Periaatteen mies

Tulin vaan sanomaan, että olen nyt Paavo Nurmi. Jos nimittäin mitataan pitkän matkan juoksussa kestävyyttä. Vesijuoksin 160 metriä, 3 x 3 minuutin spurtteina eli yhteensä 10 minuuttia, 6 %:n ylämäkeen. 

Emäntäni oli mukana huoltojoukkioissa ja tarjoili minulle koko urheilusuorituksen ajan nameja vesijuoksukaukalon toisesta päästä. Välillä jäin paikoilleni haaveilemaan uudesta namista, ja matto vei minut väärään päähän allasta. Sitten kipitin vedessä takaisin namikäden luo, ja nami suussa toistui sama haaveilu...

Tuttu fyssari oli ohjeistamassa mammaa, kun ei se siellä mitään osannut alkuun rillit huurussa tehdä. Minua fyssari sen sijaan kehui, kuinka nopeasti tajusin ruveta ottamaan takajaloillani piiiiiitkiä askeleita. Ihan alkuun kipitin ja teputin, mutta sitten pääsin vauhtiin. Laiskaan jalkaani kiinnitettiin joku kelluke, se kuulemma sai minut ajattelemaan liikettä paremmin. Kyllä minusta tein koko ajan kestävyysjuoksijan tavoin töitä, mutta jos kelluke ilahdutti fyssaria, voin pitää sitä aina joskus.

Veteen en tietenkään mene. Enkä mennyt nytkään, minut nostettiin sinne. Kerran olisin kiivennyt altaan reunan yli pois, mutta mamma ei antanut. Niin että olen periaatteen mäyrämies, enkä ole muuttanut mielipidettäni vedestä. Mutta aika haka minä vaan olin siinäkin elementissä. Minua saa haastatella heti, kun olen herännyt palauttavilta uniltani.

Muistoja ja tätä päivää ystävyydellä

Lueskelin Bloggerin tilastojen johdattamana muutamia ikivanhoja blogipostauksiani ja niihin saatuja kommentteja. Niistä tulee edelleen hyvä mieli. On ollut tosi arvokasta, kun on voinut jakaa koiranomistajan elämää muiden kanssa. 

Kommentoijien joukossa oli monia, joiden oma blogi on hiljentynyt, muuttunut toisenlaiseksi tai joita elämä on heitellyt ja koetellut tai rakkaimman nelijalkaisen ystävän matka tullut päätökseen. Heitä on ikävä.

Mieli on joskus vanhoja muistellessa hassun haikea. Miksi aika ei voinut pysähtyä kaikkeen kauniiseen ja sydäntä lämmittäviin, arkisiin kertomuksiin. Miksi ei ole tullut aikanaan huomioitua enemmän muita, jotka ovat tehneet tästä matkasta rikkaamman. Miksi blogiyhteisömme ei ole ennallaan.

Huomaan, että yksinäinen ja surullinen joulu, koirapojan rankka toipumisaika ja taustalla kytevä pelko siitä, että kaikki voi uusia koska tahansa saavat varpailleen. Menetys on henkisesti jo koettu loputtomien viikkojen pitkinä minuutteina potilaan hengityksenkin äänensävyjä seuratessa. Kaikesta hyvästä haluaisi nyt nauttia mahdollisimman pitkään.

Tätä matkaa tehdään yhdessä, juuri tässä ja nyt. Kiitos siitä ja hyvää ystävänpäivän iltaa, blogikamu, satunnainen lukija tai kaukainen ystävä.

Koiraa on huijattu

Tässä sitä mennään fyssarille! Pääsin etupenkille, kun on pienet tiet ja lyhyt matka.

Hei vaan, mitäs kummaa, nyt ei tullutkaan sähkölätkiä vaan rupesit käpälöimään...

Eeeehh... voisin tästä mennä käymään vaikka ulkona...

Ja nyt toiselle kyljelle. Annas kun katson sinua, oletko varmasti asiantuntija tässä hommassa?

 

Tuntuuhan se makealta, kun lihaksia irrotellaan. Eivät kuulemma olleet läheskään niin jumissa kuin viimeksi, vaikka kipulääkkeistä on jätetty 2/3 pois.

Mikäpä tässä on ollessa, voin tulla toistekin. Mutta älä luule, että lähden sinne uimaan ensi viikolla! Se voidaan pyyhkiä kalenterista saman tien pois. Tämä reissu olikin kiero juoni... Voin antaa muutamia kamujen nimiä, voit pyytää niitä polskimaan... Miltä kuulostaisi Wiima? Tai Myrsky ja Tuisku? No, Iivari ja Párek lähtevät varmaan mielellään. 

Tasapainotyynystä: Tarkoitus olisi saada liiat ilmat pois tyynystä, koska nyt sen pullukan päällä ei pysty seisomaan, ja makuulle käyminen ei ole ratkaisu. Mutta saman asian ajaa joku muukin kimmoisan pehmeä alusta, jolla takajalat joutuvat hakemaan tasapainoa. Harjoitusta voi tehostaa "tönimällä" kevyesti huteraa peräsintä, jolloin laiska jalka joutuu töihin. 

Pakkasta päin!

Tiedätte kuomat varmaan, mikä aika vuodesta on taas tullut! Kauhean kylmä talvi!

 
Se on nyt tätä tyhmää tassujen käärimistä ja lattialla könyämistä...

...eikä herrasmieskoira saa edes itse päättää, mitkä kengät puetaan, jos ne on ihan pakko laittaa!

Siitä pidän huolen, että hyvityksenä tulee nameja palloon useamman kerran päivässä. Menen joskus häkkiin valmiiksi istumaan. Ei tehoa. Sitten haen pallon häkistä ja vien keittiöön. Ei vaikutusta. Seuraavaksi alan mäiskiä palloa kuonolla pitkin keittiötä. Emäntä huolestuu huterasta kukkapöydästä... Istun ruokapöydän vieressä ja odotan kauniisti, että ihminen on aterioinut. Joskus tämä kaikki uurastus tuottaa tulosta, ja saan nameilla täytetyn pallon häkkiin. Paljaalla lattialla pallo vierii milloin mihinkin. Kerran emäntä punnersi hädissään sohvaa toisesta päästä ylemmäs, että pääsin alta pois. Vaikka olisin päässyt itsekin.

Vieläkö pyytäisi toisen kierroksen?

Nyt jouduin jumppaamaan! Tasapainotyynyssä on liikaa ilmaa, eikä keksitä, miten sitä saisi vähemmäksi. Sitä paitsi fyssari käski laittaa tyynyn huterien takajalkojen alle, mutta silloin minä istun ja koko homma pitää aloittaa alusta. Huomenna emäntä saa varmasti pyyhkeitä (tai paremmat ohjeet), kun mennään fyssarille. Saan ehkä ne sähkölätkät selkään ja varmaotteista hierontaa. Taidan tykätä, vaikka en myönnä mitään.

Juu, tehdään yksi kurkotus, jos se sinusta on kivaa. Ota huomenna muistiinpanovälineet tai videokamera mukaan, että osaat oikein nämä jutut. 

Ohjeiden noudattaminen ei taida olla ihmisen vahvimpia puolia. Tästäkin piti tulla villatakki. Sohvatyyny tuli, ja kuvan jälkeen on palatkin jo yhdistetty ja miljoona lankaa nurjalta päätelty.