtia kamaa, mutta emme saaneet sitä kotiin viemisiksi. Emäntä pyysi kyllä itselleen samanlaista humausta. Minulla se vaikutti pitkälle yöhön, en olisi malttanut mennä nukkumaan, kun oli niin kevyt olo. Kolme kertaa ihminen ohjasi minut petilleni, mutta hetken päästä olin taas jossakin päin huushollia tai lelulaatikolla puuhastelemassa. 

Sain rohtoja, suosituksen fyssarille, ja muutaman viikon päästä palataan katsomaan ell:iä, onko sillä kaikki hyvin. 

Tällä välin olen käynyt jo kahdesti fyssarilla, kiva paikka oli sekin. Toisella kerralla pistin ihan laukaksi, kun pääsimme pihaan! Ei jäänyt huonoja muistoja sielläkään selän hieromisesta, vaikka se makealta välillä tuntuukin. Ulkona sain näyttää mennen tullen, miten hienosti pistelen hiekkatiellä. Kuulemma hieronnan jälkeen entistä ryhdikkäämpänä, pää pystyssä. Jatketaan sitten vaan niitäkin käyntejä, jos siellä komistuu lisää.

Tämä kaikki käy kuulemma ihmisen kukkaron päälle. En ymmärrä, sen kukkaro on aina visusti laukussa, en minä sen päällä ainakaan makoile. Joku vakuutusyhtiö lopetti kuulemma nyt selkäasioideni korvaukset, kun alustavaksi diagnoosiksi tuli nivelrikko. Kukkaro on siis entistä enemmän kovilla, mutta ehkäpä minulle avataan oma pankkitili, johon säästetään hierontakassaa vastaisen varalle, kun ihmisellä vähenee työtkin. Taidan olla maailman ainut koira, jolla on kohta oma pankkitili ja -kortti ja pin-koodi ;)

Minusta ei edelleenkään osata ottaa muita kuvia kuin levossa, joten tässä yksi hyvin kesäinen lepohetki. Peitosta en tingi, ja ihmisen mielestä selkäni ei tyydy vähempään kuin merinovillaan, joten semmoista sitten olalle ja päiväunille.


maanantai 10. elokuuta 2020

Kesäisiä tassutuksia



Kyllä näitä metsäpolkuja kelpaa tallata.


Saisko hiukan lisää siimaa, tuolla on nyt mielenkiintoinen haju!


Kiitos, nyt voidaan hetki olla tässä.
Katsele sinä vaikka pilviä tai laske ohikulkijoita, jos aika käy pitkäksi.

perjantai 10. heinäkuuta 2020

Uusi aamu


Lomalla hitaat aamut ovat parhaita.


Se tunne, kun saa tulla peiton alta näkyville omaan tahtiin...


...ja kohdata paparazzin heti, kun silmä aukeaa!


Makoisat unet tulikin tällä uudella patjalla, kun sain lisää pehmusteeksi vauvojen peiton ja lämmikkeeksi uuden kierrätyspuuvillaisen peiton, löytöjä tarjouksesta.


Nyt kun nämä nukkumisasiat on selvitetty, voisin ottaa vähän aamupalaa. Ai niin, eihän sitä tässä huushollissa petiin tarjotakaan. Ainakaan aamulla.


Uusi päivä, olen valmis!



maanantai 6. heinäkuuta 2020

Turvapaikka



Se on nyt kuulkaa tosi kyseessä tässä huushollissa. Ihminen sai siivouspistoksen. Peruslaiskan ihmisen siivoaminen ei ole turvallista seurattavaa lähietäisyydeltä (eihän sillä ole edes riittävää kokemusta siivousvälineistä... ;)
Pennusta asti olen saanut käskyn omalle pedille, kun moppi otetaan esille. Vuosikaudet olen kyllä jo omatoimisesti kömpinyt peittoni alle siksi aikaa, kun imurin ja mopin varret kilisee ja kolisee ei-niin-ammattilaisen käsissä.


Peti oli nostettu lattialta sohvalle. Mutta mihin muualle sitä pieni, avuton koira kaivautuisi kuin omaan turvapaikkaan, vaikka se oudossa asennossa, melkein kyljellään olikin. Nyt ihminen stressaa, kun siivous on jo ohi, enkä ole saanut perinteistä siivoushepulia. Mikäs tässä on makoillessa, hepulit ehtii myöhemminkin. Jatkaisi vaan niiden pölyjen pyyhkimistä, minua ei siihen tarvita.

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Luontoon


Lomalla on aikaa ja energiaa monenlaiseen lähiympäristön ja luontopolkujen tutkailuun. Tällä kerralla ilman koiraa, joka lomaili tahollaan lajitovereiden seurassa. Mukavan väsyttävää ja virikkeellistä oli Artun loma ollutkin, kun oli kuulemma mennyt illalla nukkumaan jo ennen iltasapuskaa. Se tarjoiltiin sitten pedille, ettei laiskan mäyrän tarvinnut tyhjällä vatsalla olla aamuun asti. Ihan huippupalvelua. 

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kätevästi lomalla


Tässä vaiheessa kaikki  näytti vielä hyvältä. Verhokangas oli mittailtavana lattialla, kesken minun päiväunieni. Ihminen oli innostunut ja toiveikas. Onhan ne verhot aina ennenkin onnistuneet...
Vaan eipä onnistunut tämä verho tällä kerralla. Kangas oli leprua, joustotikkiin ei vissiin ollut intoa perehtyä, ja lopputulos on sen mukainen.


Samassa kuvassa kolme asiaa, jotka tuo lomalla oleva optimisti on onnistunut pilaamaan. Onnistumista kai sekin on. Verho on siis oikean mittainen – sivusaumojen kohdalta – mutta muuten se laahaa muutaman sentin liian pitkänä maata, vaikka ala- ja yläreuna on leikattu ihan viivasuoraan kuvionkin mukaan.
 Toinen verho on vielä päärmäämättä, kun ihminen yrittää keksiä, miten se saisi kaksi samanpituista verhoa, mutta mieluiten ei maata laahaavia.

Turkoosi pyörävaunu toimittaa apupöydän virkaa, ja on muuten kai edelleen toimiva, mutta suihkepullolla maalattu pinta on nyt läikikäs. Ennen se oli tasaisen tummanruskea.

Taka-alalla näkyy vielä toistaiseksi tomaatin oksia. Tomaatissa oli muutama kukka, nyt yksi ainut raakile. Minusta olisi parasta armahtaa sitä meidän parvekkeen liki 50 asteen hellepäiviltä ja viedä biojäteastiaan hyötykäyttöön. Lannoituskin on ollut olematonta, joten miksi panostaa kasteluun, jos muu hoito ontuu.


Tämä retiisin versotuskokeilu on toistaiseksi hengissä. Muutama aiempi satsi joutui roskiin, kun osa homehtui ja osa kuivui. Ihmisen on kovin vaikea hahmottaa noiden kastelussa, mikä on liikaa tai liian vähän. Tuo uusi versotusastia auttaa asiassa hiukan, kun pohjalla on pelkkää vettä, ja idut saavat itse kasvattaa juurensa hörppimään juotavaa. Talouspaperi- ja maitopurkkiviritykset ei sopineet hajamieliselle muka-puutarhurille. Onneksi on keksitty apuvälineitä avuttomille ;)

Loma jatkuu kaikesta huolimatta seesteisissä merkeissä. Tämän päivän sade antoi ihmiselle virtaa ja minulle hyvän syyn nukkua ohi lenkitysaikojen. Vahtivuoro vaihtuu taas, kun aurinko näyttäytyy. Ylihuomenna pääsen koko päiväksi sinne kotihoitolaan, kun meidän taloyhtiössä häädetään sokeritoukkia joka asunnosta, ja joudumme evakkoon. Ihminen ressaa, kun myrkkyä jää kuulemma lattioille, eikä sitä saa siivota pois – ennen seuraavaa myrkytystä, joka on kahden viikon päästä... Myrkyttäjä ei ollut kuullut, että yksikään koira olisi sitä koskaan lattioilta nuollut. Minä en ole kuullut sellaisista koirista, jotka ei työnnä nenäänsä kaikkeen uuteen ja kiinnostavaan, enkä itsestänikään mene takuuseen. Pysytellään hengissä silti, lomallakin.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannus paketissa


Autoilua, metsälenkkejä ihan uusissa maisemissa, kärpästen jahtaamista, lintujen seuraamista. Paljon jänniä hajuja, jotka erottelin kuonolla sentti sentiltä; siilin pienet askeleet, todennäköisesti supikoiran ja jäniksen myös. Kerran väkisin kastellut tassut. Uimaan en suostunut. Poikkeuksellinen nakkipalkka, grillin luota maasta omatoimisesti löydetty toinen.
Ihan hyvä juhannus, nyt huilaan, että jaksan ensi viikolla taas uusia juttuja. 

torstai 11. kesäkuuta 2020

Metsävisiitti


Työpäivän päätteeksi löydettin itsemme metsiköstä. Sitä en ymmärrä, kuinka monta kuvaa pitää samasta koirasta ottaa kaatuneen puun tai kannon nokassa. Minusta riittäisi yksi, ettei tarvitsisi tässä kiikkua ja kuunnella kuvaajan tuskittelua, miksi näytän niin jähmettyneeltä. Kiellettiin hyppäämästä alas, joten oliko vaihtoehtoja? 


Kurjenpolvia, kuulemma. Mutta ei tarvitse hoputtaa eikä ainakaan kiskoa, minun polveni eivät ole enää ihan niin uudet ja notkeat. Paljon jäi viestejäkin haistelematta, kun taas on kiire. 


Tähystäminen on tärkeää puuhaa, kun tässä puun päällä pääsee tasapainoon. Mikä tuokin kasvi mahtaa olla, sitä on pidettävä vähän silmällä. Rastaat pitivät mahdotonta meteliä, ja viereisessä puistossa oli useampikin jumpparyhmä koolla. Aika monipuolinen lenkki, vaikka hihnan päästä yritettiin taas määräillä suuntaa ja vauhtia. Pääsimme lopulta sopuun, ja sain päättää muutamassa risteyksessä, mihin mennään. Huomenna rannalle, jos saan toivoa.

torstai 4. kesäkuuta 2020

Ranta tarkastettu


Pääsin rannalle, kuten oli puhe! Hiukkasen ihmetyttää, miksi me mennään sinne aina vasta silloin, kun alkaa sataa! Siinä on kai sama sääntö kuin ikkunoiden pesussa ja pyykin kuivaamisessa ulkona. Meillä on tätä tuuria aina kun yritetään heittää vapaalle. Ihmisen oli ensin vaikea päästä irtaantumaan etätyöpäivästä, sitten tuli sade, ja kun palattiin kotiin, työkoneella odotti kummasteleva viesti, miksei ihminen ollut sovitussa palverissa. Napanuora on joskus pitkä ja vahva, ihan kuin tuo nyöri mun ja ihmisen välillä.


Näytän kuulemma kuvissa vanhemmalta kuin oikeasti. Jos pääsen tänä kesänä joka päivä rannalle, nuorrun syksyyn mennessä niin, että ette tunnista. Ai, ihminen ei usko tuohon haaveeseen. Tylsä realisti, ei sen oma peilikuvakaan enää ajokorttia muistuta.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Löytöjä parvekkeella


Mitä, mitä näen tuossa pöydän reunalla.
Nami. Napu. Nappula. Herkku. Minisapuska.
Ihan minua varten.


Näin kätevästi se siirtyy kirjaimellisesti parempiin suihin.
Missähän seuraava on...


lauantai 30. toukokuuta 2020

Valkoista


Tuulenpuuska tuli juuri, kun otin kuvan. Eikä asiaa helpottanut yhtään hihnan päässä sinkoileva mäyräkoira. Tärähtänyt lopputulos, mutta sen kerran kun saadaan (kännykkä)kamera mukaan lenkille, on kuva julkaistava, vaikka laatu olisi mitä.

Arttu tutustui tänään pieneen valkoiseen koiraneitiin puistossamme. Tuli hyvä mieli, kun herra mäyrä osasi käyttäytyä ja pisti hiukan leikiksikin: etutassut maahan ja häntä heilumaan. Sitä oli ilo katsella, kun koirakavereita ei juuri muuten näillä kulmilla ole. Niitä ei lasketa, jotka omistajat päästää ilman tilannetajua pitkässä hihnassa Artun nenille, vaikka vastaanotto on kumeaa murinaa ja pystyyn nostettu selkäevä. Arttu valikoi seuransa, sille nyt ei voi mitään, eikä ole edes tarpeen.

tiistai 26. toukokuuta 2020

Kaikki hyvin


Ei, en ole matkustamassa mihinkään kaukomaille. Se on vielä kiellettyä. Enkä tarvitse kassikyytiä lenkilläkään, omat tassut toimii oikein hyvin. Kuva on (ihmisen mielestä hauska juttu) todiste viime talvelta, kuinka pöljän ihmisen kanssa joudun asumaan. 

Eläinlääkäri laittoi illalla viestiä, että bakteerikasvu on loppunut ja olen parantunut hienosti! Ne sitten osaa kehua minua, kuitissakin toivotetaan usein paranemista kiltille Artulle.

Nyt popsin taas jotain karpalovalmisteita päivittäin. Ne kuulemma auttaa, ettei sama vaiva uusiudu. Pääasia, että kuppiin ilmestyy myös syötävää, kyllä sen mukana uppoaa muutamat tabletit, ja parempia nuo on kuin antibiootit. 

Meillä oli eilen pelottava aamulenkki. Varis hyökkäsi kimppuun, kun olimme juuri fiilistelemässä kukkivia puita ja pensaita. Ensin se teki valehyökkäyksen matalalla lentäen. Sitten se tuli vielä perässä ja iski ihmistä siivillä takaraivoon! Pääasia, ettei nokkaa käyttänyt, mutta pelottavaa se oli. Tulimme puolijuoksua pois ja jätimme variksen vahtimaan tiluksiaan! Melko tyhmä lintu, onko se muka koskaan nähnyt tuon ihmisen kiipeävän puuhun linnunpesälle. Vielä harvemmin mäyräkoiran.

perjantai 22. toukokuuta 2020

Tunteella mennään


Sopivaa piilopaikkaa tässä etsin. Aamulla mennään taas pissakontrolliin, samalla kuulemma kynnet lyhenee!


Ottaisinko sittenkin varasydämen mukaan? Vetoan sillä hoitajien tunteisiin, jos eivät minua sitten niin paljon pistelisi...

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Puolen vuoden kuulumiset

Mahdottoman pitkiä taukoja kirjuri-ihminen on pitänyt taas uutisteni kertomisessa. Kaiket päivät se näpyttelee konetta, mutta Minun, Mäyräkoiran, asiat jäävät hunningolle. Onneksi Iivari-kamu jo kyseli kuulumisteni perään, ja ihminenkin heräsi kaivelemaan kuvia kännykästä.


Tässä (jopa meidänkin kuvien tasoon nähden ala-arvoisen keltaisessa otoksessa) olen vallannut uuden memoryfoam-petini. Alkuun oli outoa, kun tässä on vain matalat laidat, enkä löydänyt leualle sopivaa paikkaa. Pian opin myttyämään peitot mukavaksi päänaluseksi. Samalla sain hyvän syyn herätellä ihmistä vielä useammin, kun peittoa pitää tulla laittamaan Minun päälleni.

Peti on ihan hyvä, mutta melko jämäkkä. Ja koska se hankittiin sitä varten, että se mukautuisi (kevyenkin) nukkujan mukaan, pitihän siihen sitten hankkia pehmeämpi memoryfoam-levy lisäksi. Ja vielä Ikean muovitettu froteelakana suojaksi, ettei arvokkaaksi muodostunut nivelystävällinen peti likaantuisi. Että näin minä nukun. Paitsi silloin, kun en nuku, vaan vaellan ympäri huushollia ja teen ihmisen hulluksi, kun se ei tiedä, onko minulla joku hätänä, kipuna vai harrastanko vaan mäyrämäisiä rasittavuuksia.


Välillä uusi peti siirretään varastoon, kun ihminen siivoaa ja kyllästyy nostelemaan 2-3 mäyräkoiran kokoista patjaa paikasta toiseen. Silloin sukellan mylläämään vanhaan vankkuuriini, ja joku älypää ottaa kuvia...


Nukkuminen on yliarvostettua. Sitä tehdään meillä ihan liikaa tai ainakin aina silloin, kun haluaisin leikkiä. Vaikka tällä hiirellä. Saisinko sinusta kaverin?


Tämä on pehmo-Kongi. Aluksi sen kanssa riitti ajankulua, mutta kun tarranauhat menettivät tehonsa, on ihan helppo onkia herkut Kongista ja juosta pyytämään lisää. Kongia kannankin ahkerasti ympäri kotia ihmisen kannoilla.



Ihminen on tehnyt vaan töitä ja välillä harrastanut omia juttujaan. Yhdet porkkanasämpylät onnistui, mutta seuraavat ja sitä seuraavat jäivät kuulemma mataliksi. Jos joku osaa neuvoa, mikä meni pieleen, meillä olisi ehkä keittiön lattialla vielä enemmän jauhoja, mutta ilmassa hieman vähemmän tulikiven katkua. Ei mulla nyt muuta, ihminen voi jatkaa. Moro!

- - - -


Sämpylöiden leipomisen lisäksi olen testannut uutta haudutuspataa ja polttanut pizzan karrelle. Syntymäpäiväkakkukin tuli tehtyä ihan vahingossa, kun iski kääretortun nälkä. Torttutaikina jäi pellille epätasaisesti, eikä siitä ollut käärittäväksi, joten kolmeen osaan leikattuna siitä tuli kakku.

Suht terveitä olemme olleet. Jos ei oteta huomioon niitä etätöiden ensimmäisten 4 viikon ajan (ja muuten taas tänään palanneiden) flunssan oireiden seilaamista. Ja Artun perinteistä kevään pissatulehdusta, jota varten mentiin hurmaavan taksikuskin kyydillä eläinlääkäriin ja takaisin. Kohta on kontrollikäynnin aika, nyt ihan karusti omalla autolla, joka on vihdoin katsastettu ja saanut kesärenkaat. Artun selkä on pysynyt suht rauhallisena, ja lenkillä laukataankin, mutta välillä alaselän karvojen pörhistely ilman syytä paljastaa, että ajoittain on kipuja. Nyt kun antibioottikuuri on ohi, pitää kokeilla, miten säännöllisempi lääkitys auttaa. Ja kun virusaika on ohi, päästään vihdoin kokeilemaan laserhoitoa, joka jäi nyt aikomukseksi.

Me käydään teidän blogeissa ahkerasti. Mutta saamattomuus iskee, kun pitäisi keksiä jotain kertomisen arvoista tästä omasta tylsästä arjesta. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä.